Miten lasketaan omistusasumisen hinta?

Mitä sanovat palstalle piipahtavat talousmatematiikan osaajat.
Ja onko vuokralaisten ja omassa asuvien taloustaidoissa eroja?
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Helppo juttu. Tilastonikkarit kertoo kummalla porukalla on enemmän tuloja ja varallisuutta. Ero on iso. Sama kuin laskutaidossa.

Äänestä

En ole mikään talousviisas itsekään, mutta olen aina ihmetellyt että miten vuokralaisilla on aina loppukuusta rahat vähissä, vaikka saisivat samaa palkkaa kuin mitä itse saan. Voisi kuvitella, että heillä on suuret säästöt, mutta ei. Outo homma.

Äänestä

Pääoman kustannus hoito- ja korjauskulut elinkaaren ajalta arvonkehitys verot muuttamista vaikeuttava vaikutus elämään pankista saadut edut velalliselle vakuusarvon hyödyntämismahdollisuus munannostatuksen arvo, kun on parempaa luokkaa asumisen varmuus, kun vuokrasopimuksen lopusta ei tarvitse huolehtia.

Olisikohan tuossa jo kaikki? Joka tapauksessa kun tuohon aletaan sijoittamaan erilaisia lukuja, niin havaitaan, että vain taloutta ajatellen velattomassa omassa ei aina kannattaisi asua verrattuna vastaavaan vuokra-asuntoon ja omaan sidotun pääoman vaihtoehtoiseen tuottoon.
Velkaisessa omassa taas kannattaa yleensä asua, jos voi ennustaa asuinpaikkansa vähänkään eteenpäin.

Sinkkumiehenä tietenkin kannattaa aina asua omassa, niin saa vittua enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekonomisteja_paikalla kirjoitti:

Mitä sanovat palstalle piipahtavat talousmatematiikan osaajat.
Ja onko vuokralaisten ja omassa asuvien taloustaidoissa eroja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu