Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eka kerta?

Siitä on jo tosi pitkä aika. Muistaakseni oli kuuma kesäpäivä. Kotoamme löytyi paljon erilaisia kirjoja. Myös ns. seksikirjoja. Siihen aikaan oli erilaiset seksioppaat ”muotia”. ”Pornoa” oppaiden kansissa. Märkiä unia olin nähnyt jo jonkin aikaa. Itsetyydytyksestä en tiennyt paljoakaan. Siihen aikaan asiasta ei puhuttu eikä kirjoitettu kovinkaan paljon. Saati että olisi ollut kuvia joka puolella.

Olin yksin kotona. Lueskelin yhtä seksiopasta (nimeä en enää muista). Lukemani teksti tuntui kiihottavalta ja paine kullissani kasvoi. Saatoin hieroa sitä housujen päältä hieman. Lukemani tuntui yhä kiihottavammalta. En tarkkaan tiennyt mistä on kysymys. Siirryin vessaan lukemaan kirjaa. Laskin housut alas. En muista istuinko alkuun. Siirryin kuitenkin kyljelleni lattialle. Otin kullin käteeni ja jatkoin lukemista. Ei tarvinnut kuin veto tai kaksi ja paine kävi kestämättömäksi. Olo tuntui taivaalliselta ja laaki lensi.

Tämän kaiken muistan yhä. Ehkä se oli eka kerta. Ensimmäisiä kuitenkin. Sen jälkeen olen nauttinut itsetyydyksestä säännöllisesti. Alkuun yksin ja nyt myöhemmin myös yhdessä naisystäväni kanssa.

Kertokaapa muutkin kokemuksianne ja ekoja kertoja.
1561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olin ala.asteella tein läksyjäni kotona ja samalla tutkin kulliani yhtäkkiä vatsani supistui ja laukesin sen jälkeen olen tyydyttänyt itseäni melkein joka päivä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nautiskelija kirjoitti:

Siitä on jo tosi pitkä aika. Muistaakseni oli kuuma kesäpäivä. Kotoamme löytyi paljon erilaisia kirjoja. Myös ns. seksikirjoja. Siihen aikaan oli erilaiset seksioppaat ”muotia”. ”Pornoa” oppaiden kansissa. Märkiä unia olin nähnyt jo jonkin aikaa. Itsetyydytyksestä en tiennyt paljoakaan. Siihen aikaan asiasta ei puhuttu eikä kirjoitettu kovinkaan paljon. Saati että olisi ollut kuvia joka puolella.

Olin yksin kotona. Lueskelin yhtä seksiopasta (nimeä en enää muista). Lukemani teksti tuntui kiihottavalta ja paine kullissani kasvoi. Saatoin hieroa sitä housujen päältä hieman. Lukemani tuntui yhä kiihottavammalta. En tarkkaan tiennyt mistä on kysymys. Siirryin vessaan lukemaan kirjaa. Laskin housut alas. En muista istuinko alkuun. Siirryin kuitenkin kyljelleni lattialle. Otin kullin käteeni ja jatkoin lukemista. Ei tarvinnut kuin veto tai kaksi ja paine kävi kestämättömäksi. Olo tuntui taivaalliselta ja laaki lensi.

Tämän kaiken muistan yhä. Ehkä se oli eka kerta. Ensimmäisiä kuitenkin. Sen jälkeen olen nauttinut itsetyydyksestä säännöllisesti. Alkuun yksin ja nyt myöhemmin myös yhdessä naisystäväni kanssa.

Kertokaapa muutkin kokemuksianne ja ekoja kertoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu