Vaihoehtoiset hoidot täyttä puoskarointia

Gentauri

Vaihtoehtoisessa lääkinnässä piilee kuolemanvaara.

Lapsi sairastui aivokalvontulehdukseen ja kuoli - luontaistuotteilla lääkinneille vanhemmille tuomio. Lähde Iltalehti 28.04.2016. Vastaavia esimerkkejä löytyy paljon, varsinkin rokotuksista kieltäytymisen seurauksena saaduista taudeista, jotka ovat johtaneet kuolemaan.

Lukekaa ja ottakaa asioista selvää. Ei usko humpuukiin pelasta ketään!

Vaihtoehtohoidot ovat täyttä humpuukia ja puoskarointia! Vain hullu tietämätön ihminen seuraa näitä puoskareita.

Puoskarointi perustuu uskoon, mutta koululääketiede tutkittuun tietoon.

52

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämä_on_julmaa

      Riippuu mikä vaiva on kyseessä. Usein hoitokin voi koitua kohtalokkaaksi. Otetaan esimerkiksi masennus. Se määritellään aivokemian häiriöksi, jota tosin ei ole lainkaan todistettu millään tutkimuksella. Nk. masentuneelle määrätään mielialalääkettä, ja lähetetään kotiin. Mielialalääkkeet lisäävät mm. itsemurhariskiä. Ainoa oikea hoito olisi tarjota ihmisyyttä siinä vaiheessa, kun ihminen masentuu. Ei eristää reseptin kera. Depressiota ei ole tunnettu monissa maissa, vaan hoidettu tarkoituksenmukaisesti rakkaudella ja hellyydellä yhteisössä. Lääketehtaat ovat saaneet kaupattua depression sinne, jolloin potilaiden hoito on todellisuudessa heikentynyt.

      Kun kyseessä on lapsi, häntä koskee lastensuojelulait. Jos vanhemmat eivät hoidata asianmukaisesti lapsen hengenvaarallista sairautta, riski on heidän. Aikuinen voi tehdä itselleen mitä haluaa. Moni vaiva korjaantuu oikeasti ajan myötä tai on ehkäistävissä hyvillä elämäntavoilla. Kannattaisi erottaa toisistaan lääkeyhtiöiden ylivalta ja tarkoituksenmukainen hoito. Nykyään ihmisiä lääkitään tarpeettomasti esim. sairauksien ennaltaehkäisyn nimissä, vaikka tällöin hoidon haitat (sivuvaikutukset) ovat hyötyjä suuremmat. Kaikki seulontatutkimuksetkaan eivät ole tarkoituksenmukaisia. Esim. rintasyöpäseulontojen hyöty on olematon. Niillä havaitaan ja hoidetaan hitaasti eteneviä syöpiä, joita ei tarvitsisi edes hoitaa. Tällöin nainen tuntee itsensä sairaaksi ja kärsii sivuvaikutuksista. Toisaalta taas seulonnat eivät estä yhtään rintasyöpää, ja aggressiivinen rintasyöpä kasvaa nopeasti, ja nainen yleensä havaitsee sen itse seulontojen välissä.

      Kannattaa myös muistaa, että ihminen on kuolevainen olento, ja johonkin on kuoltava. Lääketeollisuuden ylivalta luo ihmiselle illuusion vanhenemattomuudesta ja kuolemattomuudesta. Jokainen vanhenee, mikään pilleri ei voi sitä estää. Ainakin itse välttelen lääkäreitä ja hyväksyn sen, että johonkin kuolee. Mieluummin sydäninfarkti keski-iän jälkeen kuin 20 vuotta dementoituneena "hyvässä hoidossa" vuodeosastolla. Myös kauneuskirurgiset toimenpiteet kuuluvat samaan kastiin kuin lääketieteen ylivalta. Ihminen muokkaa pintaansa ja luulee olevansa nuori. Todellisuudessa siinä vaiheessa, kun alkaa havaita näkyvät vanhenemisen muutokset, täytyisi alkaa kiinnittää huomiota ruokavalioonsa ja alkaa liikkumaan, jollei sitä jo tee. Ei käydä kauneusleikkauksissa tai nauttia paljon kaupattuja kemikaaleja, jotka eivät todellakaan ole vaarattomia.

      Luonnonmukainen lapsikuolleisuus on muuten 50 % alle 5-vuotiaista. Tämä on unohdettu. Ennen luonnonvalinta oli raju, kuten luonnoneläimillä nykyäänkin. Eli ei kannata edes verrata entisajan lapsia (ja aikuisia) toisiinsa. Nykyihmisillä on lähtökohtaisesti huonosti tai epätarkoituksenmukaisesti toimivat immuniteettisysteemi, koska epäkelvot yksilöt pidetään keinotekoisesti elossa. Siksi toiseksi maailmassa on noin 100 x liian paljon ihmisiä. Jossain vaiheessa iskee massiivinen ympäristökatastrofi ja ruokapula, ja siinä vaiheessa suurin osa (tai kaikki) meistä kuolee nälkään. Yksikään ihmepilleri tai -rokote ei sitä estä.

    • Seseuraus

      "Vain hullu tietämätön ihminen seuraa näitä puoskareita. "
      Sinä näköjään seuraat silmä ja korva tarkkana puoskareita!

      Muista vanha suomalainen sananlasku: Seura tekee kaltaisekseen!
      Tuotapikaa olet samanlainen puoskari!

    • Gentauri

      Internet osoite ''http://www.vaccinationinformationnetwork.com'' on asenteellinen sivusto, joka palvelee rokotusvaistaista propagandaa. Tällaisia huhaa sivustoja on pilvin pimein löydettävistä aiheesta kuin aiheesta. Ne levittävät tietoa joka palvelee vain levittäjän ideologisia tarkoitusperiä.

      • tootot

      • paloautot-punaisia

      • sininen-paloauto

      • Pirkon_massa
        sininen-paloauto kirjoitti:

        Hoito sulle
        mene heti
        SKEPO-SCAM-HOITO
        ja paranet heti

        Sinä se olet vuosikausia tätä palstaa pilannut. Tulit tänne sotkemaan kun olit muualla tyrinyt ansiokkaasti. Pitää virtuaalimaailmaan levittää, kun tosielämän mokailut eivät riittäneet.

      • Laborantti
        Pirkon_massa kirjoitti:

        Sinä se olet vuosikausia tätä palstaa pilannut. Tulit tänne sotkemaan kun olit muualla tyrinyt ansiokkaasti. Pitää virtuaalimaailmaan levittää, kun tosielämän mokailut eivät riittäneet.

        Toivo! Toivo! Toivo!
        Ei saa haukkua toisia palstalaisia!
        Muista nyt vihdoinkin noudattaa netti etikettiä!!!

        Testasimme laboratoriossa Markon pissan ja se oli laadullisesti aivan oikeaa puhdasta ureaa!
        Ei yhtään haitallisia bakteereja!

      • Rantasokko
        Laborantti kirjoitti:

        Toivo! Toivo! Toivo!
        Ei saa haukkua toisia palstalaisia!
        Muista nyt vihdoinkin noudattaa netti etikettiä!!!

        Testasimme laboratoriossa Markon pissan ja se oli laadullisesti aivan oikeaa puhdasta ureaa!
        Ei yhtään haitallisia bakteereja!

        Eikö ollutkin hyvä Toivo-imitaatio? Hörhö meni heti lankaan. Sorry, TL, mutta en voinut vastustaa kiusausta.

        Mutta palstan aiheeseen: Tämän ketjun aloitus on täyttä asiaa.

    • menehoitoon

      "Vaihoehtoiset"
      Ilmeisesti avauksen kirjoittaja on ihan todettu imbesilli hoidettava.

      • sillinsyöjä

        " imbesilli "
        Onks tää joku uusi silli merkki? Oletko maistanut? Onko se hyvää?
        Pidän kovasti erilaisista silleistä ja haluaisin aina kokeilla uusia sillimerkkejä ja laatuja.
        Kerro , mikä kauppaketju myy tätä uutta sillimerkkiä.

      • Silliä.kullekkin

        "Kerro , mikä kauppaketju myy tätä uutta sillimerkkiä."

        Kannattaa kysellä samoista kaupoista joissa myydään Detox jalkakylpyjä ja ruokazappereita, sieltä varmasti löytyy myös imbesillejä.

      • EnOoKuullu

        Mikä on "ruokazappereita" ?
        Onko se joku uusi ruokalaji vai joku uusi ruoanvalmistusväline?

    • 100prosenttinenhauta

      "Vastaavia esimerkkejä löytyy paljon, varsinkin rokotuksista kieltäytymisen seurauksena saaduista taudeista, jotka ovat johtaneet kuolemaan. "
      Kuolevaisuus ihmisten keskuudessa on noin täydet 100% !
      Rokottamaton tai rokotettu kuolee noin 100% varmuudella!

      • Rokotustenseuraukset

        Entä rokotusten aiheuttamat ongelmat? Onko niitä edes yritetty selvittää?

      • sellaista-on-elämä
        Rokotustenseuraukset kirjoitti:

        Entä rokotusten aiheuttamat ongelmat? Onko niitä edes yritetty selvittää?

        Eihän skepoiset lekurit sellaisesta välitä mitään.
        Lekurille aivan sama, mihin kuolet! Kuolintodistuksen kirjoittamisesta saa aina saman rahan, oli rokotettu tai ei.
        ROKOTE SUONEEN SUJAHTAA,
        SETELI LÄÄKÄRIN LOMPAKKOON PUJAHTAA!

      • Mikäsyy

    • THLnPuoskarointia

      "British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
      BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

      Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää."

    • LehtoriVanelus

      "Vaihoehtoiset hoidot täyttä puoskarointia
      Gentauri
      28.4.2016 11:52

      Mitä ovat nuo sinun mainitsemasi hoidot? En tunnista!
      Oletko kenties vain kehitysvammainen vai täydellinen idiootti?

      • Puoskarointi

        Mitä se puoskarointi oikein onkaan?

      • Kassapiiri

        Miksi tekeydyt muiksi nimimerkeiksi? Koko poissaoloni ajan olet pilannut tätä palstaa.

      • Pissakaari
        Kassapiiri kirjoitti:

        Miksi tekeydyt muiksi nimimerkeiksi? Koko poissaoloni ajan olet pilannut tätä palstaa.

        Sananmuutosjätöksesi haisevat niin pahalle, että sinun kiveksesi ovat varmaan homehtuneet.
        Puhumattakaan aivoistasi!

      • Pissakaari
        Kassapiiri kirjoitti:

        Miksi tekeydyt muiksi nimimerkeiksi? Koko poissaoloni ajan olet pilannut tätä palstaa.

        Ääliö!
        Miksi nostat palstalle vanhoja herjakirjoituksiasi!
        Sinä voit poistua palstalta lopullisesti, tietoliikenteen häiritsijä, loukkaaja ja nimimerkkivaras.

    • siunaukselline

      Loppukommentti sen kiteytti. Homeopatiat ja muut kuhneet ovat uskonto.

      • täytyypä.tarkistaa

        Eikös useissa rokotteissa ole varoitus aivokalvontulehduksesta. Ainakin ennen oli!

      • Kasikuuri
        täytyypä.tarkistaa kirjoitti:

        Eikös useissa rokotteissa ole varoitus aivokalvontulehduksesta. Ainakin ennen oli!

        > Eikös

        Ikäänkuin kyseessä olisi jokin fakta, joka olisi kaikilla hallussa ja pitää vain muistia virkistääkseen "tarkistaa" jostakin hörhösivustoilta.

        > useissa rokotteissa

        Mistä ajattelit "tarkistaa"? Käytkö pyytämässä apteekista "useita rokotteita" nähtäväksi, että voisit lukea pakkauksista sivuvaikutukset? Olisi varmaan muuten aika nopea homma, koska lista on niin lyhyt.

        > aivokalvontulehduksesta

        Jota vastaan on rokote, tadaa.

      • KusiKaarentarkastaja
        Kasikuuri kirjoitti:

        Ekaks tarkastan Sun kusikaaren, sillä näyttää siltä, että se on pahasti pielessä.
        Suurin osa menee housuille ja sukille!

      • Kasikuuri

        Skeptisismi on ihan pahimmanlaatuista noituutta.
        Skeptikot ovat noitia!

    • Helluntailainen

      Vain Jeesus voi parantaa , ei rokotteet!

      • Pidetty.VELI

        Miksi pilaat palstan keskusteluja asiattomilla kommenteillasi? Rokotteet sitä paitsi eivät paranna vaan ehkäisevät tartuntoja.

      • Vedettybili
        Pidetty.VELI kirjoitti:

        Miksi pilaat palstan keskusteluja asiattomilla kommenteillasi? Rokotteet sitä paitsi eivät paranna vaan ehkäisevät tartuntoja.

        Siksi, kun en saa vetää sua pilvistä!
        Anna ny , Ku veän sua pilvistä oikein kunnolla!

      • keppihellari
        Vedettybili kirjoitti:

        Siksi, kun en saa vetää sua pilvistä!
        Anna ny , Ku veän sua pilvistä oikein kunnolla!

        Ettet häpeä pyhäpäivänä kirjoitella tuollaisia. Opettele vaikka hitsaamista ennemmin.

      • Helluntailainen
        keppihellari kirjoitti:

        Ettet häpeä pyhäpäivänä kirjoitella tuollaisia. Opettele vaikka hitsaamista ennemmin.

        Jeesus parantaa sinutkin!
        Liity meihin helluntailaisiin Inkeroisissa!

    • Vaihtoehdot

      Mutta ne tutkitut hoidot tuottavat huomattavasti enemmän kuolleita kuin vaihtoehtoiset hoidot.
      Siitä voi valita!

      • Vaihtoehtoinenkuolema

      • suomi_syöpää
        Vaihtoehtoinenkuolema kirjoitti:

        Pelottaa ajatellakkin kuinka paljon kuolleita tulisi jos kaikki käyttäisivät puoskarihoitoja, nyt niitä ei käytä kuin marginaalinen huuhaa porukka.

        https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/tiina-kuoli-rintasyopaan-koska-valitsi-vaihtoehtohoidot/

        Tietäisitpä vain kuinka monet käyttävät. Lääkäritkin viimeisenä toivonaan. Helpompi olisi ilmiantaa ne, jotka eivät turvaudu luonnonlääkintään. Luonnonlääkintä ja vaihtoehtohoidot pelottavat virallista terveydenhoitoa. Siksi meillä on pitänyt turvautua erikoissanastoon, kuten hörhöt, foliohatut, salaliittouskovaiset, huuhaamaakarit, puoskarit, uskomushoitajat jne. Lääkärille puhutaan mitä puhutaan, kunhan ensin ounastellaan, mitä tämä on miehiään. Kieli keskellä suuta on arvioitava lääkärinkin ymmärryskykyä.

        Massalääkinnästä, rokotteista ja ehkäisylääkkeistä, luopuminen saisi toki syöpäluvut laskuun, mutta virallisehdottajaa tälle tuskin löytyisi. Sairastamisesta nimittäin hyötyvät liian monet, joten eiköhän seuraavinakin vuosina yleiseen rokotusohjelmaan lisätä taas lapsille rokotteita, ja entistä mittavammin myös kunnissa ryhdytä ilmaisjakamaan ehkäisylääkkeitä murrosikäisille tyttösille. Ilmaislääkintä massoille on kaiken tuottoisan liiketoiminnan ydin. Lääketeollisuudessa ensisijaisesti kehotetaan ilmaislääkitsemään verovaroilla ja sitten kun näistä lääkkeistä sairastutaan, edelleen jatkossakin luottamaan ilmaiseen verotukseen.

        Sairauksia meillä ei pelätä, sillä syöpäänkin pian sairastuu jokainen suomalainen. Eikä meillä tyhjänpäiväisiä kysellä, kuten että mistähän nuo syövät voisivatkaan johtua. Keskitytään nyt vaan lääketieteen leikkaustekniikoihin, sillä milläs nuo muutoin kehittyisivät ellei yhä lisääntyvillä syöpätapauksilla, joita kirurgit sitten jatkuvasti operoivat. Säteilyttäminen ja solumyrkyt ovat myös tuottoisaa toimintaa ja pelottaakin ajatella mitä tapahtuisi, jos potilaat eivät enää sairastuisikaan ja massalääkitsemisten mittavat tuototkin vielä evättäisiin.

        Ihan järkeenkäypää skepsis-logiikkaa edellä mainittu. Teollisuuslähtöisesti sairauksiin tulee suhtautua ja unohtaa yksilöllisyyshöpinät, ja jos eivät pakkotoimet ja uhkailu mene perille, palkitaan huuhaalla. Sittenpähän kovapäisimmätkin tajuavat, kuinka täällä Suomessa asioita hoidellaan.

      • Tosi-Kuollut

    • turuparo

      Kyllä psykiatriakin on puoskarointia lähes täysin, vaikka mainostaa itseänsä tieteenä.

      Näillä onkin niin hyviä tuloksia jaettavana, kuin että jos psykiatrian potilaaksi pääset niin elämästä 20 vuotta pois:
      https://www.terve.fi/artikkelit/mielenterveysongelmat-lyhentavat-elinikaa-jopa-20-vuodella

      Niiden verkossa kun olet, niin aika kuluu näitten keksimiin touhuiluihin, eikä vaikka terveyden ylläpitoon, lääkärissä käyntiin, työnhakuun tai sosiaalisten suhteiden etsimiseen.

      • itsetehtäväjotain

        Siinä psykiatriassa hoidellaan sitä päävärkkiä, jolloin odotuksena on tervehdyttää henkilö hoitamaan itse näitä työn hakuja, sosiaalisia suhteita ja kaikkea muuta mikä liittyy henkilökohtaiseen hyvinvointiin.

      • Ettäsilleeen

        Kuinka helposti voit päästäkään noihin hoitoihin. Jos muutaman arvauskeskuskäynnin jälkeen ongelmaasi ei löydetä diagnoosia, niin jo ruvetaan epäilemän vikaa siellä "korvien välissä"!

      • syvällä_suossa_mennään
        Ettäsilleeen kirjoitti:

        Kuinka helposti voit päästäkään noihin hoitoihin. Jos muutaman arvauskeskuskäynnin jälkeen ongelmaasi ei löydetä diagnoosia, niin jo ruvetaan epäilemän vikaa siellä "korvien välissä"!

        Näin on, ja jos ehkäisylääkkeistä nuori sekoaa, kuten tavallista on, mielialalääkkeillä ehkäisyä mieluummin tuetaan kuin itse asiaan puututaan, mikä merkitsisi sekin jo mittavia lääkekierteitä. Joka vaivaan löytyy uusi sekoittaja. Lääkkeiden vaikutukset jatkuvat pitkään niiden lopettamisen jälkeenkin, ja kun uusia määrätään entisten sekaan, parantuminen tehdään monin verroin hankalammaksi, jopa mahdottomaksi vaihtoehtoisissa menetelmissäkin.

        Lääkkeistä vieroittaminen haluttaisiin toteuttaa lääketeollisuuden hyväksymillä lääkeaineilla, joista taas seuraa uutta vieroittamista. Näin kierre saadaan jatkumaan loputtomiin, eikä taloudellinen tappio pääse kirpaisemaan sitä oikeaa terveydenhoidollista lähdettä.

        Se että potilaita alettaisiin hoitamaan todellisista sairauden aiheuttamista alkuperäisistä syistä, on nykyisen terveydenhoidon näkökulmasta todella pelottavaa. Tämän vuoksi sotaa toisinajattelevia lääkäreitä, hoitajia ja psykologeja vastaan tullaan jatkossakin käymään. Jotta nykyinen käytäntö voitaisiin säilyttää, totuutta on muunneltava entistä tiuhempaan tahtiin ja vastapuoli saatettava joka suhteessa naurunalaiseksi. Potilaat jäävät sivuseikaksi, kun lääketuloista kamppaillaan yhä räävittömämmin.

        Kirurginen lobotomia syrjäytettiin kemiallisella ja kun havaittiin, ettei edellisestäkään jääty kiinni, vaan vielä palkittiin Nobelilla, miksi nytkään vastuuta pitäisi kantaa. Vielä 1970-luvulla oltiin sitä mieltä, että kirurginen väkivalta sopii hyvin lääketieteeseen ja yhtä vahvasti nyt siunataan tämä kemiallinen. Mikäli muutoksia halutaan, ne on aloitettava nyt eikä seuraavalla vuosisadalla. Uranuurtajat todennäköisesti tullaan pienemmässä tai suuremmassa määrin tuhoamaan, mutta heidät toisin kuin eri muotoisilla lobotomioilla menestyneet, halutaan jatkossakin muistaa.

    • Mikkäämuuniikiinnosta

      Nii, uskos vaa mitä Jeesus sanoo ja hoiattas sairautens poies.

    • Gentauri

      Perun aloitudpuheeni;
      Otetaan esimerkiksi masennus. Se määritellään aivokemian häiriöksi, jota tosin ei ole lainkaan todistettu millään tutkimuksella. Nk. masentuneelle määrätään mielialalääkettä, ja lähetetään kotiin. Mielialalääkkeet lisäävät mm. itsemurhariskiä. Ainoa oikea hoito olisi tarjota ihmisyyttä siinä vaiheessa, kun ihminen masentuu. Ei eristää reseptin kera. Depressiota ei ole tunnettu monissa maissa, vaan hoidettu tarkoituksenmukaisesti rakkaudella ja hellyydellä yhteisössä. Lääketehtaat ovat saaneet kaupattua depression sinne, jolloin potilaiden hoito on todellisuudessa heikentynyt.

      Kun kyseessä on lapsi, häntä koskee lastensuojelulait. Jos vanhemmat eivät hoidata asianmukaisesti lapsen hengenvaarallista sairautta, riski on heidän. Aikuinen voi tehdä itselleen mitä haluaa. Moni vaiva korjaantuu oikeasti ajan myötä tai on ehkäistävissä hyvillä elämäntavoilla. Kannattaisi erottaa toisistaan lääkeyhtiöiden ylivalta ja tarkoituksenmukainen hoito. Nykyään ihmisiä lääkitään tarpeettomasti esim. sairauksien ennaltaehkäisyn nimissä, vaikka tällöin hoidon haitat (sivuvaikutukset) ovat hyötyjä suuremmat. Kaikki seulontatutkimuksetkaan eivät ole tarkoituksenmukaisia. Esim. rintasyöpäseulontojen hyöty on olematon. Niillä havaitaan ja hoidetaan hitaasti eteneviä syöpiä, joita ei tarvitsisi edes hoitaa. Tällöin nainen tuntee itsensä sairaaksi ja kärsii sivuvaikutuksista. Toisaalta taas seulonnat eivät estä yhtään rintasyöpää, ja aggressiivinen rintasyöpä kasvaa nopeasti, ja nainen yleensä havaitsee sen itse seulontojen välissä.

      Kannattaa myös muistaa, että ihminen on kuolevainen olento, ja johonkin on kuoltava. Lääketeollisuuden ylivalta luo ihmiselle illuusion vanhenemattomuudesta ja kuolemattomuudesta. Jokainen vanhenee, mikään pilleri ei voi sitä estää. Ainakin itse välttelen lääkäreitä ja hyväksyn sen, että johonkin kuolee. Mieluummin sydäninfarkti keski-iän jälkeen kuin 20 vuotta dementoituneena "hyvässä hoidossa" vuodeosastolla. Myös kauneuskirurgiset toimenpiteet kuuluvat samaan kastiin kuin lääketieteen ylivalta. Ihminen muokkaa pintaansa ja luulee olevansa nuori. Todellisuudessa siinä vaiheessa, kun alkaa havaita näkyvät vanhenemisen muutokset, täytyisi alkaa kiinnittää huomiota ruokavalioonsa ja alkaa liikkumaan, jollei sitä jo tee. Ei käydä kauneusleikkauksissa tai nauttia paljon kaupattuja kemikaaleja, jotka eivät todellakaan ole vaarattomia.

      Luonnonmukainen lapsikuolleisuus on muuten 50 % alle 5-vuotiaista. Tämä on unohdettu. Ennen luonnonvalinta oli raju, kuten luonnoneläimillä nykyäänkin. Eli ei kannata edes verrata entisajan lapsia (ja aikuisia) toisiinsa. Nykyihmisillä on lähtökohtaisesti huonosti tai epätarkoituksenmukaisesti toimivat immuniteettisysteemi, koska epäkelvot yksilöt pidetään keinotekoisesti elossa. Siksi toiseksi maailmassa on noin 100 x liian paljon ihmisiä. Jossain vaiheessa iskee massiivinen ympäristökatastrofi ja ruokapula, ja siinä vaiheessa suurin osa (tai kaikki) meistä kuolee nälkään. Yksikään ihmepilleri tai -rokote ei sitä estä.

      • nollaa_itsesi

        Varastat muiden nimimerkkejä ja siten nollaat kaiken uskottavuutesi palstalla. Mikään kunnianloukkaussyyte ei voi koskea sinua moittivaa henkilöä, koska sinulla ei ole henkilöllisyyttä. Saatat olla vaikka jokin koodinpätkä skripti.

    • Sundomin_kontio

      Nosto ja nosto.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe