Ei tunnu mansikanpoiminta kiinnostavan, vaikka korvauksilla ja sossun rahoilla olla öllötellään. Sesonkihommasta huolimatta onneksi on ulkomaalaisia, jotka senkin homman osaavat ja jaksavat! Väki paisuu paisumistaan, maha täynnä paskaeineksiä, pitsaa ja makaroonia. Muata möllötellään sohvalla ja haukutaan maahanmuuttajia, joita Suonenjoki ja koko Suomi kaipaa liiallista sisäsiittoisuutta ja kansantauteja vähentämään! Ei muuta kun Lintikolle lenkille että ollaan mansikanpoimintakunnossa ja myöhemmin syksyllä saadaan puolukat ja muutkin marjat talteen!!!!
EIKÖ SELKÄ KESTÄ?
29
520
Vastaukset
- josoilisaikaaniintulisin
Käytäntöä pitää muutta! Kausityötäkin pitää ottaa vastaa, jos ei ota loppuvat kaikki "löhöilyrahat"! Meillä ei ol evaraa enää tähän pelleilyyn!
- marjatperseeseen
Poimikaa itse helvatan marjanne. Luuletteko helvatan hölmöt, että porukka alkaa treenaamaan jo talvella, että pääsisi kerämään teidän mansikoita. Mansikan aika on ohi, nyt olisi aika saada oikeita työpaikkoja paikkakunnalle ennenkuin koko paikka näivettyy.
- Perunoita_sohvalla
Kokeilin mansikanpoimintaa 1980-luvun lopussa. Palkka taisi olla 20-30 markkaa per kerätty mansikkakoppa. Joka tapauksessa bensaa sai 10 litraa. Jokainen tietää mitä hinnoille on tapahtunut viimeisen 30 vuoden aikana. Kuitenkaan mansikanpoiminnasta maksettava palkka ei ole tainnut nousta juurikaan n. 30 vuoden takaisesta? Että jos samassa suhteessa oltaisiin esim. bensan hintaan nähden niin pitäisi saada 14 €/mansikkakoppa. Niin kertokaas, maksetaanko sen verran vai kenties vähemmän? Toki jos palkka on kohdillaan niin jo alkaa kyseinen työnteko minuakin kiinnostaa. Siihen asti pysyn nykyisessä sisätöissä, syön ruokani siisteissä ruokatiloissa ja käyn oikeassa WC:ssä jossa on käsisuihku, saippuaa, lämmintä vettä yms. nykyajan mukavuudet.
- rätykäty
Länsimainen ihminen keräisi mansikoita tietenkin tuntipalkalla. Ja ammattiyhdistys vedättäisi palkan mahdollisimman ylös sekä siihen kaikki muut kuuluvat etuisuudet. Ei hänen tarvitsisi itse tapella mansikkaisäntien kanssa palkasta, vaan liiton suuret herrat olisi asialla ja jos palkka ei olisi kohdillaan tulisi myötätuntolakkoja siten että satamaliikennekin pysähtyisi.
Ei suomalaisille työmiestä eikä naista voi kusettaa vaikka hallitus sitä parhaansa mukaan yrittää mahdollistaa, mutta vielä on Ay-liike voimissaan. - jösseses
Aikoinaan mansikka isännät löhösi talvet etelänmailla, veronkiertoakin harrastettiin ihan yleisesti, "ylimääräistä" mansikkaa kuskattii metsään jemmaan kun tiedettiin tarkastaja olevan liikkeellä jne...
Nyt sitten valitetaan kun paska hommat ei kelpaa...ihme porukkaa.- talvet_aina_etelässä
Niin ja poimijoitakin juoksutettiin metsään kun tarkastaja oli tulossa. Siellä sitten "pimeät" poimijat odottelivat metsässä sen aikaa että tarkastaja varmasti poistui.
Voisihan kokeilla maksaa kunnon palkkaa niin löytyisi kotimaisiakin poimijoita.
- rätkylakosis
Kyllä ammattiyhdistys löytää lain mansikkaisännille. Siinä ei Rädyn kumppaneiden käsi paljon tutise kun pysäytetään satamaliikenne jos ei ala kunnon palkkaa herumaan. Isännät käräjille ja Siperiaan kärsimään siitä kun ovat sortaneet iskukurityöläisiä.
Työläisten vain täytyy olla järjestäytyneitä ja aatteen läpitunkemia. Jos ovat villejä, niin saavat kyllä juoksennella pitkin metsiä kuin villipedot.
Työläiset kyllä nousevat sorron yöstä, heitä ei kapitalisten kätyrit ja panamahuijarit kuseta. Heidän vain täytyy itse auttaa itseään siinä että on ovat liittyneet oikeaan järjestöön jossa aatteen tuli palaa palavana jokaisen sielussa. Silloin heillä on paikka AY-herrojen sydämessä ja lakkoaseesta poistettu varmistin. - Mahapienenee
Onhan tietysti vaihtoehto mennä puhelinmyyntityöhön ja vaatia pakolaisia Suonenjoelle....
Näkuu virman mainoplakaatit olevan pitkin kyliä.... Toivottavasti kaupunki saa niistä korvausta.
Ei kaikki sovellu ruumiilliseen työhön. Hikikin siinä tulee.- 2658745
Niin ja olla sitten kertomatta että on vain puhelinmyyjä tavoitellessa ylempää oksaa.
- Naistavaillaxxx
Miksi manikkatytöt emänniksi ei ole yhtä arvokkaita sisäsiittoisuuden ja tautisuuden poistajia kuin pakolaispojat? Emäntiä tänne kaivataan ei lisää miehiä vähille apajille.
- lonkkuponkku
nii-i ... mutta kun puutteessa olevat suvakkiakat päättää ketä otetetaan, niin homma menee persiilleen, mutta jos kyse olisi samasta määrästä naisia niin rajat vedettäisiin välittömasti kiinni.
- mulahmessan
Maahanmuuttajilla on ammattiyhdistys omasta takaa. Heille toimivuutta ei takaa kukaan Rädyn tapainen herrasmies, joka saa koko Suomen pysähtymään, vaan vielä isompi herra, jonka nimi on Allah. Sillä vähän rajummat otteet jos hommat eivät luista kuin rasvattu salama ja jos isännät yrittäisi viilata linssiin. Sitä herraa ei pidä mennä suututtamaan eikä siten osoittaa vieraille junttimaisuuden täyttä kirjoaan missään tilanteessa vaikka heillä itselleen vähän virsu lipsuisi.
- Molskis_ja_loiskis
Kuule aloittaja, ennemmin makaan sohvalla sossunrahoilla herkkuja napostellen kuin lähden raatamaan jonnekin mansikoiden perään. Eivät kaikki ole yhtä työhulluja kuin sinä!
- natshajis
Ei mansikkapellolle jouduta, vaan sinne päästään. Sinne on kova kilpailu kuka saa kutsun tulla ja paikkoja aletaan petraamaan jo heti vuoden vaihteen jälkeen. Osin siksi että itäisessä naapurissa talouskriisi ja Ukrainassa ollut levotonta. Sossun elätit jäävät tässä kamppailussa hopealle.
- kesimulla
Molskis_ja_loiskis
Olen samoilla linjoilla - aoskhdjfölk
natshajis kirjoitti:
Ei mansikkapellolle jouduta, vaan sinne päästään. Sinne on kova kilpailu kuka saa kutsun tulla ja paikkoja aletaan petraamaan jo heti vuoden vaihteen jälkeen. Osin siksi että itäisessä naapurissa talouskriisi ja Ukrainassa ollut levotonta. Sossun elätit jäävät tässä kamppailussa hopealle.
Antaapa innoikkaimpien hyökätä sinne niin ihquille pelloille!
Älä pilkkaa "sossun elättejä", ihmisiä he ovat siinä niinkuin sinäkin. Joku dollarinkuvat_silmissä_suorittaja kuvittelee olevansa puolijumala. Tiedä, vaikka syöpä iskee ja makaat itsekin yhteiskunnan elättinä.
- kohtuus.kaikessa
Tilat pitää mitoittaa korkeintaan sen kokoisiksi, että jaksaa itse sen omalla porukalla hoitaa. Ei pidä mennä ahnehtimaan, tunnettu loppuhan se ahneilla on.
- MANSIKKAMÄTÄ
KEPU Tukiaisilla elävät mansikankasvattajat saa hommata poimijat Ukrainasta ,juttu on se , että kenenkään ei pidä niitä mansikoita ostaa.Mansikka on mätä .
- joppekarvis
Jos vähän perehtyis asioihin tai olisi järkeä päässä, tietäisi ettei mansikanviljelyllä ei saa tukea, koska se ei ole viljelykasvi, jotka ovat niin kallisarvoisia että niitä pitää viljellä vaikkei kukaan niitä ostaisi eikä voisi viedä Venäjälle.
Joutavalla tietenkin höpötyttää kaikenlaista.
- Terveyttävaaliva
Mitäs tuota sivujaan repimään hanttihommilla. Rahaa kun saa, nykyaikana, mitään tekemattä. On aivan tarpeetonta lähteä vapaaehtoisesti niveliä kuluttavaan poimintahommaan. Vanhempana sitten tietää kyykkineensä pelolla olemattomalla palkalla.
Kiitos. Mutta ei iitos.- Toimistohommia
Näin juuri. Työhullut raataa ja riehuu terveytensä pilalle. 5kymppisillä selkä, polvet, olkapäät mitä lie leikattu. Onko siinä mitään järkeä?
- mansikka_28v
Toimistohommia kirjoitti:
Näin juuri. Työhullut raataa ja riehuu terveytensä pilalle. 5kymppisillä selkä, polvet, olkapäät mitä lie leikattu. Onko siinä mitään järkeä?
"Perintö"-Valtralla on mukava ajella, kunhan saisi vaan jonkun muun täyttämään tukiaisanomukset, kun ei oikein jaksanut ennen sukupolvenvaihdosta itseä nuo koulunkäynnit kiinnostaa.
- hahahahhha
Ketjun aloittaja varmaan kuvittelee että nämä laiskat ja ahdistelemista harrastavat muslimiukot muka kerää ne Suonenjoen mansikat :)) Isompaa vitsiä en olekaan aikoihin kuullut.
- Vaikeita_ihmisiä
Ylimieliset puolijumalat kuvittelevat voivansa ohjailla muita (heidän mielestään alempiarvoisia). Syyllistäminen on heille must.
- manumasikki
Arkitodellisuus on sitä että mansikkapelolle jouduta töihin. Ei patalaiskat suomalaiset eikä vehkeilyyn taipuvaiset ulkomaanelävät, vaan sinne tässä maailmantilanteessa aletaan hakeutua töihin jo heti vuoden alkaessa ja paikoista on kova kilpailu. Ahkeruus ja tunnollisuus on hyve, eikä niinkään mitkään perisuomalaiset ominaisuudet tai Allahin antamat.
- ikinämarjaan
"heti vuoden alkaessa" voe vithu.., tammikuussa on mansikat vähissä, varmaan pitää noukkia mansikkamogulin pakastimesta karvahattupäässä ja sulatella persvaossa isännän syötäväksi.
- natjanska
Vuoden alkaessa alkavat tulevat poimijat pommittaa isäntiä sähköposteilla. Ilmoittaa olevansa käytettävissä sekä joko vainvihkaa tai suoraan kehua itseään että ovat ahkeria, tunnollisia sekä kaikin puolin iskukurityöläisiä.
Siinä jäävät oman maan viisastelijat toiseksi vaikka jollain vahingossa olisikin työhaluja.
- drtynu
Turha sitten valittaa "eikö selkä kestä", jos venäjältä on tulossa vetreää porukkaa pilvin pimein.
Toisaalta "paskassa paikassa" ei kestä selkä venäläiselläkään. - Maasikas
Mansikan poiminta on mukavaa , hitto en poimi mitään mustikoita vaan mansikkaaa......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko852197- 431770
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!711532- 761306
Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon261184- 481173
- 771171
- 591071
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai38994- 37943