Suomen kamalin kaupunki on "Kani"

Ei sentään Turku!

Ai pahus!

Onhan se siellä listalla sittenkin.........

"Matkailusivusto listasi Suomen kamalimmat kaupungit - mukana myös "varsinkin öisin vaarallinen" Kani

Sivuston matkailuosion listalle ovat päässet Kajaani, Jyväskylä, Vaasa, Turku - ja erikoinen paikkakunta Kani. Syitä kaupunkien karmeudelle on useita: niiden liikenne voi olla kamalaa, niissä voi olla turvatonta liikkua tai ilmasto voi olla huono.

About.com:in artikkelin on kirjoittanut Terri Mapes. Listalla toisena oleva Kani on hänen mukaansa yksi turvattomimmista paikoista Suomessa, erityisesti öisin. Varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena tehtyjä rikoksia tehdään paljon. Lisäksi kaupunki on yksi saastuneimmista koko Suomessa.

Kani-nimistä paikkakuntaa ei Suomessa kuitenkaan ole. Sen sijaan Kaneja on esimerkiksi Burmassa, Iranissa ja Japanissa.

Listalla ykkösenä olevan Kajaanin karmeus taas tulee rasismista ja työttömyydestä. Kolmantena olevassa Jyväskylässä ongelmia aiheuttavat muun muassa pyöräilijät, jotka tekevät liikkumisesta vaarallista. Lisäksi kaupungissa on paljon aseellisia ryöstöjä.

Vaasassa, joka on listalla neljäntenä, taas ei ole ollenkaan puistoja ja muita vihreitä alueita, ja ehkä siksi kaupungissa on niin paljon alkoholisteja.

Viidenneksi päässyttä Turkua taas kuvaillaan "ikivanhaksi" kapeine teineen ja kujineen. Turussa sattuu sivuston mukaan myös eniten onnettomuuksia pyöräilijöille ja moottoripyöräilijöille."

http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2016042421465762_ma.shtml
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turku on myös aika rasistinen junttikylä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

viewer_answer kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu