Mä en kestä, kun luin sun muutaman viestin ajalta jolloin olit elossa. Sä rakastit mua paljon.. kirjoitit niin kauniisti musta viesteissäsi. Kaikesta kuuli miten paljon mua arvostat ja rakastat.
Miksi en pystynyt rakastamaan samalla tavoin takaisin?
Olisit elossa jos olisin voinut antaa itseni sulle kokonaan, en vain kaverin tasoisesti..
Vaadit kaiken ja vain se olis varmaan sinut elossa pitänyt.
En voisi antaa sitä sulle vieläkään, vaikka sillä sut henkiin saisin, mutta miksi sun piti olla niin ehdoton? Miksi kaveruus ei riittänyt pitään sua täällä ?
Muistatko mitä sulle sanoin syyskuussa 2013?
"Sä oot mulle todella tärkeä ja haluan sulle vaan kaikkea hyvää.. mutta mä rakastan sua kuin kaverillisesti. Sillai sä olet mulle todella todella tärkeä. Meistä ei kuitenkaan koskaan tule sen enempää. Ymmärrätkö?"
Siihen sä vastasit nyt ajatellen aika hyytävän kirpaisevalla tavalla hiukan ärsyyntyneesti:
"Jooo! Ymmärretty. Me emme jaa keskenämme koskaan yhteistä sukuhautaa"
Oliko sekin jo vihje tulevasta? Olikohan silloinkin jo ajatuksissasi se minkä sitten toteutitkin?
Olisko mun pitänyt tajuta siitä jo alkaa huolestuun?
Miksi en pystynyt rakastamaan samalla tavoin takaisin?
Olisit elossa jos olisin voinut antaa itseni sulle kokonaan, en vain kaverin tasoisesti..
Vaadit kaiken ja vain se olis varmaan sinut elossa pitänyt.
En voisi antaa sitä sulle vieläkään, vaikka sillä sut henkiin saisin, mutta miksi sun piti olla niin ehdoton? Miksi kaveruus ei riittänyt pitään sua täällä ?
Muistatko mitä sulle sanoin syyskuussa 2013?
"Sä oot mulle todella tärkeä ja haluan sulle vaan kaikkea hyvää.. mutta mä rakastan sua kuin kaverillisesti. Sillai sä olet mulle todella todella tärkeä. Meistä ei kuitenkaan koskaan tule sen enempää. Ymmärrätkö?"
Siihen sä vastasit nyt ajatellen aika hyytävän kirpaisevalla tavalla hiukan ärsyyntyneesti:
"Jooo! Ymmärretty. Me emme jaa keskenämme koskaan yhteistä sukuhautaa"
Oliko sekin jo vihje tulevasta? Olikohan silloinkin jo ajatuksissasi se minkä sitten toteutitkin?
Olisko mun pitänyt tajuta siitä jo alkaa huolestuun?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos ihminen päätyy lähtemään oman käden kautta, se on läheisille aina kauhea tilanne ja jokainen miettii silloin kuten sinä.
Valitettavasti me emme pysty tekemään asioita toistemme puolesta tai vaihtamaan ajatuksia toistemme päästä... Usein siellä taustalla on paljon muutakin kuin yksi ihmissuhde, joka ei mennyt toivotulla tavalla. Eli vaikka olisit tehnyt mitä tahansa, et olisi pystynyt pelastamaan häntä. Jossittelu ei auta... vaikka jokainen tekee sitä samassa tilanteessa.
Todella ikävää!!! Varmaan jollain tavoin syyllisyyden tunne varjostaa elämääsi. Vaikka et mitään väärin tehnytkään. Teit aivan oikein kuin kerroit oikeista tunteistasi häntä kohtaan. Ei voi kiristää itsemurhalla jos toinen ei rakastakaan. Se on itsekästä todenteolla. Voimia sinulle!!
Kyllä mulla syyllisyyttä siitä on etten pystynyt rakastamaan häntä sillä tavoin kuin hän olisi toivonut. Vihainen itselleni siitä...
Ei voi pakolla rakastaa toista ihmistä...
Olisiko tästä mitään apua sinulle.
kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Jarvenpaa2000/SjblomMichael.pdf
Kuolema on aina kovin surullinen asia- varsinkin heille jotka ovat jääneet suremaan tänne. Mutta itsemurhan tehnyt on saanut vihdoinkin rauhan eikä tarvitse enää kärsiä ja elää jos eläminen tuntuu niin ylivoimaiselta ja raskaaltakin kuten joku tuossa sanoi niin päätös voi olla niin monen asian summa. Ei vaan enää ole voimia ja pääsy parempaan paikkaan tuntuu paljon helpottavammalta, valitettavasti kaiken tuskan keskellä ei ole aina ensimmäisenä mielessä niiden toisten ihmisten tuska jotka jättää tänne suremaan vaan se oma kipu jota on vaikea käsittää ja kestää eikä sille keksi muutakaan ulospääsyä. Voimia sinulle!