Suomenruotsalaiset (ruots. finlandssvenskorarrorna) ovat pieni kansallinen enemmistö Suomi-nimisessä diktatuurissa. Heidät voi jakaa karkeasti ottaen kahteen heimoon, etelänrantaruotsalaisiin (bättre folk) ja lännenrantaruotsalaisiin (sämre folk). Molempia kutsutaan yhteisnimellä ankdammen. Suomenruotsalaiset puhuvat äidinkielenään suomenruotsia, jota oikeat ruotsalaiset kutsuvat nimellä muminsvenska.
Suomenruotsalaista rintaa edustamaan on myös luotu punainen lippu keltaisella ristillä, joka värien puolesta viittaa Venäjän ja Ruotsin fuusioon.
Suomenruotsalaista rintaa edustamaan on myös luotu punainen lippu keltaisella ristillä, joka värien puolesta viittaa Venäjän ja Ruotsin fuusioon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Etelänrantaruotsalaiset
Etelänrantaruotsalaiset ovat vakuuttuneita ylivertaisuudestaan ja katsovat sivistyksen saapuneen Suomeen vasta, kun joku ruotsalainen[1] pilipalipastori käväisi täällä kylässä ja jätti maksamatta ylläpidosta Lalli-nimiselle talonpojalle. Lallikin oli todennäköisesti suomenruotsalainen, mutta pöyristyi tapahtuneesta kuitenkin.
Tosiasia on, että Suomessa on tasan yhtä paljon suomenruotsalaisia ja biseksuaaleja, kumpiakin 5,6 %. Tämän rantasvedut katsovat oikeuttavan sen, että Suomi-diktatuurin koulutusjärjestelmä haaskaa joka vuosi kymmeniä miljoonia koulutus-ecuja opettaakseen kuopiolaiset teinipojat muodostamaan lauseet "ruulikt att reffa", "ja veet intte" ja "Ja taalar intte svenska". Todellisuudessa suuri osa etelänrantaruotsalaisista ei edes puhu ruotsia, vaan sekakieltä. Koska koko kielenopetus on suunnattu vain tuottamaan ruotsinkielentaitoisia palvelijoita etelärannikon herroille, olisi paljon järkevämpää opettaa koululaiset puhumaan todellista eteläsuomenruotsia ("jättekiva att runkka hemma").
Pitkällisen aivopesun tuloksena myös osa suomenkielisistä on saatu uskomaan etelänrantaruotsalaisten ylivertaisuuteen, se on jopa kirjattu diktatuuriin perustuslakiin. Myös Yleisradio on mukana tässä aivopesussa, ja niinpä se omistaakin suuren osan ohjelma-ajastaan tekstityille ruotsinkielisille ohjelmille, jotka käsittelevät pääasiassa saariston luontoa, Janne Holménia, Itämeren tilannetta ja uusia niksejä itsepainettujen lahjapapereiden valmistukseen.
Eteläsuomenruotsalaiset vaalivat ylpeinä omaa kylttyyriään, johon kuuluvat juhannuspäivän salkotanssit, paskanmakuinen saaristolaisleipä, marginaalilaji käsipallo ja sivistynyt pikkusormenheiluttelu; jossain mitoissa myös sisäsiittoisuus on osa etelänrantaruotsalaisten tapakulttuuria, jottei tulisi sekoituttua tyhmiin suomijuntteihin[2]. Sekä tietysti siitä valittaminen, kuinka suomenkieliset suhtautuvat heihin niin vihamielisesti (tässä on nähtävissä selvä yhteys juutalaisiin). Eteläsuomenruotsalaiset ovat itseasiassa niin ylpeitä kulttuuristaan, että haluavat aivan välttämättä jakaa sen myös suomenkielisten kanssa.
Etelänrantaruotsalaisten elinkeinoihin kuuluvat golfpallojen lyönti mereen Itämeren pohjan höttööntymisen estämiseksi (Suomen ympäristökeskus maksaa tästä EU-direktiivissä säädettyä ympäristötukea) sekä purjehtimisesta saatava toimeentulotuki (Kelan kaavake Å 69).
Eteläsuomenruotsalaiset asustelevat pääosin Helsingin, Turun ja Maarianhaminan muodostamassa kolmiossa.
Tosiaan rusutahot susubulvaaniensa avulla esiintyvät kuin olisivat enemmistö tai ainakin toinen pääväestö!
Syynähän ei ole mikään muu, kuin täysin kohtuuton kielisysteemimme, joka kohtelee pientä vähemmistökieltä toisena pääkielenä.
Tällainen muista maista rajusti poikkeava kielipelleily täyty lopettaa!