hyvää yötä miehelle

Hänetminähaluan

Komealle hyvännäköiselle. Ei hän varmaan edes ole täällä.

8

346

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minätaashänet

      Hyvää yötä naiselle mahdottoman kauniille, oli kiva nähdä.

      Hyvää yötä :)

    • Yötätänne

      Itselle ei tulis mieleenkään enää tavoitella ketään komeaa, sillä kaikki muut naisethan häntä kärkkyy koko ajan. Pitäisihän siitä olla tietenkin ylpeä, että kaikki naiset kuolaa kumppanin perään. Se kävi vaan liian hallitsevaksi osaksi yhteistä elämää, että aloin itse kokea riittämättömyyttä ja mustasukkaisuutta, mikä omalta osaltaan pilasi suhdettamme ja sai toisen etääntymään sekä lopulta etsimään jonkun muun tilalle jo ennen suhteemme virallista loppumista. Suhteen päättyminen oli lopulta itsellekin helpotus ja sain takaisin sen oman kivan itseni sekä itsetuntoni, joka oli ollut kadoksissa niissä riittämättömyyden tunteissa. Samoin opin nauttimaan elämästäni myös itsekseni ennen kuin tapasin nykyisen kumppanin. Jokainen on omalla tavallaan kaunis ihminen, vaikkei ulkokuori olisikaan kuin filmitähdellä.

      • yötä

        Mikä ongelma jos se mies on sinuun hullaantunut eikä tosiaankaan välitä lainkaan muiden liehittelyistä? Tietysti vaatii itsevarmuutta naiselta ettei anna niiden epäilysajatusten päästä valloilleen. Tasapainoisessa, rakastavassa suhteessa eivät moiset ajatukset edes heräile.


      • toisinpäin
        yötä kirjoitti:

        Mikä ongelma jos se mies on sinuun hullaantunut eikä tosiaankaan välitä lainkaan muiden liehittelyistä? Tietysti vaatii itsevarmuutta naiselta ettei anna niiden epäilysajatusten päästä valloilleen. Tasapainoisessa, rakastavassa suhteessa eivät moiset ajatukset edes heräile.

        Vaatii itsevarmuutta mieheltä ettei anna naisten pompottaa eikä jää miellyttämään kaikkia naisia jotka osoittaa kiinnostusta,


      • Yötätänne
        toisinpäin kirjoitti:

        Vaatii itsevarmuutta mieheltä ettei anna naisten pompottaa eikä jää miellyttämään kaikkia naisia jotka osoittaa kiinnostusta,

        Jälkikäteen vaan kuulin hänen sukulaisiltaan, että hän oli ollut kateellinen minulle. En tiedä oliko sitten syytä hänenkin käytöksessään, että itse aloin kokea sitä riittämättömyyttä. Mennyt on mennyttä enkä kaipaa enää sitä aikaa takaisin, mutta asioita tekisin toisin vähän jo viisastuneena.


      • yötä
        toisinpäin kirjoitti:

        Vaatii itsevarmuutta mieheltä ettei anna naisten pompottaa eikä jää miellyttämään kaikkia naisia jotka osoittaa kiinnostusta,

        Palaan tasapainoiseen, toisiaan arvostavaan rakastavaan suhteeseen. Pätee sama miehiin ja naisiin yhtä lailla. Ei muut tule mieleenkään kun 'puolikkaansa' kanssa elää ssmassa rytmissä, jopa hengittelee samaan rytmiin, elää yhtä elämää kahden yksilön kesken. Sitä on rakkaus eikä muut tule mieleen sen sinfonian vallitessa, ei mitenkään. Ja se sävel kantaa helposti koko ihmiselämän.


    • naisellekauniille

      Hyvää yötä.

      Feel the heat like never before
      Do you feel it too?
      Feel the beat rush up from the floor
      Do you feel it too?

      And i want you baby
      Let's go wild and crazy
      Feel the heat like never before
      Never before, never before

      Put your hands up in the air
      Baby i can take you there
      In the summer air
      Baby we can learn to fly
      Over mountains in the sky
      In the summer air

      Feeling love could conquer it all
      Standing next to me
      And we dance as the summer sun falls
      Standing next to me
      And i want you baby
      Let's go wild and crazy
      Feeling love could conquer it all

      Put your hands up in the air
      Baby i can take you there
      In the summer air
      Baby we can learn to fly
      Over mountains in the sky
      In the summer air



      https://www.youtube.com/watch?v=U-sLzcW1B1w

    • Hmmmmmmn

      Hyvää yötä mun komea mies...nyt ei voida olla yhdessä mutta vain yksi yö :) iyi geceler

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe