Täällä on kaikenlaisia ihmisryhmä, heimoja ja muitakin.
Suomessa jakaudutaan eri tavoin, heimoihin ja puolueisiin, kaupunkilaisiin ja maalaisiin,
ja kun nuo sitten hajalle lyötyinä ovat menettäneet luottamuksen toisiinsa,
niin sellaiseen joukkoon on helppo iskeä.
- - -
Sen ovat jo 19 90-luvulla hoksanneet nämä Berlusconit ja barroosot sun muut vastaavat,
päättäneet ruveta saalistamaan tyhmiä, huonoon ruokaan tyytyviä suomalaisia.
Välillä ovat jotain isokokoista suomalaista houkutelleet valelupauksillaan Euroopan presidentiksi pääsemisellä, ja naureskelleet selän takana. kun isokokoinen on pannut oman maansa eläkeläisten kansaneläkkeetkin virtaamaan valtion kassaan, ja sitä tietä heille Eurooppaan.
Älkää kuuluko mihinkään puoluereseen tai heimoon, olkaa jo vihdoin suomalaisia! Puolustautukaamme!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.