Mikä yritys firma aiheuttanut Pohjanmaan tulvat?

Luonto itse ei aiheuta tulvia, ihminen kyllä.
6214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Metsäojitus on suurin syyllinen tulviin

Äänestä
  • Ei ole. Soiden ylösnostot suurin syy.

    Äänestä

SÄHKÖ VOIMALAT JARRUTTELEE SÄÄTELEE VEDEN VIRTAUSTA

Äänestä

Luonnossa on myöskin soita ihan siksi, jotta liika vesi imeytyy eikä tulvia tulisi. Nyt vaan on niin että ne suot on rahan himossa kaivettu ylös.

Äänestä
  • Juuri näin on. 1980- luvulla kaivettiin soita laajoilta alueilta. Turvetta nostettiin valtavat määrät. Miksi kukaan ei ole tuonut tätä asiaa esille, joka on pahimmanlaatuiseen tulvien esiintymisiin syyllinen asia. Suon ylösnosto on jatkunut rahan himossa. Sovitaanko niin, että kaivetaan kaikki suot Muhoksen ja Oulun niin kuin Kylmälänkylän alueelta pois, niin saadaan sitten ihailla, kun talojen katto juuri ja juuri näkyy veden alta. Eihän se mitään haittaa voihan sitä sitten siirtää kaikki kunnan toimistot, talot, kirkot, koulut ja muut ihan muualle.

    Ja kukaanhan ei ole tähänkään asti vaatinut korvauksia niin tuskin niitä vaadittaisiin sittenkään kun muutto kylältä alkaisi ja koko Muhos ympäristöineen autioituisi.

    Äänestä

  • Kannatetaan. Annetaan Vapolle kaikki valta nostaa suomme tuolta alueelta. Jokainen mukaan luovuttamaan peltonsa ja mökkinsä ja muut alueet ylöskaivettaviksi. Onhan täällä jo niin nostettu soita silmän kantamattomiin ja ruskeina ovat alueet olleet vuosikymmeniä. Jatketaan soiden nostoa ja hurrataan, kun joku rikastuu. Niinhän ne masokistikylät autioituu vauhdilla tulvien alta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakkis0000 kirjoitti:

Luonto itse ei aiheuta tulvia, ihminen kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu