Onko tehonnut paniikkiin, tekeekö zombiksi? Kuinka pitkään olet käyttänyt ja onko annosta joutunut muuttamaan? Vieroitusoireet ilmeisesti vähemmät kuin monella muulla masislääkkeellä. Murehdin myös asioista, tulevasta, elämän kulumisesta loppuun vaikka olen vasta 35v.
Mulla 300mg mutta ajattelin kokeilla 150mg päivässä alkuun ainakin.
Aurorix lääke
8
2876
Vastaukset
- alkup_
No, nyt on sitten kokeilu alkanut.
- Aurorix
Alussa ollut lievä ärtymys on ainakin vähentynyt. Tehosta pahoissa paikoissa ei vielä kokemuksia. Mieliala on parantunut, yleinen alakulo ja murehtiminen on vähentynyt. To be continued...
- Aurorix
Eilen kun nostin annoksen ensimmäistä kertaa niin, että aamulla 300mg ja ip puolikas eli yht. 450mg. Yöllä sitten en saanut enää unta kun ennen aamukolmea heräsin, tosin tätä on tapahtunut ilmankin lääkettä, mutta nyt tuntui siltä että se oli lääkkeen annosmäärän noston aiheuttamaa. Tänään otin vasta iltapäivällä puolikkaan. Huomenna jos kokeilisi 2x150mg. Varmaan tuo 450mg on aika lailla maksimiannos jos meinaan nukkua hyvin. Luulisi olevan mahdollista että siihen siedettyy sen verran ajan kanssa, että saisi nukuttua. Kokeillaan kuitenkin viikko tuota 300mg päiväannosta, ja mietin sen jälkeen onko tarvetta nostaa. Tähän ketjuun saa mielellään muuten kommentoida ja jakaa mahd. kokemuksia.
- Aurorix
2x150mg päivätahtia menty viime päivät. Huomionarvoista on että sekä eilinen että tämä päivä mennyt ilman rivatrilleja, eikä oikeastaan tunnu missään. Kaupassakin kävin äsken eikä tuntunut missään. Oikeastaan mikään ei tunnu missään. Erittäin hyvä kyllä jos onnistun irrottautumaan ainakin väliaikaisesti rivoista, mutta olo on kieltämättä vähän outo, hieman alakuloinen mikä voi tietysti olla vieroitusoireista johtuvaa. Katsotaan ajan kanssa millaiseksi olo muuttuu, jos muuttuu.
- hyvä-jos-auttaa
Sain Aurorixia n 20 vuotta sitten masennukseen. En muista annostusta. Lääkkeen vaikutus oli hieno, olo oli tasapainoinen ja elo tuntui hyvältä "tässä ja nyt". Sivuvaikutukset alkoivat jossain vaiheessa haitata niin paljon, että sain Seronilin sitten tilalle. Sähköiskumaiset "tujaukset" olivat siis inhottavia ja kivuliaita tuon Aurorixin käytössä.
- Aurorix
Aurorix ei sittenkään edelleenkään näytä toimivan minulla. Aiheuttaa huimausta ja unettomuutta heti kun nostaa sinne 600mg päiväannokseen, 2x150mg ei toiminut vaan se oli lumevaikutusta sillä Rivatrilia oli vielä sen verran kehossa edellisen viestini aikaan, etten kokenut ahdistusta. Minulla on muutenkin matala verenpaine ja kun noita ottaa niin ylösnoustessa meinaa pökertyä.
- omppua
Sain toukokuussa -16 aurorixiä paniikkihäiriön hoitoon ja pakko-oireisiin. Ennen söin cipralexia. Huimaa, etova olo ja unihäiriöt vaivaavat vielä. Mutta ei mikään zombie olo niin kuin cipralexeilla.
- Kysymysmerkkinä
Osaako joku perustella miksi moklobemidi voisi estää paniikkikohtauksia, koska sehän mm. lisää noradrenaliinin määrää synapseissa, alimmassa lainauksessa mainitaan ko. noradrenaliini. Itse olen kyllä huomannut että yhdessä bentsodiatsepaamin kanssa Aurorix tekee levollisemman olon kuin ilman. Mutta kokemusta ei ole ns. pahoista paikoista, joissa olisin käyttänyt molempia.
"Koska MAO-estäjät estävät monoamiinien (kuten serotoniinin, noradrenaliiniin ja dopamiiniin) metabolisoitumista, lisäävät MAO-estäjät näiden määrää synapseissa."
"Monet biologisilta ominaisuuksiltaan erilaiset aineet, kuten maitohappo, natriumbikarbonaatti, kofeiini, hiilidioksidi, adrenaliini ja noradrenaliini, kykenevät provosoimaan paniikkikohtauksia."
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait263160Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3843Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68760Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3720Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha36624Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20559- 41550
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3539- 40531