Olen syntynyt 56 ja siinä eläkeputkessa. Täytän tänä vuonna 60. Ansiosidonnainenkin kartuttaa jonkun verran eläkettä, mutta mihin vuoteen asti? Päättyykö eläkkeen karttuminen juuri siihen päivään, kun täytät laissa määritellyn vuosirajan eläkkeen karttumisen suhteen, vai karttuuko eläke täyttämisvuoden loppuun asti?
Jos olisin työelämässä, pääsisin nykylainsäädännön mukaan eläkkeelle 63,5 vuoden iässä? Onko minun kohdalla eläkeputkesta/ansiosidonnaiselta mahdollisuus päästä nykylainsäädännön mukaan eläkkeelle ennen tuota 63,5 vuoden ikää?
Jos olisin työelämässä, pääsisin nykylainsäädännön mukaan eläkkeelle 63,5 vuoden iässä? Onko minun kohdalla eläkeputkesta/ansiosidonnaiselta mahdollisuus päästä nykylainsäädännön mukaan eläkkeelle ennen tuota 63,5 vuoden ikää?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Moi ! Minulla ihan sama tilanne kuin sinulla siellä. Olen syntynyt v.56 ja täytin vähän aikaa sitten tuon maagisen 60v. Ansiosidonnaisella olen minäkin. Eläkeputkessa mennään. Takana 6kk velvoitetyöjakso.
Ansiosidonainen kartuttaa eläkettä 63 v asti. Sen jälkeen ei eläkettä karru lisää vaikka ansiosidonaista saakin 65v asti.
Ymmärtääkseni eläkkeelle ei pääse ansiosidonnaisella aikaisintaan kuin vasta 63,5 vuotiaana meidän tapauksessa. On ollut pohdintaa että työttömät yli 60v. "armahdettaisiin" ja päästettäisiin eläkkeelle, mutta se ehdotus ei ole edennyt lakiehdotukseksi vielä ainakaan.
Tuosta linkistä voit lukea eläkeasiasta tarkemmin. Sieltä löytyy meille ajankohtaista juttua.
https://www.tyoelakelakipalvelu.fi/telp-publishing/vepa/document.faces?document_id=300020
Minä täytän tämän vuoden lopulla 60 vuotta ja samoin minulla on takana 6 kuukauden velvoitetyö. Voin halutessani jäädä pitkäaikaistyöttömänä eläkkeelle ilman varhennusvähennystä täytettyäni 62 vuotta, tätähän kai eläkeputki tarkoittaa. Tai sitten voin halutessani olla ansiosidonnaisella 65 vuotiaaksi asti. Tästä on asiaa Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön eli TYJ:n sivulla "lisäpäivät ikääntyville" ja "mahdollisuus vanhuuseläkkeeseen 62-vuotiaana".
Kun eläkeikääkin non nostettu, niin lakia pitäisi muuttaa niin, että ansiosidonnainen kasvattaisi eläkettä 63 v sijaan alimpaan eläkkeellejäämisikään mikä minulla muistaakseni on 63 v 9 kk.
Kun ansiosidonnainen on tällä hetkellä lähes 800 euroa suurempi, kuin kertynyt eläke, niin työttömänä kannattaa jatkaa 65 v asti ellei siihen mennessä tätäkin ikärajaa nosteta. Eläkekin ehtii nousemaan muutaman prosentin, kun sitä ei ota ulos heti eläkeiän alussa.
Kun ansiosidonnainen on tällä hetkellä lähes 800 euroa suurempi, kuin kertynyt eläke, niin työttömänä kannattaa jatkaa 65 v asti ellei siihen mennessä tätäkin ikärajaa nosteta. Eläkekin ehtii nousemaan muutaman prosentin, kun sitä ei ota ulos heti eläkeiän alussa.
eläke ei nouse senttiäkään ansiosidonnaisella,kun täytät 63v
Kävin lukemassa välillä työeläkelakia ja ensi vuoden alusta ansiosidonnainen kasvattaakin eläkettä alimpaan eläkkeelläjäänti-ikään asti.
Olen syntynyt 1955 ja minut on irtisanottu tämän vuoden alussa tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Menossa on on puolen vuoden irtisanomisaika ilman työvelvoitetta. Irtisanomistilanteessa luottamusmies sanoi, että minun kannattaa olla ansiosidonnaisella 65-vuotiaaksi. Nyt tämä on sitten tukittu ?
En ole vielä käynyt ilmoittautumassa työttömäksi työnhakijaksi. Millaisia kokemuksia työnhausta tämän ikäisillä on ? Tarjotaanko sieltä oikeasti töitä ?
Ei sinulle varmaan enää mitään töitä tarjota. Kannattaa olla ehdottomasti ansiosidonnaisella, sillä se on yleensä parempi kuin jostain osapäivätyöstä palkka.
Ala nyt vaan nauttia vapaudesta ja tulevista eläkepäivistä!!
Kivaa kevättä ja kesää!!
Kantsii niitä töitä ottaa vaastaan jos on tarjolla. Saat soviteltua ansiosidonnaista, minä olen tehnyt pätkähommia v 12 jolloin jäin työttömäksi. Eläkeputkessa olen ja syksyllä jään sitten eläkkeelle.
Kiitos vastauksista. Eli 56 syntynyt, eläkeputkessa oleva voi päästä eläkkeelle 62 vuotiaana. Ja ansiosidonnaisesta karttuu eläkettä siihen asti kun täyttää 63 vee.
Pahoittelut, ettei Työeläketietäjä ole vastannut tähän viestiin. Ennen vuotta 1958 syntyneet voivat vielä saada eläkkeen lisäpäiviltä aikaisintaan 62 vuoden täyttyessä, kunhan kaikki edellytykset täyttyvät. Heille tosiaan karttuu eläkettä ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta enintään 63 vuoden täyttämiskuukauteen asti.
Vuonna 1958 syntyneet ja nuoremmat pitkäaikaistyöttömät, joilla on lisäpäiväoikeus, voivat jäädä eläkkeelle vasta alemmassa vanhuuseläkeiässä. Ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta karttuu heille eläkettä alimpaan vanhuueläkeikään asti.
Kiitos tiedosta työeläketietäjä!
Ei se mitään, vaikka vastauksesi viipyi. Tällä palstalla paljon kysyjiä ja kysyttävää, vastauksen viipyminen on ymmärrettävää :)
Mitäs noi edellytykset sitten on?
Edellytykset löytyvät mm. seuraavan linkin kautta: https://www.tyoelake.fi/fi/erilaisiaelakkeita/vanhuuselake/ikaantyneidentyottomyysturva/Sivut/default.aspx
Minäkin olen eläkeputkessa täytän nyt 66v ja putki jatkuu.
eläkeputki on lopun elämän putki.
Kysyjä taitaa olla muussa putkessa,
Eläkeputkessa ja täytän syksyllä 62v minullakinsiis mahdollisuusjäädä Kokonaan Eläkkeele tuon 62 täytettyäni mikälioikein ymmärsin,,,
mut Kannnattaakojäädä jos eläke on pienempikuin nykyinen Päiväraha ???
Lisäpäivillä oleva henkilö voi hakea vanhuuseläkkeen maksuun 62-vuotiaana tai jatkaa päivärahalla sen kuukauden loppuun, jona täyttää 65 vuotta. Työttömyyspäivärahojen perusteella työeläkettä karttuu kuitenkin enintään sen kuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 63 vuotta.
Kertyykö eläke päivärahasta vai päivärahan perusteena olevasta palkasta?
Eläke+karttuu+ansiopäivärahan+perusteena+olevasta+palkasta,+josta+eläkettä+laskettaessa+huomioidaan+75+%.+Tästä+ansiosta+eläkettä+karttuu+1,5+%+vuodessa.
Voiko eläkeputkessa olevan työnhaku katketa?Uusi työnhaku on ansa, jos et ole tarkkana.
Ole yhteydessä omaan työttömyyskassaan.