Mitä liikkuu sellaisten vanhempien päässä, jotka eivät vaivaudu opettamaan (vahinko)lapsilleen edes alkeellisimpia käytöstapoja? Jos näiden sankareiden iskät olisivat kiskaisseet ulos ennen ejakulaatiota, voisi kotiseutumuseokin olla rauhassa:
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2016/05/04/Hollolan-kotiseutumuseo-joutui-ilkivallan-kohteeksi
Hollolan kotiseutumuseolle on jouduttu asentamaan videovalvonta ilkivallan takia. Kotiseutumuseon pihalla on siirrelty tavaroita ja tikapuita ja rakennusten katoilla on hypitty.
- Mitään ei ole vielä rikottu, mutta on iso riski, että jotain vielä menee rikki. Museorakennukset eivät ole vahvoja, ja siellä voi katto sortua milloin tahansa, Hollolan Kotiseutuyhdistyksen sihteeri Aira Hartikainen sanoo.
Ilkivallan takana ovat ilmeisesti lähistöllä asuvat nuoret. Nuorten häiriköinnistä on tehty rikosilmoitus jo aiemminkin, mutta ilman todisteita poliisi ei voinut puuttua asiaan.
- Nyt laitettiin sitten kamerat, että saadaan asiasta mustaa valkoisella ja voidaan ottaa yhteys poliisiin ja poikien kotiin, Hartikainen sanoo.
Katoilla hyppely on tyhmä harrastus myös nuorille, koska jos katto sortuu, voi sattua pahasti.
Kotiseutuyhdistys toivoo myös, että Hollolan kirkonkylällä asuvat ja liikkuvat ulkoilisivat ahkerasti museolla päin, ja ilmoittaisivat mahdollisesta ilkivallasta heti eteenpäin.
- Nytkin siellä oli naapuri käynyt hätistelemässä poikia, Hartikainen toteaa.
(Vahinko)Lapsukaiset riehuvat kotiseutumuseolla
4
201
Vastaukset
- Minna-Maria
Eiköhän ne vanhemmat ole itsekin ns. vapaan kasvatuksen mätiä hedelmiä. Sehän voi olla että on esimerksi ollut päihdeongelmaa ja väkivaltaa perheessä joutunut katselemaan niin mistäs sitä tietää
En sano että tässä tapauksessa on siitä kyse koska en tiedä tapauksia enkä edes asu Hollolassa, huomasin vain tämän viestin ja pyydän että näitä pitää ymmärtää jos on sellaiset olot vaikka kotona niin sitä väkisinkin kasvaa narsistiseksi psykopaatiksi - salpausmasa
No hommaatkaa sitten nuorille tekemistä
itelläni on teini-ikäsiä
en mä ainaskaan lähe miitten peräs kattoon
riitaa tulis mun mielest pitää olla toisten nuorten kans
Aika vähän noi rikkoo nykyään
enkä tajuu miks pitää säästää tollasia rotiskoja kun toi kotiseutumuseo
ei siel kukaan käy
Ainahan sitä rikotttiin
ite nuorena hajotettiin joskus lotilan koulun ikkunatkin Lahes
ei jääty kiinni
pojalleni oon sanonu ett kiinni ei saa jäädä
mä en maksele saa poika ite maksaa
Mutt jos ois skeittiramppii ym talveks joku sisähalli miss nuoret sais olla vapaasti ilman kyttäys niinloppus toi paikkojen rikkomien
Mutt aina on joku seniili jäärä eläkeläinen vastustamassa niin kun tota kirjastokahvilaa
ei ihme ettei nuoret arvosta tollasiin seniilejä kääpiä
tehkää nuorisotalo mull menee aikaa duunis ja välil pitää juhlii niin ei voi vaatii ett isä tekee kaiken 24 7- kotoutusbusiness
Hallituksen mielestä ei suomalaisille nuorille mitään tarvi, kaikki rahat veronmaksajien selkänahasta laitetaan muslimien hyysäämiseen.
- Paukkurauta
Tollaset rikkojat luoti kalloon---
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1413183EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101443
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451187Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601007
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41817
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22793