Kun näin sinut ensi kerran,
värisit pelosta ja kylmästä,
kuin syksyn lehti ahavassa
tai siipirikko pikkulintu.
Tulin luoksesi, sillä näin
että tarvitsit turvaa.
Tarjosin suojaa sylissäni,
käsivarsiani ympärillesi.
Sinä tartuit minuun,
kiedoit kätesi ympärilleni
ja rutistit niin lujaa,
että salpasit henkeni
ja minä pitelin sinua lujasti,
mutta hellästi kuin pikkulintua,
kuin tuulen riepottelemaa perhosta.
Painoit kasvosi vasten rintaani
ja tunsin sinun nyyhkyttävän.
Painoin huuleni hiuksiisi
ja hengitin huumaavaa tuoksuasi.
Viimein otteesi heltyi
ja nostit katseesi silmiini.
Pyyhin kyyneleet poskiltasi
ja kysyin oletko kunnossa.
Vastasit hymyillen ja ihanan ujosti,
että olet vain nälkäinen,kylmissäsi ja väsynyt, mutta muuten kunnossa.
Ihmiset katselivat, uteliaina ja hämillään, ihmetellen,
kuinka kauneus ja rumuus,
nuoruus ja vanhuus kohtasivat.
Vietimme yhteistä aikaa
velvollisuuksiemme vuoksi.
Olit etäisempi sen loppuajan,
olisit halunnut heittää minut hankeen, upottaa ja antaa lumipesut.
Annoin sinulle luvankin,
muttet koskaan toteuttanut sitä.
Sinä viikonloppuna ihastuin sinuun,
vallattomuuteesi, kauneuteesi, herkkyyteesi kovan pintasi alla.
Olen halunnut ja saanut tukea sinua
myöhemminkin, ja olen siitä iloinen,
sillä välitän sinusta oikeasti.
Olen tunnustanut sinulle tunteeni,
ihastukseni ja syvemmätkin tunteeni.
Et ole vastannut mitenkään, ehkä pelkäät, että torjumalla loukkaisit minua ja että tunteeni muuttuisivat.
En minä totuudesta loukkaannu,
enkä sydäntäni siksi koveta.
Ymmärrän, etten ole sinun tasoisesi,
etten voi täyttää sinun silmiäsi,
enkä sydäntäsi.
Ei se haittaa,
sillä muiston lintu sinusta
laulaa sydämeni suljetussa häkissä.
Toivon rippeitä minä sille syötän,
että se laulaisi ja eläisi,
pidempään kuin minä itse.
Kiitos, Mira ♡
värisit pelosta ja kylmästä,
kuin syksyn lehti ahavassa
tai siipirikko pikkulintu.
Tulin luoksesi, sillä näin
että tarvitsit turvaa.
Tarjosin suojaa sylissäni,
käsivarsiani ympärillesi.
Sinä tartuit minuun,
kiedoit kätesi ympärilleni
ja rutistit niin lujaa,
että salpasit henkeni
ja minä pitelin sinua lujasti,
mutta hellästi kuin pikkulintua,
kuin tuulen riepottelemaa perhosta.
Painoit kasvosi vasten rintaani
ja tunsin sinun nyyhkyttävän.
Painoin huuleni hiuksiisi
ja hengitin huumaavaa tuoksuasi.
Viimein otteesi heltyi
ja nostit katseesi silmiini.
Pyyhin kyyneleet poskiltasi
ja kysyin oletko kunnossa.
Vastasit hymyillen ja ihanan ujosti,
että olet vain nälkäinen,kylmissäsi ja väsynyt, mutta muuten kunnossa.
Ihmiset katselivat, uteliaina ja hämillään, ihmetellen,
kuinka kauneus ja rumuus,
nuoruus ja vanhuus kohtasivat.
Vietimme yhteistä aikaa
velvollisuuksiemme vuoksi.
Olit etäisempi sen loppuajan,
olisit halunnut heittää minut hankeen, upottaa ja antaa lumipesut.
Annoin sinulle luvankin,
muttet koskaan toteuttanut sitä.
Sinä viikonloppuna ihastuin sinuun,
vallattomuuteesi, kauneuteesi, herkkyyteesi kovan pintasi alla.
Olen halunnut ja saanut tukea sinua
myöhemminkin, ja olen siitä iloinen,
sillä välitän sinusta oikeasti.
Olen tunnustanut sinulle tunteeni,
ihastukseni ja syvemmätkin tunteeni.
Et ole vastannut mitenkään, ehkä pelkäät, että torjumalla loukkaisit minua ja että tunteeni muuttuisivat.
En minä totuudesta loukkaannu,
enkä sydäntäni siksi koveta.
Ymmärrän, etten ole sinun tasoisesi,
etten voi täyttää sinun silmiäsi,
enkä sydäntäsi.
Ei se haittaa,
sillä muiston lintu sinusta
laulaa sydämeni suljetussa häkissä.
Toivon rippeitä minä sille syötän,
että se laulaisi ja eläisi,
pidempään kuin minä itse.
Kiitos, Mira ♡
Vastaukset 2
Vanhimmat
tarkoitit kai Ira
Helmiä sioille kirjoittaa noin kauniita sanoja ja ajatuksia tänne.