Juncker-EU saattaa romahtaa

Luxenburgin veroparatiisin entinen pääministeri ja nykyinen EU-komission presidentti on poikkeuksellisesti myöntänyt, että EU saattaa tuhoutua, koska äänestäjät ovat menettäneet luottamuksensa EU:hun.

EU:n harjoittama byrokraaattinen sekaantuminen kansalaisten ja kansallisvaltioiden elämään on tuhonnut äänestäjien luottamuksen EU:ta kohtaan. EU:n kannatus on romahtanut kaikissa 28 jäsenmaassa.

Hämmästyttävässä lausunnossaan Juncker toteaa ,että "Emme ole enää arvostettuja kotimaissamme, koska ajamme EU-integraation etua. Olimme väärässä alkaessamme yli-sääntelemään direktiiveillä kansalaisten elämää. EU:n etu on mennyt kansalaisten edun edelle."

Juncer myönsi tämän epäonnistumisen eilisessä Strasbourgin EU-kokouksessa pitämässään puheessa, jossa pohdittiin Brittien mahdollisen EU-eron merkitystä Euroopan Unionille.

Brittien EU-eron puolesta kampanjoivat tahot toteavat, että Junckerin sanat todistavat selvästi sen , että Britit pärjäisivät paremmin itsenäisinä EU:n ulkopuolella. (Suomessa käsitettä "itsenäisyys" pidetään abstrktina kuvainnollisena käsitteenä ,mutta Briteille se tarkoittaa päätösvaltaa omiin asioihin,muiden niihin puuttumatta.Hmmm...?)

Brittien "Vote Leave" kampanian päällikkö Matthew Elliot sanoi, "Nyt jopa eurokraatit tunnustavat , että EU halveksii demokratiaa eikä aja Eurooppalaisten etua".

Juncker olisi voinut myös puheessaan todeta , että EU myös maksaa kansalaisille liikaa. EU-sirkuksen pyörittäminen maksaa jo ainoastaan britti-veronmaksajille 500 miljoonaa euroa per viikko", jatkaa Matthew Elliot.

Brittien Labor puolueen parlamentin edustaja Craig Mackinley kommentoi puhetta: " Juncker on oikeassa-EU on epäsuosittu ja liiaksi kansalaisten elämään sekaantuva. EU on menettänyt Euroopan kansalaisten kunnioituksen".

Tämänhän me kaikki olemme tienneet.Vain lisää ongelmia on tarjolla ,kun väestön pakkovaihtoa yritetään Euroopan-jäsenmaissa. Sisällissota on huomattavasti todennäköisempää ,kuin se ,että EU saisi ihan oikeasti jonkun asian toimimaan. EU on pelkkä kulissi , jota poliitikot puolustelevat poliittisista ,ei järkisyistä.
23159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/04/avoin-varoitus-paattajille.html

erra tasavallan presidentti, rouva eduskunnan puhemies, ministerit, kansanedustajat, virkamiesjohto ja talouselämän johtohenkilöt.

Olette hengenvaarassa. Jokainen teistä on jo nyt mahdollisen väkivallanteon potentiaalinen kohde, juuri nyt, juuri tällä hetkellä. Jokainen teistä saattaa joutua väkivaltaisen päällekarkauksen tai henkirikoksen uhriksi milloin tahansa, missä tahansa. Mikä pahinta, tämä on teidän itsenne aikaansaama vaaratilanne.

Perustuslain, rikoslain, maamme lakien vastaisilla rikollisilla päätöksillänne olette tuhoamassa yhteiskuntaamme kaikin mahdollisin tavoin. Me tiedämme sen. Me näemme sen. Me kuulemme sen. Ketkä me? Me, kaikki aivan tavalliset kansalaiset.

Olette päätöksillänne saaneet aikaan massiivisen työttömyyden, kammottavat irtisanomisorgiat taloudellisestikin menestyvissä yrityksissä, työpaikkojen vähentymisen ja kotimarkkinoita kuristavan massiivisen kulutuskysynnän romahduksen. Olette päätöksillänne saaneet aikaan tilanteen, jossa yrittäminen on lähes mahdotonta ja pahemmin säädeltyä kuin koskaan Suomen historiassa. Yrittäjät ovat säädösten, lupien, verojen, maksujen ja pakkojen suossa teidän päätöstenne vuoksi.

Te olette luoneet päätöksillänne maahan yli miljoonan suomalaisen köyhälistön ja te kurjistatte edelleen tämän luomanne köyhälistön asemaa. Te olette päätöksillänne ajaneet yli miljoona ihmistä tilanteeseen, jossa heillä ei ole mitään menetettävää. Nämä ihmiset on suistettu toivottomuuden tilaan teidän toimillanne, teidän päätöksillänne.
___________________
Jukosslavia hajosi koska liian erilaiset kulttuurit pakkoyhdistttii ja niin käy myös EU,lle se on vain ajankysymys.
______________________________
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/11/24/ceausescu-teloitetaan

Armeijan ylivoima alkoi olla selvä jo joulupäivänä, mutta Ceausesculle uskolliset turvallisuusjoukot jatkoivat taisteluaan.

Turvallisuusjoukoilla oli iso kasa hirmutekoja tilillään, joten antautuminen ei ollut ensimmäinen vaihtoehto.
____________________________
Kuinka kauan meneeennenkuin kansalaistuomio toimii?

Äänestä

Ei ole vielä kukaan "oikein ajattelija " heilauttanut Junckerille Venäjä/Puuttin-korttia ? Eikö tällainen lausunto tue venäjän ja puuuttinin pyrkimyksiä heikentää EU:ta? Vai mitä esim. VM Saarakkala tai muut harjatut persut?

Äänestä

EU:n on tarkoituskin romahtaa, on ollut alusta asti. Sen tarkoitus oli sekoittaa Euroopan kansallisvaltiot. Siinä se on jo valitettavan pitkällä. Seuraava vaihe tulee olemaan, jos sallimme sen, kansallisrajaton yksi maailmandiktatuuri, taustalla pankkiirit ja kuka ties, ketkä, toimeenpanevana voimana YK alaosastoineen. Demokratiasta ei edes illuusiota jäljellä.

Äänestä
  • Tervetuloa kotisivuilleni!

    Jokaisella kotisivuja ylläpitävällä on omat intressinsä. Minun intressini kotisivujen pitämiseen on kertoa kansalaisille Suomessa tapahtuneista valtiopetoksista. Ne kaikki liittyvät Suomen liittymiseen ETA:an, EY:hyn ja EU:hun. Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene.

    Minulla on keino Suomen talouden pelastamiseen. Yhteiskuntasopimuksella eli sisäisellä devalvaatiolla eivät Suomen valtiontalousongelmat ratkea.

    Suomen huono taloustilanne johtuu valtiopetoksesta, Suomen Markan hävittämisestä Hallitusmuodon 72 §:stä ilman lakiesitystä. Eikä kysymys ole vain markasta, vaan myös Suomen Pankin keskuspankkirahoituksen hävittämisestä. Keskuspankkirahoitusta valtion ei tarvitse maksaa takaisin.

    Suomen tämän päivän taloustilanteessa tarvitaan keskuspankkirahoitusta, sillä valtion lisänvelanottotarve/säästötarve on 10 miljardia euroa. Erään tiedon mukaan jopa 18 miljardia.

    http://jormajaakkola.fi/

    Jaakkola on uuinut sivustoaan, ja tämän ne tavikset olemme tienneet kauan mutta viisaat päättäjämme vaikenee asiasta.

    Äänestä

  • tutkitaan kirjoitti:

    Tervetuloa kotisivuilleni!

    Kokoomuslaiset tämän EU-jäsenyyden saivat aikaan rosvoystäviensä kanssa. Nyt sitten muka sama porukka taas paikkaa velat. Ja tietysti taas varastamalla suomalaisilta kaikki säästöt ja omaisuudet omalla rahalla ja sillä pelaamalla. Joopa. On tämä ja niin monta kertaa koettu että tiedetään rosvouksen ydin. Velkailijoiden velat maksatetaan niillä jotka elävät oikein eikä ota katteetonta velkaa . Ja siis nyt jatkettaisiin EKPn jättielvytystä Suomen Pankin jholtittomalla rahanjaolle. Vieläkö jopa Liikanen jatkaa pankin johdossa kuolemaansa saakka? Nämä jutut ovat kuin painajainen ja rosvot jatkaa rikastumistaan.
    Kukaan normi-ihminen ei halua jatkaa EUn persläpitaloutta vaan pistää lopun sille lopullisesti. Jollei IPUkaan käsitä mitään kansantaloudesta niin saa kuolle EUn kanssa sam,aan hautaan. On aika perustaa Suomi jota johtaa rehelliset ihmiset eikä rahalla keinottelevat puolueet ja niiden rahoittajat.

    Äänestä

  • http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttovastainen_ehdokas_voitti_itavallan_presidentinvaalien_ensikierroksen/8833445

    YLE on omituisesti uutisoinut tämän, puolue on vapauspuolue mutta YLE yrittää lyödä puolueeseen rasistin leiman.

    http://yle.fi/uutiset/serbialaiset_aanestavat_parlamenttivaaleissa_maansa_eu-suunnasta/8833334?ref=leiki-uup

    http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/eu-vastaisuus-selvassa-nousussa/214911/

    EU-vastaisuus on kääntynyt selvään nousuun Pohjoismaissa Ranskan ja Hollannin torjuttua unionin perustuslain kansanäänestyksissä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa julkaistut tuoreet mielipidekyselyt osoittavat, ettei EU ole tällä haavaa kovin korkeassa kurssissa.
    _____________________________
    Brititkin äänestää pian koko EU-liitoksesta, toivottavasti eroa haluavat voittaa,
    ehkä mekin pääsemme imuun mukaan.

    Äänestä

  • viiteryhmä-kokoomus kirjoitti:

    Kokoomuslaiset tämän EU-jäsenyyden saivat aikaan rosvoystäviensä kanssa. Nyt sitten muka sama porukka taas paikkaa velat. Ja tietysti taas varastamalla suomalaisilta kaikki säästöt ja omaisuudet omalla rahalla ja sillä pelaamalla. Joopa. On tämä ja niin monta kertaa koettu että tiedetään rosvouksen ydin. Velkailijoiden velat maksatetaan niillä jotka elävät oikein eikä ota katteetonta velkaa . Ja siis nyt jatkettaisiin EKPn jättielvytystä Suomen Pankin jholtittomalla rahanjaolle. Vieläkö jopa Liikanen jatkaa pankin johdossa kuolemaansa saakka? Nämä jutut ovat kuin painajainen ja rosvot jatkaa rikastumistaan.
    Kukaan normi-ihminen ei halua jatkaa EUn persläpitaloutta vaan pistää lopun sille lopullisesti. Jollei IPUkaan käsitä mitään kansantaloudesta niin saa kuolle EUn kanssa sam,aan hautaan. On aika perustaa Suomi jota johtaa rehelliset ihmiset eikä rahalla keinottelevat puolueet ja niiden rahoittajat.

    Jaakolalla ,Kokoomuksella,Vasemmistolla,Keskustalla ja ..IPUlla on sama sävel. Rahat pois kansalta joka tekee työtä ja säästää investointeihinsa. Lisää velkaa ja kansa takaajaksi ja velan maksajaksi. Niiltä otetaan jotka elävät vastuullisesti ja kaikenmaailman roistoille ja keinottelijoille jaetaan pankista rahat elvytyksen nimikkeellä. Luuletteko tosiaan että koko kansa suostuu tähän maksajaksi moneen kertaan? Pidätte suomalaisia täysidiootteina. Otamme rahat pois pankeista ja toimimme kuten tekin. Sitten nähdään kuka jää voitolle tässä pelissä.

    Äänestä

Sosialismi on ainoa vaihtoehto, tahdomme tai emme (joka tapauksessa se on luotava demokraattisesti, ei väkivalloin kuten edesmenneissä reaalisosialismeissa), mutta se on Marxin mukaan seuraava vaihe kun kapitalismi nyt tämänhetkisten merkkien mukaisesti on romahduksensa partaalla.

Romahduksen merkit ovat jo selvinä väkyvissä kenen tahansa havaita: http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215935-kapitalismin-loppu-kasilla

Äänestä

Saattaahan tuo EU romahtaakin. Mistäs sen koskaan tietää?

Vaan kertokaapa minulle että kun tässä vieressämme on iso valtio joka ei ole EU:ssa eikä eurossa, jolla on paljon luonnonvaroja, öljyäkin, korkea koulutustaso ynnä muuta. Miksi ihmeessä sen talous on aivan retuperällä, suorastaan romahtamassa?

Voiko olla että kaiken pahan syynä ei olekaan EU tai euro eikä edes suomalaiset poliitikot?

Äänestä
  • Otahan homo lääkkeesi

    Äänestä

  • 50man kirjoitti:

    Otahan homo lääkkeesi

    Totuus näyttää koskevan.

    Harmillista kun EU:ta ja euroa ja suomalaisia poliitikkoja ei voikaa syyttää kaikesta.

    Osaisiko joku muu vastata?

    Äänestä

  • Jospa syynä on ainakin osittain EU, joka asetti kauppapakotteet, jos ei saa ostaa eikä myydä tuotteitaan niin talous romahtaa,
    Suomi kärsii näistä pakotteista eniten EU-maista, ja Venäjä vielä meitäkin enemmän
    kun koko läntinen raja on kaupankäyntikiellossa.

    Tämä kostautuu EU,lle koska Venäjä suuntaa nyt kaupankäynnin itään, siellä on köyhyyttä mutta miljardien joukossa on myös ostovoimaa,
    monet on myös huippurikkaita, joten Venäjä saa kyllä taloutensa kuntoon
    kunhan suhteet on luotu.

    EU siinä häviää ja me.

    Äänestä

  • saattenähä kirjoitti:

    Jospa syynä on ainakin osittain EU, joka asetti kauppapakotteet, jos ei saa ostaa eikä myydä tuotteitaan niin talous romahtaa,
    Suomi kärsii näistä pakotteista eniten EU-maista, ja Venäjä vielä meitäkin enemmän
    kun koko läntinen raja on kaupankäyntikiellossa.

    Tämä kostautuu EU,lle koska Venäjä suuntaa nyt kaupankäynnin itään, siellä on köyhyyttä mutta miljardien joukossa on myös ostovoimaa,
    monet on myös huippurikkaita, joten Venäjä saa kyllä taloutensa kuntoon
    kunhan suhteet on luotu.

    EU siinä häviää ja me.

    Pakotteiden syynä on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, siis Venäjän poliitikkojen oma toiminta.

    Pakotteet ovat hyvin vähäisiä. Eivät ne estä Venäjää myymästä tuotteitaan (kaasua ja öljyä se myy kuten ennenkin, samoin suurinta osaa muistakin tuotteistaan).

    Kuten huomaamme kirjoitat potaskaa. Väitteesi eivät pidä paikkaansa.

    Harmillista kun EU:ta ja euroa ja suomalaisia poliitikkoja ei voikaan syyttää kaikesta.

    Äänestä

  • totuus.koskee kirjoitti:

    Kirjoittaja lienee yksinkertainen eksoplaani.
    Pakotteet ovat seurausta USA:n toimista Ukrainan alueella, sen laillisesti valtaan äänestetyn johdon syrjäyttämisestä ja vallankaappauksesta, joihin Venäjän oli pakko reagoida. Krimillä asuvat ukrainalaiset halusivat vapaaehtoisesti liittyä osaksi Venäjää.
    Yhdysvallat ovat aikamme suuri saatana!

    Äänestä

  • rautalankaa.paviaanille kirjoitti:

    "Pakotteet ovat seurausta USA:n toimista Ukrainan alueella"

    Näin Venäjän propagandan mukaan. Todellisuudessa USA ei toiminut Ukrainassa ennen Venäjän hyökkäystä muuten paitsi normaalin diplomatian keinoin.

    "joihin Venäjän oli pakko reagoida"

    Voi Venäjä ressukkaa! Kun joutui hyökkäämään naapurivaltioonsa ihan vastoin tahtoaan! Tiedätkö muuten että Putler on ihan julkisesti kertonut että hyökkäyssuunnitelmat tehtiin jo ennen Maidania?

    "Krimillä asuvat ukrainalaiset halusivat vapaaehtoisesti liittyä osaksi Venäjää."

    Juu, ihan vapaaehtoisesti joo! Ihan vaan sattumalta siinä laittomassa ns. "kansanäänestyksessä" ei edes ollut vaihtoehtoa että Krim pysyisi osana Ukrainaa ja ihan sattumoisin ukrainamielisten ei sallittu kanpanjoida, päinvastoin, heitä pidätettiin ja osa tapettiinkin. Ja ihan sattumoisin vielä äänestystuloskin väärennettiin kuten Venäjän oma ihmisoikeuskomiteakin totesi.

    Tyypilliseen putrollityyliin päätät tämänkin propagandapläjäyksesi USA:n haukkumiseen.

    Kuten huomaamme kirjoitat potaskaa. Väitteesi eivät pidä paikkaansa.

    Harmillista kun EU:ta ja euroa ja suomalaisia poliitikkoja ei voikaan syyttää kaikesta.

    Äänestä

  • Ukrainan kriisi alkoi kun maan presidentti ei suostunut allekirjoittaan EU-liitos-sopimusta, kyllä sen nyt kaikki tietää, sitten länsimieliset lietsoi kapinan jossa oli aselliset taistelijat mukana, näin tuli Maidanin verilöyly,

    Venäjällä on ihan laillisia tukikohtia Krimillä joten tietenkin Venäjä niitä suojelee,
    niin tekisi jokainen maa jasiihen on kaikilla oikeus, omaansa pitääkin suojella.

    Äänestä

  • Onko Junckerikin puuttinin ja venäjän trolli? Vai muuten vaan humalassa?

    Äänestä

  • eimuuksimuutu kirjoitti:

    Ukrainan kriisi alkoi kun maan presidentti ei suostunut allekirjoittaan EU-liitos-sopimusta, kyllä sen nyt kaikki tietää, sitten länsimieliset lietsoi kapinan jossa oli aselliset taistelijat mukana, näin tuli Maidanin verilöyly,

    Venäjällä on ihan laillisia tukikohtia Krimillä joten tietenkin Venäjä niitä suojelee,
    niin tekisi jokainen maa jasiihen on kaikilla oikeus, omaansa pitääkin suojella.

    "sitten länsimieliset lietsoi kapinan"

    Sitten Ukrainan kansa aloitti rauhanomaiset mielenosoitukset (kuten demokratioissa on tapana, se on ihan sallittua, toisin kuin Venäjällä).

    "jossa oli aselliset taistelijat mukana, näin tuli Maidanin verilöyly,"

    Maidanin verilöyly tuli kun Janusevitshin turvallisuusjoukot ampuivat mielenosoittajia (tämän turvallisuusjoukot ovat tunnustaneetkin).

    "Venäjällä on ihan laillisia tukikohtia Krimillä joten tietenkin Venäjä niitä suojelee"

    Tähän Venäjällä on tosiaan oikeus. Mikään ei tosin uhannutkaan sitä tukikohtaa eikä mikään oikeuttanut Venäjää hyökkäämään Ukrainaan eikä mikään oikeuttanut Venäjää ryöstämään itselleen Krimiä.

    "Omien suojelu" ei oikeuta hyökkäämään naapurimaahansa.

    Äänestä

  • http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3328812-vuosi-maidanin-veriloylysta-mutta-kuka-ampui-ensimmaisena

    Sergei, entinen sotilas, kertoi olleensa mukana Maidanin mielenosoituksissa yli kuukauden. Hänet oli rekrytoitu radikaalien oppositioryhmien mahdolliseksi pyssymieheksi tammikuun lopulla.

    Edellisenä iltana (19.2.) häneen otti yhteyttä mies, joka tarjosi hänelle kahta asetta, haulikkoa ja Saigaa. Sergei valitsi Saigan, jonka hän kätki postitaloon.

    Sergei kertoi, että hänet vietiin konservatorioon, jossa hän toisen pyssymiehen kanssa ampui ennen klo 7:ää 20 minuutin ajan kohti poliiseja.

    ”Andriy, joku ampuu”

    BBC:n mukaan eräät muut lausunnot tukevat osittain Sergein kertomusta.

    Yksi heistä on silloinen oppositiokansanedustaja ja Maidan-aktiivi Andriy Ševtšenko. Hän kertoi saaneensa tuona aamuna puhelun mellakkapoliiseja aukiolla johtaneelta upseerilta, joka sanoi: ”Andriy, joku ampuu minun miehiäni. Laukaukset tulevat konservatoriosta.”

    Eräs valokuvaaja otti hieman klo 8:n jälkeen konservatoriossa kuvia aseistetuista miehistä, joskaan ei nähnyt heidän ampuvan.

    Kolme poliisia haavoittui kuolettavasti luodeista.
    _____________________________________________
    Tiedot tapahtumista ovat kovin sekavia, mutta jos poliisia ammutaan niin oletan että heillä on oikeus vastata tuleen,

    Äänestä

  • vaieikö kirjoitti:

    http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3328812-vuosi-maidanin-veriloylysta-mutta-kuka-ampui-ensimmaisena

    Sergei, entinen sotilas, kertoi olleensa mukana Maidanin mielenosoituksissa yli kuukauden. Hänet oli rekrytoitu radikaalien oppositioryhmien mahdolliseksi pyssymieheksi tammikuun lopulla.

    Edellisenä iltana (19.2.) häneen otti yhteyttä mies, joka tarjosi hänelle kahta asetta, haulikkoa ja Saigaa. Sergei valitsi Saigan, jonka hän kätki postitaloon.

    Sergei kertoi, että hänet vietiin konservatorioon, jossa hän toisen pyssymiehen kanssa ampui ennen klo 7:ää 20 minuutin ajan kohti poliiseja.

    ”Andriy, joku ampuu”

    BBC:n mukaan eräät muut lausunnot tukevat osittain Sergein kertomusta.

    Yksi heistä on silloinen oppositiokansanedustaja ja Maidan-aktiivi Andriy Ševtšenko. Hän kertoi saaneensa tuona aamuna puhelun mellakkapoliiseja aukiolla johtaneelta upseerilta, joka sanoi: ”Andriy, joku ampuu minun miehiäni. Laukaukset tulevat konservatoriosta.”

    Eräs valokuvaaja otti hieman klo 8:n jälkeen konservatoriossa kuvia aseistetuista miehistä, joskaan ei nähnyt heidän ampuvan.

    Kolme poliisia haavoittui kuolettavasti luodeista.
    _____________________________________________
    Tiedot tapahtumista ovat kovin sekavia, mutta jos poliisia ammutaan niin oletan että heillä on oikeus vastata tuleen,

    Juu juu. Näitä juttujahan sitä esitetään. Mutta kuten sanottua Janusevitshin turvallisuusjoukot ovat jo tunnustaneet ampumiset.

    Tälläkään jutulla ei sinänsä ole väliä. Tämäkään ei oikeuttaisi Venäjää hyökkäämään naapurimaahansa. Putler on myös julkisesti todennut että hyökkäyssuunnitelmat tehtiin jo ennen Maidania.

    Ja ennen kaikkea: pakotteilla on vain pieni vaikutus Venäjän talouteen.

    Kertokaapa siis minulle että kun tässä vieressämme on iso valtio joka ei ole EU:ssa eikä eurossa, jolla on paljon luonnonvaroja, öljyäkin, korkea koulutustaso ynnä muuta. Miksi ihmeessä sen talous on aivan retuperällä, suorastaan romahtamassa?

    Voiko olla että kaiken pahan syynä ei olekaan EU tai euro eikä edes suomalaiset poliitikot?

    Äänestä

  • Hyviä kysymyksiä joihin IPU:n komut ei taatusti halua rehellisesti vastata.

    Äänestä

  • rautalankaa.paviaanille kirjoitti:

    Kirjoittaja lienee yksinkertainen eksoplaani.
    Pakotteet ovat seurausta USA:n toimista Ukrainan alueella, sen laillisesti valtaan äänestetyn johdon syrjäyttämisestä ja vallankaappauksesta, joihin Venäjän oli pakko reagoida. Krimillä asuvat ukrainalaiset halusivat vapaaehtoisesti liittyä osaksi Venäjää.
    Yhdysvallat ovat aikamme suuri saatana!

    Suurin saatana USA?

    Syyria jatkaa siitä mihin Venäjä jätti ... Venäjähän tunnetusti pommitti peräti viisi sairaalaa samana päivänä ennen kuin vei osan koneistaan takaisin Venäjälle.

    Aleppolaisessa sairaalassa kuoli Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan ainakin 14 ihmistä.

    Avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja ilmoittaa Twitter-tilillään, että sen tukema sairaala Aleppossa on joutunut ilmaiskun kohteeksi. Iskussa on järjestön mukaan kuollut ainakin 14 ihmistä, mukaan lukien yksi Syyrian harvoista lastenlääkäreistä.

    Uutistoimisto AFP:n mukaan Al Qudsin sairaala sijaitsi kapinallisten hallitsemalla Sukkarin asuinalueella. Hallituksen ilmaisku tappoi AFP:n tietojen mukaan ainoan lastenlääkärin, joka vielä työskenteli kapinallisten hallitsemilla alueilla.

    Sotatoimet Syyriassa ovat viime viikkoina kiihtyneet, vaikka helmikuussa tuli voimaan YK:n johdolla neuvoteltu tulitauko.

    Kiihtyneissä sotatoimissa on kuollut viimeisen viikon aikana noin 200 siviiliä, joista noin puolet Aleppon kaupungissa ja sen lähettyvillä. Jopa pääkaupunki Damaskoksessa on ollut viime aikoina pommituksia sekä autopommi-isku.

    http://yle.fi/uutiset/syyrian_hallitus_pommitti_avustusjarjeston_sairaalan__yksi_maan_harvoista_lastenlaakareista_kuoli/8843284

    Äänestä

  • Ettei vain olisi Putinin poika ollut ruorissa tälläkin kertaa, näitähän jäi Syyriaan tukemaan hallituksen joukkoja. Ainakin kalusto ja pommit on IPUn idolin pikku lahja kaverille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vauhtia-lisää kirjoitti:

Luxenburgin veroparatiisin entinen pääministeri ja nykyinen EU-komission presidentti on poikkeuksellisesti myöntänyt, että EU saattaa tuhoutua, koska äänestäjät ovat menettäneet luottamuksensa EU:hun.

EU:n harjoittama byrokraaattinen sekaantuminen kansalaisten ja kansallisvaltioiden elämään on tuhonnut äänestäjien luottamuksen EU:ta kohtaan. EU:n kannatus on romahtanut kaikissa 28 jäsenmaassa.

Hämmästyttävässä lausunnossaan Juncker toteaa ,että "Emme ole enää arvostettuja kotimaissamme, koska ajamme EU-integraation etua. Olimme väärässä alkaessamme yli-sääntelemään direktiiveillä kansalaisten elämää. EU:n etu on mennyt kansalaisten edun edelle."

Juncer myönsi tämän epäonnistumisen eilisessä Strasbourgin EU-kokouksessa pitämässään puheessa, jossa pohdittiin Brittien mahdollisen EU-eron merkitystä Euroopan Unionille.

Brittien EU-eron puolesta kampanjoivat tahot toteavat, että Junckerin sanat todistavat selvästi sen , että Britit pärjäisivät paremmin itsenäisinä EU:n ulkopuolella. (Suomessa käsitettä "itsenäisyys" pidetään abstrktina kuvainnollisena käsitteenä ,mutta Briteille se tarkoittaa päätösvaltaa omiin asioihin,muiden niihin puuttumatta.Hmmm...?)

Brittien "Vote Leave" kampanian päällikkö Matthew Elliot sanoi, "Nyt jopa eurokraatit tunnustavat , että EU halveksii demokratiaa eikä aja Eurooppalaisten etua".

Juncker olisi voinut myös puheessaan todeta , että EU myös maksaa kansalaisille liikaa. EU-sirkuksen pyörittäminen maksaa jo ainoastaan britti-veronmaksajille 500 miljoonaa euroa per viikko", jatkaa Matthew Elliot.

Brittien Labor puolueen parlamentin edustaja Craig Mackinley kommentoi puhetta: " Juncker on oikeassa-EU on epäsuosittu ja liiaksi kansalaisten elämään sekaantuva. EU on menettänyt Euroopan kansalaisten kunnioituksen".

Tämänhän me kaikki olemme tienneet.Vain lisää ongelmia on tarjolla ,kun väestön pakkovaihtoa yritetään Euroopan-jäsenmaissa. Sisällissota on huomattavasti todennäköisempää ,kuin se ,että EU saisi ihan oikeasti jonkun asian toimimaan. EU on pelkkä kulissi , jota poliitikot puolustelevat poliittisista ,ei järkisyistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu