Välityömarkkinoilla oli huhtikuussa 115 000 henki

Välityömarkkinoilla oli huhtikuussa 115 000 henkilöä. Laki edellyttää, että tukityöllistetyn tulee voida luottaa siihen,
että hänen työskentelynsä vie kohti vakituista työsuhdetta. Näin ei käytännössä ole.
Harjoittelijoilla teetetään asiaankuulumattomia töitä ja varsinkin yhdistykset keksivät lumetöitä tukirahojen tähden.
Toisaalta taas esim. kunnat teettävät tukityöllistetyillä ammattilaisten työt ja säästävät näin palkkakustannuksissa.
Monet yritykset pyörittävät toimintaansa ilmaisen työvoiman avulla ottamalla aina uudet harjoittelijat
tai työllisyystuella olevat entisten tilalle. Yritys ei tällöin ota rahallista tai moraalista vastuuta näistä työntekijöistään.

tähän asti välityömarkkinoilla olevien etuja ei ole ajanut kukaan.
Nyt Suomeen on Italian tapaan (Repubblica degli stagisti) perustettu yhdistys Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry,
joka ajaa välityömarkkinoilla olevien etuja. Kotisivut ovat osoitteessa www.vaiheessa.tk.
THT valvoo välityömarkkinoilla olevien yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja,
seuraa lainsäädäntöä ja ajaa jäsentensä asioita. Ensimmäisenä tavoitteena on laatia peruskirja,
johon työnantajat ja työnantajaliitot sitoutuvat.
THT pyrkii saamaan ammattiliiton statuksen ja hakee jäsenyyttä keskusjärjestöihin.
Tavoitteena on neuvotella sopimukset, joissa työehtosopimukset koskevat tasa-arvoisesti myös välityöllistettyjä.

http://kotisivumainos.webuda.com/index.php/uutiset/87-vaelityoemarkkinoilla-toimiville-on-perustettu-oma-jaerjestoe
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


TFGBV4 kirjoitti:

Välityömarkkinoilla oli huhtikuussa 115 000 henkilöä. Laki edellyttää, että tukityöllistetyn tulee voida luottaa siihen,
että hänen työskentelynsä vie kohti vakituista työsuhdetta. Näin ei käytännössä ole.
Harjoittelijoilla teetetään asiaankuulumattomia töitä ja varsinkin yhdistykset keksivät lumetöitä tukirahojen tähden.
Toisaalta taas esim. kunnat teettävät tukityöllistetyillä ammattilaisten työt ja säästävät näin palkkakustannuksissa.
Monet yritykset pyörittävät toimintaansa ilmaisen työvoiman avulla ottamalla aina uudet harjoittelijat
tai työllisyystuella olevat entisten tilalle. Yritys ei tällöin ota rahallista tai moraalista vastuuta näistä työntekijöistään.

tähän asti välityömarkkinoilla olevien etuja ei ole ajanut kukaan.
Nyt Suomeen on Italian tapaan (Repubblica degli stagisti) perustettu yhdistys Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry,
joka ajaa välityömarkkinoilla olevien etuja. Kotisivut ovat osoitteessa www.vaiheessa.tk.
THT valvoo välityömarkkinoilla olevien yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja,
seuraa lainsäädäntöä ja ajaa jäsentensä asioita. Ensimmäisenä tavoitteena on laatia peruskirja,
johon työnantajat ja työnantajaliitot sitoutuvat.
THT pyrkii saamaan ammattiliiton statuksen ja hakee jäsenyyttä keskusjärjestöihin.
Tavoitteena on neuvotella sopimukset, joissa työehtosopimukset koskevat tasa-arvoisesti myös välityöllistettyjä.

http://kotisivumainos.webuda.com/index.php/uutiset/87-vaelityoemarkkinoilla-toimiville-on-perustettu-oma-jaerjestoe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu