Huuliherpeksen leviäminen

minulla on esiintynyt huuliherpes n. Kerran vuodessa huulessa. Nyt vaan pelkään sairaalloisesti että tartutan huuliherpeksen omaan alapäähäni. Pyrin olla koskematta siihen sen ollessa aktiivinen, mutta justii vähän aikaa sitten minun piti koskea siihen kun en ollut varma oliko se herpes vai finni, kun ei tuntunut kipua, se osoittautui herpekseski, mutta sen koskemisen jälkeen pesin käteni hyvin runsaalla saippualla moneen kertaan ennen kun koskin alapäähäni. Onko mahdollista että voin tartuttaa sen omaan alapäähäni käsien kautta?
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole mahdollista.

Huuliherpes tulee huuleen ja myös nenään voi tulla. Koskemalla se ei leviä muuhun kroppaan.

Osta kylmäpuristettua kookosöljyä.

Se on tehokas huuliherbeksen tappaja.

Kylmäpuristettu neitsytkookosöljyä ei tule sekoittaa munkkirasvana tunnettuun kookosrasvaan. Neitsytkookosöljy ei sisällä munkkirasvan käsittelyssä käytettävien liuottimien jäämiä, eikä öljyä ole raffinoitu, valkaistu tai hydrogenoitu. Neitsytkookosöljy sisältää antioksidantteina toimivia fenolisia yhdisteitä (esim. ferulahappoa, p-kumariinihappoa ja tokoferoleja), joita tavallisessa kookosrasvassa ei ole.

Äänestä
  • Kiitos, minä kokeilen.

    Äänestä

  • Väärää tietoa. Voit tartuttaa huuliherpeksen alapäähäsi. Joko käsien kautta tai seksissä kumppanin kautta saadessasi suuseksiä.... Vaikuttaa siltä, että olet sen verran tarkka, että ei suurta vaaraa, että saisit sen alapäähäsi. Herpes voi olla alapäässä ns.oireettomana eli voit olla saanut jo tartunnan alapäähäsikin, mutta koska et ole oireillut niin, turha sillä mieltään vaivata. Herpes ei aina kerro olemassaolostaan selkeästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vainoharhainen kirjoitti:

minulla on esiintynyt huuliherpes n. Kerran vuodessa huulessa. Nyt vaan pelkään sairaalloisesti että tartutan huuliherpeksen omaan alapäähäni. Pyrin olla koskematta siihen sen ollessa aktiivinen, mutta justii vähän aikaa sitten minun piti koskea siihen kun en ollut varma oliko se herpes vai finni, kun ei tuntunut kipua, se osoittautui herpekseski, mutta sen koskemisen jälkeen pesin käteni hyvin runsaalla saippualla moneen kertaan ennen kun koskin alapäähäni. Onko mahdollista että voin tartuttaa sen omaan alapäähäni käsien kautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu