Elisan kaupustelufilosofia

v01v1tu

Tuli tuossa muutettua ja talossa oli Elisan verkko. Menin Elisan myymälään aukaisemaan nettiliittymää. Perusliittymä olisi maksanut 4.90€/kk (10Mb), mutta oikeanlaisia modeemeja ei (tietenkään) ollut hyllyssä ja niitä olisi pitänyt odotella pitkään. Myyjä alkoi sitten kaupittelemaan Elisa Viihde- palvelua. En siitä niin innostunut, kun en juuri tarvitse TV-ohjelmien tallennuspalvelua, onpahan kuitenkin (kai) nopeampi nettiyhteys. Myyjä sitten lupasi ensimmäiset kaksi kuukautta ilmaiseksi. Olin aikaisemmin ostanut Saunalahden puolelta puutteellisesti toimivan tietokoneen ja käytin tilannetta hyväkseni. Aloin kyselemään takuuhuollosta ja myyjä lupasi että sellaisen pyynnön voi tehdä ELISAN SIVUILLA. Otin loppujen lopuksi Elisa Viihteen.

Kun ensimmäinen laskutuskausi oli ohi, tuli lasku kotiin vaikka oli alkua luvattu ilmaiseksi. Soitin sitten "asiakaspalveluun", mikä on maksullinen yritysnumero ja kuuntelin 10 minuuttia musiikkia kunnes vastattiin ja ohjattiin toiselle "asiakaspalvelijalle" kuuntelemaan 10 minuutiksi musiikkia. Kun pääsin keskustelemaan asiasta niin asia korjattiin ja asetettiin kaksi seuraavaa täyttä kuukautta ilmaiseksi. Asiakaspalvelija oli " pahoillaan" ja tarjosi kuukaudeksi ilmaiseksi kahta erilaista ohjelmakirjastoa kokeeksi, joiden oli määrä ihan itsestään poistua kuukauden jälkeen tilauksestani jos en itse uusi niitä. No eihän niitä tullut katsottua ja unohtui tarkistaa omaElisasta tilanne. No ilmaiskuukausien aikana tuli kuitenkin lasku näistä ohjelmakirjastoista, eikä kuukaudet ollut ilmaisia. Katkaisin ne sitten heti kun sain laskun. Tällästä tää on kun provikkapalkatuilla teetetään töitä.

Tietokoneen takuuhuolloista Elisan sivuilla on sen verran, että kehoitetaan ottamaan yhteyttä maahantuoja huoltoon. Acerin kohdalla takuhuollon paikka on aika epäselvä, mutta vikailmoituksen voi tehdä netissä acerin sivuilla. Olin sen jo täyttänytkin, kun sain tietokoneen kotiini, vastausta ei vain kuulunut. En alkanut sen intensiivisemmin hakemaan oikeuksiani, kun tietokone toimi kuitenkin jotenkuten ja tarvitsin opiskeluissani jonkinlaisen kannettavan. Sekin asia unohtui ja palasi mieleen tosiaan kun Elisan kauppamies alkoi tuputtamaan Viihdettä ja tosiaan hänen neuvostaan en tullut yhtään sen viisaamaksi. Olin jo tehnyt vikailmoituksen Acerille ja tein sen uudestaan mutta ei mitään vastausta vieläkään. Google haulla huomasin lisäksi, että kyseiselle mallille Acer myöntää VAIN VUODEN TAKUUN! ja vuosi oli mennyt jo umpeen. Ainakin ostamisen aikoihin Saunalahden sivuilla annettiin ymmärtää että kaikille tuotteille on vähintään kahden vuoden takuu ja yleensä kolmen. Ostamani mallin kohdalla oli ainoana myyntisivun koneista 100 kappaletta varastossa. Kun olin tilannut koneen, seuraavana päivänä malli oli poistunut valikoimista kokonaan ja muiden koneiden määrä oli tippunut 0-2 kappaletta , eli kyseessä oli palautuksena tullut paska, joka ei ollut kelvannut aikaisemmalle asiakkaalle ja 100 oli sivulla harhauttamassa että kyseessä olisi suosittukin malli. Opiskelun takia en itse alkanut palauttamaan, vaan aioin ensimmäisen loman aikana huollattaa. Kun sitten ensimmäinen sopiva ajankohta tuli niin huomasin tosiaan takuun menneen umpeen, mutta onko sitä koskaan ollutkaan kun ei Acerilta mitään vastattu?

Elisa tuntuisi olevan erittäin paska firma, josta hankkiudun eroon heti kun sopimusehdot sallivat. nain-operaattorit-puijaavat-kuluttajaa-tokeroin-jymaytys-on-liittymanopeus-6539295

5

142

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helinäsanahelinä

      No jopas:)))))

    • HyvästiElisa

      Itselläni Elisa deletoi omin luvin sähköpostitilini jossa oli 7 vuoden viestit, pahoittelivat asiaa kun ensin jonotin elämän puhelimessa. Ensin kielsivät koko asian. Sitten selvisi että viestejä ja vuosikausien aikana tallennettuja yhteystietoja ei voida palauttaa. Helvetillisen puhelinrumpan päätteeksi tarjoutuivat hyvittämään minulle 3 euroa ja 50 senttiä. Kiitos kaikesta Elisa.

      • julkinenmafia

        Täysi iso rosvo, on ihmeteltävä kuinka "oikeusvaltiossa" voi tämänlainen toiminta jatkua. Viestintävirasto, kuluttajariitalautakunta ja kuluttaja-asiamiehet ovat asettuneet yksittäisen kuluttajan ja operaattorin välisissä kiistoissa vahvemman puolelle . Kuluttajalla on harvoin näin uskallusta viedä asiaa edes oikeuteen, koska operaattorilla on jo tukenaan heitä suosiva viranomaisratkaisu. Eli tosiasiassa julkinen mafia ja iso raha jyrää kansalaisen suojaksi laaditut lainsuojat ja kansalaisen oikeusturvan.


    • valojapaalle

      Kannattaisi lukea läpi ne sopimuspaperit joskus niin ei tulisi yllätyksiä. Tässä kitistään nyt ihan turhasta. Viesti siis aloittajalle. Sähköpostiasiaan en ota kantaa.

    • 43578990

      Jos elisan kauppias mitään tarjoaa, niin älä ota. Sieltä tulee ketun häntä mukana. Ja nettiyhteyden nopeutta kannattaa tarkkailla, jos on noilta sellaisen joutunut ottamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      379
      889
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    4. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      180
      660
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      625
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      604
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      590
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe