Kempeleessäkin on lopun aika...

emeritaprofeetta

Minulla on profetoimisen lahja, joten kerronpa teille, miten tässä käy. Yritän olla hieman selkeäsanaisempi kuin Johannes Patmos-luodossa, jottei yksikään epäilisi minun sekoilevan.

Tämä mainittu akseli A-P Palola, Johannes Alaranta, Mari ja Risto Leppänen, Mauri Kinnunen, Meri-Anna Hintsala, Tuomas Palola, Erkki Hurtig, Heino Korpela, Vuokko Ilola ja monet muut nykyisin harhailijoina pidetyt lyövät hynttyyt yhteen SRK:n nykyjohdon enemmistön kanssa, takovat toisiltansa lavat kipeiksi ja saarnaavat puolin ja toisin Jeesuksen nimessä ja veressä.

Näyssäni en aivan selvästi näe, onko niitä kaksi vai neljä vai kuinka monta siellä pääkallonpaikalla Professorintiellä, jotka tupakkatauolla punovat päätään ja ounastelevat, että eriseuraisten kanssa seurustelusta ei hyvä seuraa. Nämä ovat ne, jotka ovat jaksaneet panna kaikki omat syntinsä pois (niin hävettävää kuin se onkin) ja vaeltavat hyvällä omallatunnolla.

No ei siitä mitään hyvää seurannutkaan. SRK:sta tuli aivan alta aikayksikön salonkikelpoinen. Miltei päivittän SRK mainittiin televisiouutisissa ja muutenkin sitä ylistettiin julkisuudessa ja sen lausumia ihasteltiin kautta kansan syvien rivien. Itse homomyönteinen akkiipiispa kutsuttiin puhumaan Oulun rauhanyhdistykselle ja Helsinkiinkin ynnä Jyväskylään, samoin useita ennen epäuskoisina pidettyjä piispoja ja muitakin, mm. erotettuja puhujia. Homoista tehtiin yhdistysten kunniajäseniä, koska oli tullut laveamman ymmärryksen aika ja leveämpi tie, jolla homojenkin sopi kaulailla ynnä tulla vihityksi parisuhteisiin. Rauhanyhdistysten väkimäärä koki räjähdysmäisen kasvun. Laskettiin, että tuon vuoden lopussa - - - vuotta en tässä profetiassani paljasta - vanhoillislestadiolaisten määrä Suomessa lähenteli puolta miljoonaa puhumattakaan nyt muista maista. Suviseuroissakin nähtiin 400.000 kävijää. (Tarkka luku oli 398.443, todettu digitaalisesti). Julkaisutkin voitiin jakaa jehovalaisten tapaan ilmaiseksi. Rauhansanalaiset ja esikoislestadiolaiset otettiin mukaan. Jehovalaisten ja helluntailaisten kanssa käynnistettiin yhteistyöneuvottelut, jotka olivat jo pitkällä ennen kuin profeetallinen näkyni katosi.

Tapahtui juuri niin kuin Amerikassa pariinkin otteeseen miesmuistin aikana on tapahtunut.

Niin kuin hyvin tiedetään, portti on ahdas ja tie kaita, ja vain harvat sen löytävät. Aito JUmalan lasten joukko, siis organisaatio, oli menettänyt kaiken maallisen omaisuutensa, kaikki kansanopistot, kaikki leirikeskukset, lähes 56 miljoonaan euroon kohoavan käteiskassansa ja ylipäätänsä kaiken, mitä menetettävänä oli. Vähäinen Jumalan lasten lauma pakeni aluksi Kuusamon korpiin ja muihin yhtä lohduttomiin paikkoihin eri puolilla maata, mutta havaittuaan, ettei SRK metsästänyt sitä, ihmiset vähitellen palailivat koteihinsa ja työpaikoilleen ja elivät vähäisenä suolanrippeenä kansan keskuudessa. Noiden ihmisten sydämessä asui Pyhä Henki. Jumala ei ollut hylännyt valittujen lastensa laumaa.

Tässä näyssä minulle ei tarkoin näytetty aitojen Jumalan lasten määrää, mutta laadusta tulin tietämään sen verran, että he kaikki olivat köyhiä. Mitään julkaisutoimintaa ei enää ollut eikä seuroja lähetetty enää netissäkään. Pirttiseuroja pidettiin monilla paikkakunnilla ja siellä alkoi taas kaikua Jumalan lasten äänellinen kiitos, villit hypyt. Jumalan lasten laumaa alettiin TAAS nimittää HIHHULEIKSI. Se rekisteröitiinkin nimellä Lopun Ajan Hihhulit ry, mutta yhdistys oli niin pieni ja jäsenmäärä vähäinen, ettei sitä kukaan noteerannut.

Ja minulle vielä näytettiin melkoinen rivistö miehiä, joista monet tunnistin rauhanyhdistysten piirissä toimineiksi saarnamiehiksi. Näyssä heidät oli puettu pitkiin valkeisiin vaatteisiin ja kuulin suuren äänen taivaasta sanovan, että he olivat Jumalan valittuja lapsia, opettajia, joita Jumalan lasten ulee kuulla. En ilkeä tähän kirjoittaa heidän nimiään, jotteivät he ennen säädettyä aikaa joutuisi eriseuranrakentajien hampaisiin.

SRK:kin antoi hövelisti lausuman, että nuo rujot ja ymmärtämättömät olkoot siellä missä ovat ja pärjätkööt miten parhaiten taitavat, koska heidän äännähtelynsähän on kuin hyttysen ininää.
Muistaakseni jumaluusoppinut Kesitas asetettiin Kempeleessä saarnamieheksi, mutta tästä asiasta en ole aivan varma, mutta se ainakin tuli selväksi, että ilkosillaan ei saisi saarnata, koska seuroissa aina oli lapsia ja teini-ikäisiäkin. Melperi lakkasi tyystin pilkkaamasta SRK:ta, koska hän sai hyväpalkkaisen työn jäljelle jääneen pienen Jumalan lasten joukon ahdistelijana.

Tästä profetiasta ottakoon jokainen sen vaarin, että ahkeroitsisi vaeltaa Jumalan kansan mukana hyvällä omallatunnolla ja panna omat syntinsä pois. Silloin sitä pysyy kaidalla tiellä, joka vie taivaan kotiin. Ja vielä erikseen kehotettiin sanomaan, että Jumalan Pyhä Henki ai aina kulje enemmistön mukana, vaan Henki kulkee missä tahtoo ja vaikuttaa miten tahtoo.

Minulle ei tässä profetiassa selvästi näytetty, kuinka Jeesus lopulta astuu maan päälle ihmettelemään, löytyyköhän täältä enää uskoa. Jahka tulee uusia näky

9

706

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KikattavaSari

      kuulostaa pelottavalta paikalta se kemepele.... =O XXDDDD
      vaan nythän kai osa junista alkaa pysähtyä kimpaleesaki, pääseepä äkkiä kaaaaauaspois jos siltä tuntuup.

      • Kärsämäkinen

        Joko saarnamies Yrjö Saaren sisarenpoika Heino Korpela on hyväksytty takaisin Rauhanyhdistykseen ja saarnavirkaan ?


    • Lääkäri_mielenhuollosta

      On tainnu joltain avohoitopotilaalta jäädä pillerit ottamatta... Tuu Arska takas, niin pistetään lääkitys kuntoon.

    • Kaiaa

      Noin varmaan kävisi, jos Kempele olisi maailman napa. Mutta ei ole, niin olisi hyvä käydä lääkärille kertomassa tuo profetia. Jumala on rakkaus.

    • ibex

      Saarnamiehen tunnistaa siitä, että naisseurassa saarnamiehellä on verhottu pukin katse.

    • cintonick

      Selättääköhän saarnamiehen Paavo Väyrynen?

    • siissipilän

      siis sipilän

      • Luulen_että

        Sipilä ja Väyrynen eivät ole homoja, joten eivät he selätä toisiaan. Sipilä vain on vahvempi ja viisaampi. Jos jomman kumman olisi pallko olla homo niin kai se sitten olisi tuo Paavo Väyrynen. Ei kai Kekkonen muuten olisi tykännytkään siitä jos se ei olis ollu niin kaunis poika.


      • jauph
        Luulen_että kirjoitti:

        Sipilä ja Väyrynen eivät ole homoja, joten eivät he selätä toisiaan. Sipilä vain on vahvempi ja viisaampi. Jos jomman kumman olisi pallko olla homo niin kai se sitten olisi tuo Paavo Väyrynen. Ei kai Kekkonen muuten olisi tykännytkään siitä jos se ei olis ollu niin kaunis poika.

        sipilä "vahvempi ja viisaampi"? Ymmärrän, et kai tuo oli sarkasmia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      1987
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      651
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe