Matrix on klassikko

Matrix trilogia animatrix on ihan pakko luokitella klassikoksi. Minusta Matrix on paras elokuva mitä ikinä on tehty. Siinä on kaikki hyvän elokuvan ainekset. Paljon tappelua, koulutusta, huuumoria, filosofiaa ja romantiikkaa.

Jotkuthan nuo haukkuu niitä jatko osia mutta minä pidän kaikista tosi paljon.
12766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mielestäni mikään alokuva, joka on iältään vähemmän kuin kymmenen vuotta ei voi olla klassikko.

Äänestä
  • Tarkoitampa juuri että tulevaisuudesta toivottavasti siitä tulee klassikko.

    Äänestä

matrix on enemmänkin kuin klassikko: siinä on selvästi kultti-trilogian ainekset! hyvin on wachowski-veljekset elokuvan tehneet ja varmasti "ylittäneet itsensä", omasta mielestäänkin. Nyt vaan odottamaan mitä muuta hemmoilla on tarjota!

Äänestä

Ensimmäinen Matrix oli kohtalainen perus-jenkkileffa. Aivot narikkaan. Ei mitään ihmeellistä.
Toinen osa oli puuduttava ja kolmas jo aivan käsittämätöntä roskaa.

Matrixia voidaan joskus tulevaisuudessa muistella muutaman tyhjänpäiväisen HOllywood-roskaelokuvan innoittajana tehosteidensa puolesta, mutta mitään muuta se ei ole. Hetken trendijuttu. Kuten aikanaan Turtlesit.

Äänestä
  • Matrixia kohtaan on ollut hyvin paljon kritiikkiä. Eihän siitä elokuvasta pidä jos ei ymmärrä sen syvintä olemusta. Tietysti jos ei tykkää loistavista tappeluista, filosofiasta ja äärimmäisen hyvästä juonesta niin mikäs siinä.

    Eikä se todellakaan ole mikään perus jenkki leffa. En ole ikinä nähnyt niin taidokkaita tappeluita kuin matrixissa, usein jenkkileffoissa ne on semmosta epämäärästä sotkua. Samanlaista elokuvaa kuin matrix ei olla tehty eikä tulla tekemäänkään.

    Äänestä

  • Daniel Jackson kirjoitti:

    Matrixia kohtaan on ollut hyvin paljon kritiikkiä. Eihän siitä elokuvasta pidä jos ei ymmärrä sen syvintä olemusta. Tietysti jos ei tykkää loistavista tappeluista, filosofiasta ja äärimmäisen hyvästä juonesta niin mikäs siinä.

    Matrix ei todellakaan ole mikään klassikko. Kulttielokuva siitä EHKÄ saattaa tulla. Eli kuuluisi sitten samaan luokkaan kuin esim. "Tulikuumat pakoputket", "Easy riders", "Texasin moottorisahamurhaaja", jne. Mutta ei sentään, ei se ole tarpeeksi omaperäinen jotta siitä kulttielokuva tulisi. Se on vain pienen piirin ohimenevä suosion ylireagointi.

    Äänestä

  • Daniel Jackson kirjoitti:

    Matrixia kohtaan on ollut hyvin paljon kritiikkiä. Eihän siitä elokuvasta pidä jos ei ymmärrä sen syvintä olemusta. Tietysti jos ei tykkää loistavista tappeluista, filosofiasta ja äärimmäisen hyvästä juonesta niin mikäs siinä.

    Eikä se todellakaan ole mikään perus jenkki leffa. En ole ikinä nähnyt niin taidokkaita tappeluita kuin matrixissa, usein jenkkileffoissa ne on semmosta epämäärästä sotkua. Samanlaista elokuvaa kuin matrix ei olla tehty eikä tulla tekemäänkään.

    "En ole ikinä nähnyt niin taidokkaita tappeluita kuin matrixissa [...]"

    Voi bidee sentään. Tappelutko elokuvasta tekee klassikon?

    Äänestä

  • r2-d2 kirjoitti:

    "En ole ikinä nähnyt niin taidokkaita tappeluita kuin matrixissa [...]"

    Voi bidee sentään. Tappelutko elokuvasta tekee klassikon?

    Ei tietenkään pelkästään tappelut, en minä niin sanonut. Tappelut on vain yksi osa-alue. Koko Matrixin idea on niin loistava. Ja filosofiat. Minun piti katsoa elokuva monta kertaa kun pohdin niitä filosofioita.

    Äänestä

  • Daniel Jackson kirjoitti:

    Ei tietenkään pelkästään tappelut, en minä niin sanonut. Tappelut on vain yksi osa-alue. Koko Matrixin idea on niin loistava. Ja filosofiat. Minun piti katsoa elokuva monta kertaa kun pohdin niitä filosofioita.

    Niin, siinähän on pohtimista kun ko. elokuvissa ei todellakaan ole mitään syvällistä filosofiaa vaan pelkkää amerikkalaista pseudointellektuellina höpinää.
    Matrixien filosofinen arvo on ehdottomasti lähempänä Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä-elokuvaa kuin Nietzschen Näin puhui Zarathrustraa tai Wittgensteinin Loogis-filosofistista tutkielmaa.
    Matrix ei todellakaan ole tuleva elokuvahistorian klassikko tyyliin Magnolia tai LOTR-trilogia.

    Äänestä

  • UPDATE_6593812 kirjoitti:

    Matrixissa on paljon viittauksia kristinuskooon ja buddhalaisuuteen. Olen myettiny ovatkohan wakovskit uskovaisia.

    Äänestä

  • r2-d2 kirjoitti:

    "En ole ikinä nähnyt niin taidokkaita tappeluita kuin matrixissa [...]"

    Voi bidee sentään. Tappelutko elokuvasta tekee klassikon?

    monet nykyleffat tuo mieleen mainokset ja hmm...no toisaalta jotkut mainokset on tehty paremmin ja enemmän tunteella.Mitäs vielä no tuollaisen viihettn unohtaa helposti.Jopa jotkut B-LEFFAt ovat laadukkaampia ja ihmisen taiteellista arvoa ei näe näistä (lainaus...jämistä).Vanhoja ideoita mainostetaan uutena...ylijäämää löytyy ja paljon,se mitä ei ole huolittu vanhaan aikaan leffoihin ja mikä on kuulostanut liian naivilta ym...on nyt käytössä.Esimerkiksi ideat mitä ei voitu vaikka budjetin takia joskus kauan kaun sitten toteuttaa.

    Äänestä

ensimmäinen matrix-elokuva on ehdottomasti klassikko, sitä ei pidä kieltämän, mutta muita ei valitettavsti millään voi luokitella samaan kastiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Daniel Jackson kirjoitti:

Matrix trilogia animatrix on ihan pakko luokitella klassikoksi. Minusta Matrix on paras elokuva mitä ikinä on tehty. Siinä on kaikki hyvän elokuvan ainekset. Paljon tappelua, koulutusta, huuumoria, filosofiaa ja romantiikkaa.

Jotkuthan nuo haukkuu niitä jatko osia mutta minä pidän kaikista tosi paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu