Kemikaaliviraston web-sivut:
http://www.hel.fi/eca/eca.html
*************
http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=1699&k=fi&old=718
Brysselissä 13. joulukuuta kokoontunut ylimääräinen Eurooppa-neuvosto päätti yhteensä kymmenen EU-viraston sijoituspaikasta. Helsinkiin päätettiin sijoittaa Euroopan kemikaalivirasto. Virasto aloittaa toimintansa sen jälkeen, kun asetus kemikaalilainsäädännön kokonaisuudistuksesta on päätetty. Tätä koskeva esitys annettiin lokakuun 29. päivä ja sen käsittelyn neuvostossa ja parlamentissa arvioidaan vievän aikaa pari vuotta.
Kemikaalivirasto perustetaan hallinnoimaan EU:n uutta kemikaalivalvontajärjestelmää, johon kuuluu rekisteröinti, arviointi ja lupamenettely. Viraston toimiala kattaa kaikki kemikaalit, joiden valvonnasta ei ole päätetty muulla erityislainsäädännöllä. Tällaisia poikkeuksia ovat esimerkiksi lääkkeet ja elintarvikkeet ja torjunta-aineet, joilla on oma valvontajärjestelmänsä. Kemikaaliviraston toimialaan kuuluvat kaikki muut kemialliset valmisteet peruskemikaaleista lukuisiin teollisuuden käyttämiin kemikaaleihin ja myös kuluttajia lähellä oleviin aineisiin, kuten maaleihin, liimoihin ja puhdistusaineisiin. Alkuvaiheessa viraston on käytävä läpi noin 30 000 kemikaalin rekisteröinti, joka kestää arvioiden mukaan kymmenisen vuotta.
Kemikaalivirasto tulee yhdessä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa arvioimaan aineiden vaarallisuutta ottaen huomioon niiden mahdollisesti aiheuttamat terveyshaitat, ympäristöriskit ja onnettomuusriskit.
Nyt käsittelyssä oleva kemikaaliasetus - ns. REACH-asetus - korvaa noin 40 voimassa olevaa erillistä säädöstä. Uusi kemikaalilainsäädäntö on tärkeä osa eurooppalaisen ympäristönsuojelun edistämistä ja Euroopan kansalaisten terveyden vaalimista. Korkeatasoinen kemikaalilainsäädäntö parantaa EU:n sisämarkkinoiden toimintaa ja edistää Euroopan kilpailukykyä.
Kemikaalivirasto aloittanee toimintansa parin vuoden kuluttua. Siellä tulee työskentelemään vähintään 200 virkamiestä kaikkialta EU-alueelta. Viraston budjetti on alkuvaiheessa noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Virasto vastaa valvontajärjestelmän toiminnasta antamalla jäsenmaille teknistä, tieteellistä ja hallinnollista tukea. Varsinaista laboratoriotyötä virasto ei tee. Viraston toiminnassa keskeistä on erikoisalojen asiantuntijoista koostuvat komiteat ja työryhmät. Niihin osallistuu asiantuntijoita kaikista EU-maista.
Varsinaiset toimitilansa Helsingissä kemikaalivirasto valitsee ja kustantaa itse. Valtioneuvoston on tarkoitus jatkaa elintarvikevirastohankkeen aikana aloitettua yhteistyötä Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston kanssa virastohankkeeseen liittyvissä tila- ja muissa kysymyksissä
Päivitetty 30.12.2003

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.