Britit lähtenevät EU:sta.

46% briteistä ilmoittaa kannatavansa maansa eu ero. 44% haluaa maan pysyvän osana eu aluetta. Tämä uusin ruotsalaisgallup. Suunta ollut sama jo pitkään. Suomellakin on vielä toivoa saada itsenäisyys takaisin.
12104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Uskon että kun äänestys on kesäkuussa, niin enemmistö Briteistä äänestää Eu:ssa pysymisen puolesta.

Äänestä
  • En usko sinua

    Äänestä

  • Ja toisekseen vaikka Britit eroaisivatkin Eu:sta ei se vaikuta millään tavalla Suomen Eu jäsenyyteen. Suomessa ei nimittäin yksikään puolue aja eroa Eu:sta. Ei edes Paavo Väyrynen.

    Äänestä

Kyllä Paavo Väyrynen on saamassa valmiiksi kapu puolueen joka haluaa irroittaa Suomen euro alueesta= itsenäisyys takaisin. Kapuun tulee siirtymään massoittain kannattajia eri puolueista. Hs gallupin mukaan kapua kannatti jo helmikuussa 6% äänestysikäisistä vaikka puolue ei ollut vielä valmis. Ihan pian se on valmis. Suomi ei muutu neukkulaksi kun sdp Paavo Lipposen ja kumppaneiden tekemä virhe korjataan . Suomi on hävinnyt eun ja euron takia jo lähes sata miljardia euroa. Suomi tulee ylläpitämään vahvan oman puolustuksen. Natokaan ei ole täysin pois suljettu asia Väyrysenkään mielestä. Väyrynen sanoi presidentinvaali kampanjatilaisuudessa (telkkarissa) " jos Venäjälle tulisi Stalinin kaltainen hirmu johtajaksi, voisi Suomi harkita silloin Natoon liittymistä".

Äänestä

Hyvin pate sanonut

Äänestä

Ei eu liittovaltiolle !!!!!! Suomen eduskuntapuolueista lähinnä vain perussuomalaiset ja kristilliset vastustavat liittovaltokehitystä. Paavon kapu tulee heille kaveriksi

Äänestä

Eu on Ilmestyskirjan peto sanoi joskus Kjarne Ballis

Äänestä

Kommunisti kansanedustaja Sarkkinenkin on nyt euroeron kannalla. Niinhän se oli koko vasemmistoliitto (paljon myös sdp) ennen 2011 eduskuntavaaleja Mutta takki kääntyi vasemmistolaisilla..

Äänestä

Saattaa hyvinkin kansalaispuolue kerätä kannattajia paljon monista puolueista

Äänestä

Toivottavasti

Äänestä

Hyvältä näyttää

Äänestä

Suomi pois samassa junassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväPaavoVäyrynen kirjoitti:

46% briteistä ilmoittaa kannatavansa maansa eu ero. 44% haluaa maan pysyvän osana eu aluetta. Tämä uusin ruotsalaisgallup. Suunta ollut sama jo pitkään. Suomellakin on vielä toivoa saada itsenäisyys takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu