Sain viikonloppuna tietää olevani raskaana. En ole koskaan halunnut lapsia tai nähnyt itseäni äitinä. Tuntuu että elämä on lopullisesti pilalla, tein mitä tahansa. Jos teen abortin, joudun elämään lopun elämääni sen tiedon kanssa, että olen tappanut oman lapseni. En usko että elämäni tulisi olemaan kovin pitkä sen asian jälkeen. Jos synnytän lapsen ja annan sen pois, mietin aina millainen ihminen siitä kasvaa. Samalla menetän elämästäni tärkeitä ihmisiä, jotka eivät tule hyväksymään päätöstä luopua omasta lapsesta. (Tämä tapahtuu myös poikaystävälleni hänen perheensä kanssa) Jos pidän lapsen, se joutuu kasvamaan samanlaisesssa ilmapiirissä missä itse kasvoin aistien, että se ei ole ollut toivottu ja vanhemmat toivoivat toisenlaista elämää. Olen sairastanut vaikeaa masennusta ja tiedän, että tein mitä tahansa olen siinä tilassa joko lähiviikkojen aikana jos päätän keskeyttää raskauden tai synnytyksen jälkeen mikä ratkaisu lapsen suhteen silloin onkin.
Olen jo alkanut ajattelemaan, että en ansaitse mitään tukea tai enää ikinä mitään iloa elämääni ja olisi parempi vain kuolla pois.
Olen jo alkanut ajattelemaan, että en ansaitse mitään tukea tai enää ikinä mitään iloa elämääni ja olisi parempi vain kuolla pois.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mene keskustelemaan tilanteestasi lääkärin tai psykiarisen sairaanhoitajan kanssa. He pystyvät parhaiten arvioimaan, miten päätöksesi sinuun vaikuttaa. Itsemurha-ajatukset sinun täytyy unohtaa kokonaan. Elämä on muutenkin niin lyhyt.
Kaikki ratkaisut ovat yhtä oikeita, apua päätöksentekoon kannattaa silti hakea neuvolasta ja psyk sairaanhoitajalta, lääkäriltä, vertaistuesta ym. Tee sellainen päätös johon itse uskot, älä anna masennuksen tai sukulaisten yksin ratkaista asiaa. Masennukseen saa varmasti apua, etenkin kun asia tiedossa ja siihen osataan varautua. Itse olen tehnyt abortin 20v kun olin juuri päässyt opiskelemaan ja poikaystäväkin oli henkinen teini. En kadu, mutta toki asia mietityttänyt usein kun kaverit saaneet lapsia. Tuo parisuhde myös päättyi ja tuntui etten löydä ketään enää mistään. Olin jo asennoitunut lapsettomuuteen ja siihen että se juna meni jo, kun kerran kyydistä hyppäs. Nyt kuitenkin 32v ja onnellisesti raskaana. Fyysisesti tämä tulee silti varmasti olemaan rankempaa kuin mitä olisi ollut 12v sitten :) Siskoni tuli tahtomattaan äidiksi 18v, hyvin on mennyt ja nykyään maailman paras äippä. Hänelläkin oli toki alkuunsa suurta epätoivoa, oli vaan jo liian pitkällä raskaus..hyvä niin jälkeen päin ajatellen.
unohdit lapsen isän, lapsen parhaan, tarkoitushakuisena yksinhuoltajana..
Saman kokeneena vaikean elämäntilanteen vuoksi hiljattain abortin tehneenä ymmärrän sinua. Mitä ikinä päätätkin, se on oikea päätös. Itselleni oli todella vaikea päätös ja kävin keskustelemassa sekä psykologilla että neuvolassa. Sanon sinulle neuvoksi, että ole tarkkana jos päädyt keskeytykseen ja se tehdään lääkkeillä, että kohtu ultrataan ja varmistetaan, että kaikki on tullut ulos. Itselläni tehtiin 2 yritystä ja olisi lähetetty sitten kotiin olettaen että kaikki sujui hyvin, mutta eipä ollut tullutkaan mitään ulos, vaikka vuoto oli niin hirveää, että hemoglobiini tippui 85:een. Lopputuloksena jouduin kaavintaan. Kävin yksityisellä gynekologilla vielä 2 kertaa tämän jälkeen varmistamassa että kaikki on ok ja tein sekä raskaustestin kotona 2 ja 3 viikon päästä että myös verikoeraskaustestin terveyskeskuksessa. Ei ollut miellyttävä kokemus millään tapaa, silti tiedän, että päätös oli oikea, vaikka surettaa että oma elämä on mennyt niin, etten kyennyt vastaanottamaan uutta elämää.