Keskustan Mamu-tilaisuus kouvolassa 26.4

keskustellaansitten

Nyt keskustellaan maahanmuutosta kotouttamisesta ja asenteesta! Tule mukaan, tilaisuus on kaikille avoin. Kouvolan kaupungintalon juhlasali 26.4 klo 18.

Keskustelemassa Satu Kurri -asiantuntija
Sonja Huttunen -vuoden 2016 suomen YK-nuorisodelegaatti
Tea Raatikainen -ELY-keskus, yksikön päällikkö
Abdirahim ”Husu” Hussein -radiotoimittaja, yhteisöpedakogi
Tilaisuuden juontaa Markku Pakkanen

-kyseinen ilmoitus oli eilisen, lauantain lehdessä. Samantyylinen tilaisuushan oli jo myös kaupungintalolla reilu kuukausi sitten suvaitsevaisuusviikolla. Tällä kertaa kyseessä onkin näköjään Keskustan järkkäämä, oikein Husu ja Satu Kurri vieläpä mukana. Puolue ehtii kaiken yksityistämis, yhtiöttömis intonsa lisäksi vielä mamuttamaankin.

http://www.kouvolankeskusta.fi/

48

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyväkunvaroittivat

      Nimilista oli vakuuttava. En tule joten juhlikaa hyysärit rauhassa.

      • tahtootietää

        Oliko nais- vai miestulkki?


      • eimitäänhäpyä

        Ai tää olikin bisnestä? No, ihmekös Sipilältä lähti markkinointimainokset Irakiin. Kuka lienee toiminut mainosten kääntäjänä? https://www.keskusta.fi/Suomeksi/Piirit/Kymenlaakso/Suomeksi/Me/Keskustanaiset/Valokuvia-naisten-tapahtumista Eikös muuten markkinointimainosten lähettäjä ja kääntäjä ja masinoija ole epäsuorasti osallisena laittoman maahantulon järjestämiseen? Tää kuvastaa niin tyypillistä Keskustaa. Mitä tahansa voi tehdä, jos kepulainen hyötyy rahallisesti. Mitään ei ole tapahtunut, jos se aiheuttaa kepulaiselle rahallista tappiota. Jotenkin kummasti kaikki rikoksetkin lakaistaan maton alle, kun on kepulaisen rahallisesta voitosta kyse. Taas toistuu sama vanha kaava. Kepulainen on kiero kuin korkkiruuvi. Oli kyse sitten maahanmuuttokoordinaattorista tai pääministeristä tai vaikka poliisista. Kyllä kepulaisella on ihan oma moraali.


      • SuksiKotiisJakamaa
        tahtootietää kirjoitti:

        Oliko nais- vai miestulkki?

        Joku kommunistivosuhan se. Eikös kommunistien tavarat ole yhteisomistuksessa?


      • voetaevas

        Nyt teillä on väärä nainen. Ei ole Satu Kurri sen muslimin heila. Vaan se vihreä punapää. En tiedä nimeä. Mutta vanha sekin on kuin taivas.


    • Voiherranjestas

      Markku Pakkanen voi sijoittaa kotiinsa niin monta, kun haluaa. Jos ruokaa on riittävästi. Se on Markku asenteesta kiinni.

    • äimänkäkenä

      Asiantuntija Satu Kurri. Mitä tarkoittaa titteli, missä opiskeltu, Miten liittyy aiheeseen.

      • FocalPoint

      • paljonkopainaa

        No kyllä hänestä tykätään ja lykätään


      • Hyppyä

      • Määäääääää

        Asiantuntijuus tarkoittaa sitä, että kun tarpeeksi monta kertaa törmää nyrkkiin, niin pää pehmenee riittävästi, jotta kaikki matujen selitykset uppoaa kuin kuuma veitsi sulaan voihin.

        Vuoden valottaja taas tarkoittaa sitä, että sieltä päästä pakenee viimeinenkin valo ympäröivään todellisuuteen ja oma pää jää pimeeksi ja taas uppoaa kaikki mahdolliset selitykset. Sitä kutsutaan keskustanaisten parissa sivistykseksi.

        Sivistykseksi kutsutaan myös sitä, että kun oikeistolainen säilöö ilotulitusraketteja, eikä tapa ketään, on hän terroristi. Kun islamistiterroristi säilöö takkinsa alle AK-47, pommeja ja pommivöitä tappaen kymmeniä ihmisiä, ei hän keskustanaisten mielestä ole muuta kuin yhteiskunnan uhri ja se on rasistien vika.

        Keskustanaiset on tosiaan näin tyhmiä. Sille on toinenkin nimitys: landepaukku. Vaikka on puoli vuosisataa asunut kaupungissa, niin ei se siitä ole mihinkään muuttunut. Tyhmyys on nähtävästi imetty jo lehemän mairossa.

        Jaksaa hämmästyttää. Ovatko kaikki idiootit pakkautuneet Keskustaan?


      • kaikennähnyt
        Määäääääää kirjoitti:

        Asiantuntijuus tarkoittaa sitä, että kun tarpeeksi monta kertaa törmää nyrkkiin, niin pää pehmenee riittävästi, jotta kaikki matujen selitykset uppoaa kuin kuuma veitsi sulaan voihin.

        Vuoden valottaja taas tarkoittaa sitä, että sieltä päästä pakenee viimeinenkin valo ympäröivään todellisuuteen ja oma pää jää pimeeksi ja taas uppoaa kaikki mahdolliset selitykset. Sitä kutsutaan keskustanaisten parissa sivistykseksi.

        Sivistykseksi kutsutaan myös sitä, että kun oikeistolainen säilöö ilotulitusraketteja, eikä tapa ketään, on hän terroristi. Kun islamistiterroristi säilöö takkinsa alle AK-47, pommeja ja pommivöitä tappaen kymmeniä ihmisiä, ei hän keskustanaisten mielestä ole muuta kuin yhteiskunnan uhri ja se on rasistien vika.

        Keskustanaiset on tosiaan näin tyhmiä. Sille on toinenkin nimitys: landepaukku. Vaikka on puoli vuosisataa asunut kaupungissa, niin ei se siitä ole mihinkään muuttunut. Tyhmyys on nähtävästi imetty jo lehemän mairossa.

        Jaksaa hämmästyttää. Ovatko kaikki idiootit pakkautuneet Keskustaan?

        Demokratia Kepussa tarkoittaa sitä, että Kepu lähettää markkinointikirjeet ja kansa maksaa, vaikka ei halua.


      • KutuSirriCitistä

        Mamut töihin, vaikka työttömien palvelijoiksi'


      • matut

        Ne ovat matuja eli maahantunkeilijoita. He eibät suostu palvelemaan vääräuskoisia. Se olisi alentavaa.


    • tumpelo87

      Mitäs katkeria ruikutttajia täällä pesii?? welcome mamus we have dream!!=)

      • risupartatumpelo

        miksi sinulla on ruma parta ?


      • PunahilkkajaSus

        Miksi sinulla on niin suuri suu ?


      • sotarikolliset

    • Eitääookaatopaikka

      Ollaan isänmaan asialla. Suomi suomalaisille.

    • Tuleeko yhtä kova floppi kuin viimeksi, ei ollut kuin kourallinen ihmisiä!

      • Mogadichu

        Tähteen mamut taisivat kaataa vääräuskoisten hautakiviä Kuusankosken vanhalla hautausmaalla ilmeisesti lauantain vastaisena yönä. Oliko niitä hautakiviä noin 50.

        Nämä naisten alistajat olivat lauantai-iltana liikkeellä polkupyörillä Kuusaantiellä. Kun Prisman myyjätytöt lähtivät töistä klo 21, olivat pojat laittaneet tiesulun Kouvolan keskustaan päin vievälle kevyen liikenteen väylälle siltakohtaan, jossa oli vaikea päästä ohi. Mamupojat olivat liikkeellä kolmen pyöräpartion voimin. Kussakin partiossa oli 3 mamupoikaa. Mistä syystä juuri 3?


      • Jopoa

        Miksi kolme mamupoikaa samassa pyöräpartiossa? No yksi naattii vuorollaan ja kaksi pitää kiinni vuorollaan.


      • Buahhahhahhaaaaaaaaaaa
        Jopoa kirjoitti:

        Miksi kolme mamupoikaa samassa pyöräpartiossa? No yksi naattii vuorollaan ja kaksi pitää kiinni vuorollaan.

        Ne tarvitsee tukea ajamiseen, kun on apupyörät unohtuneet kotiin. Kaksi pitää kiinni ja yksi polkee.


      • EiMullaMuuta
        Mogadichu kirjoitti:

        Tähteen mamut taisivat kaataa vääräuskoisten hautakiviä Kuusankosken vanhalla hautausmaalla ilmeisesti lauantain vastaisena yönä. Oliko niitä hautakiviä noin 50.

        Nämä naisten alistajat olivat lauantai-iltana liikkeellä polkupyörillä Kuusaantiellä. Kun Prisman myyjätytöt lähtivät töistä klo 21, olivat pojat laittaneet tiesulun Kouvolan keskustaan päin vievälle kevyen liikenteen väylälle siltakohtaan, jossa oli vaikea päästä ohi. Mamupojat olivat liikkeellä kolmen pyöräpartion voimin. Kussakin partiossa oli 3 mamupoikaa. Mistä syystä juuri 3?

        Eroakirkosta.fi


      • MittaTäynnä
        Mogadichu kirjoitti:

        Tähteen mamut taisivat kaataa vääräuskoisten hautakiviä Kuusankosken vanhalla hautausmaalla ilmeisesti lauantain vastaisena yönä. Oliko niitä hautakiviä noin 50.

        Nämä naisten alistajat olivat lauantai-iltana liikkeellä polkupyörillä Kuusaantiellä. Kun Prisman myyjätytöt lähtivät töistä klo 21, olivat pojat laittaneet tiesulun Kouvolan keskustaan päin vievälle kevyen liikenteen väylälle siltakohtaan, jossa oli vaikea päästä ohi. Mamupojat olivat liikkeellä kolmen pyöräpartion voimin. Kussakin partiossa oli 3 mamupoikaa. Mistä syystä juuri 3?

        Minä näin nämä kolmen partiot. Näki heti, että tästä ei seuraa mitään hyvää.

        Nämä Suomen pilaamista yrittävät hyysärit ja Suomeen tunkeutuneet öykkärit pannaan tasan maksamaan tästä vielä ja karvaasti.

        Terveisin,

        vassari


    • Menkää tekemään selväksi, ettei kiinnosta KETÄÄN tää paskanjauhanta mitä suvakit pitää!

    • oenaali

      Islamic Jihad: MUSLIM Terrorist Organization
      ISIS: MUSLIM Terrorist Organization
      Al-Qaeda: MUSLIM Terrorist Organization
      Taliban: MUSLIM Terrorist Organization
      Hamas: MUSLIM Terrorist Organization
      Hezbollah: MUSLIM Terrorist Organization
      Boko Haram: MUSLIM Terrorist Organization
      Al-Nusra: MUSLIM Terrorist Organization
      Abu Sayyaf: MUSLIM Terrorist Organization
      Al-Badr: MUSLIM Terrorist Organization
      Muslim Brotherhood: MUSLIM Terrorist Organization
      Lashkar-e-Taiba: MUSLIM Terrorist Organization
      Palestine Liberation Front: MUSLIM Terrorist Organization
      Ansaru: MUSLIM Terrorist Organization
      Jemaah Islamiyah: MUSLIM Terrorist Organization
      Abdullah Azzam Brigades: MUSLIM Terrorist Organization

    • satu.kurri.pumpulihöttö

      http://mvlehti.net/2016/04/26/pimittaako-valtamedia-meilta-tietoa/

      Mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu niin sitä ei kerrota. Satu Kurri ja Suomen hyväsikäyttö. Mitä tarkoittaa Suomen oman kansan köyhtyminen, muslimisaatio, sharian laki, terrorismi, rikokset, sosiaalitukien hyväksikäyttö, matujen työttömyys, väkivallat, pikkutyttöjen raiskaukset, moskeijoiden vihasaarnat, poliisien hälyytystehtävät VOK in alueella, autopoltot, Hesan ja isojen kaupungien hyvien asuntoalueiden slummiutuminen, matujen asunto alueiden roskaaminen ja yleinen pelko ja turvattomuus. Siinä meille monikulttuurisuuden ihannetta ja unelmaa. Satu Kurrin pumpuliunelma höttööö... Lakastukoon ja kuihtukoon kukkahattutätien kukkahatut! Kaipaammeko joukkoomme Suomen pilaajia ja mädättäjiä?

      • FocalPoint

        Nimimerkki Octaviuksen blogiin kirjattuja, yhä ajankohtaisia ajatuksia vuodelta 2009:
        "Olisi sekä Kouvolan kaupungille että Suomen valtiolle tuhansia kertoja halvempaa, jos kustannettaisiin yhdessä Satu Kurrille yksi sopivankokoinen kylä johdettavaksi ihan haluamastaan maasta. Satu voisi nimittää itsensä maahanmuuttojohtajaksi, kyläpäälliköksi, tms. Kaikki voittaisivat."
        (https://octavius1.wordpress.com/2009/04/15/satu-kurrin-marka-haave/)
        On mielestäni erikoista, että Keskustan tilaisuuteen ovat valikoituneet puhumaan Kurri ja Hussein, jotka molemmat ovat useaan otteeseen paljastaneet todellisen henkilökohtaisen agendansa ja tästä johtuen ovat kansalaisista valtaosan mielestä - ja täysin perustellusti -"persona non grata".


    • harmikunmissasin

      Kuulostaa siltä, että siellä on hyvähenkinen ja sivistynyt keskustelu menossa, jos kaikki tämänkin ketjun älyköt ovat paikalla. Kai tänne saa raporttia sitten?

    • sivistystä
    • husuterkut
      • me.maksamme.lystin

        Eikös Husun pitäisi olla hyvin sopeutunut ja mallikansalainen muille matuille, kun tälläisiä tilaisuuksia järjestää. Kuitenkin itse tarvii paljon yhteiskunnan tukia. Onko tämä sitä kotiuttamista ja sopeutumista Suomeen. Miettikää kuinka pienellä palkalla suomalaiset elävät ja eivät saa mitään tälläisia tukia. Tämä on vääryys, mutta husu haluaa tänne lisää loisia yhteiskunnan elättejä ja me suomalaiset maksetaan kaikki.

        http://mvlehti.net/2016/03/21/nyt-mvssa-katso-husseinin-sosiaalietuudet-suoraan-dokumenteista/


    • keskustellaansitten

      Ei mennyt aivan putkeen Keskustan monikulttuurisuus unelman levittäminen eilen. Nytkin, kuten viime kuussa vastaavassa, oli erittäin vähän porukkaa paikalla.

      http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/04/26/Maahanmuuttokestelussa rutkasti tietoa, mutta vähän keskustelua/2016220670537/4



      Varmaankin puolueen paikallisjaostossa ollankin pettyneitä, Husun naamalla koristeltu lehti-ilmoituskin päätyi mv-lehteen. Mutta Keskustassa epäilemättä suunnitellaan jo pian uutta Mamu-aivopesua, vaikkapa jokin kesätapahtuma nuorille ja lapsille tai vastaavaa.

      • FocalPoint

        Olisi ollut hyvä että tilaisuuteen olisi saatu edes yksi uskottava, sitoutumaton asiantuntija kuten Alan Salehzadeh puhumaan: https://www.youtube.com/watch?v=q_IfvVjJRzg

        Kouvolan Sanomien artikkelin mukaan tilaisuudessa on keskusteltu yleisön aloitteesta myös Ruandan kansanmurhaan liittyvästä oikeudenkäynnistä. (Kyseessä ei ole Rhodesian kansanmurha kuten artikkelissa virheellisesti kerrotaan.) Kansanmurhaan osallistuneen ruandalaisen turvapaikanhakijan todellisen henkilöllisyyden paljastuttua käynnistyi Suomessa järjetön, valtavasti aikaa ja taloudellisia resursseja vaatinut oikeudenkäynti. Tämä tapahtui vastoin Ruandan Suomelle esittämää luovutuspyyntöä ja sitä että asia olisi ensisijaisesti pitänyt käsitellä YK:n kansainvälisessä Ruanda-tuomioistuimessa. On selvää että syytetyn joka esitutkintatietojen mukaan oli osallinen tuhansien, mahdollisesti jopa 25 000 tutsin joukkotuhontaan, olisi pitänyt saada tuomionsa siinä maassa jossa hän käsittämättömiin rikoksiinsa oli syyllistynyt. Elinkautinen vankeusrangaistus Suomessa oli tuomitulle hutulle, Francois Bazaramballe lähinnä symbolinen nuhtelu, ei muuta. Oikeudenkäynnistä muodostui Suomelle kuluja kesän 2010 käräjäoikeuden tuomioon mennessä todistettavasti ainakin 2,6 miljoonaa euroa. Satu Kurrin tilaisuudessa esittämä kommentti niin sanottuun Ruanda-oikeudenkäyntiin: "On ihan oikein, että henkilö saa ihan oikean oikeudenkäynnin. Minua viisaampi ihminen sanoi minulle aikanaan, että miksi me lähettäisimme ihmisen sinne semmoiseen yhteisöön, joka on muutenkin huonossa jamassa."

        Ilmeisesti niillä tuhansilla tuhotuilla tutseilla ei Satu Kurrille ole mitään merkitystä, kunhan joukkotuhontaan syyllistynyt sai "ihan oikean oikeudenkäynnin" joka maksoi veronmaksajille ihan oikeat 2,6 miljoonaa euroa?


      • sosdemokraatti

        Husupaska takaisin Somppulandiaan.


      • FocalPoint

        Abdirahim "Husu" Hussein on Twitterissä ase kädessään poseeraten 27.7.2015 omin sanoin ilmoittanut: "I have a strong believe in my fellow multicultural jihadi fighters. We will fight until the end for our true Finish nation. In sha ALLAAH victory will be ours."
        Voisiko sitä enää selvemmin sanoa? Husu on oman ilmoituksensa mukaisesti käymässä monikulttuuristen myötäajattelijoidensa rinnalla taistelua Allahin avulla islamilaisen kalifaatin perustamiseksi Suomeen. Mikäli Husu olisi kirjoituksellaan tarkoittanut rauhanomaisen, uskonnollisesti suvaitsevaisen ja monikulttuurisen Suomen rakentamista koko kansan voimin, hän tuskin olisi ase kädessä poseeraten viitannut jihaditaistelijoihin ja Allahiin? Somali Abdirahim Husu Husseinin kannattaisi panna merkille että meillä on jo olemassa "true Finnish nation", joka perustettiin vuonna 1917 jolloin Suomi sai itsenäisyytensä.


      • suomea.tuhotaan

    • kouvola-on-matujen-alue

      Tilaisuus oli voitto ajatukselle meillä on unelma. Kukaan lähes täydestä salista ei missään vaiheessa kyseenalaistanut asiaa tai esittänyt mitään maahanmuuttaja vastaista ajatusta.

      • eiuskalla

        " esittänyt mitään maahanmuuttaja vastaista ajatusta." .-----> Ei kai sitä uskalla esittää mitään maahanmuuttovastaista, jos niin tekee, niin on rasistinen ja joutuu siitä vielä tilille.


      • tumpelo87

        Hiljaa mamman poika...mustat miehet hienoja miehiä....=)


      • suvaitsevaisuusVoittaa

        no hyvä. Oli siellä kuulemma mustatakkejakin, mutta olivat hiljaa.


      • FocalPoint
        eiuskalla kirjoitti:

        " esittänyt mitään maahanmuuttaja vastaista ajatusta." .-----> Ei kai sitä uskalla esittää mitään maahanmuuttovastaista, jos niin tekee, niin on rasistinen ja joutuu siitä vielä tilille.

        ´Suomen Perustuslain (11.6.1999/731) 12 §:n mukaisesti jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.´

        ´Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia "tietoja" tai "ajatuksia", joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.´

        Edellä määritellyn sananvapauden piiriin ei kuulu Rikoslain mukainen kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Maahanmuuttokriittinen puhe tai kirjoitettu teksti ilman rasistista motiivia ja maahanmuuttajiin kohdistuvaa uhkailua, panettelua tai solvausta ei ole Rikoslain mukaista kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ja lisäksi: toisen henkilön syyttäminen perusteettomasti rasistiksi on kunnianloukkaus, joka voi vakavimmillaan johtaa oikeustoimiin.


    • Naisenhalu

      Mustat miehet ovat laiskoja töissä mutta hyviä öissä. Niistä Kurri ja kumppanit tykkäävät.

      • tumpelo87

        Ja mitäs vittua sinä siitä tiedät?? Musta mies parasta ryyppäys seuraa...mene kotias mamman poika...!!


      • paapotaan

      • törkeäää

      • Pelkokerroin

        Timo Soini rukoilee vapunpäivänä senaatintorilla, että kristittyjen jumala varjelisi kantasuomalaisia näiltä vääräuskoisilta ja kiihkomielisiltä maahantunkeutujilta. Timolla näyttää olevan ns. tavarat housussa. Pelko vaikuttaa samalta, kuin Kyösti Kallio lausui ennen talvisotaa rukouksen Helsingin rautatieasemalla. Onko tämä enteellistä?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe