Pienen tytön tarina ja avunhuuto

Outolintu-94

Olen 21-vuotias nainen, joka haluaa anonyymina jakaa tarinansa.
Olen saanut diagnooseiksi skitsoaffektiivisen häiriön, epävakaan persoonallisuuden, traumaperäisen stressihäiriön ja vakavan masennuksen. Taustalla on myös kymmeniä itsemurhayrityksiä. Koen syyllisyyttä, etten saa henkeä itseltäni.

Kaikki alkoi jo eskarissa, jossa minua syrjittiin ja haukuttiin. Olin peruskoulussakin se luokan rumin, säälittävin ja inhottavin tyttö. Kukaan ei kutsunut minua kylään, ei halunnut jutella kanssani, saatikka tehdä koulujuttuja minun ryhmässäni tai parinani. Kiusaaminen oli järjestelmällistä ja itkin ne monet kerrat koulun vessassa. Kiusaaminen jatkui yläasteella ja lukiossa. Lisäksi minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi tutun henkilön toimesta. Viiltelyn aloitin 15-vuotiaana. Kärsin myös ääniharhoista, jotka kehottavat vahingoittamaan itseäni ja syyllistävät minua.

Jouduin mielisairaalaan lukioaikoina koettuani pahan romahduksen. Olin sairaalassa lähes vuoden ja sain useita diagnooseja ja eri lääkkeitä kokeiltiin. Yritin hirttäytyä, otin yliannostuksia ja seisoin junaraiteilla. Aina pelastuin ja itsetuntoni romahti entisestään. Koin itseni heikommaksi, kun en saanut henkeäni pois. Sairaalajaksoja kertyi yhä useampia, mutta olen yhä samassa tilassa. En tiedä kauan pystyn olla vahingoittamatta itseäni. Avohoidossa käyn viikottain, mutta toivoisin vaan, että kuolisin pois.
Toimintakykyni on olematon ja kiinnostukseni eri asioihin myös. Olen hyvin yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä, eikä kukaan kaipaa minua. Olis kaikille ja yhteiskunnalle helpointa, jos saisin jonkun eutanasian. Olen aivan turha tässä maailmassa. Äänet ovat oikeassa. Olen luuseri, surkea ihminen.

Onko tälläisellä ihmisellä mitään mahdollisuutta normaaliin ja tasapainoiseen tulevaisuuteen?

13

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pokke

      Kelpaisinko ystäväksesi?

    • huudantavaaseen

      Nuo äänet eivät ole oikeassa. Ne ovat sairauden kaikuja, saattavat olla demoonejakin. Taivaan Jumala, joka on sinutkin luonut antakoon voimaa tuohon pimeyteen. Muistan sinua rukouksin. Olet joutunut kokemaan paljon pahaa. Viisas ja fiksu tyttö. On varjelus ollut kanssasi, ettet ole kuollut.

      • Työuupunut

        Uskon, että suojelusenkelit ovat olleet sinua varjelemassa ja siksi olet hengissä. Jokaisen elämällä on tarkoitus. Sinä olet tärkeä. Itse olen saanut avun rukouksesta ja Jeesukselta. Ehkä sinäkin voisit kokeilla? Siinä et mene mitään, mutta voit saada paljon.


    • olenitsekokenut

      Kaikki ammattilaisten ja läheisten inhimillinen apu pitää ottaa vastaan, mutta kun ihmisen neuvot loppuvat, niin Jumalan apu vasta alkaa. Kaikki on aloittajalle mahdollista. Älä tee itsellesi pahaa.

    • OnpaHurja

      Apua! Seisoit junanraiteilla? Hypäsit siis sivuun ennen junaa, koska täällä kirjoittelet. Huh mikä tarina muutenkin. Toivon, ettei ole edes totta. Miten voi kenenkään lapsuus olla noin perseestä? Ei omanikaan kaikilta osin ollut ruusuilla tanssia, mutta oli se sentään lapsuus.

    • Mies_27v

      Haluaisitko tutustua? Olen 27-vuotias mies ja kärsin myös masennuksesta ja yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteista, vaikka ihan yhtä hurjaa historiaa minulla ei lienekään kuin sinulla. Mutta jos kaipaat jotakuta jolle puhua, kirjoita minulle osoitteeseen
      [email protected]

    • Outolintu-94

      Kuulostaa varmasti hurjalta, mutta totta joka sana. En tiedä, miten selviän jatkossa. Kukaan ei pidä musta, enkä sen takia uskalla tutustua edes uusiin ihmisiin, vaikka ihmisiä on varmasti luotettavia ja aitojakiN.

      Ala-asteella , yläasteella ja lukiossa kukaan ei välittänyt ja puhui paskaa selän takana. Uudet ystävät muiden tahojen kautta hylkäsivät, koska ilmeisesti oon niin kelvoton.
      Itsemurha on varmaa ainoa ratkaisu tämmöiselle luuserille.

      • Mies_27v

        Et ole kelvoton, olet vain tuntenut sinulle vääriä ihmisiä. Tutustuminen varmasti pelottaa ja tuntuu turhauttavaltakin, mutta mitä jos kuitenkin yrittäisit. Mitä hävittävää sinulla on? Kirjoittele minulle tuohon osoitteeseen, jonka annoin aikaisemmin, ja tutustutaan!


    • mitä.enemmän.syöt

      lääkkeitä (myrkkyjä) sitä hulllummaksi tulet ja olet lopun elämääsi hulluna sairaseläkkeellä..

      niin se on, jokainen päättää itse oman elämänsä. ja sinä olet päättänyt elää noin. turha kitistä.

    • puistossatavataan

      mä oon kans sitä mieltä että älä vielä luovuta.ehkä ne hyvät tyypit sun elämässä on vielä edessä....eteenpäin avoimin mielin. porukka joka sut hyväksyy sellasena kun olet. tervetuloa meiän jengiin,,,!!!! ;>

    • Outolintu-94

      Vähä vaikea uskoa, että tää paremmaks tästä enää muuttuu. Ilman ystäviä, ilman ketään ihmisiä ja ilman syytä elää. Oon yrittänyt olla jo avoimin mielin, mutta mikään ei auta. Oon kai tuomittu olemaan se paska ja luuseri, jonka kohtalona on itsemurha. Ei kaikki ihmiset voi olla niitä vääriä, joita olen tavannut.

      Lääkkeet todellakin turruttaa ja saa voimaan entistä huonommin.

    • Sinun kannattaa ottaa ihan oikeasti yhteyttä vaikka noihin palstalla apua ja tukea tarjoaviin ihmisiin. Voi kirjoitella, mutta minä en ole enää nuori.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      61
      11635
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8841
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      12
      4417
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      23
      3984
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3861
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      90
      3656
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3646
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      15
      3451
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3232
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2435
    Aihe