Alkaa hermot menemään tähän Liberaaali keskustaan. Vaihtoehto on äänestää Paavon omaa puoluetta. Taidan siirtyä Paavon leiriin ja erota keskustasta
Paavon puolue
14
136
Vastaukset
Toivottavasti asut vaalipiirissä, jossa Kansalaispuolueella on ehdokas.
- Vyöry.Tulossa
Seuraavissa eduskuntavaaleissa Kansalaispuolueella on useita ehdokkaita jokaisessa vaalipiirissä (pl. Ahvenanmaa), joten asuinkunnalla ei ole äänestämiseen pääsyssä merkitystä. Jokainen suomalainen pääsee äänestämään tulevaa Suomen suurinta, parhainta ja demokraattisinta puoluetta - aitoa kansalaisliikettä!
Ehdokasasettelussa tulee mitä todennäköisimmin olemaan suuria vaikeuksia, koska Väyrynen on varannut maakuntatilaisuuksilleen vain hyvin pieniä tiloja, eikä edes media ole ollut niistä kiinnostunut kirjoittamaan.
Henkilökohtaista motivaatiota pienentää sekin, että Kansalaispuolueen jäseneksi voivat asettua vain istuvat kansanedustajat tai europarlamentaarikot eli eduskuntavaaleissa puolueen jäsenenä on käytännössä vain Paavo Väyrynen. Muut joutuvat olemaan äänettöminä puoluemiehinä sitoutumattomia ehdokkaita.
Jotain kertoo sekin, että Väyrynen kehottaa kepun jäseniä pysyttelemään edelleen kepun jäseninä ja vaikuttamaan sitä kautta puolueen linjan oikaisemiseen.- Pystyyn_kuollutTodella
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ehdokasasettelussa tulee mitä todennäköisimmin olemaan suuria vaikeuksia, koska Väyrynen on varannut maakuntatilaisuuksilleen vain hyvin pieniä tiloja, eikä edes media ole ollut niistä kiinnostunut kirjoittamaan.
Henkilökohtaista motivaatiota pienentää sekin, että Kansalaispuolueen jäseneksi voivat asettua vain istuvat kansanedustajat tai europarlamentaarikot eli eduskuntavaaleissa puolueen jäsenenä on käytännössä vain Paavo Väyrynen. Muut joutuvat olemaan äänettöminä puoluemiehinä sitoutumattomia ehdokkaita.
Jotain kertoo sekin, että Väyrynen kehottaa kepun jäseniä pysyttelemään edelleen kepun jäseninä ja vaikuttamaan sitä kautta puolueen linjan oikaisemiseen.Kansalaispuolueen tukiryhmään liittyneillä on selvästi suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa puolueessaan, kuin muissa puolueissa jäseniksi liittyneillä.
Onko esim. Britannian Konservatiivipuolue epädemokraattinen, kun siellä on sama jäsenyyskäytäntö, kuin perustettavalle Kansalaispuolueelle on suunniteltu? Pystyyn_kuollutTodella kirjoitti:
Kansalaispuolueen tukiryhmään liittyneillä on selvästi suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa puolueessaan, kuin muissa puolueissa jäseniksi liittyneillä.
Onko esim. Britannian Konservatiivipuolue epädemokraattinen, kun siellä on sama jäsenyyskäytäntö, kuin perustettavalle Kansalaispuolueelle on suunniteltu?On se epädemokraattinen, ja Ison-Britannian vaalijärjestelmä vasta todella epädemokraattinen onkin.
- Pystyyn_kuollutTodella
Konservatiivipuolue lupasi ennen viimevuotisia parlamenttivaaleja, että mikäli he saavat vaaleissa voiton, he järjestävät kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä.
Voitto tuli ja lupaus pidettiin mukisematta. Kansanäänestyspäivä on päätetty.
Tämä - jos mikä - osoittaa puolueen demokraattisuutta ja suoraselkäisyyttä.
Miten esim. täällä Perussuomalaiset menettelivät? Kaikki mitä puhuttiin ennen vaaleja ja joilla ryskävoitto hankittiin, onkin vaalien jälkeen käännetty aivan päinvastaiseksi.
Tämä ketju on ainutlaatuinen, koska saimme ilmeisesti yhteyden tuonpuoleiseen!
Muutaman vuoden takaisessa selvityksessähän ilmeni, että suuri osa Keskustan jäsenistä oli joko vainajia tai sellaisia eläviä ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan edes liittyneet puolueen jäseneksi. :D- Suomi100.vuotta
Onhan täällä paljonkin ollut tuonpuoleiseen puhetta.
Kirjoittajat käyttäneet paljonkin vainajien suuta,[kekkosta sun muuta]....
omana suunaan. Vasemmistokin yhä käyttää vaijajiensa fraaseja.
On Stalinista alkaen, on SDP puheenjohtajista ollut paljonkin Otto Wille Kuusinen, Kullervo Manner jne. Jos ei heitä olisi ollut, olisiko ollut aseeLlista kapinaakaan?. OLIVAT SDP PUHEENJOHTAJINA MELKOISIA VIHAN LIETSOJIA, JA JÄLKEEN MYÖS. Otto Wille Kuusinen oli jopa Päänisterinä Terijoen hallituksessa, Neuvostoliion mandaatilla, ei Suomen..
- Jampp4
Sipilä pelkää että Paavo hajoittaa koko puolueen.
- glx
Miksi meinaat erota Keskustasta, kun Paavokaan ei eroa, päin vastoin pyrkii innolla Keskustan kunnallisvaaliehdokkaaksi. Hän on perustamassa puoluetta, mutta ei aio liittyä oman puolueensa jäseneksi, siitä syystä, että tällöin ei voi olla Keskustan ehdokkaana kuntavaaleissa.
- Humpuukia.täysin
Ottaisitte asioista selvää, ennen kuin kohkaatte täällä täysin perättömiä luulojanne. Vai silkoiksi valeiksiko ne olette kyhänneet?
- yhtenäinen_eurooppa_
Väyrysen puolueella on yhden (1) prosentin kannatus. Ilmeisesti käynnissä on kannatuskorttien peruminen.
- ÄläUneksi
Älä sentään vielä unia näe pimeine tietoinesi kello 14.00 aikaan päivällä!
Tässä sinulle ennen aikaisen ilakointisi vastapainoksi ikävää päivänvaloinfoa sekä vihlovaa päänkivistysjumputusta:
Lännen median gallup-kysely, joka julkaistiin 29.4.2016, osoittaa Paten puolueelle seuraavia lukuja:
Kaikista kyselyyn vastanneista 16 prosenttia ilmoitti, että voisi äänestää Kansalaispuoluetta. Perussuomalaisten äänestäjistä 36 prosenttia harkitsee Väyrysen puolueen äänestämistä.
Siis kaikista äänestäjistä 16 prosenttia! Eiköhän se Kokoomus keppaile nyt siellä samoilla tasoilla. Ei lainkaan huono kannatus, kun puoluetta ei ole vielä edes virallisesti perustettukaan! "Voisi äänestää" vai "voisi kuvitella äänestävänsä"?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001168601.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1982283
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391557Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1331213Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol281994Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56962- 55896
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20892Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis268856Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18765Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763