Thaipalstoilla kaikki häiriintyneitä?

On kaikenlaista palstaa kuten thaimaainfo, Thaiklupi jne ja tämäkin suomi24 Thaimaa -puoli ja yhytistä näille on että kaikilla palstoilla on paljon kateellisia, katkeria, vittuilijoita, besserwissereitä, riidanhaastajia, idiootteja ja huono-osaisia.

Thaimaasta keskustelu kerää kaikki reikäpäät yhteen.
67675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Holopainenkin liittyi joukkoon, kait jo vuosia, vuosia sitten.
Täällähän sitä on sinunkin kotoisaa viihtyä.

Äänestä
  • Niin tää holopainenkin ollut jo vuosia täällä, mutta nyt sillä alkanut oikeasti tuo oma
    yläpää taas reistailemaan. Käyttää vaan muita nimimerkkejä ja yrittää peittää jälkensä. Uhittelee ja uhkailee lukee vielä alibia sekä lähettelee kuvakaapauksia
    katkaistusta haulikosta,. Vai mitä holopaine? Alias vaikka mikä. Koskaan edes Thaimaassa käynyt tieto.

    Äänestä

Kateus on katoamaton luonnonvara. Ihmiset kadehtivat toisten onnellisuutta ja omaisuutta, sen takia katkerat ja kateelliset elämässään epäonnistuneet luuserit kokoontuvat mm. Pattaya palstalle ja tiettyjen kalliimpien automerkkien palstoille häiriköimään ja tekemään järjettömiä sonta-aloituksia.

Äänestä

Kyllä minuakin harmittaisi jos en pääsisi Pattayalle vapaana miehenä matkustelemaan mutta en minä siitä kellekään vittuilisi koska olen terve mies.
Viikko enää ja menoks. Paluulippua ei ole. Tulen sitten kun tulen.

Äänestä
  • Anteeksi, mutta miten selität lentokentällä matkasi johonkin maahan missä sulla on 30päivän viisumi, pelkällä menolipulla ilman ajankohtaa koska palaat tai lennät pois maasta? Anteeksi että epäilen varallisuuttasi toteuttaa kyseinen toimenpide. Anteeksi vielä mutta tunnen säännöt koska olen töissä Suwanaphumilla passin tarkastajana.

    Äänestä

  • len-khun-ham-tooo-much kirjoitti:

    Anteeksi, mutta miten selität lentokentällä matkasi johonkin maahan missä sulla on 30päivän viisumi, pelkällä menolipulla ilman ajankohtaa koska palaat tai lennät pois maasta? Anteeksi että epäilen varallisuuttasi toteuttaa kyseinen toimenpide. Anteeksi vielä mutta tunnen säännöt koska olen töissä Suwanaphumilla passin tarkastajana.

    Noin 30x matkustanut eikä koskaan ollut paluulippua. Varsin vähän selittämistä.

    Äänestä

  • Mielikuvitus on uskomaton asia Pattaya ei nyt varsinaisesti ole mikään luxuslomakohde, ilman viisumia ja vielä 90 pv:n viisumilla lennettäessäkin pitää olla paluulippu jos ei ole ei pääse koneeseen, lähde Thaimaan Suomen suurlähetystö,taidat olla tämä kuuluisa lerppatrolli, joka haaveilee Thaimaan matkasta, kaikea se horjuva mielenterveys saa aikaan, reppana.

    Äänestä

  • Numeromies65757676767 kirjoitti:

    Mielikuvitus on uskomaton asia Pattaya ei nyt varsinaisesti ole mikään luxuslomakohde, ilman viisumia ja vielä 90 pv:n viisumilla lennettäessäkin pitää olla paluulippu jos ei ole ei pääse koneeseen, lähde Thaimaan Suomen suurlähetystö,taidat olla tämä kuuluisa lerppatrolli, joka haaveilee Thaimaan matkasta, kaikea se horjuva mielenterveys saa aikaan, reppana.

    6-7 eri lentoyhtiötä olen käyttänyt Bangkokiin. Yhtään kertaa ei ole koskaan kysytty paluulippua. Tämä on fakta. Tätähän sinä Tallinnasta kaljaa rahtaava pummi et voi tietää.
    Käsimatkatavarana ylimääräisenä on aina kitara. Yhden kerran Finnairin luukulla tyttö kysyi että ootko ennenkin saanut viedä sen ilmaiseksi? Sanoin joo. Tyttö sanoi ok. Siinä ne kyselyt pähkinänkuoressa.

    Äänestä

  • Älä anna väärää tietoa, paluulippu täytyy olla kun menet lähtöselvitykseen, jos sinulla ei ole viisumia tai on kolmen kuukauden turistiviisumi, o eläkeläis, oh avioliitto, työ tai opiskelijaviisumilla sinulla ei tarvitse olla paluulippua, tämä johtuu kahdesta syystä, lentoyhtiöt joutuvat palauttamaan omallakustannuksellaan matkustajan kohdemaahan mikä ei ole paluulippua, jos maahan tuloestetään tämän takia, Thaimaan valtio haluaa tietää että šinulla on lippu kotimatkaa varten.

    Todennäköisesti et ole koskaan edes käynyt Thaimaassa, nämä säännökset on varmasti jokaisen Thaimaan matkailijan tiedossa.

    Äänestä

  • Numeromies38474757575 kirjoitti:

    Älä anna väärää tietoa, paluulippu täytyy olla kun menet lähtöselvitykseen, jos sinulla ei ole viisumia tai on kolmen kuukauden turistiviisumi, o eläkeläis, oh avioliitto, työ tai opiskelijaviisumilla sinulla ei tarvitse olla paluulippua, tämä johtuu kahdesta syystä, lentoyhtiöt joutuvat palauttamaan omallakustannuksellaan matkustajan kohdemaahan mikä ei ole paluulippua, jos maahan tuloestetään tämän takia, Thaimaan valtio haluaa tietää että šinulla on lippu kotimatkaa varten.

    Todennäköisesti et ole koskaan edes käynyt Thaimaassa, nämä säännökset on varmasti jokaisen Thaimaan matkailijan tiedossa.

    Virallinen ohje on eri asia kuin käytäntö. 2001-2016 ei ole kertaakaan kysytty. Neljästi on tainnut ylipäätään olla paluulippu. Viisumit tarvittaessa olen ostanut rahalla Pattayalta käymättä itse edes immigrationissa.
    Tallinnan matkasi on hanuripoju erikseen. Älä koeta tehdä yksinkertaisista asioista vaikeampia kuin ne ovat.
    Kuponkiin (maahantulolittera) merkkaan jonkin paluupäivän ja lennon tunnuksen mutta sillä ei ole mitään merkitystä sillä paperilapulla jos viisumi on hankittu tai jatkettu. Lennellä saa ihan vapaasti millä haluaa minne haluaa.
    Nyt pitää lerppahanuri jatkaa töitä, joka on sinulle toinen tuntematon käsite matkailun lisäksi.

    Minä olen kirjoittanut maahantulolappuun kaupungiksi Disneyland, paluulennoksi UFO 007. Ei kysytä paluulippua koskaan. Joskus 90 luvulla taidettiin kysyä kerran.

    Äänestä

  • turhaabyrokratiaa kirjoitti:

    Minä olen kirjoittanut maahantulolappuun kaupungiksi Disneyland, paluulennoksi UFO 007. Ei kysytä paluulippua koskaan. Joskus 90 luvulla taidettiin kysyä kerran.

    Juu hanurilerppa muistelee vuotta 1997 kun kerran pääsi matkoille. Hanurilerppa puristi passia ja matkalippua sormet valkoisina ja pyyteli anteeksi olemassaoloaan rajavirkailijoilta. Herranpelkoista paskasakkia joka etsii ongelmia Googlesta ja pelkää omaa varjoaankin ulkomailla kun siellä voi vaikka nähdä hiiren rannalla hui kamala. Jatkuva dokaaminen aiheuttaa juuri tuollaisia pelkotiloja.

    Äänestä

  • lopetapaskanjauhanta kirjoitti:

    Virallinen ohje on eri asia kuin käytäntö. 2001-2016 ei ole kertaakaan kysytty. Neljästi on tainnut ylipäätään olla paluulippu. Viisumit tarvittaessa olen ostanut rahalla Pattayalta käymättä itse edes immigrationissa.
    Tallinnan matkasi on hanuripoju erikseen. Älä koeta tehdä yksinkertaisista asioista vaikeampia kuin ne ovat.
    Kuponkiin (maahantulolittera) merkkaan jonkin paluupäivän ja lennon tunnuksen mutta sillä ei ole mitään merkitystä sillä paperilapulla jos viisumi on hankittu tai jatkettu. Lennellä saa ihan vapaasti millä haluaa minne haluaa.
    Nyt pitää lerppahanuri jatkaa töitä, joka on sinulle toinen tuntematon käsite matkailun lisäksi.

    ei kannata tulla edes Thaimaahan jos ei pysty hoitamaan asioitaan viranomaisten kanssa, eli viisumia ei kannata ostaa, siitä voi saada 5-10 vuoden maahantulokiellon, yleensä syynä on heikko massitilanne, kun viisumia hakiessa pitää olla tiettysumma rahaa thai pankissa.
    Paluu lippu pitää aina olla maahan saapuessa.

    Äänestä

  • numeromies79643467 kirjoitti:

    Lopetapas taas paskanjauhanta.
    Se on ihan se ja sama "pitääkö" olla, mutta kun sitä ei ole kysytty eikä vaadittu sitten vuoden 2003 jälkeen, ja minulla ei useimmiten sitä ole koska en tiedä milloin palaan.
    Viisumin saa ostettua rahalla vaikka kahdeksi vuodeksi. Maksoin lakitoimistolle 13000 bahtia vuoden viisumista. Se on siinä jompparilla soi vitosella immigrationin vieressä. Ottavat 100 bahtilla fotot siinä samalla, ei tarvi mitään tilitietoja ei mitään. Iltapäivällä passi on leimattu kiitos ja näkemiin. Eikä tarvi olla edes 50v. Minä olen 48v.
    Että se siitä noista "säännöistäsi".

    Äänestä

  • HelppoaKunOsaa kirjoitti:

    Miksi maksat jollekin tuntemattomalle 13000 baht jos asiasi on kunnossa, kun immígration kirjoittaa vuoden jatkon 1900 baht varttitunniksi. Tiedän vastauksen asiasi eivät ole kunnossa, sinulla ei ole varaa vuoden jatkon vaatimaan 800.000 baht talletukseen, kuukautta ennen kun viisumi menee vanhaksi, ja jos haluat toisen vuoden jatkon kolmea kuukautta ennen 800.000 talletus, thai pankkiin. Niinkuin sanoin aiemmin pattayaboyssit eivät älylläloista, erityisesti tämä lerppatrolli, etkä sinäkään näytä mikään älynjättiläinen olevan, vaikka nikisi on helppoakunosaa, sinä et selkeästi asiaa osaa. Resuperse

    Ps. Naurattaa että naisiin pitää päästä vaikka lakia rikkomalla, onneton resuperse.

    Äänestä

  • Numeromies3865680876 kirjoitti:

    Eräs nyt jo edesmennyt baarinpitäjä ei käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana uusimassa henk. koht. viisumiaan vaan käytti sitä Malesiassa. Rahalla saa Thaimaassa kaikkea. Kun se loppuu, niin olet kusessa.

    Äänestä

  • Numeromies3865680876 kirjoitti:

    Miksi maksat jollekin tuntemattomalle 13000 baht jos asiasi on kunnossa, kun immígration kirjoittaa vuoden jatkon 1900 baht varttitunniksi. Tiedän vastauksen asiasi eivät ole kunnossa, sinulla ei ole varaa vuoden jatkon vaatimaan 800.000 baht talletukseen, kuukautta ennen kun viisumi menee vanhaksi, ja jos haluat toisen vuoden jatkon kolmea kuukautta ennen 800.000 talletus, thai pankkiin. Niinkuin sanoin aiemmin pattayaboyssit eivät älylläloista, erityisesti tämä lerppatrolli, etkä sinäkään näytä mikään älynjättiläinen olevan, vaikka nikisi on helppoakunosaa, sinä et selkeästi asiaa osaa. Resuperse

    Ps. Naurattaa että naisiin pitää päästä vaikka lakia rikkomalla, onneton resuperse.

    48 vuotias ei saa kuin 1kk jatkoa turistiviisumille. Siksi asia pitää hoitaa toisin. Lakitoimisto hoitaa sen täysin laillisesti ilman tilitietoja kuten jo sanoin vitun apinalerppa.
    800000 bahtia mulla on jo verkkahousujen taskussa. Työlupaakaan en tarvitse kun yhtiö on kansainvälinen.
    Kyllä resulerppaa harmittaa kun toisilla on rahaa ja ne pääsee minne haluaa. Resulerpalla on vain Google.

    Äänestä

  • Asiaa kutsutaan visaruniksi, ja se oli varsinkin pohjoisessa varsinkin varsin helppoa, kun Laosissa käyty passia siihen sai uuden kolmen kuukauden viisumin, kunnes sotilasjuntta sääti lain ettei maise maahan tuleva vaa kuin 2 vk viisumin, siihen loppui monen Thaimaan matkailu.

    Outoa porukkaa, kiertävät lakia kun ei ole massia, ja maksavat koijareille siitä että saavat olla laittomasti maassa, tätä en oikein ymmärrä miksi, Thaimaahan pitää päästä jos ei resursseja, eihän nämä pattayaboyssit mitään fiksuja koskaan ole ollut.

    Toisaalta jos ei naista saa muualle, kaiketi pattayaboyssit eivät halua elää puutteessa.

    Viimeksi kun kävin immigrationissa hakemassa lisää vuoden, minun piti allekirjoittaa että jos vedän oleskelun pitkäksi yli 3 vuosia karenssia jos yli vuoden 3 vuotta karsenssia, yli 3 vuotta niin viisi vuotta karenssia, jos yli 5 vuotta niin 10 karenssia.

    Äänestä

  • ResulerpalleInfoa kirjoitti:

    48 vuotias ei saa kuin 1kk jatkoa turistiviisumille. Siksi asia pitää hoitaa toisin. Lakitoimisto hoitaa sen täysin laillisesti ilman tilitietoja kuten jo sanoin vitun apinalerppa.
    800000 bahtia mulla on jo verkkahousujen taskussa. Työlupaakaan en tarvitse kun yhtiö on kansainvälinen.
    Kyllä resulerppaa harmittaa kun toisilla on rahaa ja ne pääsee minne haluaa. Resulerpalla on vain Google.

    Niinhän tyhmille pattayaboysseille sanotaan, että se on laillista ja tietysti pattayaboyssit uskovat sen, jos se olisi laillista niin saisit sen immigrationissa 1900 bahtilla, resuperse.

    Jos sinulle myönnetään eläkeviisumi, ääliö se myönnetään Suomessa... Ei Thaimaassa resuperse, kaikki viisumit myönnetään Thaimaan ulkopuolella, olevasta lähetystöistä.

    Immigration myöntää ainoastaan jatkoja viisumeihin, ei viisumeita pönttö.

    Tuollaisia satujen kertojia tapaa päivittäin pattayan suomibaareissa, kovasti on työlupia, eläkeviisumeja alaikäisille, isojen firmojen suuria johtajia, kunnes krapula aamulla muuttaa kaiken, sellainen sinä olet resuperse.

    Äänestä

  • Numeromies74746354546575 kirjoitti:

    Asiaa kutsutaan visaruniksi, ja se oli varsinkin pohjoisessa varsinkin varsin helppoa, kun Laosissa käyty passia siihen sai uuden kolmen kuukauden viisumin, kunnes sotilasjuntta sääti lain ettei maise maahan tuleva vaa kuin 2 vk viisumin, siihen loppui monen Thaimaan matkailu.

    Outoa porukkaa, kiertävät lakia kun ei ole massia, ja maksavat koijareille siitä että saavat olla laittomasti maassa, tätä en oikein ymmärrä miksi, Thaimaahan pitää päästä jos ei resursseja, eihän nämä pattayaboyssit mitään fiksuja koskaan ole ollut.

    Toisaalta jos ei naista saa muualle, kaiketi pattayaboyssit eivät halua elää puutteessa.

    Viimeksi kun kävin immigrationissa hakemassa lisää vuoden, minun piti allekirjoittaa että jos vedän oleskelun pitkäksi yli 3 vuosia karenssia jos yli vuoden 3 vuotta karsenssia, yli 3 vuotta niin viisi vuotta karenssia, jos yli 5 vuotta niin 10 karenssia.

    Kuka puhui naisista tässä kuin sinä? Paljastit nyt samalla että numeromies ja lerppa olette sama oksennus.
    Lakitoimistoko on laiton mielestäsi? Hyvin se on kaikille kelvannut se heidän järjestämänsä viisumi. Tuskin laiton lakitoimisto olisi samassa rakennuksessa immigrationin kanssa?
    Katsoa Lerppa, kun on rahaa niin ei tarvitse jonottaa, ei pokkuroida virkailijoille, ei täytellä kaavakkeita, ei tulostella mitään. Allekirjoitus kuittiin riittää.
    Sinä saat puolestani nuolla vaikka apinan persettä saadaksesi eläkeläisen visasi hua Hinin vanhainkotiin. Ei kiinnosta ollenkaan sinun viisumiasiasi typerä lerppakyrpä.

    Äänestä

  • Suksihelvettiinjo kirjoitti:

    Katsos Pattayaboysin ääni alkaa nousta falsetiin resuperse, ota muutaman rauhoittava reppana, lakitoimisto ei järjestä sinulle eikä kenellekään muulle mitään viisumeita, tiedän tarkkaan miten he toimivat, onneton... Ja miksi auttaakseen onnettomia reppanoita joiden kyky hoitaa omia asioita on rajallinen tai olematon, aika resuperse olet, eikä minulla ole mitään viisumi ongelmia kuten sinulla näyttää olevan osaan hoitaa asiani, taidat olla lerppatrolli sukulaisia, meillä on yksi olennainen ero sinä haaveilet päiväunissasi tänne pääsystä minä olen tällä ollut jo pitkään.

    Äänestä

  • Numeromies757574747 kirjoitti:

    Kerropas Lerppa, miten 48 vuotias Suomen kansalainen saa vuoden viisumin lomailutarkoitukseen Thaimaahan ilman että opiskelee tai hommaa työluvan? Kerro samalla mitä se maksaa.
    Sinä et tiedä kuin eläkeläisten asiat ja ne ei vittuakaan kiinnosta meikäläistä.

    Hua Hiniin pääsystä ei haaveile kukaan. Sinne joudutaan. Pattayalle päästään.

    Äänestä

  • Kerroheti kirjoitti:

    No nyt olet asian ytimessä, lerpoista en tiedä, ne sinun pitää itse hoitaa, tuo toinenkin asia on vaikea, alle 50 vuotiaille ei ole vuoden viisumia Thaimaahan, ja siihen on syynsä kuten olemme tässä keskustelussa nähneet, kun reppanoiden resurssit ei riitä otetaan laittomuudet avuksi, aina on maailmassa koijareita jatka haluavat reppanoita rahastaa, sorryvaan maailma on sellainen aina ei saa sitä mitä haluaa.

    Oletko koskaan miettinyt miksi sinun on vaikea sopeutua sääntöihin ja normeihin, kaikkiin tälläisiin määräyksiin on aina syynsä, ei niitä säädetä ihmisten kiusaamiseksi, vaan suojelemiseksi.

    Äänestä

  • 5vuottaPatilassa kirjoitti:

    Hua Hiniin pääsystä ei haaveile kukaan. Sinne joudutaan. Pattayalle päästään.

    Sinä reppana et pääse kuin Pieksämäelle, resuperse.

    Äänestä

  • Numeromies69865 kirjoitti:

    Sinä reppana et pääse kuin Pieksämäelle, resuperse.

    Hiekkaharjun portsari, Baccuksesta jälleen palstoja pilaamassa!

    Äänestä

  • len-khun-ham-tooo-much kirjoitti:

    Anteeksi, mutta miten selität lentokentällä matkasi johonkin maahan missä sulla on 30päivän viisumi, pelkällä menolipulla ilman ajankohtaa koska palaat tai lennät pois maasta? Anteeksi että epäilen varallisuuttasi toteuttaa kyseinen toimenpide. Anteeksi vielä mutta tunnen säännöt koska olen töissä Suwanaphumilla passin tarkastajana.

    Jos oisit töissä suvarnabhumil niin ehkä osaisit kirjottaa sen oikein

    Äänestä

  • Numeromies698654 kirjoitti:

    No nyt olet asian ytimessä, lerpoista en tiedä, ne sinun pitää itse hoitaa, tuo toinenkin asia on vaikea, alle 50 vuotiaille ei ole vuoden viisumia Thaimaahan, ja siihen on syynsä kuten olemme tässä keskustelussa nähneet, kun reppanoiden resurssit ei riitä otetaan laittomuudet avuksi, aina on maailmassa koijareita jatka haluavat reppanoita rahastaa, sorryvaan maailma on sellainen aina ei saa sitä mitä haluaa.

    Oletko koskaan miettinyt miksi sinun on vaikea sopeutua sääntöihin ja normeihin, kaikkiin tälläisiin määräyksiin on aina syynsä, ei niitä säädetä ihmisten kiusaamiseksi, vaan suojelemiseksi.

    Hmm... Aika mielenkiintoista. Ensin Lerppa kertoilee että 1900 bahtilla saa immigrationista vuoden viisumin 48 vuotias mies jolla on tilillä 800000 bahtia, mutta sitten hän kertookin että ei saa, ja sitten kun joku kertoo että immigrationin vieressä oleva lakitoimisto järjestää visan niin se onkin sitten jotenkin kummallisella tavalla säälittävää ja laitonta.... Uhhuh.
    Näin on köyhät lerpat ja hanurit saaneet puettua köyhyytensä, saamattomuutensa ja kateutensa omaksi hurskaudeksi ja korkeaksi moraaliksi.
    Totuus kun on pojat että rahalla ja suhteilla saa kaikenlaista tässä maailmassa. Etuisuuksia, bonuksia, tuottoja, kavereita, naisia, menopelejä, matkoja, turvaa, tukea, palveluja jne.
    Ilman rahaa saa majan Hua Hinistä ja nettiyhteyden jonka avulla voi purkautua yötä päivää pahaa oloaan.
    Yleensä ihminen vanhemmiten rauhoittuu ja ymmärtää asioita. Lerppa kiihtyy kuin hajoamassa oleva mopo ennen loppuaan.

    Äänestä

  • KöyhätKyykkyyn kirjoitti:

    Minusta on aivan sama miten oleskeluasiasi Thaimaassa hoidat, on olemassa tietyt säännöt joita on syytä noudattaa, ja ne säännöt löytyvät Thaimaan Helsingin suurlähetystön sivulta, se jos ostat lisäaikaa pimeästi, ja se paljastuu viranomaisille, olet kusessa.

    Anomuslomakkeella jonka allekirjoitat on thaiksi ja englanniksi maininta että sinulla on kaikki lomakkeessa olevat tiedot on totuuden mukaisia ja muut maahan jäämisen edellytykset ovat olemassa, ja jos selviää ettei sinulla asiat olekaan kunnossa joudut mustalle listalle, pönttö. Pahimmassa tapauksessa saat 5 - 10 vuoden maahantulokiellon, sakot päälle.

    Muutenkin minua ihmetyttää että miksi sinne pitää väkisin päästä, kun muutaman päästä pääsisit laillisesti.

    Äänestä

  • Vuoden sana puuttui.

    Äänestä

  • Numeromies7976545 kirjoitti:

    Ziisus että olet raskas höpösetä Lerppa. Sinulle on aivan sama ensin ja sitten oletkin ihmeissäsi ja moralisoit täysin laillisia toimenpiteitä.
    Luuletko sinä apinan sekasikiö että Helsingin suurlähetystö on ainoa joka hoitelee viisumiasioita? Se kun ei todellakaan ole.
    Lontoostakin löytyy lakitoimisto joka järkkää IHAN LAILLISESTI 9kk oleskeluluvan Thaimaahan. Niitä löytyy KAIKKIALTA. Laosista, Malesiasta, KAIKKIALTA JA NE KAIKKI ON LAILLISIA. Ymmärrätkö??? (Et)
    Vain VISA-Runneille on tietyt rajoitukset joita löyhästi tulkitaan niitäkin.
    Thaimaa ei ole mikään byrokraattinen vankila. He haluavat rahaa tuovia farangeja sinne niin paljon kuin niitä ikinä sinne menee. Vain pummit ja huijarit ja etsintäkuulutetut he heittävät poseen ja pois.
    Lakitoimistot tekevät TÄSMÄLLEEN SAMAT ASIAT IMMIGRATIONIN KANSSA, KUIN ASIAKAS TEKISI, JOS OSAISIT JA VIITSISI. He tietävät millä perusteella tälle alle 50 vuotiaalle saadaan lupa maassaoloon vuodeksi tai kahdeksi. Rahasta menee normaali kulut immigrationille ja lakimies saa palkkionsa.
    Kaikki ovat tyytyväisiä. -Kaikki paitsi apinan sekasikiö hinurilerppa. Äijän mulkero vissiin meinaat että ihmiset eivät saisi matkustaa jos eivät tee asioita siten kuin sinä lähetystöjesi ja Googlesi kanssa.
    Toni Nieminen sai ajokortin 16 vuotiaana. Lerpan mielestä varmaan laittomasti ja epäillyttävästi?
    Tiedätkö Lerppa että sääntöjä ja keinoja on monenlaisia muussakin elämässä. Hyvä lakimies on monessa hommassa korvaamaton apu.

    Äänestä

  • Olen ollut täällä jo niin kauan että on tullut tavat tutuksi, ja kertomasi on täyttä skeidaa, juopot jauhavat noita juttuja suomibaareissa 24/7 mitään vailla mitään totuutta, jokainen on olevinaan erityistapaus.

    Suosittelen lukemaan minkä tahansa maan Thaimaan suurlähetystön sivuilta ohjeita, ne on samat joka paikassa ja noudattamaan niitä, niin säästyt ongelmilta jos sinulla ei ole edellytyksiä älä tule tänne.

    Äänestä

  • Numeromies6899766 kirjoitti:

    Olen ollut täällä jo niin kauan että on tullut tavat tutuksi, ja kertomasi on täyttä skeidaa, juopot jauhavat noita juttuja suomibaareissa 24/7 mitään vailla mitään totuutta, jokainen on olevinaan erityistapaus.

    Numerolerppa kuvittelee kaiken olevan samanlaista, kuin Hua Hinissä...
    Kovin rajoittuneet ovat tietonsa Thaimaan Visasta ja monesta muustakin asiasta, mutta sehän on ymmärrettävää, koska Hua Hinistä muualle ei ole koskaan uskaltanut matkustaa. Se on sitä nk. lahkolaisromantiikkaa, kun yhdessä paikassa kyhnätään ja odotellaan, milloin noutaja saapuu ja päivät pitkät kirjoitellaan keksittyjä juttuja paikan hyvyydestä!

    3 x olen ollut vuoden ostoviisumilla. Viimeksi 2013. Viimeksi jatkoin 3 kuukauden reissua kahdella kuukaudella viime syksynä ostoviisumilla samaisesta lakitoimistosta. Leima tulee kolmessa tunnissa.
    Sinä olet ehkä ollut niin kauan eläkeläis statuksella että et tiedä hevon paskaakaan mistään muusta kuin Googlesta. Jokainen Pattayalla usein käynyt tietää nämä kikat.
    Tiedän toki että jotkut keikkailevat visansa ilmoittautumalla kielikouluun. Käydä siellä ei tarvitse kun vaan suorittaa kuukausimaksun pari tuhatta bahtia.
    Keskity sinä vanha kyrpä vaan siihen googleesi ja laita vaikka lildo hanuriisi.

    Äänestä

  • Sinun ongelmasi jos jauhat täällä paskaa, sinulla resuperšeellä on käsitteekin aivan sekaisin, ainoastaan Thaimaan ulkopuolella olevat suurlähetystöt myöntävä viisumeja, immigrationista saat ainoastaan jatkoa voimassa olevalle viisumille, yksi poikkeus on jos tulet maahan ilman viisumia, haluat jäädä pidemmäksi Bangkokissa oleva ulkoministeriö myöntää jos maassa olemisen edellytykset ovat olemassa, kuukauden joskus saa kolmen kuukauden viisumin joka voidaan jatkaa kotipaikaksi immigrationissa, vaikkapa vuoden oleskelusi, alkaako taas ahdistaa, sellaista se on paskanpuhujilla.

    Ja viisumin eroittaa passissa siitä että se on erillinen liimattava tarra, ja jatko on isokokoinen sininen tai punainen leima, jossa on mm. viimeinen voimassaolopäivä, ja jotain muuta en muista tarkaan.

    TUon koulu jutunkin olen kuullut kymmeniä kertoja, joku juoppo tuli minulle selittämään että tiedätkö minulle on tulossa opiskelijaviisumi, kun käyn tuossa toisella puolella tietä opiskelemassa Thaita kerran viikossa, maksaa 2000b todistuksella saan vuoden jatkoa viisumille, tämäkin on ihan paskapuhetta, opiskelijaviisumin voi saada ainoastaan koulun kutsulla, Suomesta lähetystöstä haettuna, ennen Thaimaan matkaa.

    Jumalauta että olet reppana, ja koulukin pitää olla lähetystöjen listoilla, siihen ei pääse millään tekaistulla kuitilla reppana.

    Äänestä

  • Huanluihut kirjoitti:

    Numerolerppa kuvittelee kaiken olevan samanlaista, kuin Hua Hinissä...
    Kovin rajoittuneet ovat tietonsa Thaimaan Visasta ja monesta muustakin asiasta, mutta sehän on ymmärrettävää, koska Hua Hinistä muualle ei ole koskaan uskaltanut matkustaa. Se on sitä nk. lahkolaisromantiikkaa, kun yhdessä paikassa kyhnätään ja odotellaan, milloin noutaja saapuu ja päivät pitkät kirjoitellaan keksittyjä juttuja paikan hyvyydestä!

    Totuus tiivistettynä!

    Äänestä

  • Numeromies74747464 kirjoitti:

    Sinun ongelmasi jos jauhat täällä paskaa, sinulla resuperšeellä on käsitteekin aivan sekaisin, ainoastaan Thaimaan ulkopuolella olevat suurlähetystöt myöntävä viisumeja, immigrationista saat ainoastaan jatkoa voimassa olevalle viisumille, yksi poikkeus on jos tulet maahan ilman viisumia, haluat jäädä pidemmäksi Bangkokissa oleva ulkoministeriö myöntää jos maassa olemisen edellytykset ovat olemassa, kuukauden joskus saa kolmen kuukauden viisumin joka voidaan jatkaa kotipaikaksi immigrationissa, vaikkapa vuoden oleskelusi, alkaako taas ahdistaa, sellaista se on paskanpuhujilla.

    Ja viisumin eroittaa passissa siitä että se on erillinen liimattava tarra, ja jatko on isokokoinen sininen tai punainen leima, jossa on mm. viimeinen voimassaolopäivä, ja jotain muuta en muista tarkaan.

    TUon koulu jutunkin olen kuullut kymmeniä kertoja, joku juoppo tuli minulle selittämään että tiedätkö minulle on tulossa opiskelijaviisumi, kun käyn tuossa toisella puolella tietä opiskelemassa Thaita kerran viikossa, maksaa 2000b todistuksella saan vuoden jatkoa viisumille, tämäkin on ihan paskapuhetta, opiskelijaviisumin voi saada ainoastaan koulun kutsulla, Suomesta lähetystöstä haettuna, ennen Thaimaan matkaa.

    Jumalauta että olet reppana, ja koulukin pitää olla lähetystöjen listoilla, siihen ei pääse millään tekaistulla kuitilla reppana.

    Kaksi tuttua suomalaista ravintoloitsijaa ja yksi tuttu nettipokerin pelaaja ovat paraikaa "opiskelijoina" Pattayalla jo kolmatta vuotta. Työlupa olisi tullut kalliimmaksi yhdelle niin pysyttelee vain managerin hommissa "opiskelijana".
    Katsos lerppaterohanuristi kun asiat hoidetaan paikan päällä. Ei Googlessa, ei lähetystössä eikä ulkoministeriössä silloin kun sinulla on asianhoitaja. Meillä se asianhoitaja on thaikku lakimies. Ei ole halvin mutta hyvä ja nopea. Sinä saat jonotella ja täytellä papereitasi rauhassa missä lystäät. Minä en viitsi muutaman tuhannen bahtin vuoksi viettää aikaa missään virastoissa. Yhtään kertaa en ole Hesan Thaimaan lähetystön kanssa asioinut enkä varmaan asioikaan koska lähden aina niin yllättäen reissuun.

    Äänestä

  • näitä juttuja kuulee pattayan suomibaareissa yhtenään jos jonkinlainen juoppo kertoo kertoo tuntevansa jonkun jolla onnistunut saada opiskelijaviisuminin, työluvan en ole vain yhtäkään tälläisestä opiskelijaviisuminin saajaa henk. tavannut. reppana.

    Ja olisihan se uskomatonta jos ravintoloitsijana olisi työluvan sijaan opiskelija viisumi, ja jää kiinni siitä jolloin täältä lähtee kuin leppäkeihäs karkoituskeskuksen kautta kotimaahansa, ja takaisin tullaan kymmenen vuoden päästä, oikein naurattaa, nämä pattayaboyssit.

    Vielä muutama sana noista lakiasiantoimistoista Thaimaassa ei ole mitään suojaa kuka vaan voi perustaa asianajo tai lakiasiaintoimiston, kannataisi varmaan varmistaa onko omistaja edes lakimies, tai käyttää vaikkapa hanslankarin Jounia joka on oikeasti suomalainen juristi, mutta tuskin Jouni lähtee hakemaan "business miehelle" opiskelija viisumia, Jounilla on hyvät suhteet Thaimaan viranomaisiin, jopa piskuisessa Hua hinissä on suomalaisia lakimiehiä, ja tiedätkö eräs Hua hinissä asuvasta tamperelaisesta asianajajasta on tulossa Suomen kunniakonsuli tänne Thaimaahan resuperse.

    Äänestä

  • Korjaan vielä sen verran en väitä että valehtelet, todennäköisesti et valehtele, mutta täällä liikkuu juttuja, joista 99 % on perättömiä, varsinkin pattayalla, ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee, Thaimaa on tarkka ketä se tänne pitkällä luvalla laskee, ja hyvä niin... Täällä olet omillani, vakuutuksilla voit kattaa osan riskeistä, vaikkapa terveyden hoito, mutta ne on todella kalliita minulla on Buban paras Health ja accedent vakuutus maksaa 120.000 vuodessa, nokka, vaimolla hieman halvempi.

    Minä tunnen kanssa useita ravintoloitsijoita tällää niin suomalaisia kuin muunmaalaisia, kyllä heillä on työluvat, kaikki paperit hoidettu...

    Äänestä

  • Numeromies578875 kirjoitti:

    Korjaan vielä sen verran en väitä että valehtelet, todennäköisesti et valehtele, mutta täällä liikkuu juttuja, joista 99 % on perättömiä, varsinkin pattayalla, ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee, Thaimaa on tarkka ketä se tänne pitkällä luvalla laskee, ja hyvä niin... Täällä olet omillani, vakuutuksilla voit kattaa osan riskeistä, vaikkapa terveyden hoito, mutta ne on todella kalliita minulla on Buban paras Health ja accedent vakuutus maksaa 120.000 vuodessa, nokka, vaimolla hieman halvempi.

    Minä tunnen kanssa useita ravintoloitsijoita tällää niin suomalaisia kuin muunmaalaisia, kyllä heillä on työluvat, kaikki paperit hoidettu...

    Pattayalla vaihtuvuus on suurempi baarin pitäjissä. Porukka on värikästä ja moni lopettaa parissa vuodessa. Thaimaa pitää hienosti huolta omistaan ensin, päinvastoin kuin esimerkiksi Suomi jossa suomalaisista on tulossa toisen luokan kansalaisia.
    Visa-asiat menee Pattayalla vanhaan malliin sotilasjuntan tiukennuksista huolimatta. Korruption lonkerot ovat edelleen syvällä. Homma on hieman samanlainen kuin suomalaisten veroparatiisi-kytkökset. Kaikki tietää niistä, mutta niihin ei oikein voi puuttua kun jäljet johtaa liian isoihin poikiin ja bisnes kärsisi.
    Persaukinen ei voi tehdä enää visarunneja vanhaan malliin mutta rahalla edelleen saa mitä vaan.
    Minulla on Kasikorn pankin vakuutus. Vuosi maksaa 2500 ja siinä on kiinteät eritellyt korvaukset eri vammoille ja sairauksille. Sairaalareissuun se ei älyttömän pitkäksi aikaa riitä, mutta paalua löytyy itseltä sen verran etten ole huolissani asiasta.
    On minua aikoinaan kerran kusetettu (suomalaisen taholta) jatkovisa-asiassa. Kaveri otti melkoisen summan välistä kertomatta että olisin saanut itse saman paljon halvemmalla.
    Totta on että moni pitkäaikainen asukki Pattayalla (kuten varmaan muuallakin) on todella tarkkoja rahoistaan ja napsivat keltanokilta välistä minkä saavat. Ymmärrän kyllä heitä sikäli että moni viikkoturisti mielellään tulisi valmiiseen pöytään pelkällä seuramiehen maineella.

    Äänestä

  • RimaaHipoen kirjoitti:

    Noita kasikornin vakuutuksia kutsutaan mopovakuutuksiksi, ovat tapaturma sellaisia yleensä maksimisumma on 30-50.000 baht, Buban vakuutus kattaa kaiken myös sairastumiset, mutta ei olemassa olevien pahenemista hinnasta riippuen 1 -5 milj. baht.

    Tuohon korruptioon tuo lakiasiantoimistojen toiminta pääosin perustuu, ongelmana on vaan se että kaikissa kaavakkeissa nimenomaan kysytään onko maassa oleskelun resurssit olemassa, ikä rahat ja kun vastaat että on eikä ole syyllistyt väärän tiedon antamiseen viranomaisille, eikä se toimisto mitään mistään vastaa,
    näitä ongelmia on joutunut auttamaan muutamia, vuosien varrella.

    Äänestä

Nämä kateelliset ovat trolleja. Suomalaisethan ovat kateellisia.

Äänestä

Taitaa olla niin että thaipalstoille ujutetaan trolleja ja vittuilijoita koska sellainen vääntö kiinnostaa monia.

Äänestä
  • Lähinnä huvittaa..paikanpäällä kun käy niin vuorenvarmasti ei näitä tyyppejä siellä ole
    eikä nyt eikä menneisyydessä eikä tulevaisuudessa.

    Äänestä

Ei ole ainoastaan lerppatrolli, on häiriintynyt

Äänestä
  • Minusta sinä olet tämä lerppatrolli.

    Äänestä

Portsarilla työt loppu!
Lerppaharjulaiset päässeet putkasta ja palstalla melskaus alkoi Hui Hain merkeissä jälleen.

Hui Hailaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Hui Hain nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...

Don Quijoten tavoin Hui Hailaiset yrittävät Lerppaharjun Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Hui Haita kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Pattayan, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.

Äänestä

Tottahan tuo ei nämä pattayaboyssit ole järjellä koskaan loistaneet, erityisesti tämä lerppatrolli on surkeuden huippu, Suomen mielenterveys palvelujen laatu ja saatavuus on hyvin heikkoa, tämäkin kyseinen trolli on kirjoitellut täällä jo vuosia vaikka oikeampi paikka olisi avohoitopalvelut tai jopa ympärivuotinen laitoshoito, säälittävää että tällaiset kulkevat vapaana, tämä lerppatrolli on nimenomaan tämä hiekkaharju fani, resuperse.

Äänestä
  • Hanuristin päivystys on taas vauhdissa. Koko elämänsä pyörii Pattaya-palstan ympärillä. Melkoinen paradoksi että sama mies pohtii toisten mielenterveyttä. Sinusta ja Kalesta tehdään molemmista pyörätelineet Hiekkaharjuun. Mahtuuko läskirengas parkkiin kans?

    Äänestä

  • Niinkö resuperse, voit kokeilla koska vaan... sinäkö teet minusta pyörätelineen reppana, tervetuloa tänne Hiekkaharjuun, tuossa on vierekkäin ravintola, pubi, apteekki sekä mielenterveystoimisto, niin etsitään sinulle sopiva auttaja, eikä peijaksen sairaalakaan olen kaukana, lisäksi vankimieli sairaalaakaan ei ole matkaa kuin muutama kilometri, resuperse.

    Äänestä

  • Lerppaharjun kunkku OtaHanuriinPoju, yhdellä monista nimimerkeistään pääsi ääneen jälleen toitottaen tyhmyyttään ja pitäen palstoja hullun ihmisen terrorisoinnilla ala-arvoisina, kaikesta muusta, kuin matkailusta asiallisesti kertovina palstoina.
    Hoitoon, hoitoon Hiekkaharjun portsari ja nopeasti, Huan lahkolaisten kera!

    Äänestä

  • Luulenpa että olet hieman heikommassa asemassa kuin minä resuperse, kirjoitappas edes yksi matkalukertomus reppana, tai oikeesti häivy täällä resuperse

    Äänestä

  • OtaHanuriinPoju kirjoitti:

    Luulenpa että olet hieman heikommassa asemassa kuin minä resuperse, kirjoitappas edes yksi matkalukertomus reppana, tai oikeesti häivy täällä resuperse

    Matkakertomus Pattayalta?
    Sehän on: ryyppäsin panin ryyppäsin panin ryyppäsin panin sammuin ryyppäsin panin ryyppäsin sammuin ryyppäsin krapulahorkka ja kotiin äitin luo.

    Äänestä

  • Sinä olet tismalleen sama kaveri kuin lerpatrolli.

    Äänestä

  • Hienoa olet osannut kahdessa paikassa kirjoittaa jopa samasta asiasta, et sinä ainakaan tyhmä ole, vai oletko malkku, vai tuliko kirjoitusvirhe lerppatrolli.

    Äänestä

  • OtaHanuriinPoju kirjoitti:

    Hienoa olet osannut kahdessa paikassa kirjoittaa jopa samasta asiasta, et sinä ainakaan tyhmä ole, vai oletko malkku, vai tuliko kirjoitusvirhe lerppatrolli.

    Hyvä, että Lerppaharjun vahtimestari tunnisti itsensä, ei taida olla Hanuristilla sitä työn iloa, jota "vaativassa" portsarin tehtävässä tarvitaan? Eipä sillä, apukoulun heikolla päästötodistuksella on vaikea muutakaan työtä saada, kuin portsariharjoittelijan, onhan siellä viisaampia apuna opettamassa.

    Äänestä

Lerppatrolli 3 teroa numeromies ja hanuristi te olette tismalleen samoja.
Jos vaihdetaan vaan paikat ,mutta älykkyys säilyy.Eikö yhtään hävetä?
Ai niin tuskin sairaita hävettäää.
Vielä kerran te olette sama yksilö eri osoittteessa.

Äänestä
  • Pitäähän hanuristillakin olla kavereita. Vaikka sitten mielikuvituskavereita, mutta kuitenkin.

    Äänestä

Hiekkaharjun portsari herännyt päiväuniltaan ja paskanjauhanta alkoi jälleen, lerppojen tyyliin.
Töiden alkua odotellessa, pitää päästä vajakinkin kirjoittelemaan!

Äänestä

Vittu mitä jengiä.Toinen haukkuu toista lerpaksi ja toinen toista resuperseeksi.
Molemmat idiootteja jos teillä ei ole mitään sanottavaa olkaa hiljaa.
Kymmeniä kirjoituksia sinä resuperse eiku sun isän on lerppa kun sua teki ja siihen tuu kokeilee minä oon vahvempi kuin sinä.
TE LERPAT RESUPERSETT REPPANAT OLETTE KAIKKI ÄÄRIMMÄISEN NOLOJA:

Äänestä
  • Lerppa kun ei kestä ajatusta että joku matkustelee ja joku tykkää vielä naisista niin se on lerpalle jo liikaa! Siksipä hän katsoo asiakseen pilata koko palsta Google-tarinoillaan. Sitten se menee tähän.

    Äänestä

Tää on kyllä idioottien keskittymä. Saunan taakse ja nappi otsaan. Samalla Suomen keskimääräinen älykkyys tuplaantuisi.

Äänestä

varmaan joka sadas viesti on aikuiselta ja loput kakaroilta tai kakaramaisilta aikuisilta ei voi kuin sääliä

Äänestä

Hauskaa luettavaa aiheuttaen kysymyksen trollaako tässä yksi henkilö, vai kaksi, tai jopa usempi?

Äänestä
  • Vuosi sitten numeromies väitti kivenkovaan vielä että tarvitsee olla paluulippu Suomeen tai ei pääse Bangkokin koneeseen. Hän väitti sitä kymmeniä kertoja. Ei ole ukkeli vuosikymmeneen lennellyt eikä ole kavereita jotka kertoisivat asioita.

    Numeromies Numball väittää ettei ole OtaHanuriinPoju, mutta onpas tuttua tekstiä:

    OtaHanuriinPoju kirjoitti
    20.4.2016 8:49
    "Niinkö resuperse, voit kokeilla koska vaan... sinäkö teet minusta pyörätelineen reppana, tervetuloa tänne Hiekkaharjuun, tuossa on vierekkäin ravintola, pubi, apteekki sekä mielenterveystoimisto, niin etsitään sinulle sopiva auttaja, eikä peijaksen sairaalakaan olen kaukana, lisäksi vankimieli sairaalaakaan ei ole matkaa kuin muutama kilometri, resuperse."

    Äänestä

  • kambel kirjoitti:

    Vuosi sitten numeromies väitti kivenkovaan vielä että tarvitsee olla paluulippu Suomeen tai ei pääse Bangkokin koneeseen. Hän väitti sitä kymmeniä kertoja. Ei ole ukkeli vuosikymmeneen lennellyt eikä ole kavereita jotka kertoisivat asioita.

    Numeromies Numball väittää ettei ole OtaHanuriinPoju, mutta onpas tuttua tekstiä:

    OtaHanuriinPoju kirjoitti
    20.4.2016 8:49
    "Niinkö resuperse, voit kokeilla koska vaan... sinäkö teet minusta pyörätelineen reppana, tervetuloa tänne Hiekkaharjuun, tuossa on vierekkäin ravintola, pubi, apteekki sekä mielenterveystoimisto, niin etsitään sinulle sopiva auttaja, eikä peijaksen sairaalakaan olen kaukana, lisäksi vankimieli sairaalaakaan ei ole matkaa kuin muutama kilometri, resuperse."

    No kuka on kambel?

    Äänestä

persläpilerpatsaaodottaa25.9.2017 13:34
Persläpilerpat jälleen yrittävät saada lerpanpäivästä alunperin kirjoittanutta mukaan leikkeihinsä, mutta enpä nyt viitsi, johan tuolla topicissa Yksi ei kuulu joukkoomme, riittävästi kerroin persläpiherroista totuutta...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Holopainen123 kirjoitti:

On kaikenlaista palstaa kuten thaimaainfo, Thaiklupi jne ja tämäkin suomi24 Thaimaa -puoli ja yhytistä näille on että kaikilla palstoilla on paljon kateellisia, katkeria, vittuilijoita, besserwissereitä, riidanhaastajia, idiootteja ja huono-osaisia.

Thaimaasta keskustelu kerää kaikki reikäpäät yhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu