Tayota Suomen myydyin 1.1.-304.2016

Laskekaapa tuohon alle myydyt Toyotat ja Wolkaswagenit yllämainitulta ajalta, niin huomaatte, että Toyota on myydyin. Esim. maaliskuussa myytiin 300 Toyotaa enemmän kuin Volkswagenia.

Tulevina kuukausina tulee suuri määrä rekisteriin nyt tilattuja RAV4:sia ja Priuksia muiden tuttujen Toyotan mallien lisäksi ja vähän myöhemmin myös C-HR, niin Nissanin Qashqai häviää listoilta kokonaan. Jo nyt RAV4 tipautti Nissanin noin alas, vaikka RAV4:set ovat vasta tilauksessa.
18218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niin, myihän Toyota maalikuussa Suomessa 300 autoa enemmän kuin toiseksi eniten myynyt Vw ja huhtikuussa oli niin tasaista ,että kuka tahansa noista kolmesta ensimmäisestä olisi voinut olla ensimmäinen.

Äänestä

Toyota ei taida koskaan päästä lähellekkkään WV:n myytilukuihin?

Äänestä
  • No, esitäpäs ne lukemat. Tässä maaliskkuu 2016:

    Maaliskuussa tilastoitiin 1 420 Toyotan ensirekisteröintiä, ja Volkswagen jäi kakkoseksi 1 145 rekisteröinnillään

    Äänestä

Vw osti huhtikuussa runsaasti autoja myyntivarastoon aj vuokraamokäyttöön. On ostanut muinakin kuukausina myyntivarastoon ja myy sitten näitä autoja asiakkaiden välittömästi vaihtamina autoina. Esim. asiakas muka halusi tai ei halunnut automaattivaihteistoa. Haluaa näin osoittaa, että päästöhuijaus ei vaikuta myyntiin.

Äänestä
  • Hieno selitys. Mistä mahdoit keksiä tuollaisen? Et ainakaan omasta päästäsi, koska puupäästä ei voi veistellä kuin pesän sytykkeitä.

    Äänestä

  • aivan.älytöntä kirjoitti:

    Hieno selitys. Mistä mahdoit keksiä tuollaisen? Et ainakaan omasta päästäsi, koska puupäästä ei voi veistellä kuin pesän sytykkeitä.

    Tulipa nopea tyrmäys totuudelle. Menkääpä huommenna katsomaan Vw:n varastoja.

    Äänestä

Luulin, että terot ovat vain kirjoitustaidottomia, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että matematiikkakaan ei ole terojen vahvimpia puolia. Suomessa rekisteröidyt henkilöautot 1. VOLKSWAGEN 2.tojota 3. skoda ajalla 01.01.2016-30.04.2016

Äänestä
  • Toyotan alkuvuoden hyvät myyntiluvut perustuvat lähinnä "uuden" Avensiksen myyntiin, koska Teriot ovat lykänneet auton vaihtoa ja odottaneet, että facelift Ave tulee markkinoille. Nyt tuo vaihtosuma on purkautunut ja loppuvuosi on Tojolle todella hiljaista.

    Syy tähän on, että Tojolla ei ole tarjota sellaisia malleja, joita kukaan muu, kuin paatunut Tojo-Tero haluaisi ostaa. Tarjolla on vain ylihintaisia entrattuja ja faceliftattuja 90-luvun malleja.

    Äänestä

  • Juu Vokkelia myyty 52 kpl enemmän alkuvuoden aikana.
    Yksityiskäyttöön on taas Tojoja myyty 646 kpl Vokkelia enemmän.
    Tainnut olla keskolla taas työsuhdeautojen vaihtokuukausi.

    Äänestä

  • Konserniwagenit kirjoitti:

    Juu Vokkelia myyty 52 kpl enemmän alkuvuoden aikana.
    Yksityiskäyttöön on taas Tojoja myyty 646 kpl Vokkelia enemmän.
    Tainnut olla keskolla taas työsuhdeautojen vaihtokuukausi.

    Niin. Ilmeisesti ne Volkkarit kelpaa työkäyttöönkin.

    Toisin on Toyota, esim. uuteen Aveen ei saa diesel-automaattina. Taitaa työajot jäädä Avelta aika vähiin. Papat vaan köröttelee lähikauppaan hakemaan maitoa. sitten äkkiä kotipihaan Toijoa puunaamaan ja talliin visusti yöksi...:)

    Äänestä

  • TerskaPappa kirjoitti:

    Niin. Ilmeisesti ne Volkkarit kelpaa työkäyttöönkin.

    Toisin on Toyota, esim. uuteen Aveen ei saa diesel-automaattina. Taitaa työajot jäädä Avelta aika vähiin. Papat vaan köröttelee lähikauppaan hakemaan maitoa. sitten äkkiä kotipihaan Toijoa puunaamaan ja talliin visusti yöksi...:)

    Riippuu kuskista ja papasta, mutta ajan sillä yksityiskäyttöisellä myös työajot km-korvauksella, toistaiseksi ei ole työsuhdeautot kannattaneet.
    Aika näytää mitä vaikuttaa tulevat "vapaaehtoiset" tiemaksut, tähän kannattavuuteen.

    Äänestä

TOYODA CROWN 2000 OLI HYVÄ OMPELUKONE MONTA VILLAPAITAA TULI TEHTYÄ

Äänestä
  • OMPELUKONEELLA VILLAPAITOJA??? Moniala-asiantuntija??

    Äänestä

Paskapuhetta, ettei tojota käy yritysautoksi. Joka vitun turkkilaisessa pizzeriassa on Toyota Yaris 1.3 VVT-i Oregano Special.

Äänestä

Vaikka ajelenkin Ravilla ni myyntiluvut ei kiinnosta v...tunkaan vertaa.Aivan sama vaikka Tojo ois viimeinen .Kai se jonkun mielestä on mahtavaa ajella ykkösmyydyllä autolla ,joita tulee vastaan joka kadunkulmassa.

Äänestä

Toyota EI olekaan mulukun jatke, kuten...

Äänestä
  • Samaa mieltä. Sitä se Tojo ei todellakaan ole, kuten...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laskekaapa kirjoitti:

Laskekaapa tuohon alle myydyt Toyotat ja Wolkaswagenit yllämainitulta ajalta, niin huomaatte, että Toyota on myydyin. Esim. maaliskuussa myytiin 300 Toyotaa enemmän kuin Volkswagenia.

Tulevina kuukausina tulee suuri määrä rekisteriin nyt tilattuja RAV4:sia ja Priuksia muiden tuttujen Toyotan mallien lisäksi ja vähän myöhemmin myös C-HR, niin Nissanin Qashqai häviää listoilta kokonaan. Jo nyt RAV4 tipautti Nissanin noin alas, vaikka RAV4:set ovat vasta tilauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu