Suljetut esivaalit takasivat voitot Clintonille

Bernie Sanders on voittanut 17 osavaltiota eli puolet tähänastisista 34 osavaltiosta Demokraattisen puolueen avoimissa esivaaleissa (open primary) tai vaalikokouksissa (caucus). Hillary Clinton on kuitenkin voittanut kaikki kahdeksan suljettua esivaalia (closed primary).

Suljetussa esivaalissa saavat äänestää ainoastaan puolueen vanhat jäsenet. Esimerkiksi New Yorkin suljetussa esivaalissa äänestämään pääsi vain 1,7 miljoonaa sellaista puolueen jäsentä, jotka puoli vuotta ennen esivaalia olivat rekisteröityneet Demokraattien äänestäjiksi.

Puoli vuotta ennen vaaleja Bernie Sandersin ehdokkuudesta ei tietänyt juuri kukaan. Sen jälkeen hänen kannatuksensa on moninkertaistunut. Kuitenkin 3 miljoonaa riippumattomaksi äänestäjäksi rekisteröitynyttä, jotka valtaosin kannattavat Sandersia, ei saanut lainkaan äänestää New Yorkissa.

Tiistai 26.4. oli suljettujen esivaalien ”megapäivä”. Niitä järjestettiin neljä ja Hillary Clinton voitti ne kaikki. Clinton on voittanut myös kaikki kolme aikaisempaa suljettua esivaalia Louisianassa, Floridassa ja Arizonassa. Bernie Sanders voitti tiistain 26.4. ainoan avoimen esivaalin Rhode Islandissa.

Avoimia esivaaleja tai vaalikokokouksia on järjestetty tähän mennessä 34 osavaltiossa. Voitot Sandersin ja Clintonin väillä ovat tasan 17 – 17. Maaliskuun 15. päivän jälkeen Sanders on kannatuksensa koko ajan kasvaessa voittanut niistä jokaisen.

Clintonin ainoat voitot kuuden viime viikon ajalta ovat suljetuista esivaaleista jokainen. Niissä vaalikampanjan innostamat uudet äänestäjät eivät saa lainkaan äänestää. Tämä on heikentänyt Sandersin vaalitulosta, sillä 18-44-vuotiaiden nuorten äänestäjien ja kaikkien uusien äänestäjien keskuudessa hän on selvästi suosituin.

Rhode Islandin voittopuheessaan Sanders ennakoi jo Demokraattien puoluekokousta, missä ns. Superdelegaatit voivat valita ehdokkaan myös sillä perusteella, että tämän mahdollisuudet Republikaaneja vastaan arvioidaan paremmiksi.

Sanders kertoi myös kolmen kohdan listansa: TALOUS - 15 dollarin minimipalkka YMPÄRISTÖ - vesisärötyksen kieltäminen DEMOKRATIA - suljetuista esivaaleista luopuminen.

Sandersin vaikutusmahdollisuudet Demokraattien tulevaaan linjanvetoon ovatkin juuri nyt erittäin hyvät, sillä suuri osa riippumattomista äänestäjistä epäröi tai suoraan kieltää äänestävänsä Clintonia toisella kierroksella. Siksi em. talouteen, ympäristöön ja demokratiaan liittyvät linjantarkistukset Clintonin itsensäkin taholta hänen jäljelläolevan kampanjansa aikana ovat hyvin todennäköisiä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu