Ass worship

Mindi900

Olen 26-vuotias nainen. Pyllyäni on kehuttu todella paljon ja tiedän itsekin sen olevan näyttävä. Minulla on fantasia, jonka tahdon jakaa. Mietin olenko edes normaali likaisten ajatusteni kanssa enkä edes kehtaa miehelleni ehdottaa. En varmaan koskaan pääse toteuttamaan sitä, mutta saan pilluni sykkimään jo ajatuksesta.

Olen aina haaveillut miehestä, joka jumaloi peppuani. Mies tulisi luokseni: minä nojailen pöytää vasten samalla pyllistäen miehelle. Mies ei voi vastustaa pyllyäni vaan tulee hieromaan, puristelemaan ja läpsimään takamustani. Sitten mies laskee housuni alas, kehuu pyöreitä pakaroitani sekä suutelee niitä ja lopuksi työntää kasvonsa syvälle pakaroideni väliin samalla kielen uppoutuessa peppunreikään. Mies lipoo kielellään pillua ja peppua minun nauttiessa kielikylvystä. Myöhemmin käsken miehen maata selinmakuulle sängylle, jolloin viettelevästi lasken pyllyni hänen kasvoilleen. Otan tilanteen haltuun ja ratsastan miehen kasvoilla hänen ollessaan avuttomana alla pyllyni armoilla.
Näyttävä ystävättäreni tulee kylään ja kehun hänelle uutta mies-istuintani, jolloin hän innostuu myös testaamaan sitä. Istumme vuorollaan ystäväni kanssa miehen kasvoilla, samalla miehen kielen tehdessä töitä. Asetumme päällekkäin sängyn reunalle pyllistämään ystäväni kanssa, jolloin mies lipoo kielellään molemmat pyllyt ja pillut. Sitten miehen maatessa toinen meistä ratsastaa hänen kasvoillaan ja toinen istuu kyrvälle ratsaisiin. Nautinto jatkuu mutta tässä tiivistettynä.

27

10372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tota onko sulla kikkiä tai whatsapp ku mulle sopisi kyllä et juu oon Vantaalta kyl et ois jees

      • Tota annanko numeroni sulle


      • Ja.Sytytä.Se

        Tuikkaa dynamiittipötkö perseesees


    • AboutWorship

      Meillä oli aikoinaan toisin päin. Vaimo oli aluksi lähinnä kiusaantunut kun nuolin peppureikää. Mutta pian alkoi siitä pitämään. Nykyisin nuolen ensin kengät, sitten varpaat ja pillun ja lopuksi pyllyreiän.
      Tarviiko tuossa miettiä kehtaamisia? Sanot vaan miehelle, mitä pitää tehdä, jos meinaa saada. Aika moni nuolee mielelläänkin. Aika tiukkapiponen on, jos tuosta huonoa tykkää.

    • kielenkannat

      Minä haluan nuolla naisen peppureikää ja imeä klitorista

      • Jusako

        Minäkin haluan mutta onnistuu vasta illalla kun vaimo tulee kotiin.


    • Ilmottaudun.....meili löytyy nim.merkin takaa,kyllä on täysin toteutettava haave/fantasia. Mutta kokeile nyt sitä omaa ensin,jos tosta ei mies syty ni jo on mies.

    • orjapoju12

      Tällanen 17v joka haaveilee ertä saisi nuolla naisen pyllyä ja haistella. Voisin hyvin tulla

    • vessapaperipoju

      Tuo kuullosta melkein TISMALLEEN samalta kun oma fantasiani, olen siis mies joka rakastaa nuolla peppua!. Et suinkaan ole epänormaali fantasiasi kanssa. Kunhan nainen samalla kiusottelisi että "tykkäätkö nuolla mun pepun puhtaaks?"

    • oioioijoi

      Joo-o...tuollaisen naisen kun löytäisi :)

      • Haaveiluksi.Jää

        Jatka vain sitä "käsihommaasi" ja jatka haaveilua :)


    • fantaaasissa

      ai ai, tota oon aina halunnu tehdä. varastit ajatukseni.

    • Paljon tosi uutta siitä "kutsusta" saa tietää itsestään-en ollut koskaan kiinnostunut nekrofiliasta.Voi olla vain siinä tapauksessa että saisin kiinni sen tyypin,joka kerää tiedot päivittämättä:)

    • salarakas41

      ihana nuolla salarakkaan pillua ja peppua.....hän imee kulliani

    • Se ois nauttittavan rietasta olla pyllysi armoilla!

    • Panetusta

      Parasta mitä mies voi saada.
      Rehevän naisen alistettavaksi.
      Ensin nainen nuolettaa niin kaan kuin tykkää, tai mielummin ennen kiintiön täyttymistä ratsasastaa miehen kullin tyhjäksii ja jatkaa sitten nuolentaa kunnes kulli taas seisoo terhakkaasti.

      Tämä vaan ei tahdo onnistua ellei mies ole ( minä olen) sidottuna.

      Kerro ihmeessä miehelles fantasistasi me rakastetaan alistetuksi tulemista.

    • Olen kyllä vapaaehtoinen kyseiseem toimintaan

    • tottelevaorja

      Vapaaehtonen on täälki! Täytän ylihuomen jo 18. Oon ihan hermona ku en malta oottaa. 18 avaa nii pal mahdollisuuksii mut joo kelpais mulle naisen peppu!

    • salarakas60

      Ihana nuolla pillu ja peppu... pidän erityiseti pepun nuolemista salarakkaani tykkää kun nuolen ensi hänen pillua ja orkun jälkeen peppua jän saa monta ihanaa orkkua pepun nuolemisesta....

    • kielimies52pks

      Hei,
      olen 52v ukm Espoosta. Olen yrittänyt löytää naista, joka suostuisi peppunsa nuolentaan, mutta tos vaikea löytää.
      Tulisin mielelläni vakituiseksi nuolijaksi aina kun haluat.

    • NuoriOrja

      Voin sanoa, että on aivan täysin normaalit fantasiat sulla :) Ja tekis kyllä mieli päästä toteuttamaan tuo. Omissa parisuhteissani ei ole tyttöystävä halunnut mitään tuontapaista, itse kun tykkäisin nuolla vaikka kuinka kauan toista. Olen itse 26v urheilullinen ja komea nuori mies.

    • Jos on vielä ajankohtaista niin olisin vapaaehtoinen

    • rujot

      Kyllä itsekkin tykkään nuolla naisen ihanaa peppureikää, työntää kieltä pyllyyn, välillä nuolla pillua ja vielä nautin siitä tosi paljon. Tykkään muutenkin tulla ja lauveta syvälle perseeseen. Itse olen suoraan kysynyt naiselta heti jo tutustuessa että antaako hän koskea sinne peppuunkin, kun siitä pidän ja minusta suhteessa pitää pystyä nauttimaan kaikesta. Ahdas mieliset naiset ei ole minua varten..

    • No jos tekee mieli toteuttaa niin miejhen löytäminen ei varmaan se vaikein juttu ole :D

    • Health_risk
    • Anonyymi

      Syötä näille idoiooteille sikapaskaa ja kehu että se on oikein hyvää ja makukin erinomaista!!

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      70
      9986
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      8837
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      4056
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      3772
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3596
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      54
      3485
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3343
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      7
      3245
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      3029
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2755
    Aihe