Sipilä ja Berner täysverisinä kokoomuslaisina valitsivat kepun puolueekseen, koska sen suosio oli suurinta ja pääsivät sen suojissa parhaiten toteuttamaan kokoomuslaista politiikkaa - yhtiöitä yhtiöitten perään ja voittoja jo ennestään raharikkaille. Kepu on pelkkä kulissi.
Berner järjestelee busineksiä Ahlströmien suvulle, jotka viime vuonna ostivat teiden kunnossapidosta vastaavan Destian. Molemmat ovat vaikuttajia Perheyritysten liitossa. Tämä kaikki on suhmuroitu ja sovittu kulisseissa jo kauan sitten ja tavallista äänestäjää viedään kuin pässiä narusta. Mihinkään ei voi vaikuttaa, kun poliitikot sopivat kulisseissa asiat talouseliitin kanssa ja härskisti kääntävät takkinsa heti, kun tulevat valituiksi. Tästä pahin/paras esimerkki on Sipilä. Vaalityössään puhui täyttä potaskaa: antoi vilpittömän ja rehdin, uskovaisen henkilön kuvan, joka puhui vähempiosaisten puolesta. Ja annas olla, kun pääsi valtaan - silloin tuli piru esiin, susi lampaan vaatteissa. Juuri vähempiosaisten asemaa kurjistetaan ja rikkaille pedataan busineksia.
Työrukkaseksi hankki Bernerin, joka alun perinkin oli kokoomuksessa.
Miten tämä istuu kepulaiseen politiikkaan ja sielunmaisemaan? Miten kepulaiset sietävät tällaista?
Sipilä ja Berner väärässä puolueessa
3
361
Vastaukset 3
- 4021
YKSI JA SAMA HYVÄVELIPUOLUE PERSUT APUPUOLUEENA , ITSENÄISYYTEMME AJAN SUURIN VAALIPETOS , PORVARIEN 100 V . JUHLINNAN MENUN ILOTULITUKSINEEN KUSTANTAA SAMAT PETETYT ÄÄNESTÄJÄT ! .
- Kepuvaari
Berner on kyllä oikeasti RKP:n Troijan hevonen Kepussa. Hänet pantiin Kepuun, koska Kokoomuksessa on riittävästi suomenruotsalaisia.
Orpokin on RKP:n fickassa.
Berneri rahastaa, jopa sairailla lapsilla. Lastensairaalasta tulee suomenruotsalaisten imperiumin tukijalka. - faktamaakari
Näin Vapun aatonaaton tunnelmissa avautuu sauma vilkkaan mielikuvituksen hyödyntämiseen. Yleensä asioista perillä olevien lähteitten mukaan täysin tuntematon "Viherverka"- ajatuspaja lähi- ja pitkäsihtisten prinsiippiensä taktisen ja strategisen teorian ja käytännön mukaisesti on jo kotvan aikaa uurastanut kaikessa kabinettien hiljaisuudessa valtavirtaviivaisen tulevaisuuden hyväksi. Juuri nyt Vapun koittaessa on sopiva aika valottaa muutamia viisasten kiviä, joita huomisen apostolit taskuissaan kantavat. Ensinnäkin kaikki on pikapuolin digi-digiä. Jos joku alkaisi harrastaa muutosvastarintaa ja katsoisi mahdolliseksi harata digi-digiä vastaan, niin semmoiset harrastelut tehdään muitta mutkitta mahdottomiksi. Konsteja löytyy. Hankalat lakipykälät kuten vaikkapa perustuslaki pitää ymmärtää suhteellisiksi ilmiöiksi. Tarpeen tullen tullaan harjoittamaan pikatahtisia päätöksiä, salamnanopeita ratkaisuja, jossa askareessa eivät fossiilisjuridiset kivet ja männynkävyt tule hidastamaan. Ajetaan sen verran kovalla vauhdilla, että kukaan ei pysy rattailla. Päätöksiä pitää tehdä viisasten oikeassa olevien voimin ja aivan turhaa rahan ja ajan haaskuuta on siinä järjestää vaaleja vähän väliä. Kun kerran koittaa se aamu, jolloin oikeat vallanpitäjät muodostavat päättäjäkonklaavin, niin mitäpä siinä sitten sen jälkeen enää mitään vanhanaikaiseen maailmaan kuuluviin vaaleihin niukkaa rahavarallisuutta haaskaamaan. Samalla riittää entistä enemmän jakovaraa heille, joille osuuksia sopii jakaa eikä siinä yhteydessä tarvita mediaakaan mukatotuuksia toitottamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS651980Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52746Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43631
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531