YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 29. artiklassa sopimusvaltiot ovat yhtä mieltä siitä, että lapsen koulutuksen tulee pyrkiä kunnioituksen edistämiseen lapsen kieltä kohtaan. Toisaalta sopimuksen 30 artiklassa todetaan, että maissa, joissa on kielellisiä vähemmistöryhmiä, tällaiseen vähemmistöryhmään kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta käyttää omaa kieltään.
Miten tosiasiallisesti mahdollistetaan ja turvataan lapsen ja jokaisen kansalaisen oikeus käyttää omaa kieltään esimerkiksi viranomaisasioinnissa, jos kaikki suomenkieliset eivät lue ruotsia ?
Toisaalta perusopetuksen tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden voidaan nähdä vähintäänkin heijastelevan yhteiskunnan arvostuksia mm. kansallisia kieliä tai kielivähemmistöjä kohtaan.
Ruotsin kielen asemaa oppiaineena ei voida tarkastella erillisenä säädöskysymyksenä ja irrallaan kieliasioiden kokonaisuudesta, vaan huomiota on kiinnitettävä muun muassa perustuslain säännöksiin sekä kielilakiin ja kieliasioiden erityislainsäädäntöön.
Alueellinen kielikokeilu ja sen koululaisille "tarjoama" kyseenalainen mahdollisuus valita ruotsin kielen sijaan jokin muu kieli, loukkaa kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia eli on perustuslain vastainen.
Kansalaisten yhdenvertaisuus kärsii kielikokeilusta, koska kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksista ollaan tinkimässä ko. kokeilussa.
Hallitusohjemaan kirjatut alueelliset kielikokeilut heikentävät ruotsin kielen asemaa Suomessa. Ruotsin kielen asemaa ei saa Suomessa enää heikentää!
Kielikokeilut heikentäisivät ruotsin kielen asemaa
13
166
Vastaukset
- sdfgsdfghdfghdf
"maissa, joissa on kielellisiä vähemmistöryhmiä, tällaiseen vähemmistöryhmään kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta käyttää omaa kieltään"
Mitähän luulet tämän tarkoittavan? Pakkovähemmistökieliä? Niitä ei ole.
Luetaanko kaikissa maissa kaikkia vähemmistökieliä alakoulusta yliopistoon? Ei lueta.
Pitäisikö lukea? Kerropa sinä!- Tiedotan
Nettisveko elää vieläkin Suomessa, jossa ei ole muka kuin yksi kielivähemmistö?!
- svekopotaskaa
Huhhuh, mitä potaskaa!!! Koskaan en ole törmännyt niin suureen valheellisuuteen, kuin esiintyy pakkoruotsituksen puolustamisessa.
Asia on juuri päinvastoin. Kielisysteemimme nykyään sortaa muita kansanosia kuin rusuja. Ja perustuslakimme ei todellakaan vaadi pakkoruotsia, pakkovirkaruotsia ja muita kielikohtuuttomuuksia! - Pois.pakot
Johan palstalla on vastaus. Digisaatio, jonka avulla voidaan asioida kielirajojen yli.
Siinä meni virkamiesruotsi ja pakkoruotsi ja pakkosuomi samalla kertaa.
Sitä paitsi kuinka voidaan enää puolustaa pakkoruotsia kun Ahvenanmaalla ei ole pakkosuomea? Eli ruotsin kieliset eivät usko pakkokieleen itsekään. aloitus on hauska provo.
- CarlYlävaje
Älä ole niin varma siitä. "Onhan pakkomatematiikkakin" on rupsujen klassinen puolustus pakkoruotsille.
- Kokeiluperuttu
Aloitus saattaa vaikuttaa "provolta", mutta ei ole. Kyseessä on valtionhallinnon korkea-arvoisen virkamiehen kannanotto Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan, sekä kyseisestä kannanotosta kehkeytynyt kirjeenvaihto kyseisen oikeusministeriön korkea-arvoisen virkamiehen kanssa.
Lapsen oikeuksiin vetoamisen perustelut ovat seuraavat:
Ruotsinkielisellä lapsella tulee olla taattu turvallisuudentunne hänen edustaessaan kansalliskieltä puhuvaa vähemmistöä.
Jos alle kouluikäisen ruotsinkielisen lapsen vanhemmille sattuu esim. onnettomuus, suomenkielisen väestön on osattava edes auttavasti toista kansalliskieltä, koska muuten ruotsinkielinen lapsi kokee suurta turvattomuutta, koska hän ei ymmärrä mitään ympärillään puhuttavasta kielestä. Esim. liikenneonnettomuudessa voi olla tilanne, jossa lapsen pitää soittaa hätäkeskukseen eikä hätäkeskus puhu ruotsia.
Tämä aiheuttaa turvallisuudentunteen menetyksen, vaikka lapsella on perustuslain mukaan oikeus paitsi ruotsinkieliseen palveluun, myös turvallisuudentunteeseen.
Jos jokainen suomalainen ei osaa ruotsia, lapsella ei ole hädän hetkellä turvallisuudentunnetta.
Turvallisuudentunne on yksi tärkeimmistä perusteista, kun pohditaan kansalliskielten asemaa. Kansalliskielen aseman heikentäminen heikentää samalla vähemmän puhuttua kansalliskieltä puhuvan lapsen turvallisuudentunnetta.
Ei kai kukaan halua heikentää lapsen turvallisuudentunnetta, vai kuinka ?
Siksi kielikokeilu on (ruotsinkielisen) lapsen edun vastainen, kansakunnan eheyttä uhkaava kansalliskielen aseman heikentämiseen tähtäävä toimi ja jo sinällään ihmisoikeusajattelumme hengen vastainen hanke.
Tämä mielipide on opetusministerille tiedoksi saatettu ja toivottavasti hän humaanina ihmisenä huomioi kielikokeilun perustuslain vastaisuuden. - Kokeiluperuttu
"Lapsen oikeuksien näkökulmasta on erittäin tärkeää suhtautua tarkkarajaisesti mahdollisuuksiin tinkiä kielellisistä oikeuksista. Aihe nousee työssäni esille niin ruotsin kielen kuin saamen kieltenkin suhteen. Kun kokeilukulttuuria hallinnon toiminnan ja säädösten toimivuuden suhteen harjoitetaan, on oltava erityisen tarkkana tämän vaikutuksista lapsiin.
Alueellisissa kielikokeiluissa tingitään kansalaisten yhdenvertaisuudesta sekä perus- että ihmisoikeuksien kunnioittamisesta."
Vastausta vaille jääneet kysymykset:
Millä tavoin alueellinen kielikokeilu ja sen koululaisille suoma mahdollisuus valita ruotsin kielen sijaan jokin muu kieli, loukkaa kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia eli on perustuslain vastainen ?
Millä tavoin kansalaisten yhdenvertaisuus kärsii kielikokeilusta ja mistä kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksista kokeilussa tingitään ?
Millä tavoin hallitusohjemaan kirjatut alueelliset kielikokeilut, jotka perustuvat eduskunnan päätökseen, heikentävät ruotsin kielen asemaa ? - sinituulia
Ahvenanmaa on Suomeen kuuluva itsehallinnollinen alue jonka väestöstä 85,3% on ruotsinkielisiä, suomenkielisiä 5,2%, muunkielisiä 9,5%.. Maakunnan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Ahvenanmaalla ei ole pakkosuomea, koska haluavat lapsilleen monipuolisen kielitaidon.
Ahvenanmaa on Suomen rikkain maakunta, mutta silti se saa Suomen suurimmat valtion avut ja yritystuet /asukas sekä varustamotuet. Viking-line on Suomen toiseksi suurin yritystukien saaja.
Ahvenanmaalla on huomattavasti alhaisemmat kuntaverot ( 16 kuntaa !!!) ja huomattavasti korkeammat lapsilisät verrattuna Manner-Suomeen.
Ahvenanmaalla ei ole suomenkielisiä kouluja, ei suomenkielisiä päiväkoteja, vanhainkotia eikä oikeutta saada muitakaan palveluja suomeksi. Ahvenanmaalle ei voi perustaa edes yksityistä suomenkielistä koulua . Paikallinen eduskunta Landsting nimenomaisesti teki päätöksen jolla suomalaisten laulujen laulaminen päiväkodeissa kiellettiin.
Ahvenanmaalla suomenkieliset eivät saa kunnallisia terveyspalveluja äidinkielellään. Ahvenanmaalla ei saa perustaa edes suomenkielistä seurakuntaa. - Fjössikkä
Suomessa syntyy enemmän vieraskielisiä lapsia kuin suruja tilastokeskuksen mukaan. Myös vieraskielisten määrä on jo ylittänyt surujen määrän. Tässä joukossa puhutaan 148 eri kieltä. Miten heidän lapsukaisensa tuntevat turvallisuutta, vaikka jokaisella suomalaisella ei ole pakkoruotsin lisäksi 148:aa muuta pakkokieltä?
- sdfdfgdsfgs
Ovatko Ruotsin lukemattomat kieliryhmät ja niihin syntyvät lapset "turvattomia".
Kun pakkoruotsilla eivät useimmat osaa tilata edes kuppia kahvia; niin miten ihmeessä she olisivat pakkoruotsinta avulla "turvaksi" ruotsinkielisille lapsille? - Säkerhet_först
Ahvenanmaalla on hirveästi kyykäärmeitä ja punkkeja, ja nehän ovat riskejä ihmisten turvallisuudelle. Suomalaisten ei pidä olla missään tekemisissä Ahvenenmaan eikä siellä asuvien ihmisten kanssa. Säkerhet först!
- Post-it
Olipa hyvät perustelut, kiitos postaajalle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71026Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981