Pitkästä aikaa eroni jälkeen päätin käväistä "yhdellä". Melkein tyhjässä baarissa istuessani kaksi noin 20v todella hyvännäköistä tyttöä kysyi saavatko istua pöytääni. Ihmettelin vähän kun pöytiä oli tusina tyhjillään, mutta en tietty kieltäytynyt. Itselläni on ikää 41, joten ajattelin että ei ne ainakaan minua tulleet "kosiskelemaan". Juteltiin niitä näitä ja tarjosin yhdet juomat tytöille. Yht äkkiä aihepiiri muuttui ja he alkoivat kertomaan kuinka puutteessa ovat olleet pitkään. Kauaa ei tarvinnut minua suostutella ja niinpä lähdimme "heidän" kämpilleen poistamaan "puutteita". Aloin arvaamaan että taitavat olla lesbo tai bi pari.
Kämpillä sohvalla oli sellainen lajitelma bdsm tavaraa että hotlipskin kalpenee. Melko suoraan kertoivat homman säännöt. Minun tulisi keksiä "kilpailu" jonka voittaja pääsisi ensiksi pantavaksi. Säännöt oli niin että molempia tulisi panna / aiheuttaa orgasmi, mutta toisen tuli aina olla sidottuna tai kahlittuna. Heitä ei siis saanut päästää toistensa kanssa peuhaamaan.
Sidoin heidät molemmat pelkästään stay-up sukissa ja pikkareissa lattialle samalla tavalla pakettiin ja laitoin pallot suuhun. Sanoin että se kumpi viheltää ensin on voittaja. Alkoi julmettu sätkyttely ja ähkintä. Hetken jo luulin että kumpikaan ei selviytyisi, mutta noin vartin kuluttua "enemmän blondi" sai jalkansa irti ja hän sai suupallon suustaan ovenkahvan avulla. Kuului vihellys vaikka kädet oli vielä siististi köysissä selän takana. Nostimme yhdessä hävinneen osapuolen nojatuoliin ja voittaja sai lisätä sidoksia, sillä jos toinen pääsisi irti, vuorot vaihtuisivat heti. "Vähemmän blondi" sai kaulapannan, nänninipistimet, silmälaput ja varmaan 50m lisää narua ympärilleen.
Voittaja vaati että hänet sidotaan seisaalleen jalat levälleen kädet ylös parven kaiteessa olevaan lenkkiin kiinnitettyinä. Lisäksi hän vaati isoimman anustapin sisäänsä ja vibran haaroväliin. Puoleen tuntiin ei saisi päästää irti vaikka mitä tapahtuisi. Laitoin hänet nahkaisilla käsikahleilla kiinni ja metallisen haarojen levittimen nilkkoihin. Vibraa varten oli nahkainen vyöviritelmä, jolla vibra pysyi tiukasti paikoillaan. Hän vihjaisi olevansa kova ääninen, joten laitoin äänenvaimentimeksi nahkaisen suulapun jossa on noin 8cm dildo sisäpuolella. Vibran käynnistyksen jälkeen hän alkoi ynistä ja voihkia, saman teki tuoliin sidottu häviäjäkin. Itselläni seisoi niin että meinasin haljeta, mutta tajusin että puoleen tuntiin en saisi mitään.
Ei mennyt kuin pari minuuttia kunnes voittaja sai ekan orgasminsa ja äänekäs se oli silti, vaikka suu oli tukittu. Luulin häviäjänkin saaneen orgasmin, kun yninä voimistui, mutta hän olikin saanut toisen kätensä melkeen vapaaksi. Parissa minuutissa hän oli irti ja sammutti voittajan vibran. Hän käski jättää voittajan niile sijoilleen ja veti sohvan alta jonkinmoisen häpeäpaalun. Sellaisen missä ollaan kontallaan kädet ja nilkat kiinnitettyinä sekä pää pystyssä kaulaan tulevan tuen avulla. Hän vaati että kiinnittäisin hänet siihen, antaisin 30 kunnollista piiskaniskua kummallekin pakaralle satunnaisessa järjestyksessä, jonka jälkeen saisin panna häntä takaapäin kunnolla. Läimäyttelin nahkaisella kärpäslätkän näköisellä piiskalla "vähemmän blondia" pakaroille niin että itseänikin hirvitti. Hän huusi, voihki, ja ehkä itkikin, mutta jatkoin loppuun saakka. Tartuin häntä tukasta ja laukesin alle minuutissa. Voittaja unähteli käsi- ja nilkkakahleissaan, joten poistin "äänenvaimentimen". Hän sanoi että nyt on hänen vuoronsa. Hänen haarovälinsä valui ja stay-upt olivat märät melkein polvia myöden. Hän laittoi dildo suupallon häpeapaalu blondille, ruuvasi sohvalta ison dildon kiinni häpeäpaalun takaosaan ja kiristi sen niin että se oli kokonaan toisen osapuolen anuksessa. Melkein kävi sääliksi, sillä häpeäpaalu blondi ei enää voinut juurikaan liikkua.
Voittaja blondi hyppäsi nojatuoliin niin että reidet olivat käsinojilla ja vaati että sidon hänet siihen asentooj ja panen häntä. Minulla ei edes seisonut vielä, mutta tein työtä käskettyä. Kädet selkänojan taakse ja jalat levälleen sidottuna blondi oli uskomaton näky. Hivelin hänen sisäreisiään ja nuolin hänen nännejään sekä alapäätään saadakseni seisokin uudelleen. Ei mennyt kauaa ja sain annettua blondille kunnon kyydit.
Vapautin häpeäpaalu blondin joka välittömästi vaati uusintaa, koska oli saanut vähemmän, kuin voittaja. Sanoin että nyt kyllä menee hetki ennenkuin kykenen uudestaan. Hän käski minut istumaan toiseen tuoliin asetti jälleen dildo äänenvaimentimen tuolissa köytettynä olevan suuhun, veti nahkaisen hupun tämän päähän, otti vibran, antoi minulle punkku lasin, istui syliini ja alkoi tyydyttämään itseään..... tarina jatkuu vielä ja kirjoitan tämän koska todella tuntuu että näin ei käy kuin pornoleffoissa ja kokemus oli aivan uskomaton.
Kuin porno elokuvasta
6
11139
Vastaukset
- Minäkinsain
Minä tapasin baarissa hemaisevan vosun ja kotiini päästyämme se halusi että sidon sen kädet sängyn päätyyn kylpytakin vyöllä. Sanoi että saattaa raapia minua muuten. Tuntui vähän oudolta tuo selitys....ekan puoli vuotta sitten harrastimme seksiä niin että vosulla oli aina kädet sidottuna. Nykyään olemme naimisissa ja hän on myöntänyt että hän vaan pitää siitä että on sidottuna :) Tuntui ei todelliselta sen ekan tapaamisen jälkeen, sillä olin itse fantasioinut että saisin sitoa naisen ja käyttää häntä hyväkseni.
- Paaluanuksessa
Melkein tyhjässä baarissa istuessani noin 20 todella hyvännäköistä tyttöä kysyi saavatko istua pöytääni pantavaksi. Ei mennyt kuin pari minuuttia kunnes laitoin narua kaulaan ja kärpäslätkän suuhun. Itselläni seisoi noin 8cm häpeapaalu anuksessa. Sanoin että nyt kyllä menee pallot suuhun. Hänen haarovälinsä alkoi viheltää ja äänekäs se oli. Minulla ei edes seisonut stay-up sukissa ja pikkareissa ja meinasin haljeta.
- Mistähän
Mistä tai miten löytäisin naisen joka haluaa tulla sidotuksi. Piiskauksesta kuulemma tykkää yli puolet naisista, mutta harva uskaltaa sen kertoa.
- Sidomut
Täältä...
- valmet123
Missä voisin sitoa sinut? jos olisit minun armoilla niin kiljusit armoa ennen kui lopetaisin kieli kivan.
- otaväkisin
Klikkaa tästä suomen parhaimpaan pornokuva arkistoon:
http://tissit.kiinnostaa.org/index.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645522Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3911310Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22010948Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389765Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla868576Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2746624Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok13253Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302289Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.62067- 411995