Elikkä otsikossa jo pääasia. Melko pahaa aaltoilevaa pahoinvointia viikosta 6 eteenpäin. Koko ajan kuvotus ja etäinen oksetuksen tunne ja satunnaisia äkillisiä oksennuksia viikkoon 13 0 asti. Sitten loppui, tuli oikea supernainen-fiilis. Pystyi jättämään sen jatkuvan croissantin tunkemisen naamariin ja vyötäröltäkin katosi muutama sentti ihan äkisti. No kunnes taas eilen 15 0, kesken hampaiden pesun alkoi oksentaminen ja karmea kuvotus. Jostain syystä mulla tähän pahoinvointiin liittyy kova paleleminen ja sekin alkoi taas. Olin tehnyt hyvää laatikkoruokaa, jota en pystynyt edes maistamaan, en pystynyt ottamaan sitä edes uunista koska pelkäsin että ykään sen vuoan päälle....
Kertokaa oma hiha-arvionne: joudunko kärsimään tästä vielä pitkään? Tiedän että moni on oksentanut loppuun asti, mutta heillä ei ole missään vaiheessa oikein helpottanut muutenkaan. Tuttu kävi sairaalassa säännöllisesti nesteytyksessä, koska loppuun asti meni samaa rataa. Jossain vaiheessa sai jotain pahoinvointilääkitystä ja alkoi äidin painokin nousta. Minulla ei siis ole myöskään paino noussut yhtään, mutta eipä sen olisi vielä pitänytkään.
Kertokaa ihan villeimmät veikkauksenne, miten tulee menemään. Saa myös valaa uskoa siihen että helpottaa kohta. On meinaan vähän epätoivoinen fiilis kun kotona on koomattu jo monta kuukautta ja nyt alkoi koomaaminen uudestaan :(
Rv 15+0 ja pahoinvointi palasi
ICSi-mutsi
2
3701
Vastaukset 2
- Jjjjjwywy
Mulla pahoinvoinnit palasi takaisin aina lämpimillä ilmoilla ja silloin kun ilmanvaihto oli huono. Loppuun saakka näin.
- ICSi-mutsi
No, tällä kerralla paha olo kesti oikeastaan tasan 4 päivää. Eilen illalla alkoi helpottaa, päätä särki vielä. Yön nukuin levollisesti, ensimmäisen kerran viikkoon. Nyt voi taas elää muutaman päivän ja odotella että paha olo palailee. Ei pitäisi valittaa, kun tätä on niin hartaasti toivottu mutta sori vaan, valitan silti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361326Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke631108Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63983- 58958
- 69816
- 51811
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81726Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38708- 82692
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30645