Olen tässä paljon miettinyt tekemisiäni, kun olen heräämässä tästä psykoosipainajaisestani. Mitä minä tein, mitä teki minun sairauteni? Kuka on vastuussa ja mihin asti?
Minulla on ollut paljon harhaluuloja ja harhoja kuten ääniä, jotka ovat ohjanneet ajatuksiani ja sitä kautta myös osaa päätöksistäni. Olen noudattanut vain niitä ääniä, jotka ovat myös omasta mielestäni olleet hyvä idea. Olen jättänyt noudattamatta paljon, kun olen pitänyt asiaa jotenkin vääränä tai olen hoksannut sen sairaudekseni. Nykyään yhä enemmän. Yleensä sairaus toistaa jo samoja kaavoja siinä suhteessa, että levy on jo tunnistettavissa, kun se alkaa "soimaan".
Silti paljon asioita jää ns. neutraalille alueelle, jossa ei varsinaisesti ole mitään oikea-väärä akseli valintaa. Olen esimerkiksi äänien kannustamana kirjaimellisesti jahdannut erästä miestä. Ihmettelen, että hän ei ilmoittanut minua jonnekin hoitoon. Vainosin häntä kotiin asti. Lähettelin joka päivä rakkauskirjeitä ties mitä keksinkään. Soittelin puhelimella. Kirjoitin sähköpostiin. Laitoin tekstiviestejä. Tämä on varmaan jo kotirauhankin rikkomista, suorastaan vainoamista. Mitään tulosta tämä ei tietysti tuottanut, sillä tämä mies ei ollut minusta kiinnostunut. Elin häähaaveissa tämän miehen takia usemman vuoden ja järjestelin häitä ihan oikeasti. Ilman miestä. Kuulin siis tämän miehen lähettämiä kaiken maailman rakkausviestejä, jotka häiritsivät todellisuudentajuani. Olin itse rakastunut. Ostin hääpuvun, ostin hääkrääsää, elin jo kuvitelmissa kuinka meille syntyy lapsia ja ostelin siis kaikkea vauvakamaa myös. Vuosia ja vuosia. Psykoosi oli kuin uni joka jatkuu joka päivä. Aina kun joku asia toi todellisuutta eteeni, että näin ei ole, psykoosi keksii unen tavoin sille jonkun hyvän selityksen ja psykoosi jatkuu. Odottelin tätä miestä mm. kylään melkein joka päivä ja leivoin kakkuja ja piirakoita. Miten aina jaksoinkin uskoa seuraavana päivänä saman uudestaan? Olen varmaan tyhmä! Tai sitten niin harhoissa. Se oli sitä aikaa, kun äänet puhuivat 24/7. En saanut hetken rauhaa niiltä. En ollut tässä maailmassa kovinkaan paljoa.
No, mitäpä muutamasta sadasta turhasta kakusta tai piirakasta. Tulipahan itse nautittua ja oli niitä muitakin ihmisiä niitä mielellään syömässä, ainakin alussa. Kun hävitin tätä hääsälää mitä olin hankkinut, tunsin, että sydämeni hajoaa kappaleiksi. Ikinä en voisi käyttää niitä vaikka naimisiin pääsisinkin, sillä ne ovat kaikki pilattu katkerilla psykoosipettymyksillä mistä ne muistuttavat. Kaikki häähaaveeni ovat siis pilattu forever! Siispä hävitin! Häitä ei koskaan tule, sen olen päättänyt vaikka naimisiin menisin.
Entä se kaikki turha mitä pelkäsin? Miten paljon jätin tekemättä asioita, kun äänet varoittivat minua milloin raiskarista milloin jostakin muusta mitä kauheaa voisi jossakin tapahtua juuri minulle mutta onneksi nyt osaan välttää sen tapahtuman. Olen elänyt vuosia pelkäämällä täysin turhia. Niitä ei koskaan olisi tapahtunut ja ne vain olivat pelkojani. Mitä energian tuhlausta! Tämä on kuin painajaisuni mitä näät koko ajan mutta et vain herää siitä aamulla vaan se jatkuu, jatkuu, ja jatkuu. Kuinka kauan ihminen jaksaa tällaistakin stressiä, elää jatkuvassa hengen pelossa?
Ei - ne psykoosit ei olleet mitään helppoja vaikka asiat mitkä tein sen tähden ovatkin aika pitkästi neutraalilla alueella!
Ei - ne psykoosit olleet vaarattomia vaikka en tehnytkään niitä asioita mitkä heti tiesin vääräksi.
Olen muun muassa velkaantunut tämän tähden. Henkisiä vaurioita tosin pidän pahempana. Eristäytymisen kautta tietysti menetin ystäväni, enhän uskaltanut heitäkään nähdä. Heistäkin oli pelkoja. En pystynyt rakentamaan uusia, koska olin niin pahasti psykoosissa, että pelkäsin niitä uusiakin. Aina joku ääni pelotteli minut, niin että en uskaltanut rakentaa eteenpäin. Uskoin siis ääniin liian paljon. Melkein jouduin harhojeni takia naimisiinkin. Onneksi tajusin eristäytyä siinä vaiheessa miespopulaatiosta kokonaan. Muuten olisin mennyt psykoosissa jopa naimisiin. Niin olisinhan mennyt senkin miehen kanssa, jota vainosin. En edes tunne koko miestä. Ei siitä voi mitään hyvää seurata mennä tuossa tilassa naimisiin. Aloin siis kuulla lopulta niitä ääniä vaikka kenestä miehestä ja myös ääniä, jotka kehoittivat minua menemään naimisiin milloin kenenkin kanssa. Jouduin siis tämän takia lopettamaan harrastuksenikin. Pelkäsin jo muuten menettäväni sen viimeisen järjen hippuseni ja joutuvani ties kenen vastaantulevan kanssa naimisiin, jos he minut huolisivat. Eli naimisiin väärän ihmisen kanssa ja väärässä tilassa. Oli pakko eristäytyä, kun olet niin harhoissa, että normaali ihmissuhde toiseen ihmiseen ei ole edes MAHDOLLINEN. Sairautesi tähden. Olet siis tuomittu yksinäisyyteen vaikka se pahentaa ratkaisevasti juuri harhojasi.
Olisi kiva kuulla minkälaisia asioita muut ovat tehneet psykooseissaan? Tuossa tietysti ei ollut kuin jäävuoren huippu minun elämästäni. Paljon on muutakin ollut.
Syyntakeettomuus - mitä se oikeasti on?
Minulla on ollut paljon harhaluuloja ja harhoja kuten ääniä, jotka ovat ohjanneet ajatuksiani ja sitä kautta myös osaa päätöksistäni. Olen noudattanut vain niitä ääniä, jotka ovat myös omasta mielestäni olleet hyvä idea. Olen jättänyt noudattamatta paljon, kun olen pitänyt asiaa jotenkin vääränä tai olen hoksannut sen sairaudekseni. Nykyään yhä enemmän. Yleensä sairaus toistaa jo samoja kaavoja siinä suhteessa, että levy on jo tunnistettavissa, kun se alkaa "soimaan".
Silti paljon asioita jää ns. neutraalille alueelle, jossa ei varsinaisesti ole mitään oikea-väärä akseli valintaa. Olen esimerkiksi äänien kannustamana kirjaimellisesti jahdannut erästä miestä. Ihmettelen, että hän ei ilmoittanut minua jonnekin hoitoon. Vainosin häntä kotiin asti. Lähettelin joka päivä rakkauskirjeitä ties mitä keksinkään. Soittelin puhelimella. Kirjoitin sähköpostiin. Laitoin tekstiviestejä. Tämä on varmaan jo kotirauhankin rikkomista, suorastaan vainoamista. Mitään tulosta tämä ei tietysti tuottanut, sillä tämä mies ei ollut minusta kiinnostunut. Elin häähaaveissa tämän miehen takia usemman vuoden ja järjestelin häitä ihan oikeasti. Ilman miestä. Kuulin siis tämän miehen lähettämiä kaiken maailman rakkausviestejä, jotka häiritsivät todellisuudentajuani. Olin itse rakastunut. Ostin hääpuvun, ostin hääkrääsää, elin jo kuvitelmissa kuinka meille syntyy lapsia ja ostelin siis kaikkea vauvakamaa myös. Vuosia ja vuosia. Psykoosi oli kuin uni joka jatkuu joka päivä. Aina kun joku asia toi todellisuutta eteeni, että näin ei ole, psykoosi keksii unen tavoin sille jonkun hyvän selityksen ja psykoosi jatkuu. Odottelin tätä miestä mm. kylään melkein joka päivä ja leivoin kakkuja ja piirakoita. Miten aina jaksoinkin uskoa seuraavana päivänä saman uudestaan? Olen varmaan tyhmä! Tai sitten niin harhoissa. Se oli sitä aikaa, kun äänet puhuivat 24/7. En saanut hetken rauhaa niiltä. En ollut tässä maailmassa kovinkaan paljoa.
No, mitäpä muutamasta sadasta turhasta kakusta tai piirakasta. Tulipahan itse nautittua ja oli niitä muitakin ihmisiä niitä mielellään syömässä, ainakin alussa. Kun hävitin tätä hääsälää mitä olin hankkinut, tunsin, että sydämeni hajoaa kappaleiksi. Ikinä en voisi käyttää niitä vaikka naimisiin pääsisinkin, sillä ne ovat kaikki pilattu katkerilla psykoosipettymyksillä mistä ne muistuttavat. Kaikki häähaaveeni ovat siis pilattu forever! Siispä hävitin! Häitä ei koskaan tule, sen olen päättänyt vaikka naimisiin menisin.
Entä se kaikki turha mitä pelkäsin? Miten paljon jätin tekemättä asioita, kun äänet varoittivat minua milloin raiskarista milloin jostakin muusta mitä kauheaa voisi jossakin tapahtua juuri minulle mutta onneksi nyt osaan välttää sen tapahtuman. Olen elänyt vuosia pelkäämällä täysin turhia. Niitä ei koskaan olisi tapahtunut ja ne vain olivat pelkojani. Mitä energian tuhlausta! Tämä on kuin painajaisuni mitä näät koko ajan mutta et vain herää siitä aamulla vaan se jatkuu, jatkuu, ja jatkuu. Kuinka kauan ihminen jaksaa tällaistakin stressiä, elää jatkuvassa hengen pelossa?
Ei - ne psykoosit ei olleet mitään helppoja vaikka asiat mitkä tein sen tähden ovatkin aika pitkästi neutraalilla alueella!
Ei - ne psykoosit olleet vaarattomia vaikka en tehnytkään niitä asioita mitkä heti tiesin vääräksi.
Olen muun muassa velkaantunut tämän tähden. Henkisiä vaurioita tosin pidän pahempana. Eristäytymisen kautta tietysti menetin ystäväni, enhän uskaltanut heitäkään nähdä. Heistäkin oli pelkoja. En pystynyt rakentamaan uusia, koska olin niin pahasti psykoosissa, että pelkäsin niitä uusiakin. Aina joku ääni pelotteli minut, niin että en uskaltanut rakentaa eteenpäin. Uskoin siis ääniin liian paljon. Melkein jouduin harhojeni takia naimisiinkin. Onneksi tajusin eristäytyä siinä vaiheessa miespopulaatiosta kokonaan. Muuten olisin mennyt psykoosissa jopa naimisiin. Niin olisinhan mennyt senkin miehen kanssa, jota vainosin. En edes tunne koko miestä. Ei siitä voi mitään hyvää seurata mennä tuossa tilassa naimisiin. Aloin siis kuulla lopulta niitä ääniä vaikka kenestä miehestä ja myös ääniä, jotka kehoittivat minua menemään naimisiin milloin kenenkin kanssa. Jouduin siis tämän takia lopettamaan harrastuksenikin. Pelkäsin jo muuten menettäväni sen viimeisen järjen hippuseni ja joutuvani ties kenen vastaantulevan kanssa naimisiin, jos he minut huolisivat. Eli naimisiin väärän ihmisen kanssa ja väärässä tilassa. Oli pakko eristäytyä, kun olet niin harhoissa, että normaali ihmissuhde toiseen ihmiseen ei ole edes MAHDOLLINEN. Sairautesi tähden. Olet siis tuomittu yksinäisyyteen vaikka se pahentaa ratkaisevasti juuri harhojasi.
Olisi kiva kuulla minkälaisia asioita muut ovat tehneet psykooseissaan? Tuossa tietysti ei ollut kuin jäävuoren huippu minun elämästäni. Paljon on muutakin ollut.
Syyntakeettomuus - mitä se oikeasti on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Psykoosiaika oli sitä, että äänet kiusasivat mua, yölläkin. Pakkolääkitys ei mua auttanut vaan tuntui, että ne toivat mulle ääniä kun niiden käytön jälkeen aloin kuulemaan ääniä. Mulle määrättiin sähköshokkihoitoa.Kukaan ei kysynyt mun omaa tahtoa ja sitä, että auttoiko se mua. Mulle tuli siitä traumoja ja muisti on mennyt.
Rukous paransi mut ja otti äänet pois. Vieläkään en uskalla mennä lääkäriin.
Jos voisin tehdä toisin niin menisin johonkin ryhmään mukaan olemaan siellä mukana tai puhumaan tunteistan.i
Ja vielä, mä en käytä lääkkeitä. Mulle lääkkeet toivat ääniä. Mutta älkää lopettako lääkkeiden käyttöä.
Olen pahoillani miten kovia olet joutunut kokemaan!
Jeesus on parantanut minuakin! Kiitos Herralle!
Todellakin kaikkien tulisi lopettaa ne myrkyt.
Ikävää kyllä, että olet joutunut noin psykiatrian "raiskaamaksi".
Olenko psykoosissa? http://keskustelu.suomi24.fi/t/14279177/valaistuneita . http://keskustelu.suomi24.fi/t/14305519/jumalan-kasi-auringon-purkaus . Ja mitä psykoosi on ?Egon raukeamista ?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14310053/skitsoko-vai-muuten-sairas-) .