Tiedoksi sinne Siperiaan(Kokkolaan)

Hienoa että vappu on sielläkin palautettu alkuperäiseen tarkoitukseen Jeesus marssin muodossa. Kuten täällä maailmalla jo on kauan tiedettykin vappu tulee 700-luvulla eläneestä baijerilaisesta abbedissa Valburgista. Vappu 1.5 on Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivä. Vappu on alunperin kirkollinen juhlapäivä. Jo 1100-1200 luvulla nykyisen eteläisen Saksan alueella kristityt juhlivat vappua marssimalla joukolla. Hienoa että se on levinnyt jo sinne pakanalliseen pohjoiseenkin. Kiittäkäämme meidän Herraamme näin se kristinusko leviää pakanoidenkin keskuuteen. Vaikka kaikki eivät sitä aina huomaa ja usko!
Mutta onneksi sitä ei voi pysäyttää... Kuten tiedämme mitä Jeesus sanoi, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...ja nyt olen saanut lukea että tämä sanoma on saavuttanut jo kaukaisen pohjolan Kokkolankin..HIENOA!!!
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä. Suomessa vapunpäivää aattopäivineen vietetään työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana. Vuodesta 1979 vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, jolle on anettu nimi suomalaisen työn päivä. Vuosisatoja ja tuhansia sitten on vietelty kevään juhlaa tai sellaisia miten missäkin. Ei sellaisessa, että miten on aikoinaan juhlittu, ole peruste palauttaa niitä tapoja nykyaikaan.

Äänestä

up..........

Äänestä

up................

Äänestä

-------------------

Äänestä

Ei ole enää perinteistä Vappua. On vain työvoimapula koko maassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ExKokkolalainen kirjoitti:

Hienoa että vappu on sielläkin palautettu alkuperäiseen tarkoitukseen Jeesus marssin muodossa. Kuten täällä maailmalla jo on kauan tiedettykin vappu tulee 700-luvulla eläneestä baijerilaisesta abbedissa Valburgista. Vappu 1.5 on Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivä. Vappu on alunperin kirkollinen juhlapäivä. Jo 1100-1200 luvulla nykyisen eteläisen Saksan alueella kristityt juhlivat vappua marssimalla joukolla. Hienoa että se on levinnyt jo sinne pakanalliseen pohjoiseenkin. Kiittäkäämme meidän Herraamme näin se kristinusko leviää pakanoidenkin keskuuteen. Vaikka kaikki eivät sitä aina huomaa ja usko!
Mutta onneksi sitä ei voi pysäyttää... Kuten tiedämme mitä Jeesus sanoi, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...ja nyt olen saanut lukea että tämä sanoma on saavuttanut jo kaukaisen pohjolan Kokkolankin..HIENOA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu