Sitten erehtykö Punamultaan 2019 vaalivoiton jälkeen. Kun olisi tilaisuus saada jarrupuolue Keskusta pois maan asioita sotkemasta. Myös Keskustan palstalle levitetyt "Punikki" kommentit kannattaa pitää mielessä. Kannatan yhteistyötä Sivistysporvaripuolue Kokoomuksen kanssa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samaa myeltä aloittajan kanssa . Kepuvetoinen hallitus saa nyt tehtyä kaikki paskaduunit. Seuraavan hallituksen ei tarvitse tehdä mitään. Korkeintaan voi ottaa velkaa, jolla maksaa kepujunttien muuttokuormat Helsinkiin. Heiltä otamme maanmyyntirahat pois ylihintaisilla asunnoilla. Ja talous rullaa kuin kreikkalainen unelma
se siitä kun kaksi oikeistopuoluetta huseeraisi niin tämä maa olis polvillaan alta aika yksikön kokoomuksen paikka on oppositio seuraavat 30 vuotta jotta saadaan maan asioihin jotain tolkkua.
SDP Kokoomus on ollut katastrofi Suomelle. Tulee aina olemaan. Purkivat hyvinvointivaltio Suomen. Kepu tosin vähän avitti.
Hyvinvointivaltio Suomi rakennettiin hyvässä yhteistyössä SDP:n silloisen Maalaisliiton kanssa. Niistä päivistä nykyinen Kepu on muuttunut paljon oikeistolaisemmaksi.
Alkiolaisuus on tuntematon käsite nykykepulaiselle.
"Alkiolaisuus on tuntematon käsite nykykepulaiselle."
Juuri tämän vuoksi jyrkkä EI Punamullalle. Harkitsisin mieluummin Perussuomalaisia täytepuolueeksi.
PS. Miksi luottaa Puolueeseen jonka palstalla vääristellään historiaa vuosista 1945-1966.
Pakkoruotsittaja Kokoomus on pahinta mitä Suomelle tapahtuu. Kokoomus ajaa niin räikeästi ruotsin kieliseneliitin asiaa, että siinä jää RKP toiseksi.
Toinen suuri tehtävä Kokoomuksella on saada työväki orjan asemaan ja palauttaa 50-luvun pakkotyötahti minimipalkalla.
Jos punamulta toteutuisi, niin saataisiin terveellä pohjalla olevia yrityksiä aikaiseksi. Nyt Kokoomus ja eliitti on myynyt kannattavat yritykset Ruotsiin, joka ei edes kiitä suomalaisia.
Nyt vain on Keskustan johdossa oikeistolainen siipi, joka pitää nujertaa ennen vaaleja. Sipilä ja etenkin Berner pitää erottaa hallituksesta. Ajavat Suomea alas ja myyvät viimeisetkin mummojen kalsarit ulkomaille, jos vain saavat välityspalkkioita.
Eikös ne yrittäneet viime hallituksessa, ei mitkään asiat onnistuneet. En silti haluaisi demaria, en.
SDP ei saa 2019 vaalivoittoa. Se menee, kun Antti Rinne tuhotaan Somessa ennen vaaleja. Infopaketti odottaa jakamista.
Vihjaise vähän mistä on kysymys. En ole sitten kuullut koko asiasta.
Antti Rinteen elämästä on kerätty faktoja ja tapausten aikalaisten kertomuksia. Ne julkaistaa 2019. Sne jälkeen Anista ei kuulu. Totuus on rankka.
Ihan näin meidän kesken "O" on ottanut SDP:ssä ohjat ennen 2019 vaaleja.
Nazima ottaa ohjat demareissa ja Rinne ja kumppanit peesaa, ja näin meillä on valmis ahdasmielisten kehitysmaamuslien uusi etujärjestö, koska ihmisarvo on jakamaton.
Rinne haluaa auttaa kaikkia apuatarvitsevia, mutta kenen varoilla ? Haluaa tänne
lisää elättejä että asuntobisnes kukoistaa ja voittoa tulee.
Rinteelle vaan lisää kossua että naama pysyy aina punaisena.