Kaipuu on vahva voima – erillään asuvat parit rakastelevat useammin kuin yhdessä asuvat, kertoo tutkimus...
Käsitys yksin asuvista yksinäisistä sinkuista on vanhentunut, kertoo tutkimusprofessori.
HYVINVOINTI 21.4.2016 16:51
Katri Kallionpää
HELSINGIN SANOMAT
KÄSITYS yksin elävistä ja yksinäisistä sinkuista on vanhentunut, kertoo tutkimusprofessori Osmo Kontula. Hän muistuttaa, että keväällä julkistetun Väestöliiton Finsex-tutkimuksen mukaan joka kolmannella kaikista yksinelävistä aikuisista on suhde kumppaniin, joka asuu erillään.
...
”Yksin asuvan sinkun rakkauselämä voi olla jopa tiiviimpää ja tyydyttävämpää kuin saman katon alla asuvien pariskuntien”, Kontula kertoo.
...
HELSINKILÄINEN Riku Perhoniemi nosti erillään elävien suhteet esille Helsingin Sanomien mielipidesivun kirjoituksessaan keskiviikkona. Hän piti hassuna sitä, että julkisuudessa yksin asumisen ja yksin elämisen välille vedetään vahva yhtäläisyysmerkki, vaikka näin ei todellisuudessa useinkaan ole.
...
RAKKAUS
Haluatko enemmän uutisia tästä aiheesta?Kyllä
Mielipide: Olen parisuhteessa mutta asun yksin 20.4.2016
Perhoniemi on itse 37-vuotias ja ollut nykyisessä parisuhteessaan yli kolme vuotta. Hän asuu Herttoniemessä vajaan puolen tunnin matkan päässä puolisostaan.
”Mietimme aina välillä, pitäisikö meidän kokeilla yhdessä asumista, mutta hämmästyksekseni me molemmat näemme erillään asumisessa paljon positiivisia puolia”, Perhoniemi kertoo.
...
HÄN KERTOO saaneensa mielipidekirjoituksestaan paljon palautetta.
”Jotkut sanovat, että ette ikinä tutustu toisiinne kunnolla, koska ette asu yhdessä. Mutta ei se niin ole. Kyllä me jaamme arkeamme samalla tavalla kuin muutkin parit.”
Hänen mukaansa suhdetta rikastuttaa nimenomaan se, että välillä ”joutuu kaipaamaan”, toista.
”Myönteinen kaipuu on vahva voima. Se tunne, että wow, kohta tapaan rakkaani. Ja kun sitten olemme yhdessä, se tuntuu tosi hienolta”, Perhoniemi sanoo.
PERHONIEMEN mukaan sekä hän itse että hänen puolisonsa ovat ihmisiä, jotka tarvitsevat aikaa olla yksin sekä ympärilleen omaa tilaa. ”Joku voisi sanoa, että tarvitaanko sitä omaa tilaa nyt niin paljon. Että onko meissä jotakin vikaa. Mutta minusta on hienoa, että ympäristö ei enää painosta ihmisiä samoihin muotteihin. Elämme entistä liberaalimmassa maailmassa.”
FINSEX-TUTKIMUS vahvistaa Perhoniemen käsitystä siitä, että erillään asuvien parien yhdessä viettämä aika saattaa olla laadukkaampaa kuin niiden parien, jotka asuvat yhdessä.
Tutkimus kertoo muun muassa, että erikseen asuvat rakastelevat useammin ja ovat seksielämäänsä tyytyväisempiä kuin yhdessä asuvat parit.
Osmo Kontulan mukaan asiaa selittää se seikka, että erillään asuvien pariskuntien tapaamisen tarkoituksena on hyvin usein nimenomaan se, että pari voi olla intiimisti lähekkäin.
”Yhdessä asuvilla ei ole niin selvää, mikä aika arjessa on varattu läheisyyttä varten”, Kontula sanoo.
ERILLÄÄN ASUVIEN suhteet eivät myöskään ole lyhyitä ja pinnallisia, kuten joku voisi epäillä. Ne kestävät Kontulan mukaan keskimäärin vähän yli viisi vuotta.
”Moni pariskunta asuu erillään käytännön syistä. Joskus työt vievät asumaan eri paikkakunnille tai ulkomaille”, hän selittää.
Hyvin harvinaista on sen sijaan se, että parikunta muuttaisi eri asuntoihin parantaakseen suhteensa laatua.
VÄESTÖLIITON Finsex-tutkimushankkeessa seurataan suomalaisten seksuaalielämässä tapahtuvia muutoksia. Tänä keväänä julkaistun aineiston otantaan kuului kuusi tuhatta 18-79-vuotiasta miestä ja naista.
...
Eikä se seksi siihenkään lopu, innokkuutta riittää vielä meissä 90-vuotiaissakin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
tässä linkki:
http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1461210055487?jako=223dc6b4d69f3fb82c96f932e3e1bb92&ref=tw-share
Kiinnostava aloitus, tuntuu tutulta näin yksinelävän aatoksissa.
Ei kuu,
ei mikään malja,
ei mikään täyttymys,
ei mikään kaipaus pitkään suostu olemaan pakahduttavan täysi
T. Taberman