Jos kaksi luonnehäiriöistä on kahden kimpassa, joka on riippuvainen toisistaan ja sellaisessa asemassa, että pääsee kiusaamaan muita ihmisiä, niin mitä siitä voikaan syntyä?
Lopputulema lienee pitkälti siinä, mikä heidän pyrkimyksensä on. Silti, heidän sidonnaisuutensa toisiinsa aiheuttaa varmaankin ongelmia. Voi olla myös vaikea erottaa kumpi on kumpi ja onko toinen sittenkin vain uhri? Ja kumpi se onkaan?
Jos luonnehäiriöisellä on vahva ote toisesta omalla tavallaan ongelmallisesta ihmisestä, saattaa näyttää siltä, että hän on se hyvä tyyppi ja tuo toinen se pahis. Vai onko sekin vain jokin leikki, jolla hämmennetään muita ihmisiä?
Sellaisia ajatusleikkejä, mutta onko vastauksia?
Kaksin kaunihimpi
5
377
Vastaukset
- sevastaa
Samaa kuin Huuda ja Hallitse.
- whendovescry
Mitä mieltä itse olet? Ei taida olla yhtä vastausta, koska noita kombinaatioita on paljon ja erilaisia. Nuo ihmiset kun voivat vetää toisiaan puoleensa henkisen samankaltaisuuden takia (kaksi narsistia), mutta yhtä lailla sopivan erilaisuuden takia (ohutnahka paksunahka, tai narsisti uhri). Tunnetusti narsisti voi paitsi esittää uhria niin todella kokea itsensä sellaiseksi, marttyyriksi joka ei saa edes hallita koko maailmaa :-)
- Narsismituttua
Kaikki luonnehäiriöiset eivät tietenkään kiusaa muita. Ehkä tarkoitit tässä nyt lähinnä narsistisen persoonallisuushäiriön omaavia. Se on tosiaan mielenkiintoista, miten kaksi toisia ihmisiä taitavasti manipuloivaa saavat aikaan. Molemmat ovat itsekeskeisiä ja oman edun tavoittelijoita. He myös ymmärtävät ehkä parhaiten toistensa pyrkimyksiä.
- tulitästämieleen
Mulle tuli mieleen, että jos toinen on olevinaan hyvä jeppe ja toinen paha jeppe, mutta pelaavatkin yhteistä shakkipeliä. Sitten seurakunta ihmettelee, että mistä se paha jeppe tuonkin synnin on onkinut tietoonsa, kun niskaan sataa rakeita.
Mutta niitä pyrkimyksiä on tosi vaikea ymmärtää siellä raekuuron alla.
- JaskaJokunenkoo
Molemmat silloin ns tunnevammaisia eli toinen paatunut toinen läheisriippuva. En kyllä usko nykyisin huimimpiakaan ruikutuksia, etenkään joltain päihdeongelmaisilta, 70% on aina vähintään valhetta. Mutta en ties mistä puhut joten....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2014029Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112563Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382255Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801390Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861268- 481139
- 751017
- 59863
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57844S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?
Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt72797