Akvaariota hankkimaan

linux41

Aion hankkia akvaarion.Minkälaisia kaloja kannattaa hankkia ja mitä kaikkea tarvitsen!

9

4102

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ellukka

      Hanki heti kättelyssä hyvä tarvikekauppa, asiantuntija. Ota kirjastosta lainaan /osta oma, hyvä akvaariokirja (M. Kasvi tms)ja tutustu kaloihin etukäteen ennenkuin säntäät ostamaan kaloja (muuten sulla on 1,5m kasvava otus siellä). Siis, ensin perehdy aiheeseen ,sit vasta loppuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikä tule kalliita epäonnistumisia.
      ps. osta sitten tarpeeksi iso allas, ei mitään 40-60 litran purkkia.

      • Nermal

        Oikea tapa on juuri nimenomaan ottaa ensin selvää asioista. Näin harrastus lähtee mukavasti käyntiin, eikä tule tarpeettomia rahakuluja väärien hankintojen ym. takia.
        Valitettavasti monissa kirjoissa varsinkin vnhemmissa on todella vanhaa tietoa etenkin akvaarion kypsyttämisestä ja kalojen elintilavaatimuksista.
        Nopea, helppo ja kätevä tapa hankkia tietoa, on netti. Tässä yksi hyvä linkki
        http://www.aquahoito.info/suomi/
        jonka avulla pääset mukavasti alkuun. Ja täällä palstallahan saa aina kysyä apua.

        Kokeneet harrastajat tietävät myös sen seikan, ettei kauppiaseen aina valitettavasti voi luottaa; saattaa myydä aivan vääriä kaloja rahankiilto silmissään. Siinä kärsii kalat ja harrastajan lompsa. Onnea ja iloja uudelle harrastukselle!


      • 45645645
        Nermal kirjoitti:

        Oikea tapa on juuri nimenomaan ottaa ensin selvää asioista. Näin harrastus lähtee mukavasti käyntiin, eikä tule tarpeettomia rahakuluja väärien hankintojen ym. takia.
        Valitettavasti monissa kirjoissa varsinkin vnhemmissa on todella vanhaa tietoa etenkin akvaarion kypsyttämisestä ja kalojen elintilavaatimuksista.
        Nopea, helppo ja kätevä tapa hankkia tietoa, on netti. Tässä yksi hyvä linkki
        http://www.aquahoito.info/suomi/
        jonka avulla pääset mukavasti alkuun. Ja täällä palstallahan saa aina kysyä apua.

        Kokeneet harrastajat tietävät myös sen seikan, ettei kauppiaseen aina valitettavasti voi luottaa; saattaa myydä aivan vääriä kaloja rahankiilto silmissään. Siinä kärsii kalat ja harrastajan lompsa. Onnea ja iloja uudelle harrastukselle!

        aaargh, kuka kehtasikaan antaa tuolle miinuksen^

        täysin asiallista ja asiantuntevaa tekstiä... ei ollut mitään vikaa :x


    • meitsi
    • Vaari-o

      Akvaarion perustamisesta

      1.   Aluksi olisi mietittävä minkälaista kalastoa on aikomus hankkia tulevaan akvaarioon. Tämä määrää akvaarion koonkin jo samalla. SUOSITTELEN SAMANTIEN INVESTOIDA N. 200 LITRAISEN AKVAARION HANKINTAA SEKÄ ASIALLISTA ULKO SUODATINTA. Mahdollisesta liikakansoituksesta ei näin olen ole nitriitti piikin aiheutuessa niin suurta stressin vaaraa ja mahdollista kalaston kuolemista heti harrastuksen alku metreillä.

      2.   Kun on päästy sopivan kalasto määrän kanssa selvyyteen (SIITÄ TUONNEMPANA)ja kyselty foorumeista ja muista keskustelupalstoilta neuvoa, valitettavasti useimmat akvaario kauppiaat tekevät työtään vain hyvän tuoton takia eikä heihin voi edes viiskytä prosenttisesti luottaa, onkin syytä hankkia tietoa mahdollisimman monelta jo pitempi aikaiselta harrastajalta ja kerätä näiltä se tarvittava tietous akvaarion ja kalojen hoitoon. Lisäksi on huomioitava kalojen elin olosuhteisiin tuleva vastuu, jotkut kalat vaativat veden kovettamista kemikaalein jotta ne voisivat elää täysin stressitöntä elämää niille määritellyn iän ajan, 6-25 vuotta kalasta riippuen.

      3.   On akvaarion hankinnan aika, joko käytettynä tai uutena? Käytetyn akvaarion hankinnan kanssa kannattaa käyttää runsaasti harkintaa sen iän ja hinnan suhteen. Hyvä kuntoisen käytetyn akvan litrahinta on siinä 0.6Egeä. Akvaarion kunnon tulisi olla ainakin julkisivulta naarmuton. Myöskään muilla lasipinnoilla ei saisi esiintyä MINKÄÄNLAISIA säröjä jotka voisivat aiheuttaa lasin halkeamisen. Pienet kosmeettiset naarmut eivät haittaa jos ne jäävät katselulta piiloon akvan ollessa täysin ”kalustettu”. Paras vaihtoehto siis olisi täysin naarmuton akvaario mutta käytettynä tällaisia löytöjä sattuu kohdalle ani harvoin. Silikonit tulisi olla siistit ja ne eivät saisi olla repaleiset tai suuremman vihreän levän peitossa, jos näin kuitenkin on, varaudu silikonien uusimiseen koko akvaarion osalta. Tämä operaatio on jo suurempi työvaihe harrastajalle.

      4.   Tekniikan; suodatin, lämmitin, mahdollinen ilmastin sekä valaisimet tulisi myöskin olla moitteettomassa kunnossa käyttöikään nähden. Suodatin materiaalit olisi hyvä varautua uusimaan jos suodatin on ollut akvaarion kanssa käyttämättömänä yli puoli vuotta. Lämmitin täytyy ehdottomasti toimia, kokeile sen toimivuus vaikkas juoksevan veden alla, lämmittimen tulee heti lämmetä kun pistoke laitetaan seinään, kuivana lämmittämistä tulisi välttää herkkien vastus lankojen rikkoutumisen takia. Ilmastin ei saa rämistä millään lailla sen käydessä sitä käänneltäessä. Ainoa ääni on ”humiseva” soundi joka tulee moottorista ja poisto suuttimesta. Muista hankkia ilmastimelle sopiva ”kivi” akvaarioon sekä tähän tarkoitukseen myytävä alipaine venttiili ja asiallista silikoniletkua (rautakaupan letkut ovat huomattavasti halvempia kuin akvaario liikkeen täysin vastaavat ! ) Valaisimien hankinnassa kannattaa miettiä tarpeellinen valoteho, itselläni on 244 litraisessa kolme 30 Wattista putkea valaisemassa 70 cm syvää akvaariota, värisakaalana on; grolux kasvivalo sekä aquastar ja lumilux white jokainen erikseen ajastettuna aamuvalosta (aqua) päivävaloon (lumilux). Valot ovat päällä n. 11 tuntia yhtä aikaa ja aamulla illalla syttyvät ja sammuvat tunnin välein.

      5.   Hiekan hankkimisesta… Nyt on hyvin suosittua ns. HIEKKAPUHALLUS HIEKKA jota saa rae kooltaan 0,15 – 1,25 väliltä, jälleen kerran rautakauppa tuote on kolme kertaa halvempaa kuin akvaario liikkeissä myytävä vastaava hiekka. Rae kooltaa karkeampaa hiekkaa en itse enää suosittele sen käyttövaikeuden takia, säännöllinen lappoaminen kalan gagoista veden vaihdon yhteydessä on tympäsevää hommaa kun hienomman sannan kanssa tätä ongelmaa ei ilmene sillä suodattimen virtaus vie kaikki pasgat (ulkosuodatinta käytettäessä) suodattimen sisälle jota varten se on akvaariossa olemassakin. Kilomäärä hiekan hankkimisessa akvaarion tilavuuteen nähden on n. 25kg/200l kohden. Pohjalla näin ollen n. 3-5 cm kerros hiekkaa, kasvien juurikkoa varten! Hiekan pesu ennen akvaarioon laittamista on syytä tehdä huolellisesti pesemällä runsaalla vedellä ja möyhimällä samalla pientä hiekkapölyä esiin joka samentaa akvaarion vettä viikoiksi jos pesua ei ole tehty perusteellisesti vaihtamalla pesuvettä niin kauan kunnes sameaa vettä ei enää ole möyhimisen jälkeen.

      6.   Juurakot ja kivet on myöskin syytä pestä kuumalla vedellä ja juuriharjaa käyttäen niin kauan ettei ”mangrove” juurakosta irtoa väriä paljoakaan pesuveteen. Kivet kun huolellisesti harjaa niin ne eivät leväty moneen vuoteen.

      7.   Sitten hiekat akvaarioon ja vettä puolilleen, kannot ja kivet paikoilleen ja ostamaan kasvistoa sekä muutama kymmen kierteis sarvikotiloja jos olet päätynyt tähän ”hiekkapuhaus” hiekkaan sekä kalan ruokaa (hiutale sellasta). Suosittelen vahvalehtisiä miekkakasveja tai muita kestäviksi todettuja kasveja alkuun. Hentolehtiset kun tuppaavat rispaantumaan alkumetreillä harrastusta kun akvaarion tasapaino ei vielä ole kondiksessa. Kasvit akvaarioon ja akvaario melkein täyteen vettä, n. 2-3 senttiä vajaaksi.

      8.   ON KYPSYTYKSEN AIKA; Itse käytin aikanaan… kypsytykseen kaupasta saatavaa BACTOZYM bakteeri startteria. Ohjeiden mukaan jauhot kapseleista akvaarioon ja muutama ehjä kapseli suodattimen materiaali kerroksiin. Suodatin pyörimään ja lämmitin päälle sekä ilmastin porisemaan. Nyt voi käydä kaupasta ostamassa tärkeät vesi testerit; Ph (happamuus), Kh (kovuus) sekä NO2 (nitriitti). Tärkeitä ovat myös CO2 (hiilidioksidi), NO3 (nitraatti) ja Fe (rauta) joilla mitataan kasvien tasapainoa ja näin ollen osataan ennalta ehkäistä haitallisten levien esiintyminen. Akvaario päiväkirjan pito on helppo tapa alkumetreillä tarkkailla kypsyvän akvaarion tapahtumia.

      9.   PÄIVÄ 1. Akvaario valmis ILMAN kalastoa. Voit ruokkia tyhjää akvaariota ihan hitusen päivässä ja kirjata vesi arvot; Ph, Kh ja NO2 heti ensimmäisenä päivänä ylös.
      PÄIVÄ 2. Samaista varovaista ruokintaa päivällä, määrän tulee olla todella vähäistä että bakteerit ja kotilot ehtivät käyttää kaiken hyödyksi. Tarkista myös valaistuksen toimiminen sekä suodattimen virtaus teho ja ilmastimen toimiminen. Kasvit ovat tukevasti pohjassa kiinni sekä kannot ja kivet eivät ole kaatuilleet virtauksen voimasta mikäli ovat huolimattomasti asennettu????
      PÄIVÄ 3. Vesiarvojen mittaus sekä ruokinta. Arvot näyttävät normaaleja tasoja; Ph 6,5-7,5, Kh (johtovedessä) 3-5 tai jos olet harkinnut suuhautojia tulisi veden kovuuden olla 8-10 luokkaa.

      ------AUTTAKAA KYPSYTYS VINKEILLÄ MUAKIN, ERELLISETÄ KUN ON AIKAA JO KUUTISEN VUOTTA ! ! !-------

      PÄIVÄ 7. Veden vaihdon aika, nyt olisi hyvä olla tarpeeksi pitkä letkun pätkä jonka toisessa päässä on letku suulake ja toisessa päässä venttiili adapteri sekä adapterin ”urososa” esim. suihkun tuloon liittämistä varten. Suulake pää akvaarioon ja adapteri pää viemärin viereen. Imaise adapteriosasta voimakkaasti kunnes huomaat letkun jännittyvän ja veden lähteneen virtaamaan. Nyt voit odotellessa jälleen mitata vesiarvot ja kirjata ne päiväkirjaan. PH:n ja KH:n tulisi pysytellä samassa mutta jos huomaat NO2 nitriiin arvon nousseen hälyyttävän korkealle ollaan saatu aikaan se mitä haluttiinkin NITRIITTI PIIKKI. Vaihda akvaarion vedestä siis puolet jatketaan kohdassa 10. Jos nitriitti piikkiä ei OIKEASTI ole todettu tässä rytmissä edetään n. kaksi viikkoa odotellen sitä nitriitti piikin ilmenemistä.

    • Sanskuli14

      Mä aion itekkin ostaa akvaarion, mut mulla se on n. 60-80 litrainen ja se on ihan sopiva aloittelijalle.Kannattaa mennä kattomaan kaloja ihan rauassa ja miettiä millaisen akvaariosta tekeetai ja miten sen sisustaa. Tarvitset mm.suodattimen, valot, lämpömittarin ja muuta tarpeellista. Käy vaikka kattomassa googlesta, sieltä löytyy tosi paljon kaikkee tietoo.Esim. sivuiltaakvaarionhankinta ja miten akvaariota hoidetaan. Hyviä kaloja aloittelijalle on esim. tetrat, barbit, synnytävät hammaskarpit vai mitä ne oli ja sitten monnit esim. partamonnit.Mutta monneja pitää olla vähintään 2kpl. Aloittelijan ei kannata ostaa ainakaan aluksi esim.kultakaloja koska ne saattavat syödä pienenpiä kaloja. Muista myös että pitää miettiä että mitkä kalat sopivat samaan akvaarion ja mitkä eivät.;)

      • evita.

        MITÄ ISOMPI SEN PAREMPI ! sori capsi!
        sinne saa myös laajempaa kalastoa


      • 34534534
        evita. kirjoitti:

        MITÄ ISOMPI SEN PAREMPI ! sori capsi!
        sinne saa myös laajempaa kalastoa

        ''Aloittelijan ei kannata ostaa ainakaan aluksi esim.kultakaloja koska ne saattavat syödä pienenpiä kaloja.''

        kultakalat ei sovi YLEENSÄ mihinkään muuhun kun laji-akvaarioon, ja ne tarvitsee jättiläisakvaarion.

        ja aloittelijan ei TODELLAKAAN kannata ostaa alle satalitraista akvaariota. isompi akvaario antaa enemmän hoitovirheitä anteeksi, on vakaampi ja näin.


    • kalatontylsiä

      Kaljoa :d huoh...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe