"Kaksi ihmistä junan alle".

Loppu_

"Kaksi ihmistä jäänyt junan alle Kesälahdella" -viestiketjuun ei enää mahdu kommentteja, joten kirjoitan tähän sen mitä olen kuullut asiasta kylällä kerrottavan.
Huomautan etten voi taata kirjoittamani oikeellisuutta, enkä ota siitä pienintäkään vastuuta, mutta tietyt seikat puoltaa sitä ettei tämä olisi täysin tuulesta temmattua asiaa.
Väitteen mukaan junan alle jättäytyneet olisi kaksoset, joiden vanhemmat olivat pienimmän lapsen kanssa olleet tapahtuma-aikaan ulkomaan matkalla. Tytöt oli lähtiessään sytyttäneet hautakynttilät palamaan ja ajaneet mopolla Kesälahdelle johon heidän elämänsä sitten päättyi.
Perheen kodin sijainti on tämän saman tiedon mukaan lähellä Kiteen keskustaa, mutta siitä en halua mainita minkaanlaisia tietoja.

15

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sesiitä

      Toinen oli paikkakuntalainen ja toinen Kymenlaaksosta. Se siitä kaksosista.

      • Hämmästyttävää

        Ihmiset ei voi siis olla kaksosia jos he jostain syystä asuvat eri paikkakunnilla.


    • siivetpoishuhuilta

      Satavarma tieto: ei totuuden häivääkään noissa arvailuissa. Antakaa asian olla!

      • Valinnan_vapaus

        Koululaisten keskuudessa on liikkunut tapahtuneesata samanlainen versio, kuin mitä aloitusviestin kirjoittaja kertoo. Ovatko he olleet asioista perillä esimerkiksi tyttöjen luokkakavereina, vai lienevätkö kehitelleet sen täysin omassa mielikuvituksessaan vailla pienintäkään todellisuuspohjaa.


    • 556
    • tambieda

      Nämä ketjut on hyvä esimerkki siitä, mihin suomalainen systeemi rikos-ja onnettomuusasioissa johtaa. Britanniassa ja myös Saksassa ruoditaan syyt ja seuraukset nimiä myöten, rikosasioissa jopa epäillyn nimi julkistetaan. Meillä ei edes tuomitun nimeä, useimmiten. Mutta meillä ovatkin vihervasurinaiset päässeet näistä asioista päättämään.

      • yks_risti_kaks

        Kyllä näin on.
        Luulisi olevan parempi ratkaisu kertoa kaikki avoimesti, sillä tapahtunut ei siitä mihinkään muuttuisi. On turhaa kuvitella että salailulla suojeltaisiin esimerkiksi omaisia, sillä melkoisella varmuudella enemmän haittaa aiheutuu niistä erilaisista huhuista mitä internetin aikakaudella käydään samasta asiasta monilla keskustelufoorumeilla. Kun paikkakuntalaiset kuitenkin yleensä tietävät mitkä asiat, tai ketkä henkilöt ovat kyseessä, niin tosiasioiden puuttuminen luonnollisesti lisää väärän tiedon leviämistä ensin heidän keskuudessaan ja sitä kautta sitten laajemmallekin yleisölle.


    • öööhööö

      Juu ja täti ois vissiin setä jos sil ois munat.

      • BenLongJohnsson

        Penis.


      • Vastaavuutta

        "Juu ja täti ois vissiin setä jos sil ois munat."

        Olisithan sinäkin (ehkä) normaali jos et olisi idiootti.


      • öööhöööööö
        Vastaavuutta kirjoitti:

        "Juu ja täti ois vissiin setä jos sil ois munat."

        Olisithan sinäkin (ehkä) normaali jos et olisi idiootti.

        No tuo oli nyt vaan kommentti noille jonninjoutavan pohtijoille, kääntelivät miten päin tahansa asiaa niin selvyyttä ei tunnu tulevan paitsi ihan käsittämättömiä spekulaatioita.


      • Kummallista_
        öööhöööööö kirjoitti:

        No tuo oli nyt vaan kommentti noille jonninjoutavan pohtijoille, kääntelivät miten päin tahansa asiaa niin selvyyttä ei tunnu tulevan paitsi ihan käsittämättömiä spekulaatioita.

        Esillä oleva asia onkin sitten ensimmäinen tällä palstalla jossa pohditaan jonninjoutavia! Tämä sen perusteella etten muista nähneeni muihin kirjoituksiin vastattava samalla tavoin, vaikka minun mielestäni tänne on lähetetty huomattavasti tyhjänpäiväisempääkin huuhaata kautta aikain.
        Kokonaisuutena katsoen tämä viestiketju edustanee palstan parhaimmistoa, kun vertailukohteiksi otetaan viime kuukausina esillä olleet tarinat, vaan tämä on minun mielipiteeni eikä se sinällään ole sen parempi tai huonompi kuin muidenkaan.
        "Niin monta on mieltä kuin on miestäkin", sanoi vanhakansa ja oikeassa oli ja on edelleenkin.


    • Varmasti_

      tapahtumasta on jo muodostunut selkeä kuva tutkijoille. En ymmärrä, miksi tapausta ei kerrota sillä suuren yleisön tietämättömyys johtaa vain tällaiseen turhaan spekulointiin asioista.

    • raatokärpäsetsurisee

      No mitä vittua se loppujen lopuksi juorujille kuulu että mikä se syy oli. Ainoastaan omaisten ja viranomaisten tarviaa tietää että mitä tapahtui.

      • ööhö

        Tässä olen ihan samaa mieltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe