London Has Fallen: Kummallisuuksia (spoilereita)

BogBoomers

Aluksi haluaisin sanoa, että tämä leffa on kertakaikkisen loistava. Parempi kuin yksikään muista joita olen vuoden aikana nähnyt.

Gerard Butler tekee taas kerran upean roolityön Salaisen Palvelun agenttina, Mike Banningina, suojellessaan USA:n presidenttiä (Aaron Eckart). Gerryn elokuvia on vaikea pilata edes nykyään Hollywoodissa muodissa olevalla feminismi/girl power soovalla, koska hän kerta kaikkiaan on vain niin perinjuurin maskuliininen näyttelijä, kuin joku voi nykymaailmassa olla. Sen hän osoitti jo kymmenen vuotta sitten näytellessään 300:ssa.

Tästä eteenpäin tulee juonipaljastuksia. Jos et siis vielä ole nähnyt elokuvaa ja haluat olla tietämättä liikaa yksityiskohtia, suosittelen että katsot leffan itse ensiksi.

Juoni lähtee liikelle Pakistanin Punjabista, jossa USA järjestää ohjusiskun tappaakseen rikkaan asekauppiaan, Amir Barkawin. Isku menee pieleen ja kaksi vuotta myöhemmin Barkawi murhaa erään brittiministerin houkutellakseen maailman huomattavimmat valtionpäämiehet Lontooseen. USA:n presidentti, mukanaan huippuagentti Banning lähtee hautajaisiin.
Perillä Barkawin terroristit aloittavat hyökkäyksen murhatakseen nämä valtionpäämiehet. Banning onnistuu pelastamaan presidentin, mutta heidän pakonsa epäonnistuu ja he jäävät terroristien käsissä olevaan Lontooseen pakenemaan henkensä edestä Barkawin terroristeja.
Seuraavassa kutsun Amir Barkawia nimellä ”Barkawi” ja hänen poikaansa Kamrania nimellä ”Kamran”.

Kummallisuuksia (Ei tyhjentävä luettelo)
1. Barkawin luento teemalla ”kosto on ihanaa”
2. Armeija tarvitsee huipputeknologian lisäksi tolvanan paikallisen varmistamaan Barkawin läsnäolon
3. Barkawi luonnollisesti pelastuu kuten konnat aina, selittämättömällä tavalla tuhoisasta ohjusiskusta
4. Luonnollisesti vaikka isku ei tavoita pääkohdettaan, se tavoittaa joukon siviilejä.
5. Juoksee presidentin kanssa
6. Presidenttijuoksu ei ole kovin ekologinen tapahtuma. Onneksi vihreitä ei ole näkemässä. Kolme autoa varmistamassa.
7. Tietenkin Miken vaimo on raskaana juuri nyt
8. Banningia ilmeisesti hieman jurppii työnsä, koska hän kirjoittaa eroanomusta siitä.
9. Liittyen edelliseen kohtaan. ”Sankari haluaa erota mutta päättääkin katastrofin sattuessa jäädä” klisee
10. Banningin loma piti perua, jotta presidentti voi matkustaa Lontooseen. Todellako? Eikö Valkoisella talolla ole varaa pitää muita agentteja listoillaan.
11. Varapresidentti Trumbull kertoo kalajutun . No Trumbullshitting man…
12. Edelliseen liittyen: Mämmikourainen tapa tuoda myöhemmin tunnistettava tunnus Trumbullin ja Banningin välille.
13. Lynne leikkii pronominipeliä Miken kanssa, jotta katsoja joutuu arvailemaan mitä Mike on tältä pyytänyt.
14. Lontoon yllä lentäviä hävittäjiä ei tietenkään nähdä enää uudelleen tässä filmissä.
15. Katsojan aliarviointia ja mämmikouraista kerrontaa: Eri henkilöt esitellään kuvateksteillä kuin uutisissa
16. Italian pääministeri Gustolla on ”mucho gusto” tyylinen puoliso
17. Luonnollisesti yksi Bobbyista on poliittisesti korrektilla pigmenttikertoimella.
18. Barkawistit siis onnistuivat muka soluttautumaan jopa Buckinghamin palatsin punatakkivartiostoon. Gimme a break…
19. Saksan kansleri on aika ankean ja yksinkertaisen oloinen. Ottaa vastaan kukkaa tuovan tytön. You know… Suffer the little children let them come unto me.
20. Plussaa: Saksan typerän näköinen kansleri tuli ammuttua muiden mukana.
21. Huippujärjestelyistä huolimatta alue kuhisee terroristeja yleisöksi ja poliiseiksi pukeutuneina
22. Miken ”Jotain lienee vialla kun mikään ei näytä olevan vialla” klisee
23. Barkawin mototerminaattorit presidentin perässä
24. Japanin valtiopäämies menee uimakouluun, joka on turhan japanilaisstereotyyppinen.
25. Jos Mike olisi ampunut Kamrania tämän motskarin sijaan, hän olisi saattanut säästyä paljolta harmilta myöhemmin.
26. Kakspää-moottoripyöräilyä –pyssyjen kera
27. Onkohan Barkawi poliittis-korrekteista syistä pukeutunut länsimaalaisittain?
28. Eivätkö Trumbullin seuralaiset muka ennestään tiedä kuka on Amir Barkawi? Siis kun Trumbull luennoi pitkään häiskän historiasta. Mämmikourainen tapa kertoa ukosta katsojalle.
29. Marine 3:n alasampuminen. Olettivatko presidentti ja Mike oikeasti, että näin mittavan rähinän järjestäneet terroristit vain antaisivat pressan lentää turvaan?
30. Lynne puhuu turhan tylsästi ja pitkään ottaen huomioon hänet lävistäneen metallitangon
31. Lynnen ”Viimeinen toive” klisee
32. Kuinka ollakaan, presidentti ja Mike selvisivät ehjinä vaikka kopteri ammuttiin alas Stingerillä
33. Lisää mototerminaattoreita
34. Tietenkin vihollisella on palveluksessaan jalka-amputoitu, poliittiskorrektisti pigmentoitu tietokonenörtti, joka osaa katkaista koko Lontoon sähköt.
35. Miksi Mike ei naamioidu tappamansa terroristi-poliisin univormulla?
36. Miksi presidentti näyttää niin yllättyneeltä siitä, että Mike tappoi tuon valepoliisin? Täytyihän hänen nähdä niitä jo alkuperäisessä hyökkäyksessä.

6

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BogBoomers

      Jatkoa tulee:

      37. Tiettyä huumoria tietenkin, kun Mike heittelee savukranaatteja ”No smoking” alueella.
      38. Kamranin ”Tapamme hitaasti” klisee
      39. Sotavangin kidutusta
      40. ”Murdock, I’m coming to get you…”
      41. Barkawistit kaikkine sisäpiiritietoineen eivät viitsineet varmistaa MI6:n turvataloja
      42. Jax ryhtyy flirttailemaan Miken ja presidentin kanssa. Tietenkin oikea hetki, kun 100 terroristia ulkona on etsimässä verta.
      43. Nyt tuli trumbullshittingillekin käyttöä identiteettivarmistuksessa. Eikö Valkoisella Talolla ole iirisskannausta tai sormenjälkilukijoita tms high tech keinoja tunnistautumisessa? Vai eikö sellaisia voi ottaa varapresidentiltä?
      44. Mike ja presidentti kuluttavat tolkuttomasti aikaa tylsälle jorinalle lasten kasvatuksesta, kun heidän aikansa olisi paremmin käytettyä jos he kehittelisivät vaihtoehtoisia suunnitelmia päästä turvalliselle alueelle terroristien ulottumattomiin.
      45. Sankarin taakka (Tässä pressa) pelastaa päivän oltuaan tottelematta sankaria –klisee.
      46. Tietenkään barkawistit eivät nähneet tarpeelliseksi miehittää turvatalon autotallia.
      47. Miken ja Pressan ”Nuolaisu ennen kuin tipahtaa” klisee
      48. Luonnollisesti barkawistit eivät halua tappaa pressaa heti tilaisuuden tullen koska …. julkisuus
      49. Lisää sotavangin kidutusta
      50. Terroristit sisällä talossa näyttävät aika kiireettömiltä vaikka ulkona oletettavasti ammutaan täysillä
      51. Kamranin teloituslähetys kääntyy ironisesti päälaelleen. Barkawisteista tuleekin teloitettavia.
      52. Plussaa. Mike muisti ampua myös jalka-amputoitua poliittis-korrektisti pigmentoitua tietokonenörttiä. Miinusta, vaikka muut hänen ampumansa kuolivat, tämä jäi henkiin.
      53. Eikö Kamran olisi voinut hieman opetella taekwondoa tms ennen matkalle lähtöä? Luuliko hän todella lyövänsä vihollissotilaat rääkymällä ja huitomalla. Olympos has Fallenin pahiskin osasi jotain taekwondon tapaista.
      54. Mike näkee tarpeelliseksi luennoida Kamranille amerikkalaisuuden upeudesta, kun olisi parempi tappaa häiskä kunnolla heti.
      55. Toisin kuin Gerryn, suoraan dvd:lle Seagalin yksi plussista on olla liikoja luennoimatta leffoissaan. Miken pitäisi ottaa hieman mallia.
      56. Kamranko jäi henkiin? Olisiko kannattanut luennoida vähemmän ja tappaa enemmän, Mike?
      57. Mike riskeeraa turhan riskialttiin pakosuunnitelman, joka perustuu tulimyrskyyn rakennuksessa, vaikka jopa ulkona oleva avuton delta-ryhmä voinee ennen pitkää saada loput terroristit ammutuksi ja päästä sisään. Joka tapauksessa Mike ja pressa eivät näytä olevan välittömässä vaarassa.
      58. Kamran ironisesti matkii kuolemallaan Gerryä itseään ”Lainkuuliaisessa kansalaisessa”
      59. Sisäpiiripetturi siis on pakomatkalla, mutta ei vaivaudu pitämään asetta käden ulottuvilla.
      60. Sisäpiiripetturin luennoinnin voisi jättää väliinkin. Ammu vaan häiskä Jax, pliis.
      61. Sisäpiiripetturille siis maksettiin 20 miljoonaa euroa petoksesta? Todellako? Oliko Barkawi liian itara maksamaan puntina? You know… ”I spared no expence…”
      62. Miten edes tuo kirjoituspöytäsoturi/sisäpiiripetturi voi olla niin tyhmä, että luulee pääsevänsä autolleen ennen kuin Jax ehtisi ampua hänet? Parempi mahdollisuus hänellä olisi jos hän syöksyisi Jaxin kimppuun.
      63. Miken lapsi oli sopivasti tytär, jotta tämä voitiin nimetä poliittis-korrektin pigmennoinnin kummitätinsä mukaan.
      64. Barkawin yllättävä lopputeloitus, jossa ei ole mitään yllättävää 99 prosentille katsojista.
      65. Eikö Barkawi muka tiedä, että kun terroristikeikka menee pieleen, on tyhmää jäädä paikoilleen.
      66. Mutta jos tykästyit jostain syystä Barkawiin, ollos huoleton… Hän luultavasti taas pakenee ohjusta. ”After all tomorrow… is another day”
      67. Mike deletoi eronpyyntönsä ja kruunaa siten kohtien 8. ja 9. kliseen.
      68. Liittyen kahteen edelliseen kohtaan… Jatko-osia luvassa

    • Riitikko

      Tämä "elokuva" on kasa höyryävää paskaa. Täysi pohjanoteeraus. Ainoa hyvä asia on musulmaanien body count.

    • Anonyymi

      Realismia: USA on tuhonnut lukemattomat maat tekemällä niihin sodan, rahoittamalla terroristeja, tappamalla sopimattomia valtionpäämiehiä ja rahoittamalla heidän terrorinsa ja valtaamalla luonnonvarat tekosyynään demokratian levittäminen maailmaan. Hyvin menee, ihmiset vain kuolevat. Juuri ne, joille pitäisi se demokratia levittää.

      Maailma olisi niin paljon parempi, jos kaikista valtionpäämiehistä päästäisiin eroon niin kauan, kunnes korvaajat uskovat läksynsä. Se olisi demokratiaa.

    • Anonyymi

      No, ei Saulia sentään, tokko hän on ollut pommittamassa kehitysmaita. Vielä.

    • Anonyymi

      kurjaa rahastusta ja näiden jälkeen butlerin ura laskussa, kuraa tekee

      se eka paras ja tykkäsin ku pohjois korean koneella yllätys hyökkäys alussa, ennen näkemätöntä jotenkin..

    • Anonyymi

      ANGEL HAS FALLEN oli mielestäni parempi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      160
      6981
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4088
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      47
      3397
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      135
      3138
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2906
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2286
    7. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      43
      2256
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      272
      2013
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      1975
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1856
    Aihe