todella vakava vaara joutua maailman menoon

Kävin aamulla kirjastossa ja eteeni sattui kirja rock climbing. Tämä ensimmäinen sana sai minut perääntymään kirjasta. Matkalla kotiin mietin kuinka lähellä kaikki houkutukset syntiin ovat. Kun aloin suomentamaan sanaa ROCK tajusin että sehän viittaa myös maailmalliseen musiikkiin. Englanti on maailmallinen kieli joten tarvitseeko oikea uskovainen sitä lopulta? Ei sillä taivaaseen päästä. Kun englanninkielessä on tällaisia sanoja ja ihminen on niiden ympärillä niin ei paljon vaadi että haluaa tutustua enemmän sanaan ROCK ja silloin alkaa kuuntelemaan rock musiikkia.



Ehdotankin että
1. uskovaisen ei tarvitse opiskella englantia koska se on maailmallista. Kun olet maailmalla ja puhut englantia et edes huomaa kuinka olet joutunut keskelle maailman menoa. Eihän uskovainen tällaista halua?
2. srk laatii listan sanoista jotka viittaavat syntisiin asioihin ja näiden tilalle tuodaan uudet uskovaisille tarkoitetut sanat jotka eivät aiheuta vaaraa uskomisen kannalta.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi kuinka kallisarvoisen avauksen veli kirjoitti. Ihan kyynel kirposi silmäkulmaan.

Minä olen aina ajatellut, kun olen käynyt lomalla etelässä (Virossa), että sehän on muiden vika, elleivät osaa suomea.

Tämä periaate on hyvä kaikkien siionin rakkaiden veljien ja siskojen muistaa, jos matkustavat maailmalle.

Äänestä
  • Ei tarvitse lähteä Viroon. Siellä on paljon humalaisia suomalaisia rellestämässä.

    Paljon on parempiakin matkakohteita. Voit käydä perheineen kiertämässä Suomen rauhanyhdistyksiä, kesäseurat ovat turvallisia. Luonnossa voi käydä. Srk voisi järjestää perheille matkakohteita.

    Eräs veli oli lähdössä New Yorkiin ja kerroin kuinka siellä ei ole mitään nähtävää uskovaiselle sydämelle. Niin siinä kävi että hän tuli takaisin uskon menettäneenä kun maailma vei mukanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


synninvalvoja kirjoitti:

Kävin aamulla kirjastossa ja eteeni sattui kirja rock climbing. Tämä ensimmäinen sana sai minut perääntymään kirjasta. Matkalla kotiin mietin kuinka lähellä kaikki houkutukset syntiin ovat. Kun aloin suomentamaan sanaa ROCK tajusin että sehän viittaa myös maailmalliseen musiikkiin. Englanti on maailmallinen kieli joten tarvitseeko oikea uskovainen sitä lopulta? Ei sillä taivaaseen päästä. Kun englanninkielessä on tällaisia sanoja ja ihminen on niiden ympärillä niin ei paljon vaadi että haluaa tutustua enemmän sanaan ROCK ja silloin alkaa kuuntelemaan rock musiikkia.



Ehdotankin että
1. uskovaisen ei tarvitse opiskella englantia koska se on maailmallista. Kun olet maailmalla ja puhut englantia et edes huomaa kuinka olet joutunut keskelle maailman menoa. Eihän uskovainen tällaista halua?
2. srk laatii listan sanoista jotka viittaavat syntisiin asioihin ja näiden tilalle tuodaan uudet uskovaisille tarkoitetut sanat jotka eivät aiheuta vaaraa uskomisen kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu