On ne se stadilaiset sitten pellejä

stadinpellet

Ihan stögön, sluttisen ja ja stadimedian itkujen takia ni voi kuin sydämestäni toivoa, että Tappara vie mestaruuden. Tilanne ei todellakaan ollut niin suuri farssi kuin nämä janarit yrittävät saada uskomaan, sillä tuomarihan siinä Tapparan pelaajan kampitti. Lisäksi ne kentän laidalta raportoivat pelletkin ovat niin läpeensä subjektiivisia ettei mitään rajaa. Miten noin puolueellisia "asiantuntijoita" päästetäänkin kentän kun kyseessä finaalipelit?

Toivon totisesti, että Tappara vie mestaruuden, joka siltä ryöstettiin tuomaripelillä 2014. HIFK:in kannalta on vaan valitettavaa, että HIFK ei ole koko Suomen kärpät, kuten Kärpät on. Kärpät kun "kokee vääryyttä" niin media pystyy aivopesemään kansan lisäksi myös liigan ja kun tuomarit puolelleen, mutta se ei onnistu kun kyseessä on HIFK. Tässä sarjaa ei voida viheltää HIFK:iä mestariksi tuomaripelillä, koska Kärpistä poiketen HIFK on niin vihattu seura Suomessa.

Tappara siis luultavasti voittaa tiistaina ja toivon todellakin, ettö voitto tulee mahdollisemman kontroversiaalisesti, jotta stögö, slutti ja koko stadimedia varmasti pahoittaa mielensä ja julistaa HIFK:in "moraaliseksi voittajaksi".

7

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "on ne se stadilaiset..."??? Ei hyvää päivää toope,opettele kirjoittamaan vai onko kaiken muun lisäksi luki-häiriö vai mikä tökkii...?!!Oletsä sama joka kaupungilla kulkiessaan tuppisuuna silmät selällään ihmettelee maailman menoa,se jonka syke laskee vasta kun 10min peiton alla sulateltu näkemistään.Ja siitä sitten purkamaan omaa surkeaa oloaan kirjoittamalla nimimerkin suojissa kun ei uskalla ääneen ihmetellä.

      • AMMU ITTES LUUSERI HIFK RUNKKARI JA KATSO TULOSTAULUUN APINA


      • 12aapeli kirjoitti:

        AMMU ITTES LUUSERI HIFK RUNKKARI JA KATSO TULOSTAULUUN APINA

        Stadi kestää minkä tahansa tulostaulun vertailun,paitsi pesäpallon...Tusina-ape,kampaa naamas ja käy joskus isolla kirkolla..mut ole hiljaa ettei tyhmyys paljastu.


      • 12aapeli12

        herää perkele käpykylän kalle vai mikä tuppukylän teppo siellä määkii. pakaa kamas ja mee käymään oikein kaupungissa kerran elämässä. maailmalla lukematon määrä kaupunkeja jossa 3-4 kertaa enemmän ihmisiä kun suomessa . tuu sitten takas tumputtamaan sinne peräkylälle.


      • 12aapeli12 kirjoitti:

        herää perkele käpykylän kalle vai mikä tuppukylän teppo siellä määkii. pakaa kamas ja mee käymään oikein kaupungissa kerran elämässä. maailmalla lukematon määrä kaupunkeja jossa 3-4 kertaa enemmän ihmisiä kun suomessa . tuu sitten takas tumputtamaan sinne peräkylälle.

        Just tulin Intiasta,kävin tumputtamassa pikku kylässä jossa saman verran asukkaita kuin Suomessa.Kiva tulla kotiin kun kaikki pelaa,ilman katkoja lämmintä vettä,sähköä ja nettikään ei katveessa.Ja kaikkihan tietää et ifki on iha paska,ei ollut Tapparan paremmuutta...Siitä muistui viemäröinti,pikkuasia "suurkaupungeissa" mutta paska haisee jos sitä tonkii,ja jos sitä on paljon.Sit lehmän läjiä ympäriinsä.Mä muutan Vimpeliin,v****aa ku ifki-siat pelaa läpi vuoden käsipallosta potkupalloon SM-tasolla,näen punaista...


    • fedsrt

      Rapatessa roiskuu. Joka tapauksessa stögön, luttisen, "asiantuntijoiden" sekä stadin pellemedian itkut ja uhriutuminen menee naurettavuuksiin. Toivotaan, nyt etteivät tuomarit mene helppoon, vaan suhtautuvat noihin naureskellen. Tosin Liigalla on valitettavasti kovat näytöt siitä, että tuomarit saa seuraavaan peliin puolelleen päästämällä kunnon porut pelin jälkeen.

    • PARAS VOITTAKOON. ITE LÄHDEN 9 AIKAAN KÄVELYLLE

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      532
      1736
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      677
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      598
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe