Kiihottaako muita shortsit, varsinkin kiiltäväpintaiset, kuten 80 luvun adidakset.
shortsifetissi
307
12167
Vastaukset
- kiilt.satiinishortsit
Kyllä, itsellä muutamia kymmeniä kiiltäviä satiinishortseja eri värisinä ja eri merkkisinä. Ostin joitain Adidaksia jopa uutena aikanaan kun niitä vielä sai uutena urheiluliikkeistä, varmaan viimeiset joskus vuonna 2000 ja kirppiksiltä sekä netistä käytettynä lisää. Viime vuosina ei vaan ole enää näkynyt näitä kirppiksillä, taitavat olla jo aika harvinaisia.
Myöhemminkin olen ostanut mm. Puma Stripe ja Swift shortseja, kiiltäväpintaisia polyester-shortseja mutta melkein nylon/polyamidi -Adidasten veroisia ;)
Ostin äskettäin myös naisten Adidas Stellasport ohuet shortsit, eivät ole ihan vanhojen Addujen veroisia mutta omalla tavallaan hyviä kuitenkin, kiilto on himmeämpi mutta ovat sileäpintaisia ja ohuita, kahisevia, ei ole sisähousuja ;) Miinuksena hieman pienehkö koko vaikka otin suurimman L-koon
http://media.very.co.uk/i/very/6MRDD_SQ1_0000000017_RED_MDe/adidas-stellasport-woven-shortsnbsp.jpg?$234x312_standard$- Anonyymi
Adidaksella uudet hienot Chile62 tosi kiiltävät, meni tilaukseen
Itsekin tykkään satiinishortseista ja yöasuna käytänkin joko satiinishortseja tai boksereita vieläpä nurin päin että liukas kiiltävä pinta hyväilee paikkoja ja kyllä kelpaa kömpiä satiinilla pedattuun sänkyyn köllimään.
- Anonyymi
aika kiihottavaa
- FakkisSuni
Kyllä kiihottaa, jos ne on naisella jalassa ja niiden alla sukkahousut.
- SportShortsJoy
Mikään ei ole kiihoittavempaa kuin atleettisen naisen kantamat kiiltävät urheilushortsit. Eritoten lyhyet.
Myös itse käytän pidempiä Puma Stripe housuja. Valitettavan vähissä tuntuu olevan kiiltävät materiaalit tämän päivän urheilushortseissa.
Ja vielä valitettavavempaa on että naiset, jotka jakaisivat tämän fetissin, tuntuvat jakavan esiintymistiheysluokan yksisarvisten kanssa.
Toisaalta olen miettinyt, että olisiko mahdollista tämän fetissin jakajien kesken perustaa kellaripunttis pääkaupunkiseudulle?
Puolisen tusinaa osallistujaa riittäisi saamaan jonkun 50m^2 kellariluolan vuokran kohtuulliseksi. Irtopainot, mattoja, kahvakuulia yms. ei tule hirveän kalliiksi.- satiininsuhinaa
Paskat siellä mitään puntteja nosteltaisi, hirveä suhina ja voihkiminen vaan kuuluisi mikä yhdellä jos toisellakin muuttuisi ennemmin tai myöhemmin litinäksi...
- satiininsuhinaa
swish-swish-swish-suih-suih-suih-suhisuhisuhisuhi-litslitslistläts-aaahh.... ou jeah... huhhuh, saatana kun teki gutaa...
- addufetissi
Mukavaa kun muutkin kiihottuvat kiiltävät suhisevasta...löytyisi jostain vanhoja adduja...punaisia
- satiininsuhinaa
Ladot mulle näppiin miljoona euroa niin punaiset Adidas satiinishortsit voivat olla sinun :D Olen "nautiskellut" näistä, sisähousut poistettu mutta en ole raaskinut päästää lastia näihin :P
- satiininsuhinaa
No nyt pääsikin käymään niin että en saanutkaan munaa ajoissa pois shortsien sisältä niin ensimmäinen ruiskaus tulikin shortsien sisään, loput sentään lensi kaaressa lattialle.
Nämä on jopa Adidas Sprinter mallisia eli näissä on se "tunneli" kylkiraitojen kohdalla minne on kanssa hyvä työnnellä... ;) - satiinishorts
satiininsuhinaa kirjoitti:
Ladot mulle näppiin miljoona euroa niin punaiset Adidas satiinishortsit voivat olla sinun :D Olen "nautiskellut" näistä, sisähousut poistettu mutta en ole raaskinut päästää lastia näihin :P
Laita kuva,please?
- Ventexman
löytyy. Minkä kokoiset? Paljonko maksat?
- Anonyymi
Huutonetissä näyttäis olevan myynnissä punaisia adduja. Itselleni etsin Super A ja Sprinter malleja.
- addufetissi
Laittakaa satiinishortsit kesällä rohkeasti päälle...silmäniloa ja seisotusta.
- sileää.kiiltävää.satin
Kunpa naiset laittaisi satiinishortsit jalkaan, toivottavasti näkyisi edes noita uusia Adidaksen Stellasportteja naisilla päällä kesällä...
Harmillisesti satiinivaatteet on tainneet mennä pois muodista, esim. naisten satiinipaitoja ei ole enää missään myynnissä, muutama vuosi sitten niitä vielä oli. Onko mitään parempaa näkyä kuin sorjavartaloinen nainen sopivan väljässä satiinipaidassa rinnat vapaana puseron sisällä ;) Liian tiukka pusero ei minusta ole niin hyvä kun siinä ei juurikaan ole valoa taittavai "poimuja" saati että tuulessa "pullistelisi" ja lepattaisi seksikkäästi :D - fetissit.ämäkin
Naisystäväni käyttää usein satiinipöksyjä mustien tai ihonväristen ohuiden sukkahousujen alla. Oikein viehättävää katseltavaa hänen pukeutuessaan. Mitä mieltä muut ovat?
- addufetissi
Shortsit peppuvakoon kiilautenaana...onko Tampereella kiinnostuneita...uimaan tai salille...
- Temppuilija
Itse olen käyttänyt viimeaikoina kollarisortseja session aikana ja ne ovat todella mukavat ja tuntuvat pehmoisilta kalun päätä vasten.
- sklfjsdjfdkld
Adidaksen retro-nylonsatiinishortsit on miellyttäviä alushousuinakin normaalien housujen alla. Siis ilman sisähousuja olevat ;) Jännitysmomenttina kävellessä vaan että alkaako satiini hivellä alakertaa niin että alkaa jorkki jäykistyä... :P
Satiinishortsit on todella miellyttävät myös yöhousuina, ite pujahdan joka ilta satiinshortseissa tai boksereissa satiinilakanoiden syleilyyn, yleensä kyllä joutuu lastit lennättään peitonmutkaan ennenku uni tulee...
- addofetissi
satiinit jalkaan ja rannalle...pullistelemaan...
- addufetissi
Tänään Tampereella shortseja liikkeellä...
- satiinishorts
Kyllä kiiiiHOTtaa satiini kiiltävät shortsit.Tulee ostettua aina kun näen kiiltävät shortsit kaupassa.On niitä kertynyt aika monet ja onneksi on vielä oikeita Beckenbauer adduja kaapissa...niitä en raski pitää mut ihailen niitä säännöllisesti.Aikoinaan sukulais pojan kans liikuttiin kesäsin addut jalassa,silloin jo tunsin että ne kolahti jotenki isosti.Itse tykkäsin pitää ja tykkäsin katsella kaveria shortsit jalassa.Nuissa adduissa tuli eka seisokki mut se on jo toinen juttu...
- addufetissi
Laita ne beckenbauerit jalkaan...saat kiimaisia katseita...
- satiinishorts
Jos tänä kesänä laittaiski...
- 0412
Minusta ne siniset joissa oli valkoinen kanttinauha olivat naisilla erittäin sexyt. Niitä käytettiin -80 luvulla kaduillakin keäisin. Ja voi pojat, kyllä oli koko ajan valmis. Onneksi silloin liikkui pyörällä niin se ei heti näkynyt.
Lyhyet shortsit naisen jalassa ja meikäläistä viedään... - addufetissi
jep...tuu pyynikille esittelemään beckenbauereita...voin myös tulla...
- satiinishorts
Olen vähän kauempaa mut kun tulee ajankohtaseksi niin pistän tänne viestin....becksut mukana!!Olen 182cm treenattu(ei liikaa)mies,oliko pettymys....??
- addufetissi
Kokoontumisajot pyynikille...kesä kuumenee...
- sportsfin
Itekin on tullut hommattua netistä mm. ebaylta adidaksen vintage-shortseja, just beckenbauereita. Nehän on useesti ihan sairaan kalliita hintapyyntöjä, mut joskus kun on sattumalta saanut halvemmalla, kuitenkin aitoja niin oonn ostanut. On ne vaan kiihottavat kun on niin lyhkäset ja munat hikoilee tiukassa paketissa niitten sisähousuissa. Tykkään noista sisähousuista enkä siis leikkais niitä pois. Muna jäykistyy herkästi niissä ja pysyy monesti semijäykkänä pitkäänkin joten ei tarvi kauaa olla puhtaat shortsit jalassa kun jo kiimalimatahraa sisähousuissa. Varsinkin värillisissä näkyy vaaleet mälliläikät hyvin siinä kohdassa missä terskan pää oleilee... ;) Yleensä pidän niitä alushousuina joko farkkkujen tai verkkareitten/collareitten alla. Housujen päältä tulee kans varsinki verkkareissa/collareissa joskus runkattua mällitkin niin että annan niitten ruiskahtaa shortsien sisään. Puuvilla-sisähousu imee ne hyvin ja mälliset shortsit voi jättää hyvin jalkaan kuivumaan. Tykkään kyllä monen muunkinlaisista urheilushortseista ja mulla on paljon uudempiakin peli ja futisshortseja. Myös valkoiset urheilusukat ja futissukat saa nivusissa kiihotusta aikaan, samoin hyvän näköset tossut tai lenkkarit, eikä haittaa vaikka on käytetyt ja kuluneet tai likaantuneetkin...päinvastoin! Kaverilta on kiihottavaa "lainata" shortseja ja erityisen kiihottavaa on päästä salaa tutkimaan tuntemattoman mutta kiinnostavan kundin shortseja, sukkia, tossuja jne. mitä tuoksuja ja tahroja niistä mahdollisesti löytyy! Myöskin sellaset leikit, että joko pakottaa toisen nuuhkimaan omia tai toinen pakottaa nuuhkimaan sen käytettyjä kamoja on kiimaisia. Jossain vaiheessa pitää alistettavan maistaa alistajansa kyrpääkin. Se johtaa tietenkin suusexiin, jossa alistettava joutuu viimein nielemään alistajan spermat tai sitten alistaja tunkeutuu alistettavan anaaliin ja pääsee heittämään lastinsa sinne. Voi myös sopia, että lopuksi spermataankin kamppeita, jotka on olleet leikeissä mukana! Ittessä on ehkä vähän enemmän tota alistajan vikaa... Jos tämmöset jutut kiinnostaa nii laita vaikka yhteyksiä tänne.
- satiinishorts
VAU,just kuin meikän leikki mut minä olen enemmän alistuja!Aivan sama kiinnostuksen kohde kun kaverin shortsit ja verkkarit!!Se alko mulla kun oltiin peruskoulussa niin liikka tunnilla mulla ei ollu omia verkkareita mukana niin kaveri joka oli sporttisesta perheestä sano et lainaa minun verkkareita mulla on shortsit!Se puki Addun sprinterit jalkaan ja heitti mulla Addun kolmiraita verkkari housut......en saanu ekaksi silmiä irti se shortsi pepusta ja sit kun sain katseen muualle ja aloin pukemaan kaverin housuja jalkaan niin KAUHEA SEISOKKI päälle!!!Istuin pukkarin pitkällä lenkillä kun kaveri sano et mennään jo.. ..mullla täys seisokki päällä ksmun Adduissa ja pitäs nousta...uuuhhhh!!???Äkkiä nousin ja sanoin et pitää käydä käytävässä juomassa!!!Siinä tunti meni sählyä pelatessa puoli jäykkä housuissa ja kun tunti oli loppu niin voi kun halusin kaverin housut kotia mut pakkohan ne oli luovuttaa......😢 Olisin tosiaanki halunnu ottaa kotia ne ja tutkia et onko kaverilla kiima läikkä Adduissa,minun jälkeen varmaan oli!!!!!ps.kiitos mahtavasta kirjotuksesta
- satiinishorts
Taitaa olla liian lyhyt nro....vois heittää kuvia?????
- Anonyymi
satiinishorts kirjoitti:
VAU,just kuin meikän leikki mut minä olen enemmän alistuja!Aivan sama kiinnostuksen kohde kun kaverin shortsit ja verkkarit!!Se alko mulla kun oltiin peruskoulussa niin liikka tunnilla mulla ei ollu omia verkkareita mukana niin kaveri joka oli sporttisesta perheestä sano et lainaa minun verkkareita mulla on shortsit!Se puki Addun sprinterit jalkaan ja heitti mulla Addun kolmiraita verkkari housut......en saanu ekaksi silmiä irti se shortsi pepusta ja sit kun sain katseen muualle ja aloin pukemaan kaverin housuja jalkaan niin KAUHEA SEISOKKI päälle!!!Istuin pukkarin pitkällä lenkillä kun kaveri sano et mennään jo.. ..mullla täys seisokki päällä ksmun Adduissa ja pitäs nousta...uuuhhhh!!???Äkkiä nousin ja sanoin et pitää käydä käytävässä juomassa!!!Siinä tunti meni sählyä pelatessa puoli jäykkä housuissa ja kun tunti oli loppu niin voi kun halusin kaverin housut kotia mut pakkohan ne oli luovuttaa......😢 Olisin tosiaanki halunnu ottaa kotia ne ja tutkia et onko kaverilla kiima läikkä Adduissa,minun jälkeen varmaan oli!!!!!ps.kiitos mahtavasta kirjotuksesta
Kiihottavaa oli lukia tuo
- satinheaven
Itse olen leikannut useimmista ne puuvillaiset sisähousut pois kun se liukas ja sileä nylon/polyamidi on se juttu. Väljähköt satiinishortsit, luistattelua munan ympärillä, varsinkin kun satiini luistaa kullin kärjen ympärillä, aah...
Joskus nautiskellut useamman tunnin tällä tavalla useita kertoja orkun rajalla, sitten kun laukaisee niin tulee paljon ja paineella, ihan kuin spermaruiskun voimasta shortsit olisivat hieman pullistuneetkin :D Joskus taas päästän ensin vain hieman että tulee märkää ja liukasta, nautiskellua shortseista sillä tavalla ja sitten lopullinen laukaisu.
Karvat kun trimmailee vielä pois tai ainakin minimiin niin tuntuu vielä ihanammalta kun satiini pääsee hivelemään suoraan ihoa koko alakerrassa, heaven :) - best.shorts.ever
Mälläsin taas tällä kertaa tummansiniset 80-luvun Adidas shortsit, tahallani vetelin ensin orkun rajalle ja lopulta pääsi "vahingossa" rajan yli ja spermat pulppusivat shortseihin, tuli niin paljon että valui lahkeista lattiallekin :D
- addufetissi
kiimaisia kirjoituksia, ah...hyviä juttuja adduissa on juuri liukkaus, kahiseva ääni, ihana istuvuus (jokus käytän henkselitä, jolloin kiilautuvat kivasti) lyhyestä lahkeesta saa livautettua kalun pihalle, seisokki ei jää näissä muilta huomaamatta!
- addufetissi
Kuvitelkaa tilanne, pystyt pidättämään seisokin rannalla, bussipysäkillä tai muulla julkisella paikalla....kunnes viereesi tulee toinen kaveri myös beckenbauereissa...montako sekuntia menee, kun kaksi telttaa pystytetty?
- satiinishorts
Pari sekuntia,vahinko vain kun niitä kavereita ei enään löydy!!!
- Shortsccc
No, onko tullut muita becenbaieristeja vastaan?
- addufetissi
Muuutama vuosi sitten adidaksella oli ihania hieman pidempi-lahkeisia shortseja (kiiltäviä ja liukkaita) otin niistä sisähousut pois...vähän väljiä, mutta kun niissä seisoo...on todella avoin katseille...uimarannalle niillä...hävettävä olo ja samalla niin kiihottava ja alistuva....
- addufetissi
hiljaista....tähän fetissiin liittyy myös tuulihousut....muita?
- shinylover
Tuulihousut, toppahousut jne. kaikki kiiltävät liukkaat ja pehmeät vaatteet yms. saa mut kiihottuun.
- satiinishorts
kyllä,tuuli,sade,jotku työ(dimex)ja muut liukaspintaset housut seisottaa!!!
- shiny.women
Kyllä, kun olin lapsi niin asuttiin kerrostalossa ja yhden kaverin äiti oli seksikäs sorjavartaloinen brunette johon olin salaa ihastunut vaikka olin jotain ehkä 5-6v, elettiin 70-luvun loppua - 80-luvun alkua ja hänellä oli usein kesäisin niitä kiiltäviä Adidaksen jne. satiinishortseja ja keväisin - syksyisin seksikkään kirkkaanpunainen kahiseva kiiltävä tuulipuku. Varmaan siitä on jäänyt fetissi näihin asuihin, olisinpa uskaltanut silloin edes halata sitä upeaa naista tuulipuku päällä... :D
Silloin näitä kiiltäviä shortseja ja tuulipukuja näki useinkin, kaikinpuolin ne ajat oli hyviä aikoja :) - Anonyymi
satiinishorts kirjoitti:
kyllä,tuuli,sade,jotku työ(dimex)ja muut liukaspintaset housut seisottaa!!!
Juu tuuli, toppa ja addun verkkarit kiihottaa ja nyt siniset addut jalassa ja kauhee kiihotus ja just tuli tilaamani futis shortsit ja pakko oli runkata ja laueta niihin
- Anonyymi
Minua tuulihousut kiihottavat enemmän, liukkaat shortsit tulevat hyvänä kakkosena. Tuulihousuissa koen saavani ihanaa kangasta enemmän ympärilleni.
- addufetissi
löysin juuri hiljattain kirppikseltä adidaksen tuulihousut ja kiiltävän stadiumin takin...ne päällä tulee lämmin ja kiimainen olo....
- addufetissi
Kuuma kesäpäivä...mahtavaa olla satiinishortseissa...
- satiinishorts
Kyllä,viime helle pvänä olin koko pvän Puman hopeisissa satiini shortseissa ja kävin postin hakeen niin naapurin poika tuli vastaan(täys hetero,lapsiax2)ja huomasin et sen katse vaelteli minun kroppaa pitkin ylös ja varsinkin alas päin....????
- satiiniset.naiset
En ole homo niin miesten yllä olevat shortsit ei tee mitään. Haluaisin PALJON mieluummin nähdä naisia satiinishortseissa :) Come on naiset, satiinishortsit jalkaan!!
- addufetissi
Oisko ketään reilua kaveria...joka lähtisi kimpassa tilaamaan ebaysta shortseja...
- addufetissi
Nostetaan ylös... onko shortsikokemuksia kesältä?
- satiinishorts
Ei valitettavasti....ainoastaan TYLSIÄ harmaita kangas housuja!!
- VentexMan
Jep 3 viikkoa veneilty Becsut/Sprintterit jalassa.
Parhaat mahdolliset kesäshortsit.
Vaimokin tykkää käyttää näitä. :)
Meillä on näitä PALJON. - satin.munamour
satiinishorts kirjoitti:
Ei valitettavasti....ainoastaan TYLSIÄ harmaita kangas housuja!!
Tylsiä luotaantyöntävän harmaita teräsvillahousuja on vain täälläkin näkynyt. Kirpputoreiltakin on näkynyt loppuneen kaikki muutkin satiinivaatteet. Taitaa olla satiinipuserotkin poissa muodista eikä niitä tahdo löytää enää mistään.
Onneksi olen hamstrannut satiinivaatteita kaapit täyteen silloin kun niitä oli saatavilla, myös kiiltäviä Adidas ja muitakin satiinishortseja :) - JuLaak
Kyllä satiinipuserot täytyy teettää urheilupukuvalmistamoissa tai ompelimoissa. Se on kyllä helppoa, valitse vain kangas kaupasta. Niistä voi myös teettää shortseja vaikka minkälaisista kankaista. Kangaskaupoista löytää usein tosi kiiltäviä esim. hopea- tai kultakankaita. http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/satinshorts.html
- SportShortsJoy
Muutama viikko kämperireissulla tyttöystävän kanssa. Hän käytti usein kiiltäviä Adduja! Eteläeuroopan helle & kiiltävät shortsit! Mahtava loma!
- satiinishorts
Sama mulla...liukas pinta kiiltää auringon valossa.....voi nam!!!!mistä päin olet???
- Pumasport
Huutonetissä näköjään myynnissä 2 paria Ventex adduja. Uusia?
Kiihottaa älyttömästi verkkarit ja shortsit.liukkaat sellaset
- addufetissi
Lisää...hienoa juttua...
- Shorts111
Adidaksella on nyt tarjolla aika paljon klassissia beckenbauer shortseja muistuttava malli. "Men Originals Football Shorts". Katsokaas adidaksen kotisivuilta tai googlella
- SportShortsJoy
Leikkaus tässä mallistossa loistava, mutta materiaali modernimpaa (matempaa), kuin niissä 90-luvun alun originaaleissa.
Toivottavasti ei tarvitse odotella seuraavaa 4 vuotta, ennen kuin tulee tällaista erikoismallistoa fudiksen MM kunniaksi.
- addufetissi
jep mutta, ei taida olla niin liukas kuin kuvissa näyttää... ja lahjekin pidempi...
- addufetissi
Vieläkö shortseissa tarkenee...tuulihousut seuraavaksi...kahisevat ja liukkaat...
Mua kiihottaa erikoisesti nyrkkeilyshortsit, koska niissä on leveä vyötärökuminauha. On ihana tunne, kun vyötäröä puristaa shortsin kuminauhat. Satiinia tai jopa metallinhohtoista pitää olla. Thai-shortsit ovat ihania. http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/satinshorts.html http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/20160404-145751.html http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/20160408-125732.html
Vuosia sitten käytin jopa korsettia, jotta saisin vyötäröni kapeammaksi: http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/02840033.html
Nyt on mahaa jo senverran, että korsettihaaveet saa unohtaa.- Yksi_ihmettelijä
Kyllä mun mielestä shortsit ja sukkahousut on pääsääntöisesti kiihottava yhdistelmä. Mutta olin kyllä revetä nauruun kun näin naisen jolla oli sellaiset frotee shortsit joita oli joskus 70-luvulla ja niiden alla valkoiset kuviolliset sukkahousut. Alle kouluikäisellä tuo yhdistelmä olisi vielä voinut mennäkin, mutta ei aikuisella.
- djdsfksdklfjkld
70-luvulla valkotakkiset tai poliisit olisivat korjanneet kyytiinsä tuollaisessa asussa kuljeksijan, Kekkosen Suomessa tuollainen ei käynyt päinsä julkisesti :D
Legginseissä kuljeksijat saisi minun mielestä tänäkin päivänä kyydittää hätävilkut päällä mielisairaalaan... - Vanhajorma
Jep. Nää nykymuodin vanhoja miestenkalsareita muistuttavia legginsejä käyttävät tytöt sais viedä piipaaautoilla siperiaan. Mutta kyllä disco pantseihin pukeutuneet naiset saa aikaan hyvän fiiliksen. Tosi herkkuja, ellei oo selluliittiä.
Vaimoni on käyttanyt pari vuotta adidaksen ventex shortseja venereissuillamme. Tämä on piristänyt parisuhdettamme :)
- SportShortsJoy
Eipä valitettavasti kesällä juuri kiiltäviä urheilushortseja näkynyt.
Tyttöystävä kyllä käyttää lahjaksi antamiani kiiltäviä shortseja, mutta ei omaa fetissiä. Joten jotain olennaista puuttuu!
Talvella käytän kiiltäviä shortseja trikoiden päällä lenkkeillessä ja pyöräillessä. - shiny.shorts.R.thebest
Isokokoiset väljät nylon tai polyestersatiinishortsitkin ovat parhaita yöhousuja. Viime yönäkin havahduin monta kertaa siihen että muna seisoi täysillä satiinishortseissa, vaikutti varmaan uniinkin kun näin unta että nain satiinishortsikasaa jossa oli munan mentävä aukko ja mällit tuli :D
Inhottaa ahdistavan tiukat ja hiostavat alkkarit, väljää, liukasta ja kiiltävää sen olla pitää ;) - addufetissi
Lämpenettekö lasketteluhousuista, minusta ne on kiihottavia pitää ja katsella...
- Kalu46
Kyllä. Sain naapurin tytsältä lainaksi Escadan keltaiset satiiniset lasketteluhousut.
Käytin niitä laskettelureissulla Norjassa. Tuntuvat kivalta päällä ja ovat tosi vahvat. Pitää etsiä toiset vähän isommat.
- Tobias39
Joulupukki toi lahjaksi Nyrkkeilyshortsit.
Yes! Ny mä ymärrän teitä tässä.
Vaimoni imutus näiden läpi on yes yes yes ja yes!
Skit BrA! :)Nyrkkeilyshortsit ovat ihania. Kiihotun aina ne ylläni, kun leveä kumivyö puristaa vyötäröäni. http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/20161109-125732.html http://public.fotki.com/finnfungi/miscellaneous/shiny-shorts.html
- FarkkufaniMeiju
Taitaa olla "äijien palsta", kun on pelkkää satiinia jutut.
Mun makuuni farkkushortsit on seksikkäät miehellä, noin polvipituiset. Kotioloissa lahkeita voi hieman kääräistä ylemmäksikin. Ehdottomasti EI alushousuja alla. Kesällä pääasiallisin vapaa-ajan asu ulkonakin, ellei tilanne vaadi jostain syystä asiallisempaa pukeutumista.
Mies on shortseihin tottunut ja tarkenee niissä hyvin talviaikaankin kotona. Alushousutkin jäi pois pienen totutteluvaiheen jälkeen ympärivuotisesti myös ulkona, eikä se ole ollut sen koommin mikään ongelma.
En ole itsekään harmaavarpunen pukeutumisen suhteen. Vaatekaapista löytyy stay-upia, pitsiä, sifonkia, minihametta, korkkareita ynnä sun muuta. Ja ne on myös kovassa käytössä. Mies pitää asuista ja niistä pidän itsekin. Sukkahousuja pidän säästellen, lähinnä talvella ulkoillessa.
Mies usein naikin mua farkkushortsit jalassa. Ensin hieron housujen etumusta, sen verran, että vehje kovettuu. Avaan vetskarin ja päästän varsan ulos tallista. Hieman suuhoitoa ja sen päälle kunnon panot, farkkukangas tuntuu ihanalta iholle.
Lenkkarit ja urheilusukat on mun toinen "juttu", mies puolestaan pitää yli kaiken mun mustista nahkasaapikkaista.
Näin meillä.
terv. Meiju- SportShortsJoy
Mukava kuulla, että naisillakin on vastaavia fetissejä!
Vielä kun löytyisi se, joka innostuisi seksikkäistä urheiluvaatteista ja eritoten satiinisista shortseista.
Vaikka oma tyttöystävä mahtava nainen onkin, niin jotain olennaista puuttuu.
Seksuaalinen kanssakäyminen ilman tätä yhteistä nimittäjää, edes jollain tasolla, maistuu pliisulta.
- salijäbä
Kiihottaa mut nää nykyiset fudisshortsit ym. enemmän kun jotkut vanhat. Tykkään väljistä ja pehmeistä missä se sisempi housuosa koskettaa vaan sillain häyhenenkevyesti, mutta vehkeet heiluu ja liikkuu niissä oikeastaan ihan vapaasti. Kalu menee tosi herkästi semijäykäksi ja erittää vähän kiimaliukastetta. Käytän niitä mm. salilla jossa tulee macho olo kun kalu pullottaa voi myös kiimatahra näkyä. Kiihottaa nähdä myös muita samalaisissa shortseissa tai sitten trikoissa ilman että on joitain kalsareita alla. Melko monella on, että ois kiva tietää onko siinä tällasta fetissiä mukana??? :D Ja makeeta ois swapata shortseja. Sain tossa taannoin frendiltä sen mielestä sille liian isot SOC-merkkiset valkoset fudisshortsit ja nepä oli just mun makuun...
- addufetissi
Mua kiihottaako juurikin tiukat satiinishortsit, kosketus tuntuu lämpimällä ja liukkaalla...seisokki näkyy varmasti, ja kostea kohta...
- Kahistelija
Vuosia siten tapailin kaveria jolla oli runsas kokoelma noita mahtavia ja kahisevia Adidas shortseja. Katsoimme pornoa ja melkoinen kahina kävi ja laukesimme niiden sisään. Välillä myös toistemme shortseille. Sain häneltä kahdet itselleni.
- camehardinmyshorts
Viime yönä oli mahtava kokemus satiinisissa nyrkkeilyshortsiessa, isot ja väljät, runkkailin niissä tuntikausia, sitten lopulta "pääsi menemään" orkun rajan yli ja sperman tulosta ei meinannut loppua tullakaan, useita ruuttauksia ja valtava määrä shortsien sisään, kastuivat ihan märäksi :D
Olen jo niin satiinihullu että jo pelkkien satiinivaatteiden ja esim. kiiltävien tuulipukujen katselu esim. netissä aiheuttaa jäykistymistä housuissa :P- camehardinmyshorts
sen session jälkeen kyllä muna hehkui punaisena pitkän aikaa :D
- satin.madness
Nuo uudet naisten Adidas by Stella McCartney shortsit on ihania ja wetlook kiiltäviä, yhdet onnistuin ostamaan L-kokoisena, juuri sopivat ja kahisevat jopa enemmän kuin ne 80-luvun Adidas satiinishortsit. Himottaisi ostaa lisääkin näitä mutta pitää joku roti pitää ettei kaikki rahat mene...
- satin.madness
En pystynyt vastustamaan kiusausta vaan ostin toisetkin Stella McCartneyn ihanat shortsit, ensimmäiset olivat neonpunaiset ja nämä toiset ovat oranssit leveällä keltaisella raidalla :)
- addufetissi
Umbrot kahisevat. ..ja kiiltävät...
- jännittäviä.muistoja
Satiinishortsien ostoreissut urheiluliikkeisiin ja tavarataloihin olivat aikoinaan sen verran jännittäviä että näen joskus vielä untakin niistä :) Oli kuumottavaa kulkea kauppojen urheilu- ja vaateosastoilla ja oli aina kuin shokki kun silmiin sattui satiinshortseja tai muita satiinivaatteita. Nolotti aina että näkyyköhän naamastani kuumotus ja himo ja varsinkin tuntui että kädet suorastaan tärisevät kassalla maksaessa ja siitä kotiin kiiltävien shortsien kanssa niin nopeasti kuin mahdollista... ;D
- Anonyymi
Joo muistan kun kävin Anttilassa kokeilemassa Diadoran ja Adidaksen satiinishortseja, Shortsit sai useasti aikaan seisokin joka repi shortsien etusauman. Niiden repiminen oli kiihottavaa.
- Shortsifani
Muistan kun olin kesätöissä yhdessä asennusfirmassa ja asustimme kolmessa asuntovaunussa parepitehtaan läheisyydessä. Yhdellä kaverilla oli muodokas muija mukanaan ja huomasin usein etuteltassa kuvumassa olevia asuj. Mm upeat valkoiset satiinishortsit! Yhtenä yönä kun kävin kusella, en malttanut olla pihistämätä niitä. Ne olivat aavistuksen tiukat, mutta tiukkuus antoi vielä enemmän kiihko. Pidin niitä joskus ulkona aurinkoa ottaessani, kun se pariskunta oli mennyt pois. Yksi kavereistani kysyi myöhemmin, että oliko shortsini naisten shortsit? Sanoin, että systeriltä lainasin, kun ei ollut omia. Jäätiin viikonlopuksi kahdestaan leirintäalueelle ja ja runkattiin yhdessä monet kerrat.
- Nelikakkonenäijä
Satiinishortsit tekevät aina tehtävänsä, varsinkin just ne beckenbauerit. No ei ne muutkaan huonoja ole muttei beckenbauereiden veroisia. Harmi, ettei edes maailmalta tunnu löytyvän D8 kokoisia värikkäitä beckenbauereita...
- Kalu46
Itse tykkään myös becksuista, mutta ventex super A on suosikki ainakin vaimon päällä.
Huutonetissä on näköjään myynnissä setti addun ja puman shortseja. - Nelikakkonenäijä
Niin näyttää olevan, mutta ei ole yhtään beckenbauereita D8 kokoisena.
- addufetissi
Nyt olisi aika mennä rannoille satiinishortseissa, silmälle iloa...muita samoin aatoksin?
- addufetissi
Eteläpuistoon tai näsinkalliolle...tänään...
- addufetissi
Rannoille nyt kaikki, shortsit jalkaan! Iloa silmälle...
- Poxersilk
Hei, googlatkaa eBay tms, kyllä löytyy silkkiä ja kiiltoa, myös naisten pinkkejä! Eiku tilaatte erikokoja vaan, on myös tosi pehmeistä satiineista tehtyjä, eikä sisäpuolella mitään verkkoja. Katsokaa YouTubesta, hyviä videoita kuinka ja mitä silkkishortseilla voi tehdä, turha täällä ruikuttaa, ettei löydy. Muailma on täynnä satiinisilkkipöksyjä!
- addufetissi
Sog merkkiset naisten shortsit kuumaa tavaraa!
- Kalu46
Mista noita löytyy?
- addufetissi
Stadiumista löysin...kiiltävät ja kahisevat...
- Umbertxl
Kyllä ja paljon. Muistan silloin hyvään aikaan v87 kesäälä yyterissä kaverin kanssa teltta retkellä. Hänen tumman siniset ja isot nylon ubrot Xl. Hänen lähtiessä terassille jäin itse teltalle ja vetäsin ne jalkaani. Voi sitä tunnetta, kuinka tunsinkaan itseni pieneksi noissa hänen isoissa shortseissaan. Silloisen nuoren miehen kullikin tuntu,että se nousee leukaan asti.
- Fuckanaario
Kyllä kiihottaa. Liukkaat ja pehmeät shortsit ja myös farkkushortsit. Siniset farkkushortsit mustien sukkisten päällä <3
Sitten aivan erityismainintana jenkkien Hooters-tytöt tiukassa topissa, shortseissa, sukkahousuissa ja niissä sexyissä ryppyvartisissa sukissa. Olen varmaan siementänyt litran jos toisenkin niiden tyttöjen kuvia katsellen... - addufetissi
Olisiko ketään unisexiin Tampereelle näyttämään shortseja ja sukkiksia...
- Sillä-tuo-selviää
Mitäpä jos lähtisit sieltä peräkamaristasi ja menisit katsomaan.
- MoncBergerac
Nyt on näköjään lyhyet shortsit taas muotia. Nuorehkolla perheenäidillä oli helteellä päällä hienot sprintteri tyyliset satiiniaddut. Oli kuulemma ostanut Zalandolta. Kangas tuntui paksummalta kun mun kasari adduissa. Oli jömöttävä näky.
- sdkskdljkfkj
Naisille tyypilliseen tapaan akka taas valehdellut. Eipä näy satiiniadduja zalandolla :/
Miksi naisiin pitäisi luottaa pätkän vertaa kun jäävät toistuvasti valehtelusta kiinni?
- Farkkufettari
Farkkushortsihaalarit..ahh, päällä juuri h&m naisten puolelta ostetut, mukavan tiukat..
- MustaaNahkaa
Nahkashortsit!!! Miehellä tai naisella,etumusta kun vaan pääsisi nuuhkimaan pakaroista kiinni pidellen...😛
- addufetissi
Mulla kans zalandon shortsit...tosi mageet! Addut ja kiiltävät...
- addufetissi
Onko pyynikille helteillä shortsifetissejä? ja rantapolulle...
- Lycraista
Kiiltävät pyöräilyshortsit ja pitkälahkeiset pitsein koristellut housuliivit antaa kohotetta.
- MoncBergerac
Adidaksen sprinterit ja ventexit on edelleen mun suosikit. Onneksi vaimoni tykkää pitää niitä.
- en.luovu.satiineista
Mulla on kaapin yksi hylly täynnä satiinishortseja ja yhden kaapin rekki täynnä satiinipuseroita, mietin jo että lieköhän kaapeissa paljon mikromuovia näiden johdosta :D
Oli tai ei niin en halua luopua näistä! Minä pidän tuo erittäin lyhyitä jeans shortsit!
- satiinibokserit
Satiinibokserit tai satiinipyjaman housut yöllä jalassa niin kyllä seisoo ja tänäkin aamuna muna oli raivannut tiensä läpi bokserien etuhalkion vaikka se oli napilla suljettu niin siitä tiukasta välistä änkäytynyt ulos :D
- kumikameli
mua kiihottaa
- on.saatavana
tori.fi näyttäisi olevan myynnissä klassikko adduja ja muitakin kiiltäviä satiinishortseja...
- Junne
Niinpä näyttää. Mitä noista kannattaa maksaa?
- Junne
Huutonetissä on myös sprintterit myynnis. Haluaisin samanmoiset vihreänä. Löytyykö keltään?
- sldkjfdsjfkdklfdkjskj
Junne kirjoitti:
Niinpä näyttää. Mitä noista kannattaa maksaa?
Muistelen ostaneeni joskus 90-luvulla viimeisiä kiiltäviä satiiniadduja uutena, olisikohan hinta ollut jotain sadan markan luokkaa. Ehkäpä uudenveroisista voisi enintään 20e maksaa, tosin aika harvinaisia ne jo tänä päivänä lienevät joten taitaa olla myyjän markkinat ja riippuu siitä miten innokkaasti niitä haluat että onko hinta "kannattava". Materiaali on kyllä kestävää jos shortseja ei nyt varsin pahoinpitele joten luultavasti shortseja on kyllä vielä olemassa mutta miellyttävän materiaalin vuoksi monikaan ei varmaan halua luopua niistä, en minäkään ;)
- PumaFetsissi
Olin muuttamassa yhtä tyttöä kotoaan opiskelun vuoksi.
Illan päätteeksi saunottiin ja ohjelmassa oli myös paljuilta.
Minulla ei ollut uikkareita, joten kysyin tytön vanhemmilta olisko heillä lainata.
Eivät kehdanneet antaa vanhoja. Tyttäreltä löytyi Puman satiinishortsit paketissa, jossa luki turn it on.
Shortsit oli pienehköt, mutta ajoivat asiansa. Opin mitä pussissa lukenut teksti tarkoitti.
Häpeä seisokkien jälkeen tytär antoi mulle kassillisen hänen Puma shortseja hymyillen,
Näillä mennään ja vanha fetissi heräsi eloon.- Anonyymi
Kevät tuli ja löysin aiemmin saamani pussin. Kyllä tuli turn it on fiilis kun avasin sen. Kiiltävät sileät pumaset antoivat kyllä kiimaisen olon. Ne oli aivan saamarin piukat. Pienellä rykäisyllä ne repes edestä ja tuli jämäkkä stondis. Toiset Pumat keräsi kunnon lastin. Näissä on taikaa :)
- litinää.ja.suhinaa
Ennen sanottiin puheopetuksessa mustan kissan paksut posket jne. mutta nykyään satiinifetissin satiinishortsit suhisi seksikkäästi sperman syöksähdellessä sinne sisään :D
- Outoukm53Hki
Pääsispä näkemään... tai vaikka vähän auttamaankin ; )
- kiiltävät.shortsit.paras
Kuntoplus lehti haukkuu tässä 80-luvun urheiluvaatteita mutta näkeehän sen nyt sokea erkkikin että 80-luvun urheiluvaatteet, varsinkin nuo naisten kuvassa käyttämät satiiniset shortsit ovat paljon kauniimpia ja kiinnostavampia kuin tämän päivän mustat latteat mattapintaiset rytkyt:
https://kuntoplus.fi/varusteet/treenivaatteet/pienet-shortsit-ja-muotikuosit-katsaus-1980-luvun-treenivaatteisiin- Shortsifun
Kyllä näin on!
Mielstäni kehitys on kiistatta huompaan suuntaan, kun yhteiskuntanormit pakottavat pukemaan peittävempää ja tylsempää.
Tämän kehityskulun päässä on burkhat. 80-luvulla pukeutuminen oli selvästi vapaampaa ja rohkeampaa.
Pintaa ja kiiltoa takaisin!
- rakastella.shortsit
Naisten Stella McCartneyn Adidas shortsit on kanssa kiiltäviä ja kahisevia, ohutta kangasta. Erilaista kuitenkin kuin 80-luvun polyamidi/nylon Adidakset mutta silti oikein hyviä ja "tarkoituksenmukaisia" ;D
- Anonyymi
Adidas retro shortsit on todella hot...Ois kyllä upeeta nähdä niitä uimarannalla kesällä 2019!
- Anonyymi
Samaa mieltä. Itse aion käyttää niitä vene hommissa koko kesän.
- Anonyymi
Ois kiva olla samassa veneessä! Onko kukaan ajatellut mestoja kesäksi, jossa olis shortsien kokoontumisajot?
- Anonyymi
Juhannuksena Nauvossa. Vaikka yleensä juhannuksena on viimevuosina ollut jalassa untuvahousut.
- Anonyymi
Kyllä vaan. FILAn mustat satiinishortsit on oikein kivat
Materiaali on mukavan tuntuinen ja kestävä. Shortseissa on satiiniset etusivutaskut, joihin on mukava työnnellä. Olisi mukavaa, jos näitä tulisi taas myyntiin laajemmin. - Anonyymi
Kiihottaa todella paljon, varsinkin kun muistelen miten kaikki alkoi. Ihailin jo n. 10-vuotiaana luokkakaverieni shortseja jumppatunnilla. Viimein sain 14 vuotiaana omat satiinishortsit. Oli kuuma kesä ja olin vähän väliä runkkaamassa shortseihin milloin missäkin nurkan takana. En voinut kertakaikkiaan olla paria tuntia kauempaa, kunnes piti taas päästä runkulle... Shortsit on minulla edelleen tallella ja niiden etumus on aivan kulunut runkkauksesta. Ihmettelivätköhän muut perheessä, miksi shortsini kului niin nopeasti?
- Anonyymi
Silloin 80-90-luvuilla sitä luuli että on maailman ainoa satiinishortseista ja muistakin satiinivaatteista kiinnostunut pervo ja niinpä se tuli salattua visusti mutta helpotuksen tunne oli suuri kun sai nettiyhteyden ja huomasi että on muitakin samoja puuhia harrastavia :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin 80-90-luvuilla sitä luuli että on maailman ainoa satiinishortseista ja muistakin satiinivaatteista kiinnostunut pervo ja niinpä se tuli salattua visusti mutta helpotuksen tunne oli suuri kun sai nettiyhteyden ja huomasi että on muitakin samoja puuhia harrastavia :D
Netti avasi ihan uuden maailman, mutta teini-iässä oli kyllä mahtavan kutkuttavaa kun kaveripiirissä oli useita satiinishortsien käyttäjiä. Niitä pidettiin koko kesän ja talvella sisäurheilussa. Kyllä shortseista myös heitettiin läppää, esim. futisjoukkueen shortseja kutsuttiin munareiksi, kun paljastivat muodot melko hyvin. Pakkohan monien oli haaveilla shortseista. En tiedä, oliko kellään kimppakokeiluja. Mulla ei valitettavasti ollut.
- Anonyymi
Tuttuja noi 80-luvun lyhytlahkeiset shortsit on täälläkin. Melkein kaikilla oli sellaiset 80-luvun alussa koulun liikuntatunneilla. Poikien piti olla silloin salissa ilman paitaa. Oli se vähän orpo olo olla vain pienissä shortseissa.
- Anonyymi
Ilman paitaa ja shortsien alla ei saanut olla alushousuja. Muuten kundit olisi menneet hikisissä alkkareissa ja paidassa muille oppitunneille. Mun shortseissa ei myöskään ollut sisähousuja. Päällä jumpassa siis pelkät satiiniset shortsit, joiden viileä kangas hyväili. Tunsin yläastevuosina aikamoista vetoa muutamaan samassa jumpparyhmässä olevaan kundiin. Tietenkin niihin, joilla oli kiiltävimmät shortsit. Shortsit olivat kohtuutiukat ja paljastivat muotoja sopivasti vihjaillen.
- Anonyymi
Saatanan EU idioottibyrokratiansa kanssa tappaa shinynylonshorts.com sivuston, perkele!
http://shinynylonshorts.com/ - Anonyymi
Onko Tampereen Pyynikille shortsifetissejä? Kun alkaa helteet?!
- Anonyymi
Huomenna eteläpuistoon retkelle...onko muita...Tampere...
- Anonyymi
Ei ole kovin lämpimät ilmat ...shortseja silti pidän ja kaipaan! Satiinin kiiltoa...suhinaa...
- Anonyymi
Näin viileillä kesäkeleillä on mukava pitää alusvaatteina satiinishortseja tai mitkä tällä hetkellä on jalassa, satiiniboksereita ja hihaton naisten satiinitoppi on lisäksi paidan alla aluspaitana. Ei ole kylmä ja sileä, liukas satiinin tuntuma on miellyttävä :)
Kokeilin sukkahousujakin pitkien housujen alla, ihan mukavat ja liukkaat sukkahousut helpottaa liikkumistakin kun jäykkä farkkukangas ei hangoittele vastaan koska luistaa naisten satiinisukkahousujen pinnalla :)
Tavallisten miesten alkkarien kanssa farkut ovat niin jäykkiä eivätkä luista yhtään joten tuntuu että vääntää selän poikki jos tarvitsee kyyristyä :/
- Anonyymi
Oletteko harrastaneet "danger wanks" eli salaa toisten satiineihin runkkausta? :D
http://shinynylonshorts.com/forum/topic/297
N. 30 vuotta sitten tuli joskus jotain tällaista tehtyä nuorena poikana... kasarillahan oli paljon kaikkea kiiltävää ja kahisevaa käytössä joten satiinifettarin unelma-aikoja tai sitten painajaista kun teki mieli runkata joka satiinishortseja, tuulipukuja tms. kiiltävää, sileää ja suhisevaa vaatetta :D
Jälkeenpäin ajatellen olin varmaan jonkinsortin "hullu", satiinihullu :D
No kasvamisen myötä hormoonit alkoi tasaantua enkä sen jälkeen ole toisten vaatteita runkkaillut (vain omiani) ja kiiltävät vaatteetkin katosi katukuvasta...- Anonyymi
Joo, on tullut harrastettua. Ex-Tyttökaveri pelasi jalkapalloa ja hänellä oli muutamat kiiltävät shortsit. Ne jalassa runkkailin aika usein. Parasta oli pukea hänen koko pelisettinsä päälle: shortsit, paita, säärisuojat, sukat ja kengät...
- Anonyymi
Olisipa tuollaisia vesipisteitä täälläkin, "vahingossa" kastelisi satiinishortsinsa... :D
http://shinynylonshorts.com/ow_userfiles/plugins/photo/photo_fullscreen_24091_5d0fc772eb043.jpg - Anonyymi
Kuinka kukaan voi olla niin raaka ja julma että tuhoaa ihanat satiiniset tai muuten kiiltävät shortsit saksilla tai polttamalla ne? Tuossa joku tuhoaa saksilla upean kauniit, kiiltävät Adidas Stellasport -shortsit, käsittämätöntä! 😱 Ai että tuollaiset shortsit kelpaisi mulle, harmi ettei sattunut silmään silloin kun noita on ollut myynnissä uutena!!
https://www.youtube.com/watch?v=8uQhQwVb5Uc
Joku kommentoi varmastikin traumaattisen tapahtuman kun oli jäänyt kiinni satiinishortseihin runkkaamisesta niin mummonsa oli tuhonnut ne 😬- Anonyymi
Hurja mummo tai sitten hän ollut vuosia puutteessa.
Itse tykkään repiä noita vaimoni päältä silloin tällöin. Hajoavat saumasta ja ovat korjattavissa.
Noita Stellasportteja en ole hankkinut. Sprintterit, Becksut ja Ventexit ovat suosikkejani.
- Anonyymi
Mullakin oli adidas-tyyppiset shortsit jo 80-luvulla.
- Anonyymi
Kuka lähtisi uimahallin tai salille shortseilla?
- Anonyymi
Käytän uimahallissa nykyysin adidas sprinter shortsei uimahousuna.
Mulla oli umbron kankaiset uimahousut, mutta staff sanoi että ei käy (shortsit).
Vanhat sprintterit ei näytä shorseilta vaan uimahousuilta.
Vanhat papat kysyy missä noi myydään. - Anonyymi
Miten olisi thaiboxing treenit PK seudulla, jossain vuokratatamilla?
- Anonyymi
Tampereelta kaveria kuntoileen shortsikaverin kanssa? Sali kiinnostaisi...tarttis on osaavaa seuraa...aloittelija kun olen...
Jep, vintage Addu shortsit kiinnostaa/kiihottaa! Erityisesti suom. Adidas shortsit jotka on tehty ohuest, läpikuultavasta nylon-charmeuse kankaasta. Niissä näkyy hyvin pullotus etumuksessa vaikka ei olisi stondista. Nämä suom. Addut ovat harvinaisia nykyään, eikä löydä niitä enää ede kirppiksiltä. Näitä shortseja omistan muutamat.
Ne ovat hyvin kiihottavia, helposti stondaa niissä..- Anonyymi
Laitoin jo satiinishortsikokoelmani varastoon mutta katsoin sitten Uuno Muuttaa Maalle leffan jossa Johanna Rauniolla oli muutamassa kohtauksessa punaiset satiiniAddut jalassa niin piti hakea shortsit varastosta takaisin kämpille ja aloittaa puuhailut :)
Ja kyllä, samanlaiset 80-luvun punaiset satiiniaddut löytyy kokoelmastani kuin ko. leffassa :D- Anonyymi
Juu kyllä se Johanna noi addut jalassa on niin sexy, että punaisiin adduihin tulee mieluusti pumpattua pesuaineet. :) Löytyy myös muutamat punaiset addut kokoelmasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu kyllä se Johanna noi addut jalassa on niin sexy, että punaisiin adduihin tulee mieluusti pumpattua pesuaineet. :) Löytyy myös muutamat punaiset addut kokoelmasta.
Löytyy näköjään tuoreempiakin kuvia iki-ihanasta Johannasta satiinia yllään, tuossa sähäkän pinkissä satiinipuserossa, vautsi mikä upea näky :)
https://www.seiska.fi/Uutiset/Entinen-Miss-Suomi-Johanna-Raunio-menestyy-asuntobisneksessa-jattimatkyt-verottajalta
kiihottaa naisten lyhyet shortsit ja varsinkin nahkaiset kutyen myös pikkuhousut joissa avatava etuosa ,,mulla on nahka pikkuhousut joss edessä vetoketju kiva ottaa kalu esille siitä kiihottavaa kun toinen avaa sen kuten vaimo hampaillaan
- Anonyymi
Shortsit ja leveät lahkeet ettå pomppi näkyy niin saa seisokin aikaisekso
- Anonyymi
Pidän kesällä lyhyet punaiset liian pienet shortsit, mitkä menee peppuvakoon ja peittää juuri pippelini. pippelini ja peppuni on paljaana.
Ihmiset huomaa ja minulla on nöyryytetty ja alistettu olo. kuten kuuluu. - Anonyymi
Nyt on näköjän myynnissä äärettömän kiihottavan kiiltäviä ja luultavasti kahisevia naisten Adidas -tuulihousuja. Näitä on kyllä todella vaikea vastustaa... :P
Adidas shiny pants:
https://www.junkyard.fi/byxa-shiny?c=*PLA - CSS - Prio - adidas Originals&src=search&gclid=EAIaIQobChMI_s782-Gr6AIVRMwYCh09rwJBEAQYBCABEgIKq_D_BwE&gclsrc=aw.ds- Anonyymi
niin kovaa pornoa nämä housut että meni vielä väärään ketjuunkin tämä viesti... huh mitkä seksihousut :D
- Anonyymi
ostakaa nuo L/42-44 koon housut pois ennenkuin vastustuskykyni loppuu :P Pienemmät housut eivät onneksi mulle luultavasti sovikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ostakaa nuo L/42-44 koon housut pois ennenkuin vastustuskykyni loppuu :P Pienemmät housut eivät onneksi mulle luultavasti sovikaan.
Sopivasti pienet repeää leikeissä kivasti. Samoin kuin shortsit.
Riekaleiset pitkikset palaa tietty pidempään :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopivasti pienet repeää leikeissä kivasti. Samoin kuin shortsit.
Riekaleiset pitkikset palaa tietty pidempään :)ei saa tuhota rajallisesti jäljellä olevia retro satiiniadduja. Nylon-satiinishortseja ei varmaan enää tee mikään muukaan firma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopivasti pienet repeää leikeissä kivasti. Samoin kuin shortsit.
Riekaleiset pitkikset palaa tietty pidempään :)Vastustuskyky loppui ja housut piti tilata eräästä verkkokaupasta. Tänään kävin vapisevin käsin hakemassa ne pakettiautomaatista ja ryntäsin kotiin touhuamaan niiden kanssa...
Olo on nyt väsynyt mutta onnellinen, en kehdannut heti spermata noita... ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei saa tuhota rajallisesti jäljellä olevia retro satiiniadduja. Nylon-satiinishortseja ei varmaan enää tee mikään muukaan firma.
Juu pitää ainakin parhaita käyttää säästeliäästi :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sopivasti pienet repeää leikeissä kivasti. Samoin kuin shortsit.
Riekaleiset pitkikset palaa tietty pidempään :)naisten legginsit kyllä polttaisinkin mielellään nuotiossa olemattomiin ja määräisin naiset pitämään joko kiiltäviä, kahisevia tuulihousuja tai sitten kiiltäviä satiinishortseja :)
Ja kaikki mattamustat rytkyt polttaisin myös, että minä tylsistyn mattamustista vaatteista suorastaan koomaan!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
naisten legginsit kyllä polttaisinkin mielellään nuotiossa olemattomiin ja määräisin naiset pitämään joko kiiltäviä, kahisevia tuulihousuja tai sitten kiiltäviä satiinishortseja :)
Ja kaikki mattamustat rytkyt polttaisin myös, että minä tylsistyn mattamustista vaatteista suorastaan koomaan!!Samaa mieltä. Huomenna pitäsisi olla ensimmäinen shortsi päivä.
- Anonyymi
Noissa on näköjään reisitaskut. Niihin saa kyytiin vaikka ventexit.
Omistan muutaman parin CRK satiinifarkkuja ysäriltä. Niissä on myös reistaskut.
Pitää tilata noi kokeeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noissa on näköjään reisitaskut. Niihin saa kyytiin vaikka ventexit.
Omistan muutaman parin CRK satiinifarkkuja ysäriltä. Niissä on myös reistaskut.
Pitää tilata noi kokeeksi.Löysin onnekseni kerran kirppikseltä valkoiset kiiltävät CRK satiinihousut joissa on reisitaskut, varmaan samanlaiset sullakin. On vaan liian pienet että mahtuisivat ylle, nuorempana kyllä meni nappi ihan juuri ja juuri kiinni mutta ei mene enää :P
No, voihan näistä "nautiskella" muutenkin... :D
CRK housuihin verrattuna nuo Addun tuulihousut on paljon ohuempaa kangasta mutta niissä on puuvillaiset sisähousut mitkä omista leikkasin heti pois... ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin kovaa pornoa nämä housut että meni vielä väärään ketjuunkin tämä viesti... huh mitkä seksihousut :D
Tuli tilattua. Kivat byysat etenkin ilman sisähousuja. Kiitos vinkistä.
- Anonyymi
Tässä on upea korona-ajan tervehdys :D
http://shinynylonshorts.com/ow_userfiles/plugins/photo/photo_25741_5dda83ffcef03.jpg - Anonyymi
Kesällä panen taas räikeän oranssit, läpi-näkyvät shortsit.
niiden alla olla remmi-hihna-housut, mitkä kiristää paljaan peppuni tiukasti yhteen ja taakse sekä hihna on paljaan pippelini ympärillä.
kuljen pippelini ja peppuni paljaana. ihmiset tietenkin huomaa.
minulla on nöyryytetty ja alistettu olo. - Anonyymi
Jep. Lämmin päivä. Addut otettu esiin varastosta. Kiiltävät kyllä auringossa söpösti.
- Anonyymi
Viime yönä näytti oikein mukavaa unta, pornoleffa oli unileffateatterissa jossa naisella oli siniset kiiltävät Addun Stella McCartneyn shortsit, kuten tässä kuvassa:
https://i.pinimg.com/originals/ca/ed/8c/caed8c7f56a98102646c7d561612c208.jpg
lopuksi ukko laukesi ja valtavasti spermaa roiskui shortseilla ja mälli alkoi valua pitkin shortsien persausta alas :D
Heräsin siihen että kalu seisoi jämäkästi naisten satiinipyjaman housuissa, nuorempana olisin varmasti herännyt siihen että spermat olisi alkaneet ruiskuta housuihin, niinkin kävi joskus teininä kun näytti tällaisia satiinifetissi-unia :D- Anonyymi
Märkiä unia tosiaan oli paljon (on joskus vieläkin). Yksi parhaista oli ehkä n. 16 ikäisenä. Unessa oli kuuma kesäpäivä. Istuin bussissa Adidas-shortsit jalassa. Muistatte varmaan, että lyhytlahkeiset shortsit tekivät väkisin pullotuksen, kun niissä istui. Viereeni tuli vaalea tyttö, johon olin tosi ihastunut. Hänellä on niin ikään shortsit jalassa. Tämä aiheutti mulle välittömän seisokin... tyttö huomasi sen ja sanoi "saanko kokeilla sun puullotusta" (muistan ton repliikin tarkkaan yhä). Tyttö alkoi runkata mua shortsien läpi. Bussi oli täynnä ihmisiä, mm. pari mun kaveria katseli kun tyttö hieroi mun etumusta. Hävetti mutta oli niin ihanaa, että en välittänyt. Heräsin aamulla yöpuvun housut ja lakana aivan märkänä.
- Anonyymi
Tuleeko muille creepy -olo tästä kuvasta? Periaatteessa hyvä kuva kun on punaiset satiini-Addut jalassa mutta asento ja ilme on kuin zombilla... "I waaant braaiinnss!" :D
http://shinynylonshorts.com/ow_userfiles/plugins/photo/photo_fullscreen_27499_5eaaaf7512533.jpg- Anonyymi
Ihan nätti kuva. Tolle kun vielä pistäis Päälle hiusten väriin sopivan Calvin Kleinin punavalokoisen satiinitakin, niin johan maistuis zombeilu.
- Anonyymi
Naurattaa aina kun jos on myynnissä kiiltäviä satiini shortseja niin kuntoluokitus on "tyydyttävä" :D Sehän pitää paikkansa kirjaimellisesti xDD
- Anonyymi
nyt on ihanat ilmat nauttia shortseissa ja kattella toisten shortseja!
- Anonyymi
Näillä keleillä on kyllä kiva käyttää Addun retro shortseja. On niissä vaan kiva puuhata :)
- Anonyymi
Muutaman kerran olen nyt pitänyt kiiltäviä Puma Stripe shortseja joita oli myynnissä n. kymmenisen vuotta sitten, tulihan niitä ostettua melkein kaikissa väreissä :D
Joistain olen verkkomalliset sisähousutkin leikannut pois, eilen ajelin pyörällä tällaisissa shortseissa ilman sisähousuja... riskialtista jos pyörälläajon munanhieronta sileää satiinia vasten vaikka aiheuttaisi erektion... :D
Siitä kotiin tultua laitoin nylon -tuulipuvun päälle, ilman vuorikangasta tietysti, muna oli hetkessä pystyssä tuulihousun sisällä, paljasta, liukasta nylon pintakangasta vasten, muutama suhiseva veto niin alkoi kiimatipat jo tulla, piti pysäyttää, etten laukeaisi liian aikaisin, vähän siirsin munan asentoa niin että se liukui nylonia vasten niin meni sellaisen "rajan" yli että sperma alkoi todenteolla valua housuun vaikka en koskenutkaan munaan, spermaa valui sekuntikaupalla ja tuulihousujen etumustassa alkoi olla jo laaja märkä, liukas spermaläntti, sperma alkoi valua lahjetta alaskin, pakko oli sitten vetäistä muutama kerta spermasta litisevän märän ja liukkaan tuulihousun läpi ja sai sitten kunnon orgasmin, spermaa tuli vielä lisää ja housujen etumus oli ihan spermasta märkä reisille asti :D
Ai että oli pitkästä aikaa aivan mahtava sessio :D Vieläkin munissa tuntuu "se jännä tunne", varmaan sperma lentäisi jälleen mahtavasti, mutta antaa vähän paineen taas kasautua... ;D
Monta kertaa satiinishortseihinkin tullut hirmumällit :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutaman kerran olen nyt pitänyt kiiltäviä Puma Stripe shortseja joita oli myynnissä n. kymmenisen vuotta sitten, tulihan niitä ostettua melkein kaikissa väreissä :D
Joistain olen verkkomalliset sisähousutkin leikannut pois, eilen ajelin pyörällä tällaisissa shortseissa ilman sisähousuja... riskialtista jos pyörälläajon munanhieronta sileää satiinia vasten vaikka aiheuttaisi erektion... :D
Siitä kotiin tultua laitoin nylon -tuulipuvun päälle, ilman vuorikangasta tietysti, muna oli hetkessä pystyssä tuulihousun sisällä, paljasta, liukasta nylon pintakangasta vasten, muutama suhiseva veto niin alkoi kiimatipat jo tulla, piti pysäyttää, etten laukeaisi liian aikaisin, vähän siirsin munan asentoa niin että se liukui nylonia vasten niin meni sellaisen "rajan" yli että sperma alkoi todenteolla valua housuun vaikka en koskenutkaan munaan, spermaa valui sekuntikaupalla ja tuulihousujen etumustassa alkoi olla jo laaja märkä, liukas spermaläntti, sperma alkoi valua lahjetta alaskin, pakko oli sitten vetäistä muutama kerta spermasta litisevän märän ja liukkaan tuulihousun läpi ja sai sitten kunnon orgasmin, spermaa tuli vielä lisää ja housujen etumus oli ihan spermasta märkä reisille asti :D
Ai että oli pitkästä aikaa aivan mahtava sessio :D Vieläkin munissa tuntuu "se jännä tunne", varmaan sperma lentäisi jälleen mahtavasti, mutta antaa vähän paineen taas kasautua... ;D
Monta kertaa satiinishortseihinkin tullut hirmumällit :DMinulla on myös jäljellä Puman stripe shortseja. Sisähousut poistettuna ja haaroista revittynä ne toimivat mukavina kalsareina. Paketissa lukee Turn It On... :D
- Anonyymi
Lieköhän Teslamies Elon Musk myös satiinishortsifettari kun on laittanut myyntiin punaisia satiinishortseja joiden takapuolella lukee "S3XY":
https://www.talouselama.fi/uutiset/elon-musk-kuittailee-teslaa-shorttaaville-sijoittajille-kauppaa-heille-satiinishortseja/10e08a0a-a715-4303-bfc9-7b7f26111a5c
Itsellä yöshortseinakin yhdet helvetisti ylikokoiset Puma Stripe satiinishortsit, sisähousut poistettuna tietysti :D Ovat ilmavat ja mulkulla on tilaa seisoskella vapaasti yön aikana, monesti unen läpi huomaankin että muna on jäykkänä kun on runsaan satiinikankaan hiveltävänä :D - Anonyymi
Kyllä kiihottaa, olen aikoinnan hankkinut kiilto adidaksia runkkukäyttöön. Eli hieman väljempää kokoa. Netissä tutustuin toiseen samasta innostuneeseen. Ensitapaaminen oli mahtavaa kun nousimme autoista kyrvät kankeina shortsit telttana. Kiimainen kahina ja pian oli satinit spermassa. Toisella kierroksella laukesimme toistelle shortseille. Noin hyvän alun jälkeen jatkoa seurasi.
- Anonyymi
Kyllä on aina kiihottanut. Vanhoja muuttolaatikoita siivotessani löysin ysäri jäänteen. Olen ostanut Anttilan alennusmyynnistä ison kasan Diadora satiinishortseja 1mk kaappalehintaan. Kasassa on lyhyitä ja pidempiä Puma Stripe tyylisiä shortseja.
Aamupalaksi testailin jo muutamat ja ainakin lyhyet on heikkoja rip and burn tyyliin sopivia. Onko fettareilla ehdottaa ideoita miten kasan voisi havittää näyttävästi?
Vois tehdä Youtubeen videon. :D- Anonyymi
Mullakin on vielä Anttilasta aikoinaan 90-luvulla ostetut siniset L-kokoiset Diadora satiinishortsit, mutta ei ole aikomusta hävittää näitä :) Sisähousut olen ainakin leikannut pois, vai olikohan näissä uutenakaan niitä, en muista enää.
Väljät, tuulessa lepattavat satiinishortsit on parhaita ;)
Älä hävitä shortsejasi tuhoamalla, kokeile edes myydä niitä jossain, no kannattaa kyllä pestä ne ensin jos on tullut spermattua :P
Alaston nainen on toki kaunein. Jos nainen on pukeutunut niin, että sulovittu on piilossa, kaunein on haalariasu, sitten ihan tavalliset lyhyet shortsit. Jos vittu saa vilahtaa, kaunein on lyhyt, mutta silti monihelmainen minihame tai minimekko.
Erityisen kauniin asun näin laivan ruokasalissa. Se oli takaa kuin lyhyt kolmihelmainen minimekko, mutta edestä vyötäröstä alas täysin avoin. Yhdessä shortsien kanssa se vihjaisi, millainen se on ilman shortseja, takaa kuin minimekko, edestä sukupuolielimet kauniisti näkyvillä. Erittäin sopiva bailuihin ja muihin yksityistilaisuuksiin. Kaunista. 🌹👀Kadulla näin 80-luvulla siskon, joka oli pukeutunut mustiin pintaa myöten meneviin kiiltäviin trikooshortseihin. Hänellä oli erityisen korkea ja kaunis vittukumpu, eli todella, mitä näyttää. Kaiken lisäksi shortsit painautuivat syvälle pillurakoon.
Selvästi hän oli ylpeä vittunsa erityisestä kauneudesta. Eikä ollut myöskään epäilystä, että hänen seuralaisensa halusi esitellä, minkä aarteen oli löytänyt ja omakseen saanut. Aivan upeaa! 🌹- Anonyymi
nyt ois mukava nähdä shortseja...onko ideoita? rohkeuttahan tuo hieman vaatii...punaiset retroadidakset, ja rannalle viltille! levitetään aurinkovoidetta...
- Anonyymi
Punaiset retro-satiiniAddut on parhaimmillaan naisten yllä. Oli ne aikoja kun tällaiset kiiltoshortsit olivat yleinen näky katukuvassa :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Punaiset retro-satiiniAddut on parhaimmillaan naisten yllä. Oli ne aikoja kun tällaiset kiiltoshortsit olivat yleinen näky katukuvassa :)
Hyvin muistan kouluajoilta ala-asteelta kun urheilutunneilla tytöillä ja myös pojilla sellaset kiiltävät urheilu shortsit,ylä-asteelle kun mentiin ei sitten monellakaan enää ollu kun verkkarit,harmi alaluokilla ei saatu pitää sisällä pitkiähousuja vain urheilushortseja tai sitten piti olla tytöillä jumppapuku
- Anonyymi
kuka uskaltaa tulla tampereen rannoille...palkintona...hieronta...
- Anonyymi
Mahtavia ovat nämä shortsit. Vietin iltaa purjehtija tyttöjen kanssa. Tytsillä oli seksikkäät Puman shortsit. Itselläni oli Addun ventexit. Ilta päättyi mukavaan hierontaan.
- Anonyymi
kyllä kelpais mullekin hierontaseura...sukupuolella ei väliä. juuri vaikka rannalle...aurikovoidetta ja satiinin kiiltoa!
- Anonyymi
ensviikolla on shortsi kelejä, ois mukava nähdä shortseja pyynikillä!
- Anonyymi
Näkeeköhän siellä tyttöjä satiinishortseissa?
Täi löytyiskö sinne naista sovittelemaan eri värisiä adduja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkeeköhän siellä tyttöjä satiinishortseissa?
Täi löytyiskö sinne naista sovittelemaan eri värisiä adduja?tänään tampereella shortsikaveria...odotettavissa nopea hoito vibralla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tänään tampereella shortsikaveria...odotettavissa nopea hoito vibralla...
Tässä juuri uudet kireät Ventexit jalassa saan hierontaa tytsältä omalle vibraattorilleni. Hieno ilma!
- Anonyymi
Ilman paitaa ja shortsien alla ei saanut olla alushousuja. Muuten kundit olisi menneet hikisissä alkkareissa ja paidassa muille oppitunneille. Mun shortseissa ei myöskään ollut sisähousuja. Päällä jumpassa siis pelkät satiiniset shortsit, joiden viileä kangas hyväili. Tunsin yläastevuosina aikamoista vetoa muutamaan samassa jumpparyhmässä olevaan kundiin. Tietenkin niihin, joilla oli kiiltävimmät shortsit. Shortsit olivat kohtuutiukat ja paljastivat muotoja sopivasti vihjaillen.
Oi niitä muistoja. Lämpöä ja hikeä riitti kun juostiin vain shortsit jalassa paljain jaloin liikuntasalia ympäri tamburiinin tahtiin tai jumpattiin kuntopiiriä hiki valuen virtanaan. - Anonyymi
Ai että nämä Adidas by Stella McCartney kiiltäväpintaiset kahisevat shortsit on ihania, ei sisähousuja, ohutta liukasta kangasta, niin ohutta ja tiivistä, että sperma ei juuri imeydy näihin vaan valuu lahkeista alas, mikä jo sinänsäkin on kiimaisen näköistä, joten eivät muutu koppuraisiksi, kuten paksummat satiinishortsit :D
Toki tahroja tulee näihinkin ja aikaa myöten alkavat haista, mutta muuten ominaisuudet ei muutu, vaikka nytkin jalassa on ainakin 2-3 kertaa spermatut neonpunaiset naisten Addut, niin ovat käytännössä yhtä sileät ja kevyen hulmuavat kuin vastapestynäkin :D
Pesussa kunnostautuvat taas uudenveroisiksi. Olen pessyt nämä käsin nestemäisellä pesuaineella. Vielä yksi laaki näihin ja sitten taas pesuun...- Anonyymi
Mikähän olisi naisen reaktio, jos mies jäisi kiinni itse teossa runkkaamassa naisen shortseihin, tuulihousuihin, tms. :D
Tai jos naisen shortsit tai tuulihousut tms. löytyisikin spermaa valuvana vaikka pukuhuoneen penkiltä kun nainen tulee suihkusta :D
- Anonyymi
Kyllä kiihottaa. Nyt on juuri setti Becksuja, Ventexejä ja Sprinttereitä menossa talvisäilöön. Olis kiva löytää nainen, jonka kanssa näitä voisi säilöä mahdollisimman riettaasti.
- Anonyymi
N. 14-15 vuotiaana aloin katsella kavereiden kiiltäviä shortseja ja ihailla niitä salaa. Aika monilla oli varsinkin Adidaksen shortseja tuohon aikaan. Mulla ei vielä ollut, Yhtenä perjantaina sitten oltiin lähdössä mökille. Äiti oli kerännyt mun sängylle mukaan otettavia vaatteita. Päällimmäisenä uudet, kiiltävät Beckenbauer-shortsit! Muistan sen hetken aina, kun ekan kerran näin niiden kiiltelevän. Äiti huikkasi ovelta: ”ostin sulle muodikkaat satiinishortsit”... jooo!!! Tultiin mökille, päivä oli helteinen, joten vihdoin pääsisin kokeilemaan ekan kerran liukkaita, kiiltäviä shortseja. Lukittauduin saunaan ja riisuin vaatteet. Arvasin nimittäin, mitä kävisi kun pukisin shortsit jalkaan. Sydän pamppaillen ja kädet täristen puin shortsit. Tunsin kuinka teltta nousi äkkiä... en tietenkään voinut muuta kuin runkata loppuun, jotta saisin seisokin loppumaan. Pian sperma jo valui kiiltävien shortsieni lahkeesta. Minustakin oli tullut komea ja seksikäs shortsi-poika...
- Anonyymi
Hieno juttu. Itsellä samantyylinen ensikokemus adduihin. Addut on pysynyt käytössä siitä asti.
Eniten tykkään niistä naisen päällä.
Sain hiljattain mökin takkatuvassa hyvää beckenbauer kyytiä naapurin leidiltä. Kauniisti kiiltivät takkatulen loisteessa. - Anonyymi
Itse vartuin sen verran myöhemmin, että kävin kädet täristen ysärin alkupuolella, murrosiän kynnyksellä, ostamassa ensimmäiset pidempimalliset Addun kiiltävät shortsit. Valitettavasti katosivat tyystin muodista nopeasti, joten niiden käyttäminen julkisesti oli haastavaa. Ei sovinnut tuolloin erottua porukasta, ainakaan julkisesti. Kotona tuli kyllä usein salassa fiilisteltyä ;) Vasta reiluna parikymppisenä sitten uskalsi olla enemmän omana itsenään ja käyttää satiinishortseja, varsinkin urheillessa. Tuolloin tuli Puman Stripe byysat moniin kauppoihin. Ja noilta ajoilta oli ensimmäiset kokemukset silloisen mimmifrendin kanssa, jonka olin saanut käyttämään kiiltäviä shortseja olohousuina. =P
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse vartuin sen verran myöhemmin, että kävin kädet täristen ysärin alkupuolella, murrosiän kynnyksellä, ostamassa ensimmäiset pidempimalliset Addun kiiltävät shortsit. Valitettavasti katosivat tyystin muodista nopeasti, joten niiden käyttäminen julkisesti oli haastavaa. Ei sovinnut tuolloin erottua porukasta, ainakaan julkisesti. Kotona tuli kyllä usein salassa fiilisteltyä ;) Vasta reiluna parikymppisenä sitten uskalsi olla enemmän omana itsenään ja käyttää satiinishortseja, varsinkin urheillessa. Tuolloin tuli Puman Stripe byysat moniin kauppoihin. Ja noilta ajoilta oli ensimmäiset kokemukset silloisen mimmifrendin kanssa, jonka olin saanut käyttämään kiiltäviä shortseja olohousuina. =P
ittellä sen verran ikää että koulussa jumppatunnilla oli siniset urheiluhousut,merkkiä en muista mutta tytöillä oli kans sillon semmoset monilla ja joskus oli yhteiset jumppatunnit kun jotian kuntoilupiirejä,pari tyttöä jääny mieleen sieltä lopuiäksi!
- Anonyymi
Kultaisella 90-luvulla tyttökaveri pelasi lentistä. Hän viihtyi kiiltävissä lentopallo-pyöräilyshortseissaan kesällä. Uuh niitä kuumia kesäpäiviä, hän halusi mun olevan ilman paitaa... minulla oli mustat Umbro-shortsit, vähän pidempää mallia ja sisä-verkkohousut tietenkin olin leikannut pois. Ne kahisivat hänen tiukkoja pöksyjään vasten kivasti, ja usein.
- Anonyymi
Äskettäin oli torissa varsin herkulliset punaiset Adidaksen satiinishortsit ja huutonetissä vähintään yhtä mielenkiintoiset keltaiset Addun satiinishortsit myynnissä, mutta onneksi joku kerkesi ne ostaa pois kiusaamasta :D
Vaikka yksi hyllyllinen on jo täynnä näitä Addun ja muidenkin satiinishortseja, aina on suuri houkutus vaan ostaa lisää :P
Vielä näyttäisi olevan vihreät ja valkoiset ilmeisesti käyttämättömät satiiniAddut torissa, mutta onneksi hinta on aivan liian kallis ja koko liian pieni :P- Anonyymi
Joo noi vihreät ja valkoiset torissa on Ventex mallia. Varmaan paras materiaali kautta aikojen.
Olispa hiukan isommat niin ostaisin. - Anonyymi
Nyt näyttää kesä tulevan. Näin landella pariskunnan addun satiinishortseissa.
Itselleni etsin isolokoisia shortseja. Huutonetissä on myynnissä Dapa, Erima jne. shortseja.
Onko noista kokemusta ja onko ne addun veroiset?
- Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://3433444.com/LXsD778 👈
- Anonyymi
tulispa jo kesä...tuuthan sinäkin rannalle...
- Anonyymi
Tässä hieno levynkansi, 80-luvun italodiscoa ja nuo punaiset Addun shortsit... nam :P
https://i.ytimg.com/vi_webp/qZqxOfU1KCk/maxresdefault.webp - Anonyymi
Kohta pääsee taas ulos urheilemaan kunnolla mukavissa kiiltävissä shortseissa! Sääli, ettei tälle kesälle näytä isoilla rättitehtailla olevan retrohenkisiä klassikoita markkinoilla.
- Anonyymi
Totta! Tällä viikolla lämpenee. Pitää kaivaa retro addut esiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Tällä viikolla lämpenee. Pitää kaivaa retro addut esiin.
Eilen oli eka shortsipäivä. Shortsit kiilsi kauniisti auringon paisteessa. Pillun kastuminen kaunisti näkyä entisestään. Kyllä maitti shortsi seksi.
Löysin uuden shortsi merkin Spall. Oikein paksua satiinia ja ilman sisähousuja.
Osoittautuivat toimiviksi :)
- Anonyymi
Lämmintä on jo...ois hauska kesällä tavata, aurinkoa ottaen ja shortseja ihaillen ja vaikka tulla niihin...
- Anonyymi
Tietty se toinen on odottanut sun vastaustas vesi kielellä viisi vuotta!
- Anonyymi
Kiiltävissä shortseissa tuli ajeltua pyörällä, ilman sisähousuja tottakai ;) Pientä jännitysmomenttia pyöräillessä, hankaako shortsien liukas sisäpinta munan jäykäksi niin ettei kehtaa ajella enää kuin jossain metsän keskellä...
- Anonyymi
Hyvin toimii. Hyvähän jömöttävän vekkulin on sieltä katsella tarjontaa.
- Anonyymi
mahtavaa kun lämmin kesä...saa olla shortseissa ja seisottaa...pyynikin rinteessä
- Anonyymi
lainasin salaa siskon satiini shortseja ja uimahousuja
- Anonyymi
Salaa lainaaminen tuo oman lisänsä. Lainasin aikanaan salibandyä pelaavan tytön Puma Stripe shortseja, Ne oli nautinnollisen piukat ja etusauma alkoi pettämään seisokin aikana. Uusia näytti ilmaantuvan tilalla ja salapuuhastelu jatkui. Niitä oli muos kiva repiä seksin aikana. Lopuksi ostin niitä urheiluliikkeestä isomman setin erivärisinä. Isommat normi kayttöön ja pienemmät "herkutteluun".
Vanhemmissa on mukavampi nylon materiaali kuin uudemmissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaa lainaaminen tuo oman lisänsä. Lainasin aikanaan salibandyä pelaavan tytön Puma Stripe shortseja, Ne oli nautinnollisen piukat ja etusauma alkoi pettämään seisokin aikana. Uusia näytti ilmaantuvan tilalla ja salapuuhastelu jatkui. Niitä oli muos kiva repiä seksin aikana. Lopuksi ostin niitä urheiluliikkeestä isomman setin erivärisinä. Isommat normi kayttöön ja pienemmät "herkutteluun".
Vanhemmissa on mukavampi nylon materiaali kuin uudemmissa.Joo, niin tuo. Tyttökaveri pelasi käsipalloa, lainailin shortseja aika usein. Merkkiä en muista. Harmi, että hän ei koskaan halunnut seksiä shortseissa. Mun täytyi sit hoitaa se puoli yksinäni.
- Anonyymi
joskus kävi niin kun olin tädin perheesssä kylässä viikonloppua viettämässä oli lämmin ja mulla pitkät housut ,,tätini lainasi mulle omia shortseja satiini ja valkoiset ja mulla seiso kun ne jalkaan sain peitelin etumusta ja ei kukaan huomannu mutta tulihan sinne tahroja kun en alushousuja pitänyt alla ,,oli kiihottava kokemus vaikka se siihen jäikin
- Anonyymi
itseasiassa jumppatunnilla opin kuinka runkata,pari poikaa siellä leikki ja käsillä elehtivät miten se tehdään,sortseissa sillon vielä jotkui.
Sitten kotona olkkarissa aloin runkkailee ja siitä se aukesi runkkutaivas ei perkele mikä meno,alussahan ei tietty mitään tullu mutta kun ikää tuli lisää alkoi spermakin lentää ja lastit vaan vahvistu kun ikää tuli,kaikenlaista pukeutumista tuli myös kokeiltua ja ties mitä runkku paikkoja ja tyynyjä.
Joskus oli pakko tyhjentää ettei ois housuun lauennu,sama jos piti lääkäriin mennä pakko tyhjentää muuten ei voinu pidättää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
itseasiassa jumppatunnilla opin kuinka runkata,pari poikaa siellä leikki ja käsillä elehtivät miten se tehdään,sortseissa sillon vielä jotkui.
Sitten kotona olkkarissa aloin runkkailee ja siitä se aukesi runkkutaivas ei perkele mikä meno,alussahan ei tietty mitään tullu mutta kun ikää tuli lisää alkoi spermakin lentää ja lastit vaan vahvistu kun ikää tuli,kaikenlaista pukeutumista tuli myös kokeiltua ja ties mitä runkku paikkoja ja tyynyjä.
Joskus oli pakko tyhjentää ettei ois housuun lauennu,sama jos piti lääkäriin mennä pakko tyhjentää muuten ei voinu pidättää!Jumppatunti on tainnut olla monelle shortsifanille hyvä oppitunti, niin myös minulle. Riensin jumpan jälkeen kotiin kokeilemaan shortseja ja yllätyin kuinka muna alkoikin nousta väkisin. Ensin en osannut tehdä asialle mitään mutta sitten opin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
itseasiassa jumppatunnilla opin kuinka runkata,pari poikaa siellä leikki ja käsillä elehtivät miten se tehdään,sortseissa sillon vielä jotkui.
Sitten kotona olkkarissa aloin runkkailee ja siitä se aukesi runkkutaivas ei perkele mikä meno,alussahan ei tietty mitään tullu mutta kun ikää tuli lisää alkoi spermakin lentää ja lastit vaan vahvistu kun ikää tuli,kaikenlaista pukeutumista tuli myös kokeiltua ja ties mitä runkku paikkoja ja tyynyjä.
Joskus oli pakko tyhjentää ettei ois housuun lauennu,sama jos piti lääkäriin mennä pakko tyhjentää muuten ei voinu pidättää!muistan vieläkin kun pentuna totuin siihen että mitään ei tule orkussa, sitten olikin järkytys, kun runkkasin äidin punaista nailon toppatakkia, orgasmi tuli... ja... valtavasti spermaa niin että koko takki oli ihan spermasta märkä! Tuntui helvetin hyvältä, mutta tuijotin spermasta märkää takkia kauhuissani, mitä minä nyt teen, tämä ei saa paljastua... taisin tunkea takin pyykkikorin pohjalle :D
- Anonyymi
Joo, kattoo nyt vaikka jotain Vireenin juoksuu niin ihan hypnotisoituu siitä pomppimisesta. Ja mielikuvitus laukkaa ihan omia ratojaan.
Kyllä, itselläni on useammat suom. Adidas shortsit joita tehtiin 1970-80 luvulla. Kangas on niissä ohutta, ilmavaa. Shortsien muoto on sellainen että vaikka ei olis stondista, pullotus näkyy. Juostessa kyrpä heiluu mukavasti shortseissa. Lisäksi omistan lyhytlahkeisia juoksushortseja n.20 kpl.
- Anonyymi
Nykyäänkin tehdään kyllä joitain hyviä shortseja, esim. Nike Air kiiltäväpintaiset shortsit, joissa on kiinteästi ommeltu liukas sisävuorikangaskin, kahisee ja luistaa ihanasti... ;-) Kolmet lastit vedin niihin, sitten pesuun ja taas ovat kuin uudet :)
- Anonyymi
Ois mahtavaa tutustua muihin shortsifettareihin...ehdotuksia tapaamispaikaksi?
- Anonyymi
Sairaanhoito-opiston pikkujoulut :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaanhoito-opiston pikkujoulut :D
Nuo seksikkäät, sorjat sairaanhoitajaopiskelijattaret säihkyvissä, suhisevissa satiinishortseissaan :P
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo seksikkäät, sorjat sairaanhoitajaopiskelijattaret säihkyvissä, suhisevissa satiinishortseissaan :P
Kyllä kaikenmoiset hoitajat sun muut sihteerit ja apulaiset ja assistentit on aina mua kiihottanu,muutamia kertoja ollu todellakin hyväkroppasia että ihan pahaa on tehny!
Nyt kattelin yhtä kaupan työntekijää nuorta naista että kylläpä on hyvä peppunen kun hedelmätiskejä täyttää,jälleen mieli teki! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kaikenmoiset hoitajat sun muut sihteerit ja apulaiset ja assistentit on aina mua kiihottanu,muutamia kertoja ollu todellakin hyväkroppasia että ihan pahaa on tehny!
Nyt kattelin yhtä kaupan työntekijää nuorta naista että kylläpä on hyvä peppunen kun hedelmätiskejä täyttää,jälleen mieli teki!Entäpä Suomen naisten salibandymaajoukkueen pukuhuone?
- Anonyymi
Helsingissä on tuo Laakson metsä klassinen tapaamispaikka monenlaisille mieltymyksille.
Kerran olin siellä ihan läpikulkumatkalla, asuin lähistöllä. Tästä on jo vuosia, yksi kundi tuli vastaan kiiltävissä shortseissaan ilman paitaa. Vaihdettiin siinä aika pitkät katseet. Vitsit, ei ollut rohkeutta lähteä siitä sivummalle kundin perään. Olis varmasti päässyt kokeilemaan miltä ne shortsit tuntuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingissä on tuo Laakson metsä klassinen tapaamispaikka monenlaisille mieltymyksille.
Kerran olin siellä ihan läpikulkumatkalla, asuin lähistöllä. Tästä on jo vuosia, yksi kundi tuli vastaan kiiltävissä shortseissaan ilman paitaa. Vaihdettiin siinä aika pitkät katseet. Vitsit, ei ollut rohkeutta lähteä siitä sivummalle kundin perään. Olis varmasti päässyt kokeilemaan miltä ne shortsit tuntuu.Minkä merkkiset shortsit sillä oli
- Anonyymi
Ensi kesänä...näet minut rannalla niukoissa retro adduissa...
- Anonyymi
Samoin! Beksut ja Ventexit käytössä aina kun on yli 20 C
- Anonyymi
Kevät taas lähenee, toivottavasti tänä vuonna olisi kiiltävät shortsit muotia, nuorten sorjavartaloisten naisten yllä mikään ei ole kauniimpaa nähtävää :)
- Anonyymi
Minusta ne naiset ovat ilman noita kauniimpia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta ne naiset ovat ilman noita kauniimpia.
Mitä sinä sitten teet FETISSI palstalla? Mene muualle pätemään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinä sitten teet FETISSI palstalla? Mene muualle pätemään!
Juuri ne kurvit ovat fetissini.
- Anonyymi
Miksiköhän jos käytän kiiltäviä, sileäpintaisia shortseja tai vaikka satiinipyjaman housuja yöhousuina, muna on tietysti jäykkänä yöllä ja näyttää unia, jossa muna on n. metrin pituinen ja ihan helvetin kovana xD
- Anonyymi
Käytän satiinipyjamia koti- ja yöasuina. On pitkiä housuja shortseja. Nitä on useampi kymmenen. Runkkaan niinhin ja vaihdan spermattomat. Kiva oleilla niissä kalu pystynä.
- Anonyymi
Kesä ja pyöräilykausi tuloillaan, joka saa aikaan luovia ajatuksia liikuntaan.
Tuohon 'extra liikuntaharrastukseen' tulisi saada melko väljät ja riittävän pitkälahkeiset liukkaat satiinishortsit ilman sisähuousuja.
Sitten niiden päälle jotkin tavanomaiset tukevahkokankaiset ja suht väljät, vaikka reistaskulliset shortsit suojaamaan liikunnan mahdollisesti tuomilta yllätyksiltä, eli siltä miten mahdollisesti stondaava ilosauva saa mukavaa hierontaa reittä ja liukasta satiinishortia vasten ... sitten voi harrastaa liikuntaa kaikessa rauhassa ja huomaamattomasti ... liikunnan motiivi riskeeraa lisääntyä ;-)- Anonyymi
Olen riskeerannut ja ajellut kesäisin pyörällä pelkät satiiniaddut jalassa, ilman sisähousuja, ilman pikkareita, pelkät satiiniaddut jalassa :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen riskeerannut ja ajellut kesäisin pyörällä pelkät satiiniaddut jalassa, ilman sisähousuja, ilman pikkareita, pelkät satiiniaddut jalassa :D
Niin, ns. ihmisten ilmoilla kuten kaupungilla ajellessa voisi olla melko kiusallista jos oikein reippaasti alkaisi reagoida. Mutta millainen malli kyseessä, sillä niissä olisi hyvä olla riittävä lahkeen pituus.
Sitten peppufiiliksistä tykkäävä voisi vielä 'extra-virikepäivänä' laittaa jokin mukavan tapin ja aina parempi jos se liikkuessa hieroisi samalla etuauhasta, mutta lienekö tuollaisia malleja jotka vielä pysyisivät hyvin paikallaan kävellessä tai sitten fillarilla eivät painaisi paikkoja ikävästi.
ps. Tuolla alastonsuomi-sivulla oli kuvia kaverista, joka hieman tuuletteli luonnossa tai mökillä ja autossa. Oli laittanut jotkin hyvin väljät urheilushortsit, joista sitten vain nosti leveän lahkeen helposti ylös ja aarteet saivat hieman päivänpaistetta, helppoa myös laittaa tuulensuojaan tilanteen vaatiessa. Tietty jos vaikka puhalluksessa poliisi jostakin syystä pyytäisi nousemaan autosta ...
- Anonyymi
Oikein hieno olisi inkkarisortsit. Siis vyö ja metrinen kangaskaistale. Kangas liehuu takaa ja edestä, kulkee vyön alta ja jalkojen välistä.
- Anonyymi
kyllä ,shortsit ja sukkahousut yhistelmä kiinnostaa
- Anonyymi
Nyt nauttimaan lämmöstä...shortsit ja viltti mukaan...pyynikin rannoille...
- Anonyymi
Satiininen teltta pystyssä uimarannalla xD
- Anonyymi
Kiva oli nuuhkia nuorempana tyttöystävän adidas shortseja, kun hän oli pitänyt niitä päivän jalassa ilman pöksyjä. Tuoksuivat ihanasti pillulle ja pyllylle.
Tuo liukaspintainen nylonkangas tuntuu ihanalle jäykkää terskaa vasten. - Anonyymi
Tänään nuorehko nainen pyöräili tuossa yli 30 asteen helteessä mustat n. 40 den sukkahousut ja lyhyet mustat shortsit jalassa. Kyllä oli seksikäs näky.
- Anonyymi
Kuka tulee tampereen rannoille? Palkintona aurinkorasvaa ja kosketusta kiiltäviin shortseihin...
- Anonyymi
Oisko kaveria salille...
- Anonyymi
Oon kuulu vuodesta 2016 saakka oottanu kommenttias.
- Anonyymi
Youtuben lyhytvideoita jotkut nimittää ShortyShorts -videoiksi, luen aina väärin että #shinyshorts :D
- Anonyymi
Kylläpä tuli taas viime yönä nautiskeltua shortseista ja tuulihousuista, samalla kun katselin toppatakki- jne. kiiltävien vaatefetissi-pokea netistä.
Useita housuja kokeillen runkkasin aina orkun rajalle, sitten aina seuraava shortsi tai tuulihousu runkattavaksi, mutta lopulta laukaisin lattialle valtavan lammikon :D
En kehdannut tällä kertaa sotkea shortseja tai tuulihousuja.- Anonyymi
Itse taas sotkin eilen tuulihousut ja hirveä mökkiä iski heti. Taas joutuu pyykkaamaan mällisiä tuulihousuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse taas sotkin eilen tuulihousut ja hirveä mökkiä iski heti. Taas joutuu pyykkaamaan mällisiä tuulihousuja.
Millaiset tuulihousut? Mahtoi olla kivaa!!!
- Anonyymi
Anna vaan mennä housuille kans
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaiset tuulihousut? Mahtoi olla kivaa!!!
Vanhat ja rähjäiset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat ja rähjäiset
Minkä merkkiset? Onks kiiltävät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä merkkiset? Onks kiiltävät?
Mä vetelen mun kiiltävii addun 90-luvun tuulihousuihin aina välil. Se on niin ihanaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä merkkiset? Onks kiiltävät?
Craftin tuulihousut, monesti kasaan korjatut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaiset tuulihousut? Mahtoi olla kivaa!!!
Itse vetäisin 70-80-luvun punaisiin retrotuulihousuihin lastin, uuh... tällaisia tuulipukuja ei enää tehdä!
- Anonyymi
70-luvulla junnuna minulla oli jalkapallo treeneissä kiiltäväpintaiset vihreät adidaksen urheilushortsit kun iäkäs, homoksi epäilty valmentajamme keksi pururadalla ollessamme treenin jossa toinen ottaa toisen olkapäilleen, tehdään pieni lenkki ja vaihdetaan sen jälkeen osia.
Valkku valitsi minut parikseen ja pian istuin jalat levälläni miehen olkapäillä kikkeli painauten hänen niskaansa. Kesti aikansa ennen kuin valmentaja lähti kävelemään ja jo siinä vaiheessa tajusin että minulla alkaa väkisin seisomaan!! Olin aika kauhuissani siitä ja mutta en tahdon voimallakaan saanut seisokkiani estetyksi. Poskeni hehkui häpeän punasta kun mies lenkin pääätteeksi laski minut maahan ja seisokkiani peitellen odottelimme muiden saapumista.
Valmentaja sanoi, että vedetään toinen kierros katsoen pullottavia shortsejani ja otti minut uudelleen olkapäillensä. Ukko asetteli minua "kyytiinsä" niin, että kikkelini asettui toiselle puolelle hänen kaulaansa vasten ja häpesin niin ettei mitään rajaa.
Sitten kesken matkaa mies pysähtyi, käänsi päätänsä niin, että hänen huulensa koskettivat paljasta reittäni ja tunsin hänen kuuman hengityksensä reidelläni. Kikkelini hankasi miehen niskaa kun hän lähti taas liikkeelle ja minusta tuntui että laukean pian shortseihini vasten valmentajan niskaa!!
Onneksi matka päättyi ennen kuin harjoitus olisi päätynyt kannaltani vieläkin nolommin spermojeni purkautumiseen mutta seisokkiani en saanut rauhoittumaan kuin vasta kun valmentaja sanoi treenien päättyneen. Juoksin paikalta häpeissäni enkä kehdannut mennä seuraaviin treeneihinkään mutta jo samalla viikolla olimme taas pururadalla ja valmentajamme valitsi minut taas parikseen olkapäillensä!!
Tapsa- Anonyymi
Meillä kaikilla olisi varmaan tarinoita kerrottavana noloista tilanteista, joissa muna on innostunut juuri silloin kun ei pitäisi :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä kaikilla olisi varmaan tarinoita kerrottavana noloista tilanteista, joissa muna on innostunut juuri silloin kun ei pitäisi :D
Näin on ja useimmiten satiinishortsit jalassa. 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on ja useimmiten satiinishortsit jalassa. 👍
Kuten kerran Kuopion torilla farkkujen alla satiinishortsit alushousuina, jotenkin ne meni sellaiselle sykkyrälle, että alkoivat hinkata, suorastaan runkata munaa ihanasti kävellessä ja tietysti alkoi jäykistyä siitä. Piti oikein pysähtyä mukamas katselemaan torivilinää, muuten olisi varmaan alkanut housuissa pullottaa liian näkyvästi :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten kerran Kuopion torilla farkkujen alla satiinishortsit alushousuina, jotenkin ne meni sellaiselle sykkyrälle, että alkoivat hinkata, suorastaan runkata munaa ihanasti kävellessä ja tietysti alkoi jäykistyä siitä. Piti oikein pysähtyä mukamas katselemaan torivilinää, muuten olisi varmaan alkanut housuissa pullottaa liian näkyvästi :D
jorma pullottaa uusissa työhousuissa juomatehtaalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä kaikilla olisi varmaan tarinoita kerrottavana noloista tilanteista, joissa muna on innostunut juuri silloin kun ei pitäisi :D
Varmasti näin on. Se kun väkisin haluaa jäykäksi, ei sitä saa tahdonvoimallakaan estetytksi vaikka ei juuri siinä tilanteessa missään nimessä pitäisi! Niin noloa siinä valmentajan olkapäillä oli, etten sitä tunnetta koskaan tule unohtamaan.
Tapsa
- Anonyymi
Kyllä kiihottaa, niitä on tullut kerättyä eri merkkisiä yli 200. Ehdoton suosikki on Adidas beckenbauer malli. Niitä puuttuu kymmenkunta omista kokoelmista. Hopeanharmaat, oranssit, turkoosit, pinkit ainakin puuttuu. Oranssit ovat kaikkein vaikeimmin löydettävissä. Ei ole tullut sopivan kokoisena (D8) vastaan missään nettisivustolla...
- Anonyymi
Beckenbauerit on kyl kova sana. Itellä on vaan vähä uudempia adduja ja pumia sekä umbroja. Mihin sä käytät sun shortsei?
- Anonyymi
Helteet tulossa, shortsit, viltti ja eväät...kaveri hakusessa...
- Anonyymi
Edelleen kiihottaa. Otin addun retroshortsit esiin talvisäilöstä. Kyllä niissä on vaan niin mukava fiilistellä.
- Anonyymi
Jep, sama täällä. Vintage Addut kiihottaa@
- Anonyymi
Kyllä alkuperäiset Adidas-shortsit, nylonia. Näitä onkin kertynyt varastoon jokunen kappale, alkuperäisiä lyhyempiä ja niiden jälkeen tulleita pidempiä.
Harrastan juoksua, joten myös modernimmat juoksushortsit kiinnostaa. Minua ei pitäis päästää urheiluliikkeeseen tai tilaamaan netistä. Näitäkin on sitten erilaisia varastot täynnä. Kesäkuumalla ovat kuitenkin erinomaisia varsinaisessa tarkoituksessaan.
- Anonyymi
Tulkaa retroileen...tampereelle
- Anonyymi
Liian kaukana. Täällä meren rannalla on kiva retroilla vintage addujen kanssa.
- Anonyymi
Tänä kesänä ollut kaupoissa hotteja shortseja...
- Anonyymi
Kieltämättä on ollut paljo tarjolla ihania ja liukkaita shortseja, vieläpä monelta merkiltä.
- Anonyymi
Missä kaupassa? Turussa näin streetillä uskomattoman kauniin nuoren naisen keltaisissa addun ventex satiinishortseissa. Tul het bonari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kaupassa? Turussa näin streetillä uskomattoman kauniin nuoren naisen keltaisissa addun ventex satiinishortseissa. Tul het bonari.
Taitaa olla aika harvassa kiiltäväpintaiset shortsit kaupoissa. Kaikki on perinteisempiä materiaaleja. Netistä eBaystä tosin löytyy uuttakin ja kohtuu lyhyellä toimitusajalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla aika harvassa kiiltäväpintaiset shortsit kaupoissa. Kaikki on perinteisempiä materiaaleja. Netistä eBaystä tosin löytyy uuttakin ja kohtuu lyhyellä toimitusajalla.
Saksasta löytyi nettikauppa DMW. Tilasin sieltä muutaman parin satiinishortseja. Laatu on erinomainen. Istuvat mielestäni hyvin ja materiaali on parahultainen.
- Anonyymi
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/N3o4K0
- Anonyymi
Oli ne aikoja kun 80-luvulla Addun ja muidenkin satiinishortseja näki vielä usein käytössä. Tässäkin pätkässä 80-luvulta jollain naisella on ihanat hienot punaiset satiini-Addut jalassa :)
https://youtu.be/qUGTp-OSTJY?si=lvl2IzOdbnLy-tiB&t=219 - Anonyymi
Netissä nähnyt joskus Addun shortseista ommellun tissilivitkin, onko ne sitten shortsife tissejä :D
- Anonyymi
Kyllä kiihottaa. Eilen illalla sain hoitooni nuoren naisen. Valkoisiin piukkoihin Puman satiinishortseihin puettuna oli hieno näky. Shortsit repesivät haaroista ja pääsin ajolle. Onneksi löytyy vielä hyvä kokoelma shortseja tulevia pikataipaleita varten.
- Anonyymi
Heh, ihan noin niinkuin spontaanistiko shortsit repesivät haaroista ihan itsekseen xD
En tiedä kiihoittavampaa materiaalia, kuin satiini. Shortsit, pikkarit, rintaliivit...pelkkä ajatuskin saa mut kiimaseks.
- Anonyymi
Kyllä kiihottaa tytön päällä piukat Adidaksen ja Puman satiinishortsit. Samoin CRK satiinihousut ja PVC housut. Mitä repaleisemmat sen pare.
- Anonyymi
Kiiltävät nylon shortsit kiihottaa suuresti, varsinkin luhutlahkeiset. Niitä onkin kertynyt kiitettävästi, yli 200 kpl. Eiköhän nuo riitä loppuelämän nautintoihin.
- Anonyymi
No on niitä...voisit lainata muutamia...
- Anonyymi
Addun Becksut, Santiago ja Ventex shortseja on kokoelmassa runsaasti. Saksasta saa tilattua Die Mode Welt merkkisiä satiinishortseja. Ovat hyvää matskua ja istuvat hyvin. Ostin setin lyhyitä ja Puma stripe tyylisiä pidempiä. Ovat oikein laadukkaasti valmistettuja. Tekevät myös pitkiä "tuulipuvun housu" tyylisiä housuja. Sekä koko pukuja. Hinnat on halpoja 19-23€ shortsit ja 55-70€ puvut. Kelpaa kotona hengailuun. Oon käyttänyt myös kylillä. Alkon naismyyjä tykästyi niihin niin, että halus silttää mun peppua. Jatko on vielä hakusessa...
- Anonyymi
Joku myy näitä 21,90 maksavia shortseja tori.fi sivulla 57 euron hintaan. On katteet kohdallaan 🙂
- Anonyymi
Oisko kaveria kimppatilaukseen saksasta...noita shortseja...
- Anonyymi
Kaupalla oli nuori tyttö persikan värisissä kiiltävissä sortseissa,ihan pakko oli mennä runkulle!
Ketjusta on poistettu 337 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1932822- 1202013
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611672Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791552- 1681481
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1831430- 521268
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751231- 591208
- 1191121