Omat kokemukset katetriablaatiosta.

Omalla kohdalla kyseessä oleva rytmihäiriö on SVT ja tarkemmin AVNRT. Ajattelin kertoa ablaatiokokemuksesta muille, keille sitä on mahdollisesti suositeltu.
Tässä vaiheessa pitää sanoa, että JOKAINEN ablaatio on erilainen riippuen siitä mikä rytmihäiriö sulta löytyy. Tosi moni kellä on huonoja kokemuksia katetriablaatiosta on niitä, ketkä ovat olleet eteisvärinän katetriablaatiossa. Siihen liittyy eri riskejä ja tuntemuksia kuin esim. AVNRT:n katetriablaatioon. Eli minunkaan kokemukset eivät välttämättä päde sinun kokemuksiin (paitsi jos sattuu olemaan sama rytmihäiriö).
Tosiaan katetriablaatio mulla oli eilen ja sain syödä/juoda edellisen päivän klo 24:00 asti. Aamulla piti ilmoittautua osastolle ja vaihtaa saman tien sairaalavetimeet päälle. Hoitaja kertoi, että siellä oli joku ennen minua ablaatiossa ja saattaisi mennä puoleen päivään asti. Lopulta hoitaja tuli sanomaan, että nyt se on menoa ja minua alettiin pukkaamaan saliin.
Salissa odotti kolme hoitajaa jotka sitten esittelivät itsensä ja auttoivat siihen pöydälle. Ensimmäisenä otettiin housut pois ja varmistettiin, että karvoitus oli nivusten kohdalta aisoissa. Seuraavaksi laitettiin jotakin desifiointi ainetta (?) joka ensinnä tuntui tosi kylmältä ja kymmenen sekunnin jälkeen se poltti kuin kiehuva vesi. Sitten laitettiin EKG- ja maadoitusjohdot kiinni ja pian lääkäri tulikin sinne huoneeseen ja esitteli itsensä. Vähän häärättyään lääkäri sanoi: "Nyt pistää" ja pian olikin piikki nivusessa. Puudutus kävi aika kipeää ja siinä joutui jonkin verran irvistelemään. Sitten lääkäri tunki jotkin johtimet (?) nivusiin (kaksi vasemmalle ja yksi oikealle). Vaikka oli laitettu puudutus niin väittäisin, että se oli kaikista ikävin vaihe koko katetriablaatiossa. Jalka nytkähteli siinä vaikka miten, kun lääkäri painoi niitä kiinni nivusiin ja tunsin niiden liikkuvan nivusten sisällä. Sitten paljoa siinä puhumuttu menivät katetrit nivusiin. Itse tunsin kokoajan missä kohti katetrit menivät ja sain kokoajan isoja lisälyöntejä ja muljahduksia ympäri kehoa. Todella nopeasti kuitenkin olivat katetrit sydämen sisällä ja voitin aloittaa tahdistus.
Tahdistus oli erittäin epämukavaa. Kokoajan tuli erilaisia muljahduksia ja paljon lisälyöntejä putkeen. Ikinä en ollut kokenut mitään lähellekkään sen tuntoista. Siinä parissa kohti pääsikin monenlaisia huutoja minulta ja oli pakko liikuttaa päätä, koska se tuntui auttavan muljahduksiin. Tahdistusta jännitin kaikista eniten, sillä olin kuullut että joillakin voi alkaa siinä eteisvärinä joilloin pitäisi tehdä sähköinen rytminsiirto. Tahdistus tuntui todella epämukavalta, mutta kokoajan helpotti tietää,että lääkäri näki mitä siellä sydämessä tapahtui ja vakuutti kaiken olevan okei. Siinä ei sitten pelkällä tahdistelulla saatu rytmihäiriötä mulla käynnistymään ja jouduttiin antamaan kahdesti jotakin rytmihäiriö-lääkettä (tai siksi hoitaja sitä kutsuivat). Toisen "annoksen" jälkeen lääkäri sai rytmihäiriön käyntiin ja se oli suoraan sanottuna kamalan tuntoista. Jos pitäisi veikata miltä sydänkohtaus tuntuu niin se varmaan tuntuisi tuolta. Rinnasta alkoi puristaa, sydän hakkasi kovaa ja nopeasti ja tuntui että en saanut happea. Sanoinkin siinä, että tuntuu että en saa happea ja lääkäri vakuutti että kyllä sitä happea menee vereen. Sitten lääkäri käänsi rytmin takaisin normaaliksi. Ei ollut mitään hajua, että se olisi noin helppoa ja olo helpottui heti kun rytmihäiriö loppui. Hoitajat kertoivat, että tuo rinnasta puristus yms. johtuivat heidän antamistaan lääkkeistä.
Lääkäri tuli vielä siinä kertomaan, että rytmihäiriö löytyi ja varmisti sen olevan se vaaraton SVT tyyppi AVNRT. Lääkäri sitten suositteli, että jäädytettäisiin tuo ylimääräinen rata, koska siihen liittyy huomattavasti vähemmän riskejä, kuin polttamiseen. Sitten aloitettiin jäädytys. Lääkäri ohjasi "jäädytyskatetrin" sinne johtoradalle ja jäädytti ensin neljä minuuttia. Sitten odotettiin puoli tuntia, jonka jälkeen alettiin tahdistamaan sydäntä ja varmistettiin tuon olevan se oikea rata mitä jäädytettiin. Sitten jäädytettiin ja tahdistettiin lisää ja pian lääkäri totesi, että rytmihäiriötä ei saatu enää käyntiin.
Katetrit vedettiin ulos ja nivusiin laitettiin paljon painetta, että saataisin enimmät verenvuodot loppumaan. Sitten haulipussit nivusten päälle ja mua kärrättiinkin jo sieltä huoneesta pois. Nivuset olivat vähän herkät, mutta eivät missään nimessä kipeät. Ablaatio kesti itsellä vähän alle kaksi tuntia ( 4 tunnin vuodelepo) ja kahdeksalta olinkin jo kotona. Netistä olen lukenut, että monilla tulee paljon lisälyöntejä ablaation jälkeen, mutta itsellä niitä on ollut todella vähän! Nivuset eivät ole kovin kipeät vaan enemmänkin vähän herkät. Huomasin tänään aamulla, että sydän ei enää alkanut hakkaamaan kun nousin sängystä eikä päässäkään heitä enään ylös noustessa. :) Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ablaatiooni ja erittäin iloinen että tein sen. Epämukavaahan se oli, mutta todellakin sen arvoista. Kysykää toki jos on kysyttävää!