Sisäänpääsykokeet ja varhaisdementia

Sisäänpääsykokeet eivät tässä tapauksessa liity mitenkään aktiivisen seksielämän aloittamiseen, vaikka kaikki jätkät aloituksen nyt sillä silmällä varmasti lukivatkin.

Sen sijaan kyse on on elämänkoulun sisäänpääsykokeista, joihin moni teini panostaa huolella. Ehtiäkseen oppia jotain elämän koulussa (huom. ei yhdys sana), pitää opiskelu aloittaa hyvissä ajoin. Elinajanodote nimittäin on niin lyhyt, että kovempikalloinen ei ehdi saada kuin kuhmuja. Tai reikiä päähänsä.

On tietenkin selvää, että vielä 12-vuotiaana voi keksiä ihan itse jotain hauskaa tekemistä, mutta jo vuotta myöhemmin se on täysin mahdotonta. Tämä johtuu nopeasti etenevästä otsalohkodementiasta. 13-vuotaallee pitää muiden keksiä tekemistä ja paikka, jossa tehdä sitä, muuten 13-vuotias keksii itse alkaa hoitamaan varhaisdementiaa alkoholilla. Kyseessä on ns homeopaattinen hoito, jossa lääke tuottaa samat oireet kuin sairauskin.

Dementia yleensä jatkuu elämän läpi, joka kuitenkin monesti kaikille onneksi jää kohtuullisen lyhyeksi. Eli aikuisenakaan ei keksitä, eikä kukaan mukaan käy heillä kotona keksimässä, mitään kivaa ja järkevää tekemistä. Joten sitten on ihan pakko istua pöydän ääressä ja polttaa savukkeita ja juoda erilaisia nestemäisiä, humalluttavia aineita. Syöminen ei ole niin välttämätöntä, kun ylipainon voi saavuttaa jopa paremmin juomalla.

Jonkin verran tätä tekemisenpuuteongelmaa on yritetty hoitaa aktivoimalla näitä ihmisiä vapaaehtoisten muodostamiin kerhoihin, joissa sitten yhdessä käydään varkaissa, uhkaillaan tai tapellaan jossain julkisella paikalla. Valitettavan usein kuitenkin poliisi tulee häiritsemään tätä toimintaa, vaikka kerrankin kerrassaan turhautunut nuori tai aikuinen on löytänyt itselleen mielekästä ja kiinnostavaa tekemistä. Lakimuutosta varmasti jo harkitaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016042821487930_uu.shtml

Perseilyllistä waappua vaan kaikille. Otetaan nyt kerrankin ne perseet ihan sinne olalle ja jos ei omat riitä, niin kaverin kanssa. Eikä haittaa vaikka aamulla heräisi jonkun tuntemattoman perseetkin olallaan, kunhan vaan tarkistaa, että ne perseet on siinä vielä kiinni ja että kummatkin, sekä mainittu herääjä että perseiden omistaja, ovat vielä suurinpiirtein hengissä tai muuten ei vielä kuolintodistusta vaativassa tilassa, muuten kuin henkisesti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

lähiö.lapsille kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu