Kaksikymppisenä aloitin elämäni ensimmäisen taistelulajin. Kynnys uskaltautua salille oli suuri.
Soitin seuran opettajalle ja kysyin mahdollisuuksiani lähteä mukaan. Alkeiskurssi oli ehtinyt alkamaan jo, mutta sain mahdiollisuuden liittyä vielä mukaan jos lupaan yrittää kovasti.
Lähdin ensimmäisiin harjoituksiin ja tietysti myöhästyin bussista. Saavuin paikalle vähän myöhässä.
Pukuhuoneessa oli vielä joku vanhempi harrastaja vaihtamassa vaatteita. Onnekseni en ollut ainoana myöhässä. Tein heti tuttavuutta saadakseni kaverin tuleviin harjoituksiin. Huomasin ettei hän noteerannut minua lainkaan. Kaveri on ehtinyt harrastaa pari viikkoa minua kauemman ja jo nyt on ylimielinen. Ehkä piti poikasena ja päätin muuttaa lähestymistapaani. Sanoin harrastaneeni aikaisemmin karatea muutaman vuoden ja tulin vain katsomaan mikä meininki täällä on.
Sitten vasta vanhempi kaveri alkoi keskustelemaan kanssani. Hän kaivoi laukustaan harjoituspuvun.
Sanoin, että minulakin on puku, mutta en viitsinyt laittaa karatepukua vielä näihin harjoituksiin.
Päätin tehdä vaikutuksen kaveriin ja näytin hänelle pukuhuoneessa pari kaverilta oppimaani karateliikettä. Vanhempi kaveri meni aivan hiljaiseksi. Taputin kaveria olkapäälle rohkaistakseni yrittämään, sillä olihan hän jo aika vanha aloittamaan taistelulajin.
Olisihan se pitänyt arvata, että vanha herra veti laukustaan mustanvyön ja oli seuran päävetäjä.
Hävetti niin paljon, että olisin halunnut kadota takaovesta jos sellainen olisi pukuhuoneessa ollut. Halusin kadota, mutta en voinut enää perääntyä. Nyt vanha herra taputti minua olkapäälle ja pyysi mukaansa salin puolelle.
Kävelin Mestarin perässä saliin ja astuessamme salin sisäpuolelle tapahtui jotain. Sali oli täynnä harrastajia ja kaikki pysähtyivät meidät nähdessään. Yksi ilmeisesti harrastajista vanhin huusi jotain japaninkielellä ja kaikki harrastajat kääntyivät katsomaan meitä kumartaen. Kumartelin takaisin ja olin todella otettu. Uskomatonta uuden tulokkaan huomioimista. Harjoitukset alkoivat välittömästi. Päätin heti alussa näyttää mikä olen miehiäni ja vedin alkujumpan täysillä.
Puolivälissä harjoitusta alkoi voimat loppumaan.
Muut jatkoivat punnertamista ja hyppimistä joten en voinut lopettaa. Silmissä näkyi vain mustaa ja mestarin huuto kuului kaikuna, sitten kaikki pimeni.
Heräsin pukuhuoneessa kylmään suihkuun.
Kirkas valo osui silmiini ja mestari istui vieressäni kysellen vointiani. Harjoitukset olivat loppuneet. Kysyin miksi piti jumpata niin kovaa.
En tullut tänne jumppaamaan vaan oppimaan taistelutaitoja.
En mene enää ikinä taistelulajien harjoituksiin.
EN IKINÄ.
Soitin seuran opettajalle ja kysyin mahdollisuuksiani lähteä mukaan. Alkeiskurssi oli ehtinyt alkamaan jo, mutta sain mahdiollisuuden liittyä vielä mukaan jos lupaan yrittää kovasti.
Lähdin ensimmäisiin harjoituksiin ja tietysti myöhästyin bussista. Saavuin paikalle vähän myöhässä.
Pukuhuoneessa oli vielä joku vanhempi harrastaja vaihtamassa vaatteita. Onnekseni en ollut ainoana myöhässä. Tein heti tuttavuutta saadakseni kaverin tuleviin harjoituksiin. Huomasin ettei hän noteerannut minua lainkaan. Kaveri on ehtinyt harrastaa pari viikkoa minua kauemman ja jo nyt on ylimielinen. Ehkä piti poikasena ja päätin muuttaa lähestymistapaani. Sanoin harrastaneeni aikaisemmin karatea muutaman vuoden ja tulin vain katsomaan mikä meininki täällä on.
Sitten vasta vanhempi kaveri alkoi keskustelemaan kanssani. Hän kaivoi laukustaan harjoituspuvun.
Sanoin, että minulakin on puku, mutta en viitsinyt laittaa karatepukua vielä näihin harjoituksiin.
Päätin tehdä vaikutuksen kaveriin ja näytin hänelle pukuhuoneessa pari kaverilta oppimaani karateliikettä. Vanhempi kaveri meni aivan hiljaiseksi. Taputin kaveria olkapäälle rohkaistakseni yrittämään, sillä olihan hän jo aika vanha aloittamaan taistelulajin.
Olisihan se pitänyt arvata, että vanha herra veti laukustaan mustanvyön ja oli seuran päävetäjä.
Hävetti niin paljon, että olisin halunnut kadota takaovesta jos sellainen olisi pukuhuoneessa ollut. Halusin kadota, mutta en voinut enää perääntyä. Nyt vanha herra taputti minua olkapäälle ja pyysi mukaansa salin puolelle.
Kävelin Mestarin perässä saliin ja astuessamme salin sisäpuolelle tapahtui jotain. Sali oli täynnä harrastajia ja kaikki pysähtyivät meidät nähdessään. Yksi ilmeisesti harrastajista vanhin huusi jotain japaninkielellä ja kaikki harrastajat kääntyivät katsomaan meitä kumartaen. Kumartelin takaisin ja olin todella otettu. Uskomatonta uuden tulokkaan huomioimista. Harjoitukset alkoivat välittömästi. Päätin heti alussa näyttää mikä olen miehiäni ja vedin alkujumpan täysillä.
Puolivälissä harjoitusta alkoi voimat loppumaan.
Muut jatkoivat punnertamista ja hyppimistä joten en voinut lopettaa. Silmissä näkyi vain mustaa ja mestarin huuto kuului kaikuna, sitten kaikki pimeni.
Heräsin pukuhuoneessa kylmään suihkuun.
Kirkas valo osui silmiini ja mestari istui vieressäni kysellen vointiani. Harjoitukset olivat loppuneet. Kysyin miksi piti jumpata niin kovaa.
En tullut tänne jumppaamaan vaan oppimaan taistelutaitoja.
En mene enää ikinä taistelulajien harjoituksiin.
EN IKINÄ.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä tarina. mutta älä nyt tosta masennu, mene johonkin lajiin missä jumppaaminen on jätetty harrastajien omille ajoille ja treenataan vaan sitä itse lajia tunneilla.
Liekö totuutta edes siteeksi sitten, mutta tarinana ihan hauska. Noista jumpista; jokainen voi hyppiä omalla ajallaan miten paljon tahtoo, mutta mielestäni lajitreeneissä voi sen lämmittelynkin hoitaa ainakin "lajinomaisesti", jos ei suorastaan lajin omilla harjoitteilla.
Koska nykyaikana ei kannata tuhlata sitä lyhyttä treeniaikaa kyykkyhyppyihin, kannattaa jokaisen miettiä miten voi lämmitellä kamppailulajitreeneissä siten, että siitä tulee lisäarvoa harjoitteluun. Kuntoilu pitäisi hoitaa omalla ajallaan, ainakin sellainen jolla ei ole mitään tekemistä kamppailun kanssa (esimerkiksi kyykkyhypyt, haarahypyt, punneruksetkin ja vatsalihakset, jne.)
Tarkoitan siis kamppailulajin varsinaisia harjoituksia - alkeiskurssilla lienee paikallaan lämmitellä edellä mainituilla liikkeillä ainakin aluksi.
Hauska tarina =D
Jos kertomasi on totta, niin voisin sen verran valaista, että tuo huuto ja kumarrus oli tarkoitettu päävetäjälle, jota kutsutaan senseiksi mutta älä masennu pikkuisista jutuista, vaan mene rohkeasti mukaan harjoituksiin. Ehkä turha esittäminen kannattaa jättää väliin ;)
"Olisihan se pitänyt arvata, että vanha herra veti laukustaan mustanvyön ja oli seuran päävetäjä"
Hehe.. Ei kyllä voinut olla tuossa kohtaa nauramatta. Ei niitä harjoituksia ihan niin kovaa tarvitse sentään tehdä. Otat vaan tästä lähtien vähän rauhallisemmin niin ei tommosta käy.