Elämme ajassa, jossa armottomuus ja kovuus ovat lisääntyneet. Ihmisten kanssakäymisissä se näkyy sanojen tasolla: ”Tuota en anna koskaan anteeksi!” Armottomuus saa aikaan pahuutta. Se ilmenee muun muassa perheiden hajoamisena, kostona tehtyinä rikoksina ja vakavimmillaan katkeruudesta nousevana terrorismina.
Me kaikki tarvitsemme armoa, joka on yksi kristillisen uskon peruskäsitteistä. Se on Jumalan syntiselle ihmiselle osoittamaa rakkautta, pahojen tekojen eli syntien anteeksiantamista. Raamatun mukaan ihminen pelastuu armosta. Pelastus on lahja, jonka saamme ottaa uskolla vastaan (Ef. 2:2–10).
Lutherin opetus armosta on yhä ajankohtainen. Löydettyään armollisen Jumalan Luther hylkäsi roomalaiskatolisen ansio-opin. Hän opetti, että pelastus on mahdollista yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Jos pelastus olisi osittainkin ihmisen ponnistelujen tulos, ei kyseessä olisi enää armo vaan ansio. ”Jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo” (Room. 11:6). Armo ja teot ovat siis toisensa poissulkevia asioita. Ristinryöväri ja tuhlaajapoika ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ihminen pelastuu ilman ansioita.
Armo voidaan ymmärtää myös väärin. Ajassamme tarvitaan raamatullista opetusta synnistä ja armosta. Armo ei ole peite, jonka alle voi kätkeä syntistä elämää: ”Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?” (Room. 6:1–2.)
Me emme voi ansaita pelastusta, mutta voimme sen menettää. Armo opettaa meitä elämään Jumalan lapsina tässä maailmassa: ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa” (Tit. 2:11–12).
Muuan sanankuulija kertoi, että hän odottaa saarnassa sitä hetkeä, kun puhuja alkaa julistaa syntejä anteeksi. Tätä julistusta meidän kaikkien tarvitsee kuulla. Jeesus opetti, että kun olette tehneet kaiken, minkä teidän tuleekin tehdä, sanokaa, että ”Olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme velvolliset tekemään.” (Luuk. 17:10.) Jeesus teki kaiken meidän puolestamme. Hän täytti koko vaativan lain. Hän kuoli ristillä jokaisen ihmisen syntien puolesta.
Jumalan valtakunta maan päällä on armon valtakunta, johon kutsutaan kaikkia armoa kaipaavia. Jumalan valtakunnassa annetaan armosta kaikki synnit anteeksi. Siionin lauluissa kuuluu voimakkaana Jumalan armon ylistys: ”Uhrin kallehimman annoit puolestani, veres viattoman ristinkuolossasi. Isän lapseksi sain minä kelvoton tulla, sinun ansios vain yhä turva on mulla.” (Sl. 82:2.)
Me kaikki tarvitsemme armoa, joka on yksi kristillisen uskon peruskäsitteistä. Se on Jumalan syntiselle ihmiselle osoittamaa rakkautta, pahojen tekojen eli syntien anteeksiantamista. Raamatun mukaan ihminen pelastuu armosta. Pelastus on lahja, jonka saamme ottaa uskolla vastaan (Ef. 2:2–10).
Lutherin opetus armosta on yhä ajankohtainen. Löydettyään armollisen Jumalan Luther hylkäsi roomalaiskatolisen ansio-opin. Hän opetti, että pelastus on mahdollista yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Jos pelastus olisi osittainkin ihmisen ponnistelujen tulos, ei kyseessä olisi enää armo vaan ansio. ”Jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo” (Room. 11:6). Armo ja teot ovat siis toisensa poissulkevia asioita. Ristinryöväri ja tuhlaajapoika ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten ihminen pelastuu ilman ansioita.
Armo voidaan ymmärtää myös väärin. Ajassamme tarvitaan raamatullista opetusta synnistä ja armosta. Armo ei ole peite, jonka alle voi kätkeä syntistä elämää: ”Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?” (Room. 6:1–2.)
Me emme voi ansaita pelastusta, mutta voimme sen menettää. Armo opettaa meitä elämään Jumalan lapsina tässä maailmassa: ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa” (Tit. 2:11–12).
Muuan sanankuulija kertoi, että hän odottaa saarnassa sitä hetkeä, kun puhuja alkaa julistaa syntejä anteeksi. Tätä julistusta meidän kaikkien tarvitsee kuulla. Jeesus opetti, että kun olette tehneet kaiken, minkä teidän tuleekin tehdä, sanokaa, että ”Olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme velvolliset tekemään.” (Luuk. 17:10.) Jeesus teki kaiken meidän puolestamme. Hän täytti koko vaativan lain. Hän kuoli ristillä jokaisen ihmisen syntien puolesta.
Jumalan valtakunta maan päällä on armon valtakunta, johon kutsutaan kaikkia armoa kaipaavia. Jumalan valtakunnassa annetaan armosta kaikki synnit anteeksi. Siionin lauluissa kuuluu voimakkaana Jumalan armon ylistys: ”Uhrin kallehimman annoit puolestani, veres viattoman ristinkuolossasi. Isän lapseksi sain minä kelvoton tulla, sinun ansios vain yhä turva on mulla.” (Sl. 82:2.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.