Toimeentulotuen hakemisen monimutkaistuminen

Ensi vuonna muka toimeentulotuki siirtyy KELA:lle. Kissan viikset, ei siirry kuin perusosan osalta, joten lähes kaikki toimeentulotukiasiakkaat tulevat hakemaan KELA-muutoksesta huolimatta täydentävän toimeentulotuen kunnilta, joten sama pelleily kuittien ja tositteiden kanssa jatkuu kuntien sosiaalitoimistoissa täysin muuttumattomana.

Laskutoimitus muuttuu vain näennäisesti esimerkiksi yksinäisen ihmisen osalta siten, että jos hyväksyttävien menojen KELA:n myöntämän toimeentulotuen (485€) ei asiakkaalle jää 485 euroa, niin kunta maksaa erotuksen ja tietysti kaikken muunkin täydentävän toimeentulotuen. Lisäksi harkinnanvarainen täydentävä toimeentulotuki on vielä erikseen. Siis kaikki, jotka esimerkiksi nyt ovat oikeutettuja toimeentulotukilaskelman mukaan ylipäätään toimeentulotukeen, saavat sitä jatkossakin aivan samalla tavalla kunnista poislukien perusosa 485€. Joku enemmän, joku vähemmän riippuen hyväksyttävistä menoista.

Miksi hallitus ja KELA mainostavat ja kehuvat uudistusta hyväksi ja byrokratiaa vähentäväksi? Päinvastoin. Nyt lähes kaikille toimeentulotukiasiakkaille tuli yksi luukku lisää oman kuntansa sosiaalitoimen lisäksi. Miksi yhden luukun periaatteesta luovuttiin ja tilalle oli saatava kaksi luukkua?

Myös KELA:n ja kuntien sosiaalitoimen tarve pidää jatkuvaa yhteyttä asiakkaiden taloudellisesta tilanteesta tulee muodostumaan melkoiseksi helvetiksi molempien organisaatioiden työntekijöille.
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä perustuu siihen, että koulutettu ja menestynyt kansanosa ei koskaan saa tietää totuutta köyhyydestä. Heidän tulee ymmärtää köyhän elämän olevan liian helppoa ja mukavaa, jotta syyllistäminen onnistuu paremmin.

Äänestä

Vaikeudet tulee koskemaan vain kantaväestöä, tummahipiäinen herrakansa saa kaiken minkä haluaa, mutta pitkässä juoksussa konflikti on varma, MadMax on lähempänä kuin luuletkaan

Äänestä
  • JUURI NOIN.VAIKKA LAISSAKINKIN PUHUTAAN SAMANARVOISUDESTA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näennäisuudistus kirjoitti:

Ensi vuonna muka toimeentulotuki siirtyy KELA:lle. Kissan viikset, ei siirry kuin perusosan osalta, joten lähes kaikki toimeentulotukiasiakkaat tulevat hakemaan KELA-muutoksesta huolimatta täydentävän toimeentulotuen kunnilta, joten sama pelleily kuittien ja tositteiden kanssa jatkuu kuntien sosiaalitoimistoissa täysin muuttumattomana.

Laskutoimitus muuttuu vain näennäisesti esimerkiksi yksinäisen ihmisen osalta siten, että jos hyväksyttävien menojen KELA:n myöntämän toimeentulotuen (485€) ei asiakkaalle jää 485 euroa, niin kunta maksaa erotuksen ja tietysti kaikken muunkin täydentävän toimeentulotuen. Lisäksi harkinnanvarainen täydentävä toimeentulotuki on vielä erikseen. Siis kaikki, jotka esimerkiksi nyt ovat oikeutettuja toimeentulotukilaskelman mukaan ylipäätään toimeentulotukeen, saavat sitä jatkossakin aivan samalla tavalla kunnista poislukien perusosa 485€. Joku enemmän, joku vähemmän riippuen hyväksyttävistä menoista.

Miksi hallitus ja KELA mainostavat ja kehuvat uudistusta hyväksi ja byrokratiaa vähentäväksi? Päinvastoin. Nyt lähes kaikille toimeentulotukiasiakkaille tuli yksi luukku lisää oman kuntansa sosiaalitoimen lisäksi. Miksi yhden luukun periaatteesta luovuttiin ja tilalle oli saatava kaksi luukkua?

Myös KELA:n ja kuntien sosiaalitoimen tarve pidää jatkuvaa yhteyttä asiakkaiden taloudellisesta tilanteesta tulee muodostumaan melkoiseksi helvetiksi molempien organisaatioiden työntekijöille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu